Santa Anna, 1342m

Olipa jo korkea aika. Keräilen langanpäitä kasaan ja teen rästihommia. Ja yksi niistä oli Santa Annan huiputus! Reilu kaksi vuotta menikin edellisestä yrityksestä.

Pitkän viikonlopun sunnuntain ratoksi siis ajoimme T:n kanssa ylös Lago Maggiorea, aina Sveitsin puolelle asti. Oli aikaa tosiaankin vierähtänyt kun viimeksi kävin Lavenon pohjoispuolella. Ja maisemia katsellessa ihmettelin, että miksi! Oi miksi olenkaan ajellut muualla, kun täällä on niin nättiä. Ajelimme Gerraan asti ja sieltä juna-aseman vierestä lähti polkumme nousemaan kohti Santa Annaa. Matkalla T päätti, että me voitais asua tuossa talossa, olisi autolta kotiin hissi ja kaikkee. Ei huomannut poika, että auto oli väärän värinen. Hissejä olikin sittemmin yhdessä jos toisessakin talossa, jotka tuollain lievässä rinteessä sijaitsivat.

Viinin poikanen. Melkoinen väriskaala poikueessa.

Syksyisiä pilkahduksia alkoi olla jo, mutta nousua oli kyllä sen verran ettei auringonpaisteessa varsin kyllä syksyltä tuntunut.

Ja siellä! Santa Anna. 1342m. Rifugio, pieni kappeli, vettä koiralle... 

Rifugio taisi olla 5 euroo henkilö per yö. 

Kyllä tuolla kelpaisi yö viettää, keittiö ja kaikki!

Ja paikallista karjaa, yksi niitä ihastui T:oon. Ihastus ei ollut molemmin puolista...

Mutta tyttö tuli sitten myös hörppäämään samasta lähteestä.

Mutta hehs, ei tämä kyllä mikään huiputus ollut... Korkeella oltiin, nousua Gerrasta tulee joku 1200 m, mutta siinä oli semmoista kuitenkin jossain laaksossa olemisen tunnelmaa. En kuitenkaan lähtenyt seikkailemaan pitemmälle. Ehkä joskus sitten Monte Rosan huipulle.

Val Verzasca näköpiirissä, siellä on se Bond-pato.

Ja siellä vissiin sitten Ascona. Joskus tarttisi mennä sinne kuuntelemaan jatsia!

Gerra, siinä assan nurkalla.

Hieno reissu, on siellä vain mukava kävellä siellä rinteillä. Matkan varrelle osui muutama kiva pikku kylä ja paljon hienoja maisemia. 

Isola Madre

Kaikki tokikin väittävät, että Lago Maggioren helmiä erityisesti kannattaa kurkkia keväisin. Kun kaikki kukat ovat loistossaan. Helmethän ovat ne Barrolomeon saaret. Jostakusta olen kait joskus maininnutkin. Ja jonkun kuvankin lykännyt. Mutta Isola Madrelle en ole ollut niin innoissani menossa, kun ihan tyhmä saari ei halua Toukoa sinne. Bah, sanon minä. Mutta kuulemma se on sitten niin hieno, että kaipa tuo pitänee käydä tarkistamassa. Etenkin kun sain loistoseuraa mukaani! Lisäksi keksimme testata Santa Caterina del Sasson uudenkarhean laivalaiturin. Astuimme laivaan ja pääsimme ihailemaan esin Stresan sataman, sitten Isola Bellan palatsisaarta.

Isola Bella olen minä!

"Hoo, mutta minäpä olen Isola dei Pescatori" ja sen satamassa jälleen viehätyin pergola-terassiyhdistelmästä!

Sitten päästiin kohteeseen. Jotenkin olen viehättynyt tällaisiin ei-niin-kukkeisiin käkkyröihin, joten kuvakavalkadi alkakoon tällä.

Oli siellä monen monta ihmeellistä asiaa. En yhdy väitteeseen, että saarella kannattaisi käydä ainoastaan kevätaikaan. Kasveja oli ympäri maailmaa - jänniä, upeita, hienoja, uskomattomia. Hieno. Hieno.

Hieno oli tämäkin.

Todistettavasti olin paikalla - laatuseurassa!!! KIITOS tytöille!

Ettäkö eivät kuki enää elokuussa. BAH, sanon minä.

Ja oli lintujakin pasteeraamassa. Toi ei kehdannut avata pyrstöään, kun sillä oli vain yksi pitkä sulka jäljellä. Muut kauniit, pitkät pyrstösulat näyttivät olevan saarella olevan palatsin sisällä, maljakossa...

Lummelampi oli elävä esimerkki lumpeiden hyvinkin laajasta väriskaalasta. Kuva ei ikävä kyllä tee oikeutta lammelle.

Semmoisiakin.

Ja juuri kun ajattelin nähneeni kaiken - paitsi tietysti kukertavan kirjavaa, mielellään sinisen/keltaisen/punaisen/oranssin/mustan (mitä muita värejä enää VOI olla) sävyissä olevaa lintua, jolla mielellään voisi olla vaikka egyptiläistyylinen, jotenkin faaraohtava heltta kaupanpäälle, niin tuo juoksenteli menemään - lujaa - ohitsemme. 

Hieno reissu! Kaunis se on se järvi. Saarineen.

Yllätyin! Iloisesti!

Pahaa aavistamatta menin kevätkonserttiin. Paikallisten lejjonien perinteinen kevätkonsertti Santa Caterina del Sassossa (olen kirjoittanutkin siitä joskus jotain, hmm, pitäisiköhän jotain muutakin raportoida??) ja vasta NYT tajusin mennä paikalle ensimmäistä kertaa. Nimittäin paikallaoloni alensi yleisön keski-ikää erittäin merkittävästi!

Kaunis kiva konsertti jousiorkesterin ja solistien kanssa. Ensimmäinen solisti oli huilu ja musiikki oli Vivaldia. Sittemmin vaihdoimme säveltäjiä, kokoonpanoja ynnä tunnelmia. Paikalliset urut olivat jotenkin lähellä lejjonien mieliä ja kuulimmekin muutaman urkusoolon. Pieni luostarikirkko yllättäen omaa pienet urut, joten jousikko oli enemmän mieleeni - kuin siis ne urut. Kamariorkesteri Elioksen hienosti vetämän "Eine kleine Nachtmusik"in jälkeen lauteille tuli oboisti. Ohjelman mukaan kaveri vetäisi Marcellon konserton, joka olikin yllättävän tuttu. Nimi ei vain kertonut mitään. Mutta encore tuli aivan puun takaa. Oboisti, joka veti tosi hyvin Marcellonsa, kekkasi, että nyt vedetään encore. Ja mikäpä muukaan kuin Gabrielin oboe!!! Aivan mahtava piisi, hieno veto ja mahtava tunnelma. Mieli kiisi jonkunkin vuoden taa, kun M. Rexona meni A. Peltosensa kanssa naikkuihin Treen tuomiokirkossa ja Kaabrielin oboe kaikui saksofonilla ja uruilla. Aivan mahtavaa! Eikä tullut tippaa linssiin. Oli vain upeeta! Heippa vaan Peltoset - millon nähään taas!!? Mielessä kovasti.

p.s. Erittäin hyvä se oli konsertti jo ennen encorea! Oikein mukava ilta - kiitos seurasta K ja I!

16a Traversata

Pari viikkoa sitten tyokaveri lipsautti, etta meinaa osallistua Lago Maggioren yliuintitapahtumaan. Kuulosti niin hassulta, etta minahan tahdoin tietty heti mukaan! Paikalliset rupesivat sitten huolestumaan. "Kuinka paljon olet treenannut???" "Kun yksikin harjoittelija treenasi koko viime kesan tuota varten, mutta ei sitten osallistunutkaan" Hmm... Kavin kerran S:n kanssa uimassa yhdessa jarvessa - eikohan se piisaa treeniksi. Reilu kilsa, herramunjeera... "Tarkenetko siella??? Niita on sellaisia rasvoja, joita voi levittaa iholle, etta kylma pysyy loitolla. Tai sinne voisi laittaa markapuvun, lyhyen tai pitkan, paalle." Jotenkin en kokenut tarpeelliseksi kumpaakaan. Etenkin kun silloin kun tein sen treeniuinnin, vesi oli lahinna lampiminta jarvivetta mita Suomesta loytyy... Ehka siella juurijajuuri tarkeneepi.

Postin tati muuten kysyi - kun kavimme maksamassa osallistumismaksun - etta uidenko ylitatte jarven?... Hmmm... Ehka joku menee kavellen??

Aamulla Aronaan saapuessamme (kunhan olin saanut kilpakumppanini hereille...) paikka oli piukassa keltaisia pussukoita osallistujien kasissa. Osallistujia oli reilu 800 (HUHHUH) vaikka keli oli pilvinen. Eli paikallisittain tosi viilea. Keltaisessa pussissa oli boa, eli selkapuolella heiluva numeroitu (mun no 55) kellunta- ja huomiopallo, t-paita hienolla logolla (tosin 2 nroo liian iso - joskus niinkin pain. siita saa kivan mekon...) ja uimalakki. Naiden vermeiden kanssa lastauduimme lauttaan kohti Angeraa. Enka tietenkaan tajunnut tayttaa boaa paineilmalla, kuvista nain, etta taas oli paikalliset viksumpia, bah.

Vaatteilla ja kengilla lastatut keltaiset pussit nakattiin takaisin veneeseen ja rantaviivalla hammastelin todella hurjaa markapukujen (lyhyiden ja pitkien) maaraa. Ja joukossa oli muutamia rapylaveikkoja myos. Hmm... Ehka tama ON hankalampi homma kuin ensi nakemalta luuleekaan.

Vihdoin paastiin matkaan. Lahtolaukaus kun pamahti, ryntasivat KAIKKI kerralla veteen. Lahinna kyynarpaa- seka MINAensin-taktiikoita hyvaksi kayttaen. Paastin innokkaimmat taistelemaan toisensa mustelmille heidan kroolatessaan HETI ja TAYSIA. Rintauintitaktiikallani paasi ihan mukavasti siihen porukan puolitienoille heti kattelyssa ja muutamien krooliyritysteni jalkeen totesin, etta suomalainen kuplani ui nyt sitten vaan frogstylee. Kun joka puolelta tuli tuhatta ja sataa siksakkiin kroolaavia italialaisia. En halunnut sellaista kylkeeni. Enka saanutkaan.

Jarven keskella oli hiukan aallokkoa eika pohjaa nakynyt vaikka oli uimalasit. Ehka menin jarven syvimman kohdan paalta (372m)... Paikallinen jarvipeto pysyi luolassaan ja kaikki meni kivasti. Maali odotti jarven toisella puolella Aronassa. Ja ihmeitten ihme oli se, etta oma keltainen pussukka loytyi erittain kivuttomasti! Ja partiolaiset olivat valjastettu jakamaan pitsaa ja juotavaa maalialueella. Metreittain pitsaa kannettiinkin uimareiden nautittavaksi. En jaanyt odottamaan Alfa Romeon arvontaa eika arpa kohdalle osunutkaan. Hieno - ja hauska- reissu.
Lisaa kuvia.