Kotinurkilta

Ärrinmurrin päivän kääntyessä alkuiltaan (tämä hetkihän alkaa eksaktisti iltakuudelta), on äärimmäisen loistavaa lähteä pimenevään iltaan kävelemään koiruuden kanssa. Siinä sen ärrinmurrin saa kätevästi liuetettua matkan varteen ja saa mieleen tärkeämpiä asioita. Kuten sen, etten ole kertonut paikallisesta tärkeästä turistitapahtumasta! Ja heti kun olin sen saanut mieleeni, niin eikös silmiini osunut eräskin vihreän-valkoisen-punaisen kukertava Italian lippu! Enkä jaksanut olla enää niin ärrinmurrin ollenkaan. On se vaan ilahduttavaa kuinka täällä roikutetaan ylpeästi isänmaan lippuja parvekkeiden kaiteissa, omatekemissä lipputangon viritelmissä, portinpielissä, ikkunoissa. Ei niitä nyt joka pihassa ole, mutta paljon on. Se on kivaa. Bongailla niitä. Jokunen kuvakin on tullut otettua, mutta niillä en nyt teitä vaivaa. Tokikin se, että Suomen lippua ei nuin näy roikuskelemassa, selittynee sillä, että lippumääräykset kovin kieltävät Suomen lipun epäasiallisen käytön. Varmasti ainakaan se naapurini aiemmin suosima "Italian lippu pöytäliinana"-tyyli ei läpäisisi minkäänvaltakunnan Suomenlipunkäytönsiveyssäännöksiä. Satunnaisesti saattaa joissain kerrostaloissa olla joka asunnon parvekkeella Italian lippu. Ainakin ulospäin se tuo kuvan, että ovat tyypit onnellisia maassaan.

Mutta siitä turistinähtävyydestähän mun oikeestaan piti kertoa. Se on äärimmäisen kuuluisa, touko-kesäkuussa tapahtuva Tulikärpäskävely. Ollaan Toukon kanssa löydetty tästä kyliltä erittäin hyvä tulikärpäspätkä, mistä paikalle pyrähtäneet Suomi-vieraat olivat vaikuttuneita. Tulikärpäsiä oli 'tuossa', tuolla', 'tossa', 'täällä' ja myös 'oho tuossakin'. Myöhemmin keväällä tunnelmat vaihtuivat Kiiltomatokävelyyn. Tähän olisin voinut laittaa juurta jaksain tulikärpästen ja kiiltomatojen elämän kiertokulusta kertovan tarinan, mutta en tiedä kavereista juuri mitään. Paitsi sen, että lasipurkissa tulikärpänen ei heinän voimalla jaksa montaakaan viikkoa elossa. Ensimmäisen näkemäni sain yllättyneisyydestäni huolimatta kaapattua purkkiin, mutta pitkään se ei siellä ilahduttanut. Onneksi niitä löytyi vapaudesta paljon lisää. Kävimme katselemassa joka ilta. Niin kauan kuin sitä iloa riitti. Ja nyttemmin, näin syksyn tullen meilläpäin voi tehdä Lepakkokävelyitä heti kun rupee hämäränhyssy laskeutumaan - niitä liihottelee menemään välillä moniakin. Lajeista en osaa mennä sen kummemmin sanomaan. 

Että on meillä täällä turistirysiä!

Ylivertainen

Olenkos jo montakin kertaa mainostanut paikallisia hovihankkijoitani...? Noh, eihän se pahaa se kertaus kenellekään tee! 

Mulla on täällä muutama lempparikauppa. Toukon jutut käyn aina hakemassa mieluiten Zoomegastoresta. Sitten Prisman täällä korvaa, jopa ihan kiitettävän hyvin, niin toi Bennet. Eihän siellä nyt tietenkään niin hyvät valikoimat ole kuin Prismassa, mutta yllättävän monta kertaa (noh, ehkä kaksi) olen löytänyt jopa vaatteita sieltä! Telkkarinkin ostin loppuviimein aikoinaan sieltä. Ja aina kun iskee hillitön gluteenittomien tuotteiden tarve, niin kannattaa suunnistaa Bennettiin. Ja yhdestä Bennetistä, ei tietenkään tuosta lähimmästä, ikävä kyllä, löytyi Toukolle ihan älyttömän kivoja ynnä lihaisia luita. Naurettavaa korvausta vastaan. Hieman Bennet on menettänyt ylivertaista asemaansa oleiluni edetessä kun olen tutustunut mitä muualta saa, mutta on se hyvä edelleen.

Mutta se kaikista kivoin on Decathlon. Sieltä löytyy aina kaikkea tuikitarpeellista... Ilmeisimminkin firma on ranskalainen, niillä on oma tuotemerkki Quechua tai jotain sinnepäin. Ja siis kaikenmoista urheiluun ja ulkoiluun liittyvää myyvät. Siellä käyn retkellä aina kun askeleeseen kivasti saa sovitettua. Ja tällä viikolla kävin. Ja voi mahdoton. Löysin ylivertaisen! Nimittäin pallon. Toukolle!!! Sehän tykkää tennareista. Ne on yksi asia - sen voi ottaa suuhun ja kuljetella. Sitten se tykkää jalkapallon kokoisista. Mitkä se yleensä napautaa puhkirikki noin kymmenessä sekunnissa. Minkä jälkeen se alkaa repiä niitä pikkuisiksi palasiksi. Nice... Koska sitten pelaaminen pallolla ei ole enää ihan sama kuin ehjän pyöreän pallon kanssa... Ja nyt löytyi! Jukra. Jalkapallon kokoinen tennispallo. Voi mahdoton sitä iloa ja juhlaa mitä meillä nyt sitten on sen koommin ollut. Vähän on vielä tekniikka pojalla hakusessa, koska palloa ei millään muotoa voi suussa kanniskella. Joten jalkatyöskentelyä pitää edelleen kehittää. Mutta kyllä tuolla treenin ja motivaation määrällä tuloksia syntyy, voin vakuuttaa. Mun pääasiallinen tehtäväni on tällä hetkellä olla yleisönä - T aina välillä tarkistaa, että kattelenko... Ja sitten jatkaa harjoittelua. Kyllähän se pistää hymyilyttämään.