Vaikka monet, useat, melkein kaikki väittävät, että täällä ei voi pyöräillä, en jostain syystä koe pärjääväni ilman pyörää. Sellainen siis tuli hankintalistalle hyvin pian saapumiseni jälkeen. "Maaseudulla" asuminen autosta riippuvaisena ei tee minua onnelliseksi.
Löysin tuolta järven toiselta puolen yhden pyöräkaupan ja sinne meninkin sitten eräänä iltana pyöriä katselemaan. Oli mountainpyörää ja citypyörää. Ja jotain 'retro'pyöriä, huonoja versioita Jopoista. Sitten oli niitä semmosia kilpapyöräpyöriä, joita poljetaan tiukoissa trikoissa. Viimeksi mainittuja näkee ehkä eniten kun sydän kurkussa auton ratissa koittaa päästä kapealla tiellä ohitse ja varovasti vilkaisee taustapeilistä, että jäihän se kaveri vielä pystyyn... Ovat jääneet, huhhuh.
Noita pyöriä siinä sitten katselin, juttelin myyjäpojan kanssa enklanti-italiaa ja lähinnä haaveilin kotona olevasta Tunturista. Mietin kovasti, että mikä olisi järkevä sijoitus. Pitkän pohdinnan jälkeen se oli mielestäni turhan kallis vaalean vihreä ihan ookoo pyörä. Eikö ole mitään muuta vaihtoehtoa mietin.
Toinen vaihtoehto tuli ehdotuksena ystävältäni. Tuossa työpaikan pikkukylässä on melko kallis fillarikauppa, mutta ne myy käytettyjäkin, kunhan koittaa asioida italiaksi. No niin. Kertasin mielessäni perussanat 'usato' ja 'bicicletta' ja rohkeasti kysymään. Myyjä, vailla pienintäkään kohteliaisuuden elettä vaikka käytin upeasti koko italian sanavarastoani, ohjasi minut pihan perällä olevaan autotalliin. Sieltä hän kaivoi pyöränraatojen keskeltä ilmeisesti omasta mielestään minulle sopivat mankelit. Kaksi ihan surkeaa, joista siinä naisten mallissa tosin oli ihan törkeen kova hinta! Sitten oli semmonen vähän jotenkin järkevämmän oloinen maastofillari, jota toivorikkaana kokeilin siinä pihassa. Muuten tosi kiva, eturengas vaan vähän vemputti, vaihteet ei oikein toiminu ja jarrut jäi pohjaan. Totesin setälle, että scusa, non buono ja arrivederci.
Sitten mieleeni juolahti vanha kunnon internet. Ja siellä huutokauppa. Aikani asiaa tutkittuani löysin paikallisen eBayn, minne sitten rekisteröidyin. Pakollista uusien sanojen opiskelua jälleen oikein hartiavoimin. eBayn kätköistä löytyikin uusi hieno fillari kohtuuhinnalla, joten sitä rupesin sitten kyttäämään. Kyttäämisen lomassa kävin ostamassa kaikkia tykötarpeita tyydyttääkseni kärsimätöntä mieltäni pyörästä. Pumppu, lukko, kypärä, valoja... Muutamien päivien odotuksen jälkeen kohde oli sulkenemassa ja taktisesti laitoin oman tarjoukseni vetämään viime metreillä. Ja eipä kauaa kestänyt kun totesin olevani fillarin onnellinen omistaja. Tai siis. Olin antanut voittohuudon, nyt pitäisi maksaa PayPalin kautta - mitä en tietysti koskaan ollut käyttänyt. Senpä aktivointi sisälsi useamman kiemuran kuin olin kuvitellut, joten päätin sitten lujasti luottaa italialaiseen myyjään ja siirsin kansainvälisenä siirtona suoraan hänelle rahat. Mistä sitten seuraavana päivänä kuulin kunniani suomalaiselta ystävältä, että eihän NOIN voi tehä Italiassa. Noh, tehty mikä tehty, rahat matkalla ja nyt vain äärimmäisen rauhallista ja kärsivällistä odotusta. VIHDOIN liki viikon päästä kuulin ilouutisen, että rahat ovat saavuttaneet myyjän tilin ja hän laittaa fillarin matkaan.
Seuraavana päivänä ripustin postiluukkuuni pienen lapun, missä oli puhelinnumeroni ja läksin töihin. Soittoa ei kuulunut vaikka kyttäsin koko päivän puhelinta. Kotiin tullessani löysin postiluukusta viestin, mikä oli lykännyt jättämäni lapun näkymättömiin. "Koitimme tuoda teille pakettia - emme tavoittaneet - tässä ohjeet, miten saat pakettisi". Eikun sitten soittamaan kuljetusfirmaan, jossa lopulta puhutaan englantia, mutta ei löydetä mitään pakettia, mitä olisi tuotu tännepäinkään tai minkä koodi olisi se mikä lapussa lukee tai mikä olisi tulossa minun nimelläni. Huhhuh. Pyysin kaverin sähköpostiosoitteen ja lähetin lapusta valokuvan. Odotan kärsimättömänä, että hän soittaa minulle ja lopulta soitin sinne uudestaan. Jaa mikä sähköposti?? No se mistä äsken puhuttiin! Ai jaa joo, oota hetki. Katsoo, etsii ja vihdoin löytää, että juu-u - teidän paketti on täällä. Tuomme sen tiistaina. Ähkäisen, että nyt kun perjantai, niin eikö olis mitään mahkua saada aikaisemmin?? Lauantaina ovat kiinni ja sunnuntaina tietty kans ja maanantaina on vapaapäivä. Tiistaina tietysti olisivat tuomassa sitä sitten työpäivän aikaan jälleen, joten kysyn, että saanko tulla hakemaan - kauanko olette auki? Tunnin verran vielä kuulemma, joten hyppään autoon Toukon kanssa ja lähdemme ajamaan rallia tuonne sysipimeään Italiaan, jonnekin sinne lentokentän lähelle. Melkoisen vakuuttuneena siitä, että pian ostan navigaattorin, löysin paikalle melko kivasti ja sieltähän se paketti löytyi!! Eikä edes henkkareita kysytty! Ehkä koko toimisto jo tiesi kuka olin.
Noniin, paketti autoon ja kotio. Ehkä tässä vaiheessa joku on jo kekannut seuraavan vaiheen tässä seikkailussa. No se on se, että uusi pyörä on osina laatikossa! Perjantai-illan ratoksi kokoilin siitä sen mitä pystyin pelkällä tuolla leathermanilla. Ja laitoin listaa tarvittavista työkaluista.
Lauantain ajoin paikalliseen Bauhaussiin ja ostin läjän välineitä ja sain pyörästä pyörän näköisen. Ja sunnuntaina ajoin onnellisena testiajon työpaikalle. On se hyvä pyörä! Vielä pitää ostaa turvaliivi - sitä ilman täällä ei taida uskaltaa polkea. Meinasin ottaa autosta sen siellä olevan, mutta täällä laki sanoo, että autossa pitää aina olla yksi, niin ehkä se sit pysyy siellä. Nyt tuo pyörä on levännyt tuossa olohuoneen ja keittiön taitteessa kun täällä on satanut melkoisesti. Ihan niin urheilija en ole jaksanut olla, että lähtisin pimeään sateeseen henkeäni uhmaamaan.
