Rakas Päiväkirja, monta hetkeä on mennyt, etten ole mitään ylöskirjannut. Osasyyksi väitän sitä, etten ole paljastanut sinulle itsestäni ihan kaikkea. Ja kun en ole sitä tehnyt, niin sitten olen pidättynyt monen muun asian kirjoittamisesta. Joten nyt olemme tulleet siihen tienristeykseen, missä on syytä paljastaa se tosiasia, että (rummun pärinää!!!!) nykyään kirjoitan blogia Suomessa! Kuten yleensäkin, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Olen mielialan mukaan paluumuuttaja (=pamu), maahanmuuttaja (=mamu) tai mikä jottei maahanpaluumuuttaja (=mapamu).
Määräaikainen työkomennukseni Italiassa päättyi ja pääsin hetimiten talven alkaessa nauttimaan kotimaasta. Kunhan ensin sain suunniteltua miten liikautan itseni ja maallisen mammonani saappaanvarresta mansesteriin. Se vaatikin melkoisesti aivonystyröiden hierontaa, useita tuskastumia, joitakin hermojen menetyksiä ja suuresti säätämistä. Otetaan takaperoisesti ensin tämä oman itseni sekä Herra Toukon siirtäminen. Joka piti suorittaa autoitse, sillä seKIN (se punainen salama nimittäin) piti saada Suomeen.
Matkalle lupautui seuraksi A - suurkiitos siitä. Ajomatkaahan Tainon kyliltä Pirkkalaan kertyy semmoinen 2400 km, joten juttuseura on enemmän kuin lämpimästi tervetullutta. Aiemmista ajoista viisastuneena - noh, AINA on kehittämisen varaa, mutta tähän asti on näiden reissujen kokemusten perusteella päästy - tein vertailevaa tutkimusta ja matkasuunnitelmat jopa ihan paperille asti.
![]() |
| Master Plan, jonka mukaan Euroopan halki oli tarkoitus löytää kotiin asti. Tästä on ehkä nähtävissä hivenen eksakti tieteenalanharrastuneisuuteni... |
Tainosta matka alkoi maanantaiaamuna, vaikka oltiinkin siis Cadrezzatessa jo yötä. Koska koti lähti niin sanotusti alta. Siitä lisää toisella kertaa, ehkä. Mutta siis Tainossa maailman paras naapurini tarjosi aamiaisen ja lähdimme matkaan. Evääksi ostettiin vielä Italian puolelta aina niin herkullisia oransseja pikkupalloja (kuvassa vasemmalla).
Italian jälkeen vuorossa oli Sveitsi. Tankkausta heti siinä rajan jälkeen [47,69 litraa = 76,78 frangia = 63,63€ (=1,33€/L)] sekä motaritarran osto, voimassa tammikuun 2013 loppuun!!! (33,15€) Pieni koira oli ikionnellinen löytäessään lunta Alppien huipulla vilahtaessamme siis San Bernardinon kauttaitse kohti Pohjolaa.
Kävimme välillä pikapikaa Liechensteinissa ja palasimme takaisin Sveitsiin. Mistä jatkoimme Itävaltaan ja lopulta pääsimme laskeutumaan Saksaan. Mistä alkoikin lähes loputon autobahnasuora. Zillertalissa otimme pienen tauon. Kuten kuvista näkyy. Eli siis tokikin vain autobahnan varressa...
Kohteeseen eli Thomannin musiikkiparatiisiin on nyt saavuttu. Kiertelimme suut auki aikamme upeaa ja kaikenkattavaa musiikkikauppaa, joka sijaitsee siis Burgebrachissa. Siellä ei olekaan sitten paljoa muuta.
Matka jatkui kohti Leipzigia, missä olimme yötä maailman parhaan naapurini äidin luona. KIITOS! Nyt sitten vain hopsis Itämeren rannalle eli jälleen sinne ratin taa. Jossain jälleen tankkasimme [46,36 litraa = 81,38€ (1,609€/L)] - autobahnan varressa vain ON kallista.
![]() |
| Seuraava kohde lopulta tuli kohdalle - se oli Rostock ja Toukollekin löytyi VIHDOIN se ainoa oikea koiraparkki! |
![]() |
| Tanskasta matka jatkui sen ah-niin-komian sillan yli (kerroin sillasta myös täällä), hinta olipi 40€ (295 DKK). Sillan Ruotsin päässä oli tullikavereita! Ekaa kertaa minun siitä ohitse mennessäni. Pysäyttivät ja papereita kyselivät! Ja voi kun niin mielelläni näytin VIHDOIN eka kertaa Toukon passin. Sanoinkin sen heille, että ei o paljoo ennen kyselty. Johon he jotenkin silleen sanoivat, että kyllä vaan aina pitää passit näytellä. Kenelle? Jos ei kukaan o kysymässä...?? Siihen eivät varsin vastanneet. Matka jatkui reippaasti (?) ylös Ruotsia. Paitsi että teimme pakollisen pysähdyksen Etelä-Ruotsin kulttuurikohteeseen, Örkeljungaan. Hieno paikka - amfiteatteri, kauppa ja kaikkee. Ilta pimeni, jutut huononi, matka jatkui jatkumistaan. Kuvassa oleva loistokas värkki on tuulilasinpesunestepumppu - aika hieno yhdyssananakin. Neljä litraa sinne mahtui sinne säiliöön - kiva juttu kun tuota ainetta sai jotenkin muuten kuin muovikanisterikaupalla. Hyvä Ruotsi! |
Nämä pienet muistipalat ehkä kertonevat, että miksi en ole niitä ylöskirjannut aiemmin. Ei voi kertoa vain pientä palaa vaan kun lähtee kertomaan, niin sitten paranee koittaa pullauttaa kaikki kerralla. Varmasti monia kutkuttavia yksityiskohtia en nyt jaksanut tähän riipustaa. Mutta ei hätää! Tämä kaikki on tulossa ulos myös vertahyytävän jännittävänä elokuvana "The Road Movie". Ehkä jo tämän vuoden aikana. Jääkää toki näille kanaville kuulolle, mainoskampanja ja traileri pyörähtävät ilmoille varmasti minä hetkenä hyvänsä. Luvassa hersyvää huumoria, jännittäviä ohituksia, upeita maisemia jne. Ihan varmana.
ISO kiitos matkaseurasta A ja Herra T. Hienoa olla ehjänä Suomessa.



















