Kurpitsafestarit!

Viime viikonloppuna täällä meidän kylillä oli kertakaikkiaan kahdetkin festarit! Oli perunafestarit (La Sagra della Patata) Comabbiossa ja kurpitsafestarit (La Sagra della Zucca) Osmatessa. Jälkimmäisen pitäjän läpi kulkee yksi tie ja toki oli käytännöllisintä sulkea koko katu kilometrin matkalta ja pystyttää festarit sen varteen. Autot kiertäkööt! Kurpitsafestareista kuulin vähän juttua, että ne olivat olleet huiput jo edellisvuonna, joten valitsin kohteeksi ne. Vaikka samantien suussa tuntui kotoisten, keltaisten säilykekurpitsojen maku. Etenkin jos niitä erehtyy luulemaan Assarinullakolla persikan paloiksi... Mutta kaikelle pitää antaa mahdollisuus, jopa kurpitsoille.
Koko kylä oli koristeltu kurpitsoilla, niitä myytiin jos jonkunmoisia ja tokikin oli parhaan asetelman kilpailu. Voitte vaan arvailla mikä alla olevista esimerkeistä oli mun mielestä huipuin! Markkinahumussa myytiin myös toki monenmoisia käsitöitä ja ruokateltasta olisi saanut syödäkseen kurpitsaherkkuja, jos olisi saapunut ajoissa. Jouduimme tyytymään hieman mitättömämpään valikoimaan. Mutta ostimme 'illalliskurpitsan'. (Luulen, että kurpitsaan ei voi kuolla - PYSTYN syömään sitä illalliseksi. Pystyn. Pystyn.) Ja jälleen opin uutta. Että jos kurpitsanmyyjätätille sanoo, että miten haluaa kurpitsansa valmistaa, niin hänpä valkkaa oikeaoppisen kurpitsan kyseiselle ruualle. Meille valikoitu kurpitsa oli 'täyttä tavaraa', joten erinomainen (niinhän ne väittää...) siivutettava ja uunitettava.
Lisäväriä markkinoihin toi se, että mm. Touko on hieman niin sanotusti vieraantunut väkijoukoista. Kaveri oli vähintääkin rasittava poukkoillessaan ympäri markkinoita. Joten pyhästi päätin, että väkijoukkotreenit vähintään kerran viikossa tästä lähin.

Casa mia

Syksy alkaa täälläkin värjäämään pikkuhiljaa maisemaa. Villiviinit ovat vähän punertavia siellä täällä ja tänä aamuna huomattiin aamulenkillä muutamia keltaisia lehtiä. Ilmassa käy iltaisin sellainen hieman freesimpi tuulahdus. Mutta sen tämä jatkuva kuumuus tekee, että kun yhtäkkiä sateisen yön jälkeen lämpömittari (vihdoin) näyttää 19 astetta, tuntuukin jo kauheen kylmältä. Sitten äkkiä pitkähihainen paita päälle ja lounaaseen mennessä taas onkin niin kuuma että ei mitään rajaa.
Ja siitä syksytä huomaan, että olen tainnut asua uudessa kodissani jo puolitoista kuukautta laittamatta lupaamiani kuvia (ei mulla tosin ole mitään vuokrasopimustakaan saati sitten olisin maksanut mitään vuokria. Joten ehkä lähinnä luulen asuvani siellä). Kun kuvia nyt jo ympäri maailmaa penätään, niin ehkä on jo korkea aika lunastaa lupaus.
Eli uusi koti kullan kallis. Korkeammalla kuin edellinen maantasalla ollut kämppä, mikä toivottavasti johtaa talvisaikaan vähemmän viileään lattiaan, vähemmän tärisevään koiraan ja myös pienempään kaasulaskuun. Läpivedon saan aikaiseksi loistavasti oven ja kuuden ikkunan avulla, joten kuuluisaa “muffaa” toivon olevan vähemmän. Jolloin myös tuoksu voisi olla kodissa raikkaampi. Ja allergisoituminen kauempana. Mitä muuta? Ai niin, tietty vierashuone, jota myös tällä hetkellä tietokonehuoneeksi voisi kutsua. Koska naapurista nappaamani nettisignaali on muuten liian heiveröinen. Blaah. Mutta tähän on tulollaan muutos, ehkä lähiaikoina. Italialaisittain.
Asuntojen sisustaminen on täällä kans aika hauskaa. Muutaman nojatuolin olen hankkinut käytettyinä, työpaikalta lähteviltä ihmisiltä. Sohvan melkein sain lainaan, mutta sohva ei pitänyt Toukosta. Eikä sohvan omistajakaan. Mutta kohta K muuttaa asuntoon missä on 4 ylimääräistä sohvaa, joten sieltä sitten liikenee. Ja vaatekaappi kuuluikin kalustukseen, kun löytyi jostain talon uumenista. Sellainen vanha ja hieno – kuin sattukin. Yleensähän asunnot vuokrataan täällä tyhjinä. Siis todellakin ilman edes keittiöin pesuallasta. Mutta sain sovittua juuri rempattuun uuteen asuntooni vuokrasoppariin kuuluvan keittiön. Joten asiat järjestyvät pikkuhiljaa. Ja pala palalta. Huomaamattaan sitä alkaa sitten nauttimaan entistä enemmän elämän pienistä asioista.

Siellä ne on ne mun ikkunat.

Joista osa tarjoaa näkymän tuonne.

Ja osa tänne. Mitkä ovat osa suurta voittoa, sillä edellisessä kodissa ei voinut katsella ulos ikkunoista... MUTTA on joillain kavereilla näköalanaan Monte Rosakin, heidän kanssaan mun on turha yrittää kilpailla... Mutta kuvassa näkyvää rinnettä ylöskiipeäviä lentokoneita näkee monia päivässä!

Kylällä on tällaista.

Ja kans tommosta

Ja semmostakin. Kuvassa myös mun koti.

Meillä on kirkkokin. Niinkuin joka kylällä. Kello lyö puolen tunnin välein.

Työvoimapula?

En tiedä nyt oikein, että miten tämän nyt ottaisi. Onko se niin, että vierastyövoimaa pitää kannattaa vaiko suosia kotimaista? Ja jos on niinko suomalainen Italiassa, niin onko silloin italialainen työvoima vierastyövoimaa? Mistä päästään perimmäisen kysymyksen äärelle, että kuinka pitkä aika tulee asua ulkomailla ettei enää asu ulkomailla? Tai siis tulen aina olemaan täällä ulkomaalainen, mutta jos alankin tuntea oloni kotoisaksi täällä, niin eihän tämä sitten tavallaan ole enää ulkomailla. Ja kun kampaajakin alkaa olemaan enemmän tuttu kuin vieras, niin olenko ulkona vai sisällä?
Enivei ja oli miten oli, niin päätin tuottaa itselleni puutarhatyöntekijän Suomesta. Hänestä on hurjan helppo puhua, kun häneen voi viitata kirjaimella R. Ja helppoudenhan muodostaa kirjaimen jonkinasteinen samankaltaisuus oman nimeni alkukirjaimen kanssa. Tämä tuontiduunari eli vierastyövoima (vai kotimainen, kas siinäpä se pulma), minkä tunnen paremmin kuin viime aikoina usein näkemäni lämminvesiboilerinkorjaajat (, jotka veistelevät huumoria, että onneksi on kesä, niin ei sitä lämmintä vettäkään silleen tarvii), oli erittäin sisäsiisti ja reipas. Sillä välin kun mää koitin heräillä suihkun (lämpimän) avulla ja koitin keksiä jotain aamiaista, tuontiduunari oli jo trimmannut nurmikon. Ja jäätelön (ja shoppailun) jälkeen hyökkäsimme pensasaidan kimppuun. Sen saman, minkä kanssa viimeksi tappelin tuntikausia ja olin lopulta hyvin repaleinen. Nyt tappelu oli lähinnä siitä, että kuka saa heilua se valosapelin… eikäku leikkurin kanssa. Kovin helpoksi kävi homma tämän vierastyövoiman avulla.
Eikä tässä vielä kaikki. Tämän tuontiduunarin pystyi tarvittaessa valjastamaan myös siivoushommiin, erityisosaamisalanaan hänellä on ikkunain pesu. Myös monet ystäväni ovat lupautuneet vapaaehtoisesti luovuttamaan hänelle ikkunanasa pestäviksi.
Ja vielä suklaaköntiksi kakun päälle, tämä tuontiduunari toimii myös muuttoapuna. Ihan tosi kiltisti. Ja shoppailuapulaisena.
Kyl on niin kaikkee. Vaude.