Vihertää

Vaikka Etelä-Euroopassa tottui "hiukan" nopeammin etenevään kevääseen, niin tulee se eteen täällä Pohjolassakin - se kevät. Tosin ihan puun takaa luontoäiti näytti närhenmunat kaikille kesärenkaat autoonsa jo vaihtaneille ja tarjoili meille eilen tommoset puoli metriä uutta, puhdasta, valkoista, kaunista, kevyttä pakkaslunta. Tämä sitten puolestaan aiheutti kaikkien aikojen liikennekaaoksen, sillä mm. rekat jumittuivat KAIKKIIN mäkiin useiksi tunneiksi. Vaikka tämä hiukan menee siihen oksymoron-tyyppiseen faktaan "Talvi yllätti suomalaiset", täytyy myöntää, että keliolosuhteet olivat haastavat. Lumikengät auton takapenkillä eivät näyttäneet yhtään niin huvittavilta kuin viikko sitten Turussa, missä ensimmäinen leskenlehti pisti silmääni 23.3. Nyt siis aloitetaan alusta se odottelu että milloin kadut olisivatkaan hiekasta lakaistut ja suomalainen kesä voisi alkaa.

Kevät kuitenkin kasvaa ikkunallani, tässä todisteet. En voi nimittäin kehuskella tehneeni tätä monenakaan vuonna. 

Pienet, hitaastietenevät salviat.

Ekat rucolat - ihan hetki menee ennenkuin näitäkään syödä voi...

"Kurkkukasvi" Italiasta. Tämän kasvin siemenkodat näyttävät kuivuttuaan kurkuilta. Muutahan en tästä sitten tiedäkään. 

Tämä puolestaan on joku kuka tuottaa noin 40 cm pituiset tummanruskeat herneenpalot. Ja herneet puolestaan liottaessa "räjähtävät" nelinkertaisiksi. Italialainen.

Rucola, part II innostui - tästä kilpa-ajosta muodostunee vielä todella jännittävä. Saavuttaako kakkoserä ykkösen ja kumpi lopulta päätyy ensimmäisenä lautaselle!

Ja salvian tavoin etelästä kuljettamani basilika koko tiensä pään niin sanotusti jo hyvissä ajoin ennen satokautta. Joten toiveena on kasvatella basilikaa parvekkeelle siis siemenestä. Vielä näyttää ookoolle. Vihreenä mennään. Oliivin oksalle joutunen sanomaan heihei - sen kanssa ei olla vihreetä nähty ihan kotvaan. 

Ja tähän vielä voisi lisätä ei-biologin kommentin, että kovin on sirkkalehdet moninaiset tässä maailmassa.

Olin viikunassa.

Muutama kuva vielä siitä mun tämän hetken lempipuusta tuossa omalla takapihalla. Johon siis viittasin jo tuossa kuukausi sitten ja unohdin laittaa kuvia... Edelleen on tullut viikunoita käytettyä. Nyttemmin myös linnut ovat löytäneet ylikypsät viikunat. Välillä puusta lehahtaa kymmeniä lintuja! Ja matoset ovat löytäneet hedelmät... Täytyy olla jo tarkkana mitä syö... Puu tosiaan on sen verran kookas, että sen alusta on peittonaan pudonneita hedelmiä. Ja pihallamme leijuva tuoksu on sen mukainen... Ei auta vaikka olen kerännyt ja hyväksi käyttänyt satoja viikunoita - silti niitä on piisannut liikaakin mätänemään pitkin poikin. 

 

Kuivausprojekti käynnissä!

Isola Madre

Kaikki tokikin väittävät, että Lago Maggioren helmiä erityisesti kannattaa kurkkia keväisin. Kun kaikki kukat ovat loistossaan. Helmethän ovat ne Barrolomeon saaret. Jostakusta olen kait joskus maininnutkin. Ja jonkun kuvankin lykännyt. Mutta Isola Madrelle en ole ollut niin innoissani menossa, kun ihan tyhmä saari ei halua Toukoa sinne. Bah, sanon minä. Mutta kuulemma se on sitten niin hieno, että kaipa tuo pitänee käydä tarkistamassa. Etenkin kun sain loistoseuraa mukaani! Lisäksi keksimme testata Santa Caterina del Sasson uudenkarhean laivalaiturin. Astuimme laivaan ja pääsimme ihailemaan esin Stresan sataman, sitten Isola Bellan palatsisaarta.

Isola Bella olen minä!

"Hoo, mutta minäpä olen Isola dei Pescatori" ja sen satamassa jälleen viehätyin pergola-terassiyhdistelmästä!

Sitten päästiin kohteeseen. Jotenkin olen viehättynyt tällaisiin ei-niin-kukkeisiin käkkyröihin, joten kuvakavalkadi alkakoon tällä.

Oli siellä monen monta ihmeellistä asiaa. En yhdy väitteeseen, että saarella kannattaisi käydä ainoastaan kevätaikaan. Kasveja oli ympäri maailmaa - jänniä, upeita, hienoja, uskomattomia. Hieno. Hieno.

Hieno oli tämäkin.

Todistettavasti olin paikalla - laatuseurassa!!! KIITOS tytöille!

Ettäkö eivät kuki enää elokuussa. BAH, sanon minä.

Ja oli lintujakin pasteeraamassa. Toi ei kehdannut avata pyrstöään, kun sillä oli vain yksi pitkä sulka jäljellä. Muut kauniit, pitkät pyrstösulat näyttivät olevan saarella olevan palatsin sisällä, maljakossa...

Lummelampi oli elävä esimerkki lumpeiden hyvinkin laajasta väriskaalasta. Kuva ei ikävä kyllä tee oikeutta lammelle.

Semmoisiakin.

Ja juuri kun ajattelin nähneeni kaiken - paitsi tietysti kukertavan kirjavaa, mielellään sinisen/keltaisen/punaisen/oranssin/mustan (mitä muita värejä enää VOI olla) sävyissä olevaa lintua, jolla mielellään voisi olla vaikka egyptiläistyylinen, jotenkin faaraohtava heltta kaupanpäälle, niin tuo juoksenteli menemään - lujaa - ohitsemme. 

Hieno reissu! Kaunis se on se järvi. Saarineen.

Oleanteri

Yksi silmäteristäni on Sisiliasta tänne pohjoiseen saappaanvarteen kaksi vuotta sitten ihan pikkuisena materialisoitunut keltakukkainen oleanteri. Talvista se ei oikein ole tykännyt, lehvästö kummasti ohenee, mutta näin kasvukausina se kasvaa tosi reippaasti. Mutta silti jotenkin ajattelin, että sillä kestää useampi vuosi ennenkuin se rohkaistuu kukkimaan. Edes täällä päin. Kun se oli semmoinen kymmensenttinen tänne saapuessaan pienessä kertakäyttömukissa... Ja sitten tietysti kadehdinkin jo naapurin R:n melkoisen komeaa, punaisia nuppuja villisti kehittävää oleanteria. Mutta niin sitten kävi, että viikko takaperin ihan yllättäen mun oleanterini tuotti ensimmäisen virallisen kukintonsa ja nyt on kaveri täynnä nuppuja. JIPI. Kukka tuoksuu ihanasti sitruunalle. Ja nuppukin, ainakin siinä aukenemisen kynnyksellä. Hieno! Jotkut kasvit siis jopa pitävät minusta. Aikas hieno!

pomodoro!

Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea kesän ensimmäinen omassa pihassa kasvanut kirsikkatomaatti, paljon onnea vaan!

Kukka Äitille

Semmoinen kaunis rupesi kukkimaan - äitienpäivänä, sopivasti. Kukkavarressa on tulossa vielä monta tuollaista lisää. Hieno on. 

Luontoa luonnollisesti

Tällaiseen hienoon puiseen työkaluun törmäsin Vauclusessa! Enpä ole ennen nähnyt, joten piti ihan todistusaineisto napata valokuvalle. Jos vaikka jonain päivänä tekis tommosen!

Tämän tynkäjutun oheen kerron mitä mulle sattui eilen. Nimittäin ostin viikatteen! Joo, puutarha on semmoinen viidakkotyyppinen taas kerran. Kaksi viikkoa sitten se oli kiva keto. Ja nyt sitten taas melkein läpipääsemätön. Bah. Ruohonleikkuri lähti pois, joten jotain on tehtävä. Tuo kasvutahti on sitä rataa, että jos vähän matkustaa ja vähän päättää olla kipeenä, niin heti on viidakko takapihalla. Ehkä siksi täällä nuo käyttävät paljon puutarhureita. Mutta se on sitten ihan tylsää, jos on sen puutarhurin mielen mukainen puutarha. Melkein jo hankin lampaita tai vuohia tuonne takapihalle. Kun sitä lääniä on. Mutta en sitten kuitenkaan. Touko varmaan olis tykännyt. Kaikenmoiset ruohonleikkurit ja siimahärpättimet on täällä kovassa käytössä - se on semmoinen kesään kuuluva ääni, joka kaikaa koko aika jostain päin. Semmoisella vehkeellä minäkin viime kesän tuon puutarhan parissa taistelin. Mutta kekkasin, että saahan tuon poikki muutoinkin. Eli viikatekaupoille. Varustauduin asiaankuuluvalla sanavarastolla. Ensimmäisessä kaupassa ei ollut, palvelu oli kovin asiallista. Jopa neuvottiin seuraavaan kauppaan. Sieltä löysin terän kyllä, mutta vartta ei näkynyt missään. Päätin kysyä ennenkuin päätän tehdä semmoisen itse. Vielä meni kaikki ihan normisti. Myyjätär tuli näyttämään varsin sijainnin (ihan eripaikassa kuin terät!). Pyysin vielä, että jospa laitetaan osat yhteen eka kerran kaupassa, niin menee sit oikeen. Sitä varten piti odotella miesmyyjää ja siinä odotellessa kaikki mahdolliset paikalliset hämmästelivät minulle ja toisilleen että voi herra mun jeera eihän tuollaista peliä voi ihminen käyttää. Siis sitä viikatetta. Kyllä se olisi sinullekin tyttö hyvä paljon parempi sellainen siima sellainen. Tuollahan sinä katkaiset niin jalkasi että kätesi. Voi hyvän tähden sitä töllistelyn määrää... Miesmyyjä tuli näyttämään miten mekanismi toimii (ei se ihan helppo sitten ollut hänellekään). Ja siinä ohessa vähän kyseli että osaatkos tällaista käyttää. Ja mistäs sitä ollaan kotoisin ja sen sellaista. Että ihmeellistä se on nykymaailmassa viikatteen osto. Naapurini myös naureskeli mulle kun esittelin peliä, mutta hän meinaa kyllä tehdä osansa ruohonleikkuupuuhasta. Ja piti kovasti tästä viikateideastani. Hyvä naapuri se on!

Että sori kaikki paikalliset suomalaiset. Jos siis menette Monvallen agrimarkettiin ja kerrotte olevanne suomalaisia, niin teitä varmaan kattellaan tosi oudosti. Töissä en uskaltanut kertoa viikatesuunnitelmastani. Ne pitää mua tosi omituisena jo muutenkin. 

Kastanjan keruun taide

Se on melkoista taidetta. Se kastanjan keruu. Nyt on jälleen tämä aika vuodesta ja metsät pullottavat niitä pikkusiilejä, joiden kätköissä piilee kastanja jos toinenkin. Taide piilee siinä, että kuinka vähän saakaan tuotua madonsyömiä kotiin. Kiiltäväinen ja puhdas yksilö on melko varma valinta. Mutta siinäkin saattaa mato piillä. Joissakin yksilöissä on hienosti valoa taittava nukka pinnassa. Vai onko se homekasvusto... Hmmm... Joten eipä aikaakaan kun pieni kastanjankerääjä intoutuu niiden polulla kellottavien kastanjoiden lisäksi tutkimaan mitä pikkusiileissä on sisällä. Ja se tekee ajan myötä melko kutaa sormille. Isoin mietelmä ehkä tältä päivältä on se, että kastajankeruu, kuten suppilovahveroidenkin, kannattaa keskeyttää siinä vaiheessa kun alkaa miettimään taskulampun esille ottoa. Silloin on aika mennä kotiin, jos vielä löytää, ja tulla uudestaan vaikka huomenna.

Kotona voikin sitten laittaa kattilan porisemaan ja koittaa malttaa odottaa sen verran, että herkku on valmista! Ohjeen löysin ihme kyllä täältä, oho! Onneksi löytyy valkoviiniä kaapista.

Ai että, toinen juttu minkä kanssa oon puuhaillut on noi viikunat! Eilen väkräsin hilloa niistä ja ai juku kun tulikin hyvää parmesaanin siivun päällä maisteltuna. En tiedä kumpi on parempaa, eilinen viikunahillo vaiko aiempi päärynähilloni, dolce e piccante. Niitä pitää syödä siis vuoronperään! Viikunoista koitan tehdä myös likööriä. Täällä kun lähikauppa myy alkoholipuuroa, eli suomalaisittain puhdasta alkohoolia. Siihen koitan nyt uuttaa viikunain makuosaset. Saa nähdä kuin käypi. Viime viikolla kuulin, että puolalaiset "uuttavat likööriä" (lue: tekevät viinaa) marjojen lisäksi perunoista ja riisistä. En ajatellut laajentaa testailujani ihan sinne asti kuitenkaan.

Orkidea.

Olen ensimmäistä kertaa elämässäni orkidean omistaja! Se on tosi tosi nätti ja lisäksi kaunis ja valkoinen. Olen aina ajatellut, että orkidea, se se vasta on tosi hankala kasvatettava, mutta nyt on aika ottaa haaste vastaan ja pyrkiä pitämään tuo elossa. Todistusaineistoksi laitoin oikein kuvankin tänne. On se menestyksekkäästi jo jonkun kolme viikkoa pysynyt luonani. Sain sen aikaisemmilta asuinkumppaneiltani tupaantuliaislahjaksi tänne alakerran kulmahuoneistooni - nuorempi valitsi ja vanhempi maksoi, reilu peli.