Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulttuuri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulttuuri. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Loma Roomassa

Eihän se nyt enää ihmetytä miksi en ole aiemmin saanut näitä kuvia tänne laitettua. Näitähän oli niin hinpun vaikee valita, että tulikin melkoinen läjä... Sorry. Mutta siis Ankkalinnan kanssa surautimme Freccia Rossalla ROOMAAAAAAAN kesäkuun puolivälissä. Olihan vallan mukava viikonloppu!!! Tarinan iskeminen jää nyt vähemmälle, kuvia on niin monta...

Espanjalaiset portaat sitten nii.
Trevin suihkulähde. Treviä emme tavanneet...
... mutta pari muuta oli saapunut lähteelle kyllä. Lämpöä ja kansaa piisasi. 
Mahtavan isäntämme suosituksesta menimme "parhaaseen" gelateriaan jäätelölle! HYVÄÄ!
Edellinen vastaava kuvani olikin jostain vuodelta 1995. Oli kai jo aika ottaa uusi vastaava.
Maailman huonoin ja kallein ravinteli - ainoa valonpilkahdus oli "suomenkielinen" ruokalista.  "Toinen kiinteä", "ruis milanese" ja muut pitivät huumorimme yllä, oluen ohella.
Taitava kaveri teki bambunlehdistä (ehkä) ötököitä! Perhonen ilahduttaa kotosalla edelleen. Näinpä yhden moisen Suomessakin kotva sitten!

Jokainen itseään kunnioittava (?) kummi tutustuttaa kummilapsiaan erityyppisiin uskonnollisiin(kin) kohteisiin. Eli matkalla Vatikaaniin.
Ehkä maailman pienin poliisiauto!




La bocca verita...
... mistä oli tullut rahastuskohde. Maksua vastaan pääsi kaivonkannen eteen poseeraamaan, yksi kuva per asiakas... Emme poseeranneet.
Patsaita piisasi, eläviäkin. Tämä lännenheppu oli tauolla,  ihan siinä Forum Romanumin vieressä...

Tämä on se kuuluisa uusi patsas paaville. Paavista. Päärautatieaseman liki. Se on... vihreä.
Gagan Ladynkin oli siellä - ja pari muuta.

perjantai 23. syyskuuta 2011

Keikalla

Tulipas oltua hyvän mielen konsertissa. Puolalainen kaveri, Marcin Wyrostek tuli hanurinsa ja 'Coloriage' - bändinsä kanssa tonne Varesen teatteriin keikalle. Oli hyvä! Pala kuultavaksi - se ei ole tältä illalta, mutta sama feelis on.
Täällä paikanpäällä suurimman mainoslausetilan vei huomio, että Marcin itte voitti Puolan Talentti tv-kisan viime vuonna. Huomioitavaa lienee myös se, että hän on kolmikymppinen, erinomainen haitarinsoittaja ja toimii opettajana parissakin musiikkioppilaitoksessa.  
Marcin Wyrostek, haitari - ilmeisesti lyhyt tukka on eduksi haitaria soitettaessa. Siis se ainoa toinen tuntemani taituri on Kimmo Pohjonen ja silläkin on lyhyt tukka! Tämän aineiston perusteella voinemme sanoa, että nämä soittajat soittavat haitaria taitavasti lyhyillä hiuksilla.
Mateusz Adamczyk, viulu - reipasta menoa viulun kanssa! Ja kaveri on nuori ku faan, ehkä kakskyt, saattaa olla jopa kakskytyks.
Piotr Zaufal, basso - kuten jokaisesta kunnon basistista, hänestä ei ole juuri mitään sanottavaa. Kerran oikein innostui. Soolo tuli.
Krzysztof Nowakowski, rummut - Melkonen tapaus! Kaveri soitti melkein koko keikan käsillä rummuttaen jos jonkinmoista kongaa, symbaalia, sheikkeriä yms. Sitten Marcin rupesi usuttamaan kaveria sooloon. Lämpeneminen otti aikansa, mutta kun heppu käynnistyi, niin se oli aikamoista menoa. Ja loppuhuipennus tuli huutosoolon kanssa. En voinut sille mitään, että mieleen juolahti eräs toinen kuuluisa rumpali.
Tämmönenkin sillä on ohjelmistossa. Muut pojat meni siksi aikaa huilimaan.
Joo, sain nimmarinkin, hahhaa! Levyn kanteen. Ja ehkä pääsin sunnuntai-illalle Puolan televisioon. Tiedä häntä.
Hyvin ne vetää. Suosittelen.

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Triglav, jälleentaas

Siellä edelleen siis. Triglavin kansallispuistossa. Edelleen kollegani suosituksia seuraillen. Valitsin vuoren yli menevän tien, joka ihan oikeesti kantaa nimeä Vrsiĉ. 
Kyllähän aikamoinen mäihä kävi kun tie oli ODPRT minun sinne pyrkiessäni.  Vihreä väri kuitenkin valoi minuun luottoa, että auki ollaan. Selvästi säkä oli hyvä, matkan varrella luin serpentiinitien varresta, että tie ei ole auki lainkaan lähellekään koko vuotta.
Hienot maisemat ja hyvinkin kaunis tie. Mitä siltä kielen keskellä suuta pitämiseltä ehti nähdä!
Pyöräilijöitä sinne tetsasi ylös myös. Näiden kylttien lisäksi varoiteltiin niistä "Seuraavan 10 km aikana kaatuvista pyöräilijöistä".  En ikävä kyllä pystynyt vauhdissa nappaamaan en kuvaa kyltistä enkä liioin kaatuvaa pyöräilijää.
Ja sitten! Tietä kutsutaan myös nimellä Ruska cesta, sillä tien ovat rakentaneet venäläiset sotavangit ensimmäisen maailmansodan aikana! Erään talven aikana heitä kuoli kovin monta etenkin yhdessä lumivyöryssä ja henkiin jääneet vangit rakensivat tämän ortodoksisen kappelin heidän muistoaan kunnioittaakseen. Sen verran oli kappeli saatu kauniisti istutettua vuoren rinteeseen piiloon, että ensin ajoin ohi vaikka tiesin etsiä sitä tien varresta.
Näitä ihme juttuja katselin aikani auton kyydistä. Mitä ne oikein on??
Aaaa! Niihin voi laittaa mainoksia!
Mutta ensisijainen käyttötarkoitus on heinäseiväs. Pystypuut ovat joko kiveä tai puuta. Ja vaakasuorassa sitten puuta. Ei muuta kuin heinät kuivumaan!

lauantai 28. toukokuuta 2011

Yllätyin! Iloisesti!

Pahaa aavistamatta menin kevätkonserttiin. Paikallisten lejjonien perinteinen kevätkonsertti Santa Caterina del Sassossa (olen kirjoittanutkin siitä joskus jotain, hmm, pitäisiköhän jotain muutakin raportoida??) ja vasta NYT tajusin mennä paikalle ensimmäistä kertaa. Nimittäin paikallaoloni alensi yleisön keski-ikää erittäin merkittävästi!
Kaunis kiva konsertti jousiorkesterin ja solistien kanssa. Ensimmäinen solisti oli huilu ja musiikki oli Vivaldia. Sittemmin vaihdoimme säveltäjiä, kokoonpanoja ynnä tunnelmia. Paikalliset urut olivat jotenkin lähellä lejjonien mieliä ja kuulimmekin muutaman urkusoolon. Pieni luostarikirkko yllättäen omaa pienet urut, joten jousikko oli enemmän mieleeni - kuin siis ne urut. Kamariorkesteri Elioksen hienosti vetämän "Eine kleine Nachtmusik"in jälkeen lauteille tuli oboisti. Ohjelman mukaan kaveri vetäisi Marcellon konserton, joka olikin yllättävän tuttu. Nimi ei vain kertonut mitään. Mutta encore tuli aivan puun takaa. Oboisti, joka veti tosi hyvin Marcellonsa, kekkasi, että nyt vedetään encore. Ja mikäpä muukaan kuin Gabrielin oboe!!! Aivan mahtava piisi, hieno veto ja mahtava tunnelma. Mieli kiisi jonkunkin vuoden taa, kun M. Rexona meni A. Peltosensa kanssa naikkuihin Treen tuomiokirkossa ja Kaabrielin oboe kaikui saksofonilla ja uruilla. Aivan mahtavaa! Eikä tullut tippaa linssiin. Oli vain upeeta! Heippa vaan Peltoset - millon nähään taas!!? Mielessä kovasti.
p.s. Erittäin hyvä se oli konsertti jo ennen encorea! Oikein mukava ilta - kiitos seurasta K ja I!

lauantai 30. huhtikuuta 2011

Provence, part III: Avignon

Avignon on kaikkeist kuuluisin Palais des Papes, Paavien palatsista, osa siitä siintää tuolla taka-alalla. 1300-luvulla paavi, ensimmäisenä Clement V vuonna 1309, siirtyi asumaan Avignoniin ja paavi paavilta palatsia rakennettiin yhä mahtavammaksi. Nyttemmin se on sitten UNESCOn maailmaperintökohde. Eikä suotta.
Ja kyllä - siellä taustalla oleva patsas on kärsällään seisova norsu. Miksikö? En tiedä.
Tämä voisi olla seuraava opinahjo! Kaupunki pienine kujineen, keskustaa ympäröivine muureineen kaikineen on kovin kivan oloinen.

Tämä on SE kuuluisa silta Pont Saint-Bénezet eli Pont d'Avignon, josta on SE kuuluisa laulu, Sur le Pont d'Avignon, sävelletty alkuaan joskus 1500-luvulla. Sittemmin sitä on kuulemma muuteltu jonkin verran.

"Sur le pont d'Avignon
L'on y danse, l'on y danse
Sur le pont d'Avignon
L'on y danse tous en rond
Les beaux messieurs font comm' ça
Et puis encore comm' ça
etc..."

Provence, part II: Arles

Yleensä sen suuremmista suunnittelemattomuuksista seuraa se, ettei koskaan varsinaisesti ole pelipaikoilla kun jotain jossain tapahtuu. Mutta tokikin, jotta sääntö olisi sääntö, siihen löytyy poikkeus. Yllätyksekseni satuin paikalle kun legendaariset pääsiäisriehakkuudet olivat käynnissä Arlesin kaupungissa.
Tähän mennessä ehdottomasti paras parkkipaikkani - sievästi siinä jalkakäytävällä+pyörätiellä+suojatiellä, huomatkaa myös autot korokkeella eli siis liikenteenjakajan päällä. Jalkakäytävät olivat aivan piukkaan parkkeerattuja ja takanani tokikin pyörätie oli myös autojen valloittama. Tästä tietysti seuraa se, että porukkaa paikalla lienee ihan turhankin paljon. Hengitän siis syvään.
Suunnittelemattomuudesta seuraa myös se, että eihän mulla ollut tuon taivaallista tietoa mitä kyseisillä festareilla tapahtuu. Joten aidat tien varsilla ja varoituskyltit alkoivat vähän valaista mitä tapahtuu...
Arlesissa on semmoinen kiviareena ja näin pääsiäisriehan kunniaksi siellä järjestetään espanjalaistyyppisiä Corridoja... Eli niitä härkätaisteluita, missä härkä tapetaan! Ei jesta! Sen piti sitten olla hieno uutinen, että ne on ihan siis näitä paikallisia ylpeyksiä ne härät, tuolta Camarguesta tulevat. Juupa.
Näihin tietoihin koitin suhtautua. Otin neuvoa-antavan ja rauhoittavan. Pastis siis.
Jokaista härkätaistelua edeltää härkäjuoksu. Nuiden rauta-aitojen suojaamalla tiellä meni ensin kuuluisia Camarguen valkeita hevosia sinne sun tänne. Kuvat on sen mukaisia, että me pysyttiin Toukon kanssa aidan härättömällä puolella. Toisin kuin niin kovin monet muut.

Siellä se härkä on hevosten välissä, sitten porukka juoksee siinä perässä ja ottaa sitä härkää kiinni. Enpäs tiedä onko ne sitten nuo juoksutetut (=väsytetyt) härät mitkä sinne härkätaisteluun viedään tuosta seuraavaksi. Huh.
Mutta siis hieno kylä - sitä voisi käydä katsomassa silloin kun siellä ei ole noin tuhottomasti porukkaa. Vanha keskusta oli tosi tosi sympaattinen.
Ja onpas se kuuluisa muustakin. Kuin niistä härkien tappamisista.  Van Gogh maalaili Arlesissa, teos Cafe terrace at night (1888) on kuvan kahvilasta maalattu. Ja 'Starry night over the Rhone' teoksen hän myös viimeisteli Arlesissa. Ja Provencen  maisemien innoittamana paljon myös muuta.
Ilta hämärtyy, aika löytää jotain ruokaa täältä liian monen ihmisen kansoittamasta härkäpaikasta. 

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Quartett

Se on La Scalasta hei taas hei. Kävin kurkkaamassa jälleen KultturaalisenKomitean kanssa upouuden tuotteen, Quartett. Heiner Müller on kirjoittanut tarinan alkuunsa teatterikappaleeksi ja sittemmin ilmeisimmin italialainen Luca Francesconi on kirjoittanut sen oopperaksi. Englanniksi. Nyt teos on sitten ensiesittelyssä La Scalassa ja olimme ihan ensi-illassa! Tästäkin isommaksi tapaus käy. Nimittäin tämä on ensimmäinen kerta kun La Scalassa on naispuolinen kapellimestari. Ja kuinkas muutenkaan, tahtipuikkoa heiluttelee Susanna Mälkki! Hinpura.



Teos on kaikin muodoin hyvinkin moderni. Kaksi esiintyjää ovat 'laatikossa', joka kelluu näyttämöalueen keskellä. Vaikuttava. Paljon käytetään myös teknologiaa, kuvia laatikon edessä ja takana, musiikki tulee milloin orkesterimontusta, milloin kaiuttimista ympäri salia. Ja musiikki on paikoin melkoista kilkutusta. Todella haastavaa soittajille. 
Tarinassa varakreivi de Valmont ja markiisitar de Merteuil (mielenkiintoinen ratkaisu on ranskalaiset henkilöhahmot kaikessa tässä kansallisuuksien ja kielien sekamelskassa) ovat alkuun olleet rakastavaisia. Nyttemmin suhde on jonkunsortin viha-rakkaus-solvaus tyyppinen. He tapaavat ja solvailevat toisiaan. Varakreivi näyttää rakastuneen ja markiisitar kyselee että kukas kukas? Käy ilmi, että kohde on Rouvva de Tourvel - markiisitar ei ilahdu ja kehuskelee, että hänenpä rakastajansa on nuori ja komea. Sillä ikäkysymys taitaa olla molemmille vähän arka. Markiisitar sitten usuttaa varakreiviä viettelemään nuorta viatonta Volangesia. Ja varakreivi suostuu. 
Alkaa roolileikki, missä markiisitar esittää varakreiviä ja varakreivi puolestaan ensi alkuun Rouvva de Tourvelia. 'Varakreivi' yrittää vietellä 'Rouvvaa' ja on pahoillaan reittaasta menneisyydestään.  'Rouvva' ei ota uskoakseen ja leikki yltyy melkoiseksi painostukseksi saavuttaen kliimaksinsa, mikä kuvataan seksuaalisena voittona.
Roolit vaihtuvat ja nyt Valmont vietelee markiisittaren esittämää Volangesia. Kohtaukset vaihtuvat yhä painostavammiksi, henkisesti ja seksuaalisesti.
Lopulta Valmont päättää tappaa itsensä koska... Noh, nyt hän esittää Rouvvaa ja on häpeissään alistuttuaan varakreiville. Markiisitar tarjoilee Valmontille myrkytettyä viiniä, seuraa kuinka varakreivi kuolee tuhoten sitten laatikkokotinsa ja 'repii sydämensä rinnastaan' eli kuolema koittaa myös hänelle.
Hieno esitys. Kovin erilainen, en ole moderneja esityksiä niin montaa seurannut. Mutta tämä kyllä oli vaikuttava. Molemmat laulajat tekivät ison ja hienon työn lavalla ja samoin teki orkesteri Susanna Mälkin johdolla. Esitys oli 1h 20 min, joten intensiteetti tuli säilyttää katkeamattomaan alusta loppuun asti. Vähän haastavaa oli seurata tällaisen juonen käänteitä, mutta summa summarum pidin. Ai niin, ja paikat oli tosi hyvät! Kolmannen kerroksen parvekerivi, oikialla parveke nro 15. Voi juku, kuten kuvasta näkyy, suorat on näkymät. Kuninkaallinen boksi oli ihan melkein naapurissa ja siellä näytti olevan paljon kansaa - en tuntenut ketään.