Kumma maa

Jos/kun lukee nettijulkaisuja, niin kyllä tämä Italia pääsee otsikoihin kaikennäköisestä. Hienoa, että täällä on muutakin kuin pääministeri.
Kuten joskus jo kerroin, koirien kohtelu on pääosin ala-arvoista. Joten riemulla otan vastaan uutisen kivasta koirien kohtelusta. Kuten Civitavecchiasta kuuluu (en, it, fi). Koirien vesipelastusta. Suomessa tokikin ihan perusluonnollista koiratoimintaa, mistä ei kansainvälisesti lehdistössä taideta uutisoida.
Toisaalta uutinen viattomasta metsäretkeilijästä pisti sanomaan "Jestas" useampaankin otteeseen. Ei voi olla totta. Mutta ikävä kyllä, myös paikallinen lehdistö uutisoi samaa... Huhhuh. Ihme porukkaa. Kaveri nukkuu makuupussissa ja villisikoja metsästävä järjen riemuvoitto ampua täräyttää - kun se näytti niin paljon villisialta???

Paletti.

Nyt tuli hankkiuduttua balettiin. La Scalassa kun on semmoista tarjolla ja bussikyytikin järjestyy, niin kyllä sitä tarvitse käydä tarkistamssa, että mitä se sellainen on. Ei sitä tiedä jos vaikka ihastun ikihyviksi, niinkuin oopperaan! Ja armoitettuna oopperakirjoittajana (huom, EI kriitikkona, vielä...) minun tulee tietysti nämäkin liikkeeni raportoida.

Trittico novecento, 1900-luvun inspiroima kolmoisshow kunnioitti kolmea erinomaista venäläistä säveltäjää - Tšaikovskia, Prokofjeviä ja Šostakovitšia. Koko esitys koostui siis kolmesta palasta, balettia laidasta laitaan niin sanotusti. Alussa pompittiin tyllijumppapuvuissa ja lopussa en tajunnut enää mistään mitään.

Esitys alkoi George Balanchinen merkittävällä teoksella Ballet Imperial, joka on kunnianosoitus Venäjän vanhan pääkaupungin loistolle, näytös rakkaudesta Petipaan ja Tšaikovskiin. Esityksessä nähdään Balanchinen akateemisen taustan mukainen virheetön tyyli.

Sitten mentiin etiäppäin ja vuorossa oli edelleen koreografi Georgen Il Figliol Prodigo (The Prodigal Son, 'tuhluripoika'), sensuelli ja eksoottinen, erittäin vaikuttava balettikappale, musiikki siiskin Prokofjeviltä.

Uutta tuotantoa oli Immemoria koreografi Francesco Ventriglialta. Se pohjautuu Šostakovitšin 7. sinfoniaan ”Leningrad”, joka on sävelletty natsien hyökätessä kaupunkiin ja josta sittemmin on tullut vapauden ja oikeudenmukaisuuden symboli.

Niin, ei tästä ole juuri muuta sanottavaa. Kuvat ovat La Scalan sivuilta. Samoin kuin faktat. En löytänyt sitä balettikipinää, ehkä ei tarvikaan. Joten tähän asiaan emme palaa.

Sähläystä

Oho, on tainnut jäädä täällä lopultakin paljastamatta, että mitä muun muassa puuhaan vapaa-aikanani täällä Italian saappaanvarressa... Eihän minun pitänyt, varsinkaan aiempien sattumusten jälkeen, mutta päädyin sählyjoukkueeseen! Meidän naisten tiimi on nyt pelannut pari kautta Italian naisten pääsarjassa. Voisin jättää toki tarinan tähän, koska näin se kuulostaa melkosen hienolta. Mutta kysymys tietysti jää ilmaan väijymään, että mitä MINÄ siellä sitten teen... Selitys ehkä välittyy siitä totuudesta, että pääsarjassa pelaa vaihtelevasti noin 4-6 joukkuetta. Ja siinä ne italialaiset naisten joukkueet sitten ovatkin. Salibandyn saralla.

Mutta meidän joukkue on silti lähes paras, ainaski kivoin! Tai kansainvälisin. Kaikki alueelle ilmaantuvat suomalaiset ja ruotsalaiset pyritään värväämään rivistöihin ja on siellä muunkin maalaisia. Hankalinta oli se, että meidän uutuuden karhea peliasu on pikkupikkuHAME ynnä punainen paita. Melkein koitin sanoutua irti koko hommasta, mutta kaikkeen näämmä tottuu.

Pelit toimivat kolmen kenttäpelaajan ja maalivahdin voimin. Ihan hyvä, sillä pienin joukkue naisten sarjassa on vain neljän pelaajan vahvuinen. Meitä voi hyvällä säkällä olla melkein jopa yli kaksi kentällistä pelireissuilla. Niin, ja niillä reissuilla me käydään ystävyysottelemassa Mendrisiossa Sveitsissä ja sitten pääsarjaa pelaamassa Vipitenossa, Bolzanossa ja Dolossakin ollaan oltu.

Oma panokseni on ainakin siinä totuudessa, että meidän kapteeni, minua nuorempi, tuli kertomaan minulle että tiedätkös - me ollaan ei vaan meidän joukkueen, vaan koko pääsarjan vanhimmat pelaajat. Ei siis ihme että joskus en tahdo pysyä jonku puolet mua nuoremman perässä. Paikalliset pelaajat on pohjoisempaan rakenteeseeni verrattuna välillä melko köykäisiä, onneksi suurilta törmäyksiltä on vältytty. Paitsi meidän maalivahdin kanssa... Sorry!! Toisen kauden pelien alussa koin ylennyksen. Ekalla kaudella (kaikkinensa eka kausi meidän joukkueella) pelasin ansiokkaasti numeroa 12. Sittenpä lisätarroja liitettäessä joku valopää silitteli pelipaidan kainaloon jotain tarroja kiinni. Joten pääsin kummassakin numerossa askeleen eteenpäin ja toisen kauden pelasin numerolla 23.