Olin viikunassa.

Muutama kuva vielä siitä mun tämän hetken lempipuusta tuossa omalla takapihalla. Johon siis viittasin jo tuossa kuukausi sitten ja unohdin laittaa kuvia... Edelleen on tullut viikunoita käytettyä. Nyttemmin myös linnut ovat löytäneet ylikypsät viikunat. Välillä puusta lehahtaa kymmeniä lintuja! Ja matoset ovat löytäneet hedelmät... Täytyy olla jo tarkkana mitä syö... Puu tosiaan on sen verran kookas, että sen alusta on peittonaan pudonneita hedelmiä. Ja pihallamme leijuva tuoksu on sen mukainen... Ei auta vaikka olen kerännyt ja hyväksi käyttänyt satoja viikunoita - silti niitä on piisannut liikaakin mätänemään pitkin poikin. 

 

Kuivausprojekti käynnissä!

Se on hillon aika

Naapurin tätikin sen eilen vahvisti! Meillä kasvaa noin suunnilleen tuhansittain viikunoita. Puu on JäRiSyTtÄvÄn iso. Joten yletyn vain alaoksille. Tai siis - voisinhan kiivetä tuonne, helposti, mutta itsesuojeluvaisto on jotenkin nykyään aiempaa vahvempi. Mutta roikkuupa niitä siinä alempanakin ihan mielin määrin. Eilen kun olin viikatoimassa nurmea lyhyemmäksi, naapurin täti tuli siihen aidalle kuikkimaan. Uskomaton tyyppi muuten. Puhuu paikallisen lisäksi sujuvaa englantia JA saksaa. Noita on tosi harvassa tommosia. Mutta siis hauska tapaus. Ja kun sille selvisi, että MINÄ juurikin olen se suomalainen, joka niitä viikunoita kerää, niin siinä silmänräpäyksessä täti (85 v...) singahti hakemaan oman, parhaan hillo-ohjeensa ja kaikki tykötarpeet. Hehhee! Joten eilinen hillo tuli sitten sillä ohjeella. Edellinen viikunahillo onkin enemmänkin Marttojen oppeja noudattava - silleen soveltuvasti, koska jostain syystä Marttaliiton sivuilta ei löytynyt viikunahillon reseptiä. Hillojen lisäksi intouduin testaamaan, että miten se viikunan kuivaus sitten sujuu. Ja sehän sujuu! Etenkin kun meille sattui aivan kertakaikkisen läkähdyttävä helleaalto, niin sinne laitin viikunat aurinkoon pälyilemään. Useamman päivän ja paljon viikunoiden edestakaisin kanniskelua se vaati, mutta on ne nyt hyviä. Lisäksi tietysti viikunat ovat nyt kuuluneet useamman viikon päivittäiseen ruokavaliooni. Vielä maistuvat, mutta olen alkanut miettiä kuinka kauan... Noh, yksi tapa saada niitä käytettyä on myös levittää niitä lähipiiriin - KAIKKI ovat tehneet kauppansa, hyvin. Fig delivery guy, buon giorno.

Viikunoiden lisäksi hillot olen pyöräyttänyt karhunvatukoista (nami!) ja päärynöistä. Jälkimmäisen maustoin kanelilla ja sitruunalla ja kyllä tuli hyvää. Niitä sambukoita opiskelin, mutta päädyin lopulta jättämään aiheen - pärjään ilmankin. Etenkin kun jos olisin poiminut siitä väärästä, tokikin ihan samannäköisestä puusta, olisi hillosta tullut vaan paha olo. 

Ripurapu

Hahhaa! Niin se menee paikallinenkin, melkolähijärvestä noussut rapu punaiseksi. Lähistöllä asuvat ystäväni intoutuivat tuomaan paikalle rapumertoja kotoSuomesta ja käymään ravussa. Paikalliset säännöt kuuluvat kieltävän ravustuksen pimeällä (eikös se just pimeällä se ravustus tapahdu??) ynnä myös välineistön käytön. Eli täällä tulisi ravustus varsin suorittaa päiväsaikaan paljain käsin. Siitä järvestä missä ei parane uida lainkaan. Sääntöjä siis tulkittiin soveltuvin osin ja pian kavereilla olikin sitten amme täynnänsä rapuja. PersuSuomalaista Koskenkorvaa he maustoivat tökkäämällä pulloon rosmariinia oksan ja tilliä he metsästivät kissojen, koirien ja muiden kynnelle kykenevien kanssa myöskin - harvinaisen hankalaa muuten. Tillin löytyminen. Mutta suuren salapoliisioperaation tuloksena ongelma ratkesi parhain päin. Näistä aineksista koostui varsinainen riemuisa rapujuhla extemporee vauhdilla tänne Alpin eteläpuolelle.

Keittyneet rapuset valumaan sillä välin kun alkupalakeitto porisee hellalla...

Alkupalakeitto luonnollisesti herkullinen Suppilovahverokeitto. Toimi myös ravuttoman ravintokorvikkeena, nam!

Siinä ne nyt on! Huomaa erityisesti punaisen ja vihreän servetin väliin asetettu valkoinen servetti tuomassa paikallista tunnelmaa. 

Tuoijjottavat!

Onnellinen on hän.

Tarkkaa näytti olevan rapupaahtoleivän valmistustyö, maistuvaa oli kuulemma myös. Ihan kotomaiselta kuulemma maistui.

Ja mitenkäs muutenkaan kuin että jälkiruuaksi oli mustikkamascarponepiirakka - se loppui niin nopeasti, että kuvaan jäi vain tyhjä piirakkavuoka! Tai sitten ahne kuvaaja keskittyi vuoan tyhjentämiseen ennenkuin pystyi ajattelemaan valokuvia. Hm. Tiedä häntä...

Alpe Devero

Tänään onkin ollut hyvä päivä. Touko on saanut taas lyhyen tukan ja minä laajensin pyöräilymaastoani Sesto Calendeen. Se toimii! Siis pyöräily myös siihen suuntaan.

Ilokseni tänne saapui jälleen vieraita. Tai mitään vieraita. Kun ihan tuttuhan tuo E on! Mutta siis iloinen asia oli se. Ja tehtiinkin vaikka mitä E:n reilun viikon vierailun aikana! Syytän, sillä minussa tuskin on mitään vikaa, paikallista, vuodenaikaan nähden hyvinkin viileää ja huonoa säätä siitä, että olikin ihan tosi tyhmää, kun E sitten lähti takaisin kotiinsa. Pah, sanon minä! Mutta A:lle tiedoksi, kyllä se sitten kovan hakemisen jälkeen löytyi, sieltä huulirasvapurkin vierestä - miten voikin hukkua tuollain...

Mutta nyt sitten muistellaan mitä kaikkea kivaa tehtiin. Ooppera tokikin saa ihan oman tilansa tuonnempana. Muuten sitten niin oltiin vähän piitsillä. Ja aika paljon shoppailemassa. Mikä on meille kovin omituista, mutta tuskin sitten tulee uudestaan tapahtumaan seuraavaan vuosikymmeneen, joten nautimme tästä harvinaisesta tilanteesta. Check-lista täyttyi hurjaa vauhtia - aperitiivoa, spritziä, tullitarkastusta, passittomuutta, jäätelöä, uintia, sitä oopperaa, shoppimista, kahvia, brioche, pizza, markkinat ja ennenkaikkea Alppi!

Jälleen kuuntelin ystävääni G:tä ja suuntasimme paikkaan nimeltä Alpe Devero. Löytyy googlemapsien avulla, jos tykkää kurkata tarkempaa sijaintia. Auton jätimme tien varteen melko sinne alas ja eikun tarpomaan. Jo kylään päästyämme olimme yksimielisiä siitä, että nyt tarvitaan muonaa. Lounasaika oli oikeastaan jo loppunut, mutta löysimme kuitenkin ystävällisen ravintolan, missä saimmekin loistavan (ja ISON) lounaan. Huvittaa oli, että samaan paikkaan tulikin sitten meidän lisäksemme tietystikin 4 muutakin suomalaista. Mitenkäs muutenkaan... Vatsat täynnä lähdimme katselemaan maisemia ja olikin tosi hieno paikka. Kuvat on tuolla tekstin alla. Kiersimme Devero-järven. Waude. Kuvat puhunevat puolestaan.

Lopulta kun maltoimme päästä autolle takaisin, oli jo melko myöhä. Ynnä pimeä. Olimme sopineet, että JOS sattumalta vielä löydämme (kun paikallinen varsinainen illallisaikakin oikeastaan oli jo ohi) jostain jonkun auki olevan ravintolan ja/tai yösijan, niin käytämme erittäin mielellämme heidän palvelujaan hyväksemme. Lucky girls - löysimme auki olevan pitserian, jossa sattumalta tiskiin nojaili bed&breakfastin isäntä, joka mielellään odotti, että saimme muonat suihimme ja menimme yhdessä tuumin sitten erittäin siistiin La Beula-merkkiseen majoitukseemme. SUOSITTELEMME lämpimästi. Rauhallinen, siisti, suihkussa oli poikkeuksellisesti jopa asennettuna vedenpaine ja aamupalallakin saimme mahat täyteen. Kreit. 

Noniin, nyt pitää lähteä grillailemaan - jatkan taas, moi.

Yksi pieni vuorikoira.

Lago di Devero

Värit oli ihan oikeesti näin makeet!

Mainospala

Nyt pitää mainostaa. Niitä leirintäalueita. Nukuin siis paikassa nimeltä Koren - tämä EI ole verrattavissa nimestää huolimatta siihen Turun Kåreniin. Päädyin siis huudeille, Sloveniaan, Kobarid-kylään, kaverin suosituksesta ja olipa kerrassaan hyvät suositukset! Koren EI ollut se mihin mun piti päätyä, mutta nukkumiseen se oli oikein oiva eikä hinnalla pilattu. Iltapitsatkin tekivät ihan maukkaiksi.  

Se mitä leirintäaluetta mun ystävä koitti muistella oli kuitenkin joen toisella puolen. Kamp Lazar. Oon ihan tosi tyytyväinen tästä erehdyksestä, koska Lazar oli enempi semmoinen sillipurkkia muistuttava. Koren oli semmonen, että suomalaiselle riitti tarpeeksi omaa tilaa. Ja kaikki meni erittäin hyvin, sillä löysin tieni Lazariin kun se tärkein aika tuli. Nimittäin nälkä. Erityisesti tuossa paikassa on kuuluisaa täytetyt lätyt!!! Ja niiden perässä, tietenkin, sinne!

Ravintola oli tehty tosi kivan näköiseksi ja palvelu oli oikein hyvää. Ei siis yhtään mitään mukistavaa. Vaikka oikein yrittäisi jotain keksiä. Niin ei. 

Lättyyn sai valkata kaksikin täytettä kerralla, puolet ja puolet. Ja oli hyvää! Hy-vää. NAM! Kurkun huuhdontaan paikallinen perus-pivo, Lasko. 

Jos nyt joku meinaa saman tien Sloveniaan, niin perus-pivot ja -kavat voi opetella tuosta listasta. Aamusta olinkin jo oppinut että "billa kava" kun sanoo, niin tulee latte macchiato. Että lausunta ei sit mene ihan niinkuin kirjotus, bah.

Näistä tiilistä tehtyjä juttuja olen nyt ruvennut, kaiken muun ohella, bongailemaan. Kaikenmoista niistä näemmä saakin aikaiseksi. Eli ei puuhailu tästä maailmasta lopu. Tuohon kyseessä olevaan linnunpöntön näköiseen tulee sitten illan tummuessa sähkövalo. Ja pari kuvaa aiemmin tiilistä oli taiteiltu kattolamput. 

Siellä se pieni kirkko tönöttää suuren hautamuistomerkin päällä maisemassa. Nätti paikka. Hyvä lettu. Suositus.

Pala Suomea?

Suomessa kaupat usein tempaisevat ja ottavat 'erikoistuotteita' myyntiin tietyiksi ajoiksi. Tuotetaan suomalaisille tuulahdus vaikkapa Etelä-Euroopan viehättävästä makumaailmasta tahi myydään japanilaisia leviä sun muita hullutuksia. Noniin, eipä siis ole ihme, että ne tekevät täällä samalla tavalla. Olenkin siis joskus ihan tuosta lähikaupasta löytänyt lempijuomaani Guaranaa (JOO, unohdin V sanoo, sori!) ja ties mitä saksalaisia erikoistuotteita saa useinkin 'erikoishyllyistä'. Miksipä sitten ei olisi Suomi-erikoisteemaa! Lähialueen Lidl onkin nyt tuonut palan Suomea Italiaan (raportoi minulle T, kiitos siitä!) - tuotteina hapankorppuja, ruisnäkkäriä ja sokerikanelikorppuja. Kuten kuvasta näkyy! Jotenkin silti heräsi kysymys, että minkäköhänlaisia ne muuten on ne Suomessa kaupattavat tuotteet, kuinka alkuperäisiä ne mahtavat olla...? Kun nuo hapankorput ainakin paketin perusteella muistuttavat sitä mun mielestä ainoaa oikeaa (joku semmonen punanen paketti, vai oliko se musta) melko etäisesti. Joten ei ihme, että Suomessa myytävä oliiviöljy on erilaista kuin mitä täältä löytyy... Kysymykseni siis kuuluu onko tämä pala Suomea vai ei? En ole vielä päättänyt kantaani.

Torttu

Kansallissankari Ruuneperin kunniaksi tuli leivottua torttu poikineen, joku satakunta luulen! Iso kiitos kuuluu tietysti Mummille - tein tortut hänen mahtavalla reseptillään. Ilahdutin tortuilla sitten niin työkavereita kuin myös Suomi-kollegoja tässä runeperintortuttomassa maassa. Ihan hirmu suosion ne saivatkin, niin ulkomaanelävien kuin kotomaisten ystäväin keskuudessa, huhhuh! Suomalaisista on päässyt riemunkiljahduksia ja erittäin mairean muikeita hymyjä - onpahan jopa taikinasormeksi ruvettu nimittelemään. Kas kun ei poropeukalo (eikös se ole sitten "Hän joka maukkaan erinomaista pororuokaa taiteilee")! Ja pomo äityi reseptiä kyselemään vaikka ensin veti diplomaattisten selkkausten mahdollisuudet kehiin, mikäli joku ei maista suomalaisia ruokia... Muisti ehkä tuliaissalmiakkini. Turkinpippurit siis. Ne eivät ole saavuttaneet täällä suosiota. Kummallista...

Ja opin jälleen jotain uutta. Täällä ei ole lainkaan mitään erityisiä päiviä erityisille ihmisille. Kuten meillä on ruuneperit ja lönnruutit. Taisi tämä seikka olla omiaan lisäämään kummastusta ulkolaisissa, kun kerroin vuolaasti, että tämä torttu on siis sen Ruuneperin herkku ja siksi sitä valmistetaan just näihin aikoihin vuodesta. Toisaalta se on hyväkin, että kaiken maailman Garibaldeille ja Galileille ei ole omia merkkipäiviään, eipähän nykyinen pääministerikään sitten voi saada omaa merkkipäiväänsä kalenteriin...

Piirakkata II

Uusin satsi piirakoita - kuvan ylänurkassa lähdetään jo napsimaan kuormasta, tuli oikein maukkaita. Suomalaiselle karjalanpiirakan jumaloijalle (ei, nyt en puhu itsestäni) tehtiin synttäriylläriksi piirakoita. Ja kyllä sitä ylläriä osattiin arvostaa. Ja mikä mahtavinta, niistä löysi osa, nami, myös mun omaan pakkaseen. Sillä pyöräyteltiin pitkälti yli toistasataa piirakkaa! Täytyy taas kerran todeta, että kyllä se harjoitus usein tekee mestarin. Nyt käytettiin Lurpak-voita Conadista ja riisipuuroa (kiitos T sen keittämisestä!) oli myös maustettu enempi kohdalleen! Jipii - homma toimii. Lurpakkia myös munavoihin ja avot. Olemme pelastetut!

birra / cioccolato / formaggi

On Belgian semester - eli eli... EU:n jäsenmaiden velvollisuus ja tehtävä on toimia Euroopan Unionin Neuvoston puheenjohtajana (EU:n puheenjohtajamaa) kuuden kuukauden pesteissä. Suomi oli puikoissa vuoden 2006 kakkosrupeaman. Tämänhetkinen puheenjohtajamaa on Belgia. Ja kulloisenkin puheenjohtajamaan kansalaiset järjestävät täällä pientä tai suurempaa ohjelmaa kansallisen kulttuurivaihdon merkeissä. Suomen kaudesta muistona täällä on Terhi-merkkinen soutuvene, jonka asuinpaikka on Angerassa, Lago Maggioren rannalla - muistoja kaudelta on toki paljonkin. Useimmiten kulttuurivaihtoa tehdään elokuvien, dokumenttien, ruoan, juoman ja kisailujen keinoin.

Nyt siis vuorossa ovat Belgia ja belgialaiset. Petanque-tapahtuma (nojoo, ei ehkä täysin pelkästään belgialainen juttu, ennemminkin lähtöisin Ranskasta) jo järjestettiin ja nyt oli korkea aika tutustua belgialaiseen kulinarismiin. Gastronominen kahvila tarjosi belgialaista olutta, suklaata ja juustoja. Nami! Olutprofessori De Keukeleire piti esitelmän oluen terveysvaikutuksista ja osallistuinpa olut workshoppiin. Universita della birra tuli opettamaan oluen maistelua - hyvin läheltä liippasi viininmaistelua.

Tämä on kollegani suosittelema Duvel. Voin suositella edelleen.

Belgialainen juusto- ja leikkelelautanen OLI maukas. Ruokajuomaksi päätynyt Gueuze Guvée René (se perus-Gueuze) ei ollut ehkä paras juoma ruuan kanssa... Joku helpompikin olisi käynyt.

Yllä ja alla kuvat Lindemans panimon tuotteista. Sori, kuvakset tuli tehtyä tällä kertaa ns. yhdellä jalalla keikkuen - osumatarkkuus sen mukainen.

Tämä Lindemans tuottaakin melko erikoista tuotetta. Se Gueuze (lausuttuna suunnilleen "Gööze") tehdään  luonnollisten bakteerien avulla. Ja tämä tapahtuu avaamalla panimon ikkunat suotuisana päivänä, jolloin Brysselistä tulevat, ei-niin-puhtaat tuulet puhaltavat ja tuovat luonnolliset bakteerit tullessaan. Näiden avulla syntyy se perus Gueuze, maun voidaan jollain tavalla sanoa kuvaavan tätä prosessia. Sittemmin makua lähdettiin "peittelemään" - tai olisiko parempi sana "muokkaamaan". Käyvään astiaan laitettiin aimo annos kirsikoita - tästä syntyi kovinkin tunnettu tuote: Kriek, kirsikkaolut. Nyttemmin heillä näyttää olevan moninainen valikoima maustettuja Gueuzeja, löytyy omenaista, mustaherukkaista jne. Persikkainen ja 'candi sugar' versio olivat ainakin hyviä.

Workshopissa oli hauskaa - ei vähiten seurata 'opettajia'. Vehnäolut Hoegaardenin maun todettiin olevan isompi kuin Stella Artoiksen. Jälkimmäinen tulee kaataa parin desin lasiin, niin että pinnalla on kahden sormen levyinen vaahto. On se vaan hyvän näköistä kun kukin olut tarjoillaan sille tarkoitetusta lasista. Vaikka en oluttuntija, enkä myöskään -harrastaja ole, niin kyllä olut maistuu erilaiselta kun siihen oikein syventyy.

Belgialaiset ovat melkoisia oluenkuluttajia, maailmanlaajuisella, päivitetyllä listalla näyttivät olevan yhdeksänsiä,

tsekkiläiset johtavat. Suomalaiset pääsivät heti Belgian kantaan kiinni, sijalle 10.

Ja se suklaa.... Jälkiruokalautasella oli jos jonkimoista, mutta tunnetuinhan on se Guylian-suklaa, ne simpukanmuotoiset. Nam!

Ei ollut todellakaan turha ilta - opin nimittäin myös sen, että Tintti ja Marsupilami ovat belgialaisia keksintöjä - kuten ovat myös Smurffit! Todella hyvä, että tulee kerrattua ja täsmäsijoitettua nämä kunnolla.

Piirakkata

Vihdoinkin. Kyllä sitä jo olin niin pitkään suunnitellut, että olivat jo tavallaan puoliksi tehdyt. Liki puoleksi syödytkin... Mutta nyt siis lopultakin Suomesta kärrätyt ruisjauhot ja puuroriisi löysivät tiensä lopulliseen päämääräänsä - karjalanpiirakoiksi! Jipii! T:n kanssa otettiin omat niskamme kiinni ja pyöräytimme pari pellillistä kauniita ja tokikin oikeaoppisia ja ah, niin upeasti rypytettyjä piiraita. Sekä pelti kakkaroita. Nami!

Tästä se lähteepi - mitään piirakkakaulimia edes osaa kaivata kun on tarpeeksi kaukana säännöllisistä karjalanpiirakkalähteistä.

Voi jukra, rypytys käy, niin ettei kamera ehi mukaan!

Siinä ne ovat - ja kohti uunia!

Ja uunin jälkeen, voimaidolla tokikin valeltuina.

Nyt on annettu yleishälyytys ruisjauhojen ja puuroriisin yleisen Suomesta Italiaan kulkeutumisen lisäämiseksi. Ja hanakoita apukokkeja on jo komia jono. Ensi kerralla lisätään hei enempi suolaa siihen voihin, ehkä puuroonkin. Mutta etenkin paikallinen voi on melko hmmm.... erilaista kuin kotoisa suomalainen. Näin jälkikäteen sitä voi vapaasti ihmetyttää, että miksi en ole pyöräytellyt piirakoita useammin?!??! Vapise Saarioinen, nyt valloitetaan saapasvaltio karjanpiirakoilla. Eli kiitti T repäsystämme, pian uusiksi. Ja kiitti myös kuvista - kopiraitti on tällä kertaa T:lla Biandronnossa.

Sagra dell'uva

Eli viinirypäleiden juhla Mendrisiossa, Sveitsissä. Se oli hyvä tekosyy lähteä sählykavereiden matkaan kun he lähtivät Sveitsin liigaa pelaavan joukkueen ison kentän treeneihin. Tunsin iän alkavan hieman painaa, mutta myös löysin sen salaisuuden, että tekniikalla voi korvata paljon fyysistä edestakaisin juoksemista. Mihin ei pysty... Loppu hyvin, kaikki hyvin - selviydyin kunnialla, saatan mennä toistekin. Ja pääsin palkitsemaan itseäni viinirypälyjuhlaan. Yksi niistä monista syistä, miksi kylät ja kaupungit muutuvat huliseviksi tapahtumien keskipisteiksi. Niitä muitahan ovat mm. ne kurpitsa- ja perunajuhlat. Eli myyntikojuja, ruokakojuja, kaljakojuja. Myyntikojut notkuvat kauden tuotteista valmistettuja herkkuja - kuten kaiken maailman hilloja, liköörejä, hunajia. MMMmmmmmmm! Ja nyt oli brezeleitäkin, ja kastanjoita, naminami!

 Terveiset ulapalalalalalta kaikille torvensoittajille! Erinäisiä kokoonpanoja oli useita, kuten ylläoleva apinanraivolla tuuttaava teinijengi ja allaoleva makkaroiden keskellä tunnelmoiva, makkaranmyyjät mukaansa temmannut pumppu. Kyllä sitä aina herkistyy kun torvisoittoa kuulee...hmm... joo.

 

Ja hihhii - TÄMÄ on MIKÄ?? Viiden pisteen kysymys. Kuvassa siis oranssi joku, mikä se on??

Kastanjan keruun taide

Se on melkoista taidetta. Se kastanjan keruu. Nyt on jälleen tämä aika vuodesta ja metsät pullottavat niitä pikkusiilejä, joiden kätköissä piilee kastanja jos toinenkin. Taide piilee siinä, että kuinka vähän saakaan tuotua madonsyömiä kotiin. Kiiltäväinen ja puhdas yksilö on melko varma valinta. Mutta siinäkin saattaa mato piillä. Joissakin yksilöissä on hienosti valoa taittava nukka pinnassa. Vai onko se homekasvusto... Hmmm... Joten eipä aikaakaan kun pieni kastanjankerääjä intoutuu niiden polulla kellottavien kastanjoiden lisäksi tutkimaan mitä pikkusiileissä on sisällä. Ja se tekee ajan myötä melko kutaa sormille. Isoin mietelmä ehkä tältä päivältä on se, että kastajankeruu, kuten suppilovahveroidenkin, kannattaa keskeyttää siinä vaiheessa kun alkaa miettimään taskulampun esille ottoa. Silloin on aika mennä kotiin, jos vielä löytää, ja tulla uudestaan vaikka huomenna.

Kotona voikin sitten laittaa kattilan porisemaan ja koittaa malttaa odottaa sen verran, että herkku on valmista! Ohjeen löysin ihme kyllä täältä, oho! Onneksi löytyy valkoviiniä kaapista.

Ai että, toinen juttu minkä kanssa oon puuhaillut on noi viikunat! Eilen väkräsin hilloa niistä ja ai juku kun tulikin hyvää parmesaanin siivun päällä maisteltuna. En tiedä kumpi on parempaa, eilinen viikunahillo vaiko aiempi päärynähilloni, dolce e piccante. Niitä pitää syödä siis vuoronperään! Viikunoista koitan tehdä myös likööriä. Täällä kun lähikauppa myy alkoholipuuroa, eli suomalaisittain puhdasta alkohoolia. Siihen koitan nyt uuttaa viikunain makuosaset. Saa nähdä kuin käypi. Viime viikolla kuulin, että puolalaiset "uuttavat likööriä" (lue: tekevät viinaa) marjojen lisäksi perunoista ja riisistä. En ajatellut laajentaa testailujani ihan sinne asti kuitenkaan.

Vesimeloooooni

Mentiin työporukalla Torinoon katselemaan tiedenäyttelyä ja illalla löysimme itsemme syömästä Monferraton Moletosta, siis Piemontessa. Voitko kuvitella serkku! Todistetusti loistavaa ruoka- ynnä viiniseutua! Ihana illallinen idyllisessä maisemassa. Ja siis nuo piti laittaa tänne näkösälle nuo meloniveistokset, wautsi, sanoisin.