Lämmitys.

Noniin, se aika vuodesta on näilläkin leveyspiireillä saavutettu, että lämmitys piti laittaa päälle. Tai no, minähän olen tiiviisti kynttilöitä polttelemalla saanut vielä kylmän pidettyä loitolla, mutta naapurin sälli, jonka kanssa meillä on yhteinen kaasulämmitin, rupesi jo värisemään kylmästä. Saksasta hän on kotoisin, mutta se on se sama sälli, joka ei ollu tietenkään edes ajatellut käyttävänsä asunnossa olevaa takkaa, koska se on niin likaista puuhaa. Hihhii!

No siis, hänen kanssaan pähkäiltiin lämmitys toimintaan sitten eilettäin illalla. Ja siinähän onkin mielenkiintoiset kommervenkit. Pitää myös kirjottaa ne äkkiä ylös, koska kohta näitäkin asioita alkaa pitämään ihan normaaleina. Lämmitys pelittää kaasulla, jolla lämmitetään vettä, joka kiertää (jos kiertää) pattereissa. Helppoa tähän asti. Termostaatti on mun Huoneessa. Kun tuo Huone on termostaatin pyytämässä lämpötilassa, lämpöä ei luonnollisestikaan enää tuoteta. Eli, jos poltan kynttilää termostaatin välittömässä läheisyydessä, saa naapurini hytistä omassa asunnossaan. Vaihtoehtoisesti, jos saan takan toimintaan (takka = Huoneessa), hän myöskään ei saa lämpöä, koska termostaatti sanoo, että lämmöt on jo. Tai sitten lähden lomalle, laitan patterit pois päältä, termostaatti sanoo, että kylmää on ja naapuri voi ihan vapaasti paistua omalla puolellaan. Tai sitten jos pidän jonkun oven kiinni - esim. sen mikä johtaa eteiseen ja sitä myöden myös kylppäriin. Lämmöt eivät ole siellä, koska Huone on lämmin, muusta termostaatti ei ole kiinnostunut.

Luultavasti saamme hommat kuitenkin toimimaan ihan kivasti, tottuuhan sitä jos jonkinlaiseen. Ja voihan se ongelma sittemmin olla ihan vaan se, että joku patteri ei toimi. Tai sitten joku paine jossain on joku väärä ja sitten taas joku ei toimi. 

Lopuksi, onneksi asunnot ovat yksinkertaisen, ei varsinaisesti kiinnimenevien ikkunoiden ansiosta lähinnä jatkuvasti tuuletettuja. Ilma kiertää ja näin ollen myös toivottavasti lämmin ilma löytää useampaan paikkaan. Kaasua kuluu - eläköön Venäjän kaasuvarat. Toukolle menen ostamaan iiiiiison lämpimän maton. Sen kaakelilattian peitoksi. Muistakaa siellä Pohjolassa olla iloisia puisista tai vastaavista lattioista. Kyllä se kaakeli osaa ollakin kylmä varpaaseen.

Sagra dell'uva

Eli viinirypäleiden juhla Mendrisiossa, Sveitsissä. Se oli hyvä tekosyy lähteä sählykavereiden matkaan kun he lähtivät Sveitsin liigaa pelaavan joukkueen ison kentän treeneihin. Tunsin iän alkavan hieman painaa, mutta myös löysin sen salaisuuden, että tekniikalla voi korvata paljon fyysistä edestakaisin juoksemista. Mihin ei pysty... Loppu hyvin, kaikki hyvin - selviydyin kunnialla, saatan mennä toistekin. Ja pääsin palkitsemaan itseäni viinirypälyjuhlaan. Yksi niistä monista syistä, miksi kylät ja kaupungit muutuvat huliseviksi tapahtumien keskipisteiksi. Niitä muitahan ovat mm. ne kurpitsa- ja perunajuhlat. Eli myyntikojuja, ruokakojuja, kaljakojuja. Myyntikojut notkuvat kauden tuotteista valmistettuja herkkuja - kuten kaiken maailman hilloja, liköörejä, hunajia. MMMmmmmmmm! Ja nyt oli brezeleitäkin, ja kastanjoita, naminami!

 Terveiset ulapalalalalalta kaikille torvensoittajille! Erinäisiä kokoonpanoja oli useita, kuten ylläoleva apinanraivolla tuuttaava teinijengi ja allaoleva makkaroiden keskellä tunnelmoiva, makkaranmyyjät mukaansa temmannut pumppu. Kyllä sitä aina herkistyy kun torvisoittoa kuulee...hmm... joo.

 

Ja hihhii - TÄMÄ on MIKÄ?? Viiden pisteen kysymys. Kuvassa siis oranssi joku, mikä se on??

Kastanjan keruun taide

Se on melkoista taidetta. Se kastanjan keruu. Nyt on jälleen tämä aika vuodesta ja metsät pullottavat niitä pikkusiilejä, joiden kätköissä piilee kastanja jos toinenkin. Taide piilee siinä, että kuinka vähän saakaan tuotua madonsyömiä kotiin. Kiiltäväinen ja puhdas yksilö on melko varma valinta. Mutta siinäkin saattaa mato piillä. Joissakin yksilöissä on hienosti valoa taittava nukka pinnassa. Vai onko se homekasvusto... Hmmm... Joten eipä aikaakaan kun pieni kastanjankerääjä intoutuu niiden polulla kellottavien kastanjoiden lisäksi tutkimaan mitä pikkusiileissä on sisällä. Ja se tekee ajan myötä melko kutaa sormille. Isoin mietelmä ehkä tältä päivältä on se, että kastajankeruu, kuten suppilovahveroidenkin, kannattaa keskeyttää siinä vaiheessa kun alkaa miettimään taskulampun esille ottoa. Silloin on aika mennä kotiin, jos vielä löytää, ja tulla uudestaan vaikka huomenna.

Kotona voikin sitten laittaa kattilan porisemaan ja koittaa malttaa odottaa sen verran, että herkku on valmista! Ohjeen löysin ihme kyllä täältä, oho! Onneksi löytyy valkoviiniä kaapista.

Ai että, toinen juttu minkä kanssa oon puuhaillut on noi viikunat! Eilen väkräsin hilloa niistä ja ai juku kun tulikin hyvää parmesaanin siivun päällä maisteltuna. En tiedä kumpi on parempaa, eilinen viikunahillo vaiko aiempi päärynähilloni, dolce e piccante. Niitä pitää syödä siis vuoronperään! Viikunoista koitan tehdä myös likööriä. Täällä kun lähikauppa myy alkoholipuuroa, eli suomalaisittain puhdasta alkohoolia. Siihen koitan nyt uuttaa viikunain makuosaset. Saa nähdä kuin käypi. Viime viikolla kuulin, että puolalaiset "uuttavat likööriä" (lue: tekevät viinaa) marjojen lisäksi perunoista ja riisistä. En ajatellut laajentaa testailujani ihan sinne asti kuitenkaan.

Gardaland!

Gardaland, Gardaland! Tätä voi laulaa semmoisella makean hempeällä äänellä ja "Spider pig" melodialla (millä muuten toimii yllättävän moni asia), omia sanoja voi lisätä mielen mukaan.

Täällä siis kun mielii huvipuistoon, niin otetaan suunnaksi Gardajärvi ja Gardaland. Suunnistimme siis iskuryhmämme kanssa sinne! Porukkaa oli meidän makuumme paljon, mutta niin kai täällä aina. Alan tottua. Ylläoleva kello voisi olla toteuttamiskelpoinen idea - en vain tiedä mitä tykkää Suomen maaperän talvikäyttäytymisistä...

Iskuryhmämme, kameran takana N.

Vemputtimia oli moneen lähtöön, vesiratoja oli useita. Puitteet olivat melkein poikkeuksetta komeat - kuten nämä yksityiskohdat Poseidonin valtakunnasta. Meidän iskuryhmämme muodostui melko erityyppisistä toiveista, joten pahimpiinkin heiluttimiin löytyi lähtijöitä. Mutta kyllä veri pakkautui päähän joissain koneissa, HUH.

Ritari, se olen minä. Sen viereltä löytyi se yhdenlainen tulevaisuuden kuvani - narrin puvussa joku soitteli aikansa kuluksi trumpettia. Että jos ei mitään muuta keksi, niin kai ne fonistinkin saattaa sinne huolia...

Korkeuksista käytiin kurkkimassa mitä kaikkea sieltä paljastuukaan, tulivuorineen ja kaivoksineen. Yksi pettymys muuten oli. Se semmoinen mikä vie ylös ylös ylös ja sitten pudottaa vapaasti alas. Kyllä siinä tietysti heikkovatsaisille saa pahan olon, mutta muuten se oli ajan hukkaa - avaruuspuitteita sinne oltiin yritetty luoda.

Suurimman suosion iskuryhmämme joukossa saavutti Ramses (?), jossa käytiin lasersotaa ties mitä vastaan. Ja pisteitä saattoi sitten vertailla kavereiden kesken. Toinen suosikki oli kaivotyyppinen vuoristorata, siellä vierailtiin ahkerasti.

Kaikkineen hieno paikka! Iso, mutta kyllä sen päivässä kiertää. MIKÄLI ei mene silloin kun paikalliset täyttävät paikat. Me oltiin melkein jopa itseämme ovelampia ja otettiin ihan vapaapäivä Gardalandia varten, että vältytään ruuhkilta. Ja onnistuttiin! Ei jouduttu pariakymmentä minuuttia pidempään jonottamaan kait mihinkään. Mutta viikonloppuisin ja elokuussa paikka on kuulemma täynnä ku Turusen pyssy (eli kuin täysi???). Tunnin jonotus per laite ei ole mikään ihmeellisyys silloin...

Kun vihdoin päästiin irti Gardalandista, iski kaamee nälkä. Kaikille. Mutta jälleen kerran onnekkaasti löysimme läheisestä kylästä, siitä Gardajärven rannalta, oikein ihastuttavan ruokapaikan. Ja niin olikin päivä kivasti pulkassa!

Orkidea.

Olen ensimmäistä kertaa elämässäni orkidean omistaja! Se on tosi tosi nätti ja lisäksi kaunis ja valkoinen. Olen aina ajatellut, että orkidea, se se vasta on tosi hankala kasvatettava, mutta nyt on aika ottaa haaste vastaan ja pyrkiä pitämään tuo elossa. Todistusaineistoksi laitoin oikein kuvankin tänne. On se menestyksekkäästi jo jonkun kolme viikkoa pysynyt luonani. Sain sen aikaisemmilta asuinkumppaneiltani tupaantuliaislahjaksi tänne alakerran kulmahuoneistooni - nuorempi valitsi ja vanhempi maksoi, reilu peli.

Hiphip!

Oho. Sitä tuli ihan huomaamatta täyteen toinen vuosi plokia ja ulkomailla hengailua. Toukon kanssa kävelyllä kun oltiin tänään, niin yhtäkkiä tuli mieleen tämä vuosipäivä. Näin sitä aika kuluu. Ja arki rullaa eteenpäin kaukana kotimaasta. Joitain asioita on alkanut pitää normaaleina. Kuten koko ajan pätkivää nettiyhteyttä. Tai kovin huonoja kännykkälinjoja. Oli melko juhlaa viime viikonloppuna Suomessa, kun Turun ja Tampereen välillä kännykkä kuuluu lähes koko matkan. Uskomatonta. Täällä kun menen koiralenkille, niin eipä mua sieltä saa aina kiinni. Tai kotoakaan. Noh, vodafone palvelee asiakasta lähettämällä tekstiviestin missatuista puheluista. Jees, normaalia on myös se, että auton voi parkkeerata mihin vaan. Jos vaikka näkee kaverin toisella puolella tietä (nopeusrajoitus 70 km/h), niin eikun liinat kiinni, auto seisoksiin siihen keskelle kaistaa ja ikkuna auki ja eikun höpöttämään. Suomessa tuo kait olisi liikenteen vaarantamista tai ties mitä, mutta täällä ihan jees. Enää ei ärsytä tuollainen yhtään, naurattaa vain. Italialaisten suhtautuminen koiriin sitä vastoin ärsyttää edelleen. Voi jukra.
Talvea en taaskaan odota innolla - etenkään kun taas muutin maantasalle. Tätä muuttamistakin. Blaah. Neljäs asunto Italiassa eikä tämä laatu taaskaan päätä huimaa. Mutta iso piha on kiva, piha on siis sama kuin aiemminkin, koti on vain pienempi. Tai jos tuon takan(!) saisi toimintaan, niin sittenhän se talven tulo ei tunnu niin pahalta lainkaan. Mutta siis sitä odotellessa...
Nyt jo mielessä on pikkusen haikeutta kun mietin, että pian alkaa viimeinen Italian vuosi. Viimeinen talvi Alppien kainalossa - pitää mennä laskettelemaan koko ajan. Viimeinen vuosi Alppien juurella - pitää mennä vaeltamaan koko ajan. Viimeinen vuosi ihania aperitiivoja, pitsoja - pitää koko ajan nauttia niistä. Viimeinen vuosi ihanan pitkää kasvien kasvukautta - keväällä pitää istuttaa kaikki kukat. Viimeiset oopperat La Scalassa - apua! ... Nojoo, ehkä ennemmin keskityn siihen, että nautin edelleen täällä olosta ja imen vaikutteita itseeni. Antamatta niiden tietenkään liiaksi vaikuttaa itseeni, vain mausteeksi. Luulen, että nyt kun tiedän mitä vuosi Italiassa tuo tullessaan, niin NYT on kaikki mahdollisuudet nauttia parhaat palat!