Ylivertainen

Olenkos jo montakin kertaa mainostanut paikallisia hovihankkijoitani...? Noh, eihän se pahaa se kertaus kenellekään tee! 

Mulla on täällä muutama lempparikauppa. Toukon jutut käyn aina hakemassa mieluiten Zoomegastoresta. Sitten Prisman täällä korvaa, jopa ihan kiitettävän hyvin, niin toi Bennet. Eihän siellä nyt tietenkään niin hyvät valikoimat ole kuin Prismassa, mutta yllättävän monta kertaa (noh, ehkä kaksi) olen löytänyt jopa vaatteita sieltä! Telkkarinkin ostin loppuviimein aikoinaan sieltä. Ja aina kun iskee hillitön gluteenittomien tuotteiden tarve, niin kannattaa suunnistaa Bennettiin. Ja yhdestä Bennetistä, ei tietenkään tuosta lähimmästä, ikävä kyllä, löytyi Toukolle ihan älyttömän kivoja ynnä lihaisia luita. Naurettavaa korvausta vastaan. Hieman Bennet on menettänyt ylivertaista asemaansa oleiluni edetessä kun olen tutustunut mitä muualta saa, mutta on se hyvä edelleen.

Mutta se kaikista kivoin on Decathlon. Sieltä löytyy aina kaikkea tuikitarpeellista... Ilmeisimminkin firma on ranskalainen, niillä on oma tuotemerkki Quechua tai jotain sinnepäin. Ja siis kaikenmoista urheiluun ja ulkoiluun liittyvää myyvät. Siellä käyn retkellä aina kun askeleeseen kivasti saa sovitettua. Ja tällä viikolla kävin. Ja voi mahdoton. Löysin ylivertaisen! Nimittäin pallon. Toukolle!!! Sehän tykkää tennareista. Ne on yksi asia - sen voi ottaa suuhun ja kuljetella. Sitten se tykkää jalkapallon kokoisista. Mitkä se yleensä napautaa puhkirikki noin kymmenessä sekunnissa. Minkä jälkeen se alkaa repiä niitä pikkuisiksi palasiksi. Nice... Koska sitten pelaaminen pallolla ei ole enää ihan sama kuin ehjän pyöreän pallon kanssa... Ja nyt löytyi! Jukra. Jalkapallon kokoinen tennispallo. Voi mahdoton sitä iloa ja juhlaa mitä meillä nyt sitten on sen koommin ollut. Vähän on vielä tekniikka pojalla hakusessa, koska palloa ei millään muotoa voi suussa kanniskella. Joten jalkatyöskentelyä pitää edelleen kehittää. Mutta kyllä tuolla treenin ja motivaation määrällä tuloksia syntyy, voin vakuuttaa. Mun pääasiallinen tehtäväni on tällä hetkellä olla yleisönä - T aina välillä tarkistaa, että kattelenko... Ja sitten jatkaa harjoittelua. Kyllähän se pistää hymyilyttämään.

Frutta e Verdura

Vihdoinkin sain käytyä työmatkan varrella olevassa Frutta e Verdura myymälässä. Semmonen putiikki siis mikä kauppaa hedelmiä ja vihanneksia, mutta näämmä myös muuta. Ihan siinä tien varressahan tuo paikka on ollut jo kaikki nämä kuukaudet, siinä Angerassa, ihan autojenpesupaikkaa vastapäätä. Mutta jotenkin olen aina onnistunut ajamaan siitä ohi. Helppoa. Ehkä tää on sitä, että kotiseutujen maisemia tai nähtävyyksiä ei tule koskaan nähtyä. Kuten että niin kovin moni näistä paikallisista ei ole koskaan käynyt La Scalassa. Omituista. Mutta toistaalta, en mäkään ole käynyt Finlandia-talossa. Tai Savonlinnan oopperajuhlilla. Tai Kemin lumilinnassa. Mutta silti - olla nyt italialainen eikä nauttia La Scalasta!!
Frutta e Verdura myymälä oli kyllä vähän pelottava alkuunsa. Kävelin yhden miehen perässä tyynesti kaikkien herkullisen näköisten hedelmien ohi ovesta sisään ja otin (kun se mieskin näytti ottavan) vuoronumerolapun. Ja hokasin tosi nopsaan että katsoa saa, mutta ei koskettaa. Selvä. Siinä tokikin auttoi se, että normikaupassakin pitää laittaa muovihanska käteen ennenkun koskee banaaneihin, tomaatteihin, salaatteihin tai muihin. Meni muinoin kyllä muuten hetki ennenku hokasin... No niin, mun vuoroni tuli ja sanoin, että tahtoisin tomaatteja. Myyjä piti ilmeensä ihan kiitettävästi kun hän kysyi, että millaisia. Sanoin että pieniä (semmoset kirsikkatomaatin tyyppiset on täällä tosi maukkaita). Edelleen ilmeensä säilyttäen (mä olisin kyllä jo ruvennut naureskelemaan moiselle turistille) myyjä kysyi ilmeisesti sitten eri merkkien välillä. Huhhuh. Mentiin myyjän kanssa tomaattiosastolle ja sanoin, että noita. Osotin myös sormella. Ja tomaatit pääsivät pussiin.
Noh, mitäs muuta saisi olla? Päärynää, kiitos. Mentiin sitten yhdessä päärynien luokse ja niitä oli kuutta sorttia. Eri värisiä oli ja eri mallisia. Voi ie. Ilmeeni ehkä näytti tuon ja koitin sanoa, että jotain hyviä. Ei taida olla kovin hyvä määre. Päädyimme punaisiin myyjän kanssa, kypsiä kuulemma olivat (ja kyllä, tositosi hyviä).
Vieläkö muuta? Nyt tunsin olevani varmalla pohjalla. Appelsiineja (ei vaan VOI olla kovin vaikeeta)! Millaisia? Noh, veriappelsiineja. Ja kuinka ollakaan, ei ollut helppoa. Kavereilla oli jopa veriappelsiineja kolmea eri tyyppiä. Saati sitten niitä muiden appelsiinien rivistöjä, huhhuh. Taas pääsin asiantuntevasti valitsemaan ja myyjä laitti aplarit pussiin. Sitten mentiin punnitsemaan ja myyjä tavallaan niinku antoi kuitin, mutta eipä hänelle suinkaan maksettukaan. Vaan kassa oli sitten siellä toisessa päässä kauppaa. Tietysti siinä oli se hyvä puoli, että olisin voinut haalia kaikkia muitakin herkkuja mukaani, sillä melkonen herkkupuoti tuo näytti olevan. Onneksi se on ihan siinä työmatkan varrella, niin voin mennä helposti uudestaan. Herkkua!

Italialaista elämänmenoa - osa SIESTA

Nämä täällä pitävät siestaa. Siinä joskus kahdentoista ja kahden, kolmen välillä. Eihän siinä tietysti mitään, lounaan päälle olisi ihanaa Suomessakin ottaa pienet nokoset. Mutta kun se siesta täällä tarkoittaa sitä, että lähdetään työpaikalta kotiin syömään. Autolla. Naisen tekemää ruokaa. Jos se sama nainen joutuu käymään kaupassakin ennen ruuan laittoa, niin milloin se sitten ehtii ottamaan pikku-unet?? Ja lisäksi voimme pohtia siestan aiheuttamaa lisäystä ilmastonmuutokseen kun edes osa tästä 59 miljoonan ihmisen populaatiosta käy työpaikaltaan kesken päivän syömässä kotonaan. Autolla. Lisäähän siesta toki perheiden yhdessäoloa, mitä pidetäänkin täällä suuressa arvossa. Mutta silti. Eväätkin on keksitty. Ilmeisesti täällä ei arvosteta sitä aikaisin-töistä-kotiin-käytäntöä, mikä taas vallinnee enemmän Suomessa.
Sitten tietysti siesta sulkee kaupat. Näyttäisi siltä, että näin talvemmalla sulkeutuu vielä useampi kauppa kuin kesällä. Jotkut ravintolat näyttävät aukaisevan ovensa siestan ajaksi - voi sitten käydä siellä syömässä, jos se nainen ei tee kotona ruokaa. Sitten taas ravintolan ovet sulkenevat auetakseen uudelleen illalla illallisaikaa. Esim. tuo kulmapitseria on illalla auki 19-22. Sitä ennen ja sen jälkeen ei parane tulla pitsan tarve. Ja päivällä pitää nälän osua haarukkaan 12-14.15. Ihan kätevää tietty ravintolalle olla vain viitisen tuntia päivässä auki.
Niin, ja sinne kauppaan on turha yrittää. Kukaan ei ole paikalla. Lisäksi osa kaupoista on auki vaikkapa vain ennen siestaa. Ja osa vain siestan jälkeen. Loistavin tähän mennessä silmään osunut oli eilen apteekkia etsiessäni. Ensinnäkään missään ei meinannut olla apteekkia. Toisekseen, mikään niistä ei meinannut olla auki. Rancosta löysin apteekin. Sen naapurissa on postikonttori. Paljon muita kauppoja ei lähellä näkynyt. Posti on auki vain ennen siestaa. Ja apteekki vain siestan jälkeen. Joten samalla reissulla on ihan turha kuvitella hoitavansa sekä posti- että apteekkiasioita. Ainakaan Rancossa. Ja taas tuli mieleen se ilmastonmuutos. Mutta riemuvoitto toki eilispäivälle oli se, että pääsin lopulta sinne apteekkiin - siestan loppumista odotellessani kävin katselemassa parit muut pikkukylät tässä lähistöllä. Betadine näyttää olevan kansainvälinen nimitys sille ruskealle jodipitoiselle mönjälle, kyllä Toukon on nyt hyvä olla!