Prvence, part IV: Camarque

Jepjep, siellä sitä silloin pääsiäisenä tuli oltua Provencessa käymässä ja ihan on unohtunut laittaa suurin ylläri tänne! 

Arlesin eteläpuolella on semmonen paikka kuin Camarque - se on kuuluisa valkeista heposista...

... ja mustista häristä - jotka siellä Arlesissa siis härkätaisteluissa ja -juoksuissa ovat.

Näiden lisäksi siellä on... FLAMINGOJA! Eikä kukaan huomannut varoittaa minua niistä. Suu auki äimistelin niitä ja otin ehkä jonkun biljoona kuvaa niistä! Camarquessa on paljon kosteeta. Toukon ilmeistä päätellen suuri osa lätäköistä on enemmän tai vähemmän suolaisia. Mutta vesipintaa on paljon! Ja niissä ne flamingot viihtyvät!

Lätäköt lienevät melko matalia, koska näitä kuiviakin baanoja löytyy. 

Kuumakin on ja pahaa vettä - sanoo Toukoboy!

Sittemmin minulle kerrottiin, että TIETYSTI flamingot ovat Camarquessa - se on niiden paikka! 

Näemmä. En ole ennen tämmöistäkään nähnyt. Muutenkin varmasti lintuja piisaa. Semmoinen luontoparatiisi tuo on (bongareita oli paljon). Pyöräillen varmasti voisi viettää pidemmänkin aikaa! Hajuun en tottunut meidän muutamien tuntien kävelyn aikana. Mutta en sentään silmiä kirvellyt. Käytiin kurkkaamassa Saintes-Maries-de-la-Mer. Jutut pitävät paikkansa, se ei näytä Ranskalta, vaan pikemminkin Espanjalta. Mutta kun mieli oli jo asetettu luontokohdematkailuun, niin urbaanius ja kansanpaljous ei puhutellut. Ehkä toisenlaisella asennoitumisella se menisi oikeinkin kivasti. Semmonen rantakaunistus!

Yllätyin! Iloisesti!

Pahaa aavistamatta menin kevätkonserttiin. Paikallisten lejjonien perinteinen kevätkonsertti Santa Caterina del Sassossa (olen kirjoittanutkin siitä joskus jotain, hmm, pitäisiköhän jotain muutakin raportoida??) ja vasta NYT tajusin mennä paikalle ensimmäistä kertaa. Nimittäin paikallaoloni alensi yleisön keski-ikää erittäin merkittävästi!

Kaunis kiva konsertti jousiorkesterin ja solistien kanssa. Ensimmäinen solisti oli huilu ja musiikki oli Vivaldia. Sittemmin vaihdoimme säveltäjiä, kokoonpanoja ynnä tunnelmia. Paikalliset urut olivat jotenkin lähellä lejjonien mieliä ja kuulimmekin muutaman urkusoolon. Pieni luostarikirkko yllättäen omaa pienet urut, joten jousikko oli enemmän mieleeni - kuin siis ne urut. Kamariorkesteri Elioksen hienosti vetämän "Eine kleine Nachtmusik"in jälkeen lauteille tuli oboisti. Ohjelman mukaan kaveri vetäisi Marcellon konserton, joka olikin yllättävän tuttu. Nimi ei vain kertonut mitään. Mutta encore tuli aivan puun takaa. Oboisti, joka veti tosi hyvin Marcellonsa, kekkasi, että nyt vedetään encore. Ja mikäpä muukaan kuin Gabrielin oboe!!! Aivan mahtava piisi, hieno veto ja mahtava tunnelma. Mieli kiisi jonkunkin vuoden taa, kun M. Rexona meni A. Peltosensa kanssa naikkuihin Treen tuomiokirkossa ja Kaabrielin oboe kaikui saksofonilla ja uruilla. Aivan mahtavaa! Eikä tullut tippaa linssiin. Oli vain upeeta! Heippa vaan Peltoset - millon nähään taas!!? Mielessä kovasti.

p.s. Erittäin hyvä se oli konsertti jo ennen encorea! Oikein mukava ilta - kiitos seurasta K ja I!

AAAaaaah!

Mahtavaa! Vihdoinkin, monen päivän odotuksen jälkeen meillä kävi ukkonen - ja sadettakin tuli ihan kivasti, ei vain kaatamalla, vaan myös ropisemalla. Ehkä pala jäi imeytymään maahankin. Nyt on helpompi taas olla, niin sisällä kuin ulkonakin.

Muutama viikko sitten meillä oli avoimet ovet, töissä siis. Olikin melkoista hulinaa, yli kymmenen tuhatta vierailijaa tuli kurkkimaan, että mitä me täällä oikein puuhataan. Meidän labran edessä olin niin iso teltta, että siellä saattoi jopa pyöräillä. Paitsi, että päivän kuluessa siellä oli sen verran porukkaa että hyvä kun hengittämään mahtui sen kaiken italian pajatuksen välissä.

Ihan tärkeenä, sujuvasti ja liukkaasti kuin mato pakastimessa (kuten kuva kertoo), kertoilin juttuja niin tutti- kuin vesipulloista. Vesipulloista tännekin muutama tieto, jotain vaahtosin aiemminkin. European Federation of Bottled Waters toteaa, että vuonna 2009 Italia johti Euroopassa - siis pulloveden kulutustilastoa. Italialainen kulutti keskimäärin 190 litraa pullotettua vettä vuodessa eurooppalaisen (EU24) keskitason ollessa 104 litraa. Suomi jää kerrankin tilastojen aivan hännänhuipuksi - 16 litraa pullovettä per asukas vuodessa. Tämä tieto helpotti kauheesti sitä tuskaa mitä päivittäin koen tässä muovipullomaassa - asiat todella ovat aivan päinvastaisella tolalla kuin kotoSuomessa. Joten jatkan myyräntyötäni tiedon lisäämiseksi paikallisten keskuudessa. Toinen toivottavasti jonkun silmää avaava info on kuvan muodossa tämän sivun ensimmäisenä karttana. On se vaan uskomatonta kuinka fiksu pullovesikauppias onkaan ollut kun on saanut ihmiset uskomaan noin hyvin, että hanavesi PAHA, pullovesi HYVÄ. Voivoi. Täällä jotkut ihmiset ihan oikeesti pelkäävät (!!) hanavettä.  

Jaajoo, tämä projekti on kanssa kovin mielenkiintoinen. Auringon avulla tapahtuva juomaveden puhdistus, SODIS, kehitetty parantamaan juomavesitilannetta alueilla, missä puhtaan juomaveden saanti on erittäin vaikeaa ja ihmiset kuolevat likaisen juomaveden aiheuttamaan ripuliin. PET (polyetyleenitereftalaatti) pullotettua vettä pidetään suorassa auringonpaisteessa 6 tuntia ja avot! Ripulinaiheuttajat kuolla kupsahtavat! Tästä kuvakulmasta kun mietitään, menee ajatus vähän solmuun että miksi. Miksi puhtaan hanaveden äärellä asuvat rikkaat länsimaalaiset ostavat kallista, usein hanavettä huonompilaatuista pullovettä ja jättävät sitten vesipullot mahimaan kesällä tulikuumaan autoon, mihin muuten kuolee ajatusvaurion vuoksi koiria, pikkulapsia (!) ja varmaan myös isovanhempia!! Sitten he ovat huolissaan pullossa mahdollisesti kehittyvistä, terveydelle haitallisista kemikaaleista!! Ratkaisu olisi niin sinppeli - juo kraanavettä, ei tarvi olla huolissaan PET-pullosta. Paitsi että - ei sitä siideripulloa kannata sinne autoon kylläkään kanskaan jättää. Mutta kuka jättäisikään - ei sidukka o hyvää kuumana. Ja samaan aikaan siellä jossain muualla ollaan älyttömän kiitollisia ripulinaiheuttajien katoamisesta eikä yhtään huolissaan mistään muusta. Hmm.

Noniin, tässä tämän perjantain vaahtoomiset. Mukavaa viikonloppua.

 

Kaukaa taas palaan joelle kerran...

Voisi tietysti sanoa, että ihan tylsää tehdä SAMOJA juttuja mitä on tehny jo aikasemmin. Mutta jos juttu on kiva, niin miksipäs ei. Onhan sitä tullut oopperassakin käytyä useampaan otteeseen, miksi ei sitten menisi uudestaan samaa jokea alas kumiveneellä! Eli viime lauantaina oli vuorossa rafting Valsesiassa - Monrosa rafting paikassa, Piemontessa, Sesia-joella.

Tuon naapurin kanssa mentiin ja siellä meitä olikin iso porukka, hassu oppaamme meni vähän sekasin pasmoissaan, kun erehtyi kysymään, että mistä tullaan (suomi, saksa, englanti, kreikka, espanja, belgia jne... tyydyimme sittemmin sanomaan "tulemme euroopasta").

Laskimme jokea alas noin 10 km, matkalla oli MONTA koskea, jipii! Hehhee, muutaman menimme selkäkin edellä. Ja lopussa kipusimme vähän vastavirtaan ja "surffasimme" keskellä koskea, sellaisessa pyörteessä, mikä piti meidät paikoillaan. Se hassu oppaamme laittoi ihan siellä loppujoesta meidät myös ympäri, yhdeltä tytöltä vähän loppui huumori, hihhii... Musta oli hienoa todeta että todellakin - se on helppoa jäädä kumiveneen alle, mutta mukavasti siellä riittää elin- ja hengitystilaa. 

Usko pois - siellä olen, istumassa etupenkillä, näin edestä katsoen oikealla. 

Naamapesun kanssa.

Todella ikävä juttu oli se, että juuri se ainoa kaveri, jolla oli yhden toisen kaverin kamera hallussa, jostain syystä pompsahti pois veneestä, jollain keinolla sai SEN pikalukon, mikä varmisti kameran mukanapysymisen, auki pompsahduksensa aikana ja sinne meni kamera ja ryhmäkuvat... Voi juku.

Muuten olikin sitten aivan älyttömän hieno reissu! Jipi! Suurimmassa osassa kuvista mulla onkin suu auki ihastuksesta - onneksi kuvia oli niin paljon, että joissain kuvissa myös pidin suun pienemmällä... Kuvat ovat siis firman ottamia, niillon tommonen kuvapalvelu - aikas mukava idea! Kovan hinnan he tietysti niistä ottavat, luonnollisesti.

Kotona on lentokone

Pesukone otti ja sanoi sopimuksensa irti. Vähintäänkin tietysti epäreilua, sillä yksipuolinen irtisanominen ihan hyvin voi tehdä toisen apeaksi. Kuten tässäkin tapauksessa kävi. Pesukone vain päätti että E I. En viihti enää yhtään kyllä tyhjennellä noita vesiä yhtään minnekään. Siinäpä sitä sitten viime torstaina oli koneellinen vähintäänkin todella erinomaisesti lionneita pyykkejä, sillä tietysti koitin kaikki mahdolliset temput ja vimpaukset, että saisin koneen toimimaan. Siellä ne pyykit sitten lilluivat edestakaisin. Jipi. Hah, ensin alkuun olin jo luukkua aukaisemassa, koska luulin, että valmista tuli! Ääni loppui = pyykki onpi valmista narulle ripustettavaksi. Mutta kattia kanssa! Ja pah! Siellä lilluivat. Potkaisinkin konetta - joskus koneet sillä tokeentuvat taas yhteistyöhön. Ei tällä kertaa. 

Mikä sitten neuvoksi? Vieraalla maalla kaukana, missä pesukoneetkin käyvät vähemmällä sähköllä kuin pohjolassa. Tietystikin siitä syystä, että täällä ei ole sähköä niin paljoa kuin pohjolassa. Tai ihan vaikka jo tuolla rajan toisella puolella, Sveittisä. Eli pesukoneet ovat oma lukunsa. Ja niitä EI kannata viedä maasta ulos. Eikä kyllä tuoda maahan sisäänkään - haahaa, siinähän sulakkeet paukkuisivat! Kun paukkuilevat muutenkin. Vaikka jos joku erehtyy käyttämään vedenkeitintä. Tai niinkuin meillä - naapuri pesee pyykkiä ja minä erehdyn laittamaan uunin päälle. Poksis. Kaikki sähköt pimiänä. Mutta helppoa se on kun on siihen tottunut. Toukokaan ei yhtään ihmettele yksin kotona ollessaan, että naapurin jamppa tulee meitin puolelle tarvittaessa paukkuneet sulakkeet taas virittelemään. Tämän takiakin on hyvä, että on läppäritietokone - ei kaadu ihan koko kone sähköjen (niin kovin usein) poistuessa. Siis tietenkin jos on akkua. Niinkuin vanhassa läppärissä ei oikein enää jaksa olla.

Niin mutta siis. Uuden, paikallisen pesukoneen osto ei tunnu järkevältä. Etenkin jos ja kun maastamuutto on kohtaamassa enemmän tai vähemmän lähitulevaisuudessa. 

Ja haaaa! Silloin sen muistan. Ystäväpariskunnalla on se vielä vähän toimiva, minkä tilalle he saivat takuukoneen. Olisiko se heillä vielä... Aamulla hetimiten oitis selvitän asian ja juu-u! Siellä on. Ainoa vika tietysti on se, että eihän sen toimintaan voi yhtään luottaa, kaameeta meteliä se pitää ja ennenpitkää se hajoaa lopullisesti. Kreit.

Eikä tämä tuuri tähän vielä loppunut. Se naapurin jamppa jostain syystä oli hyvin auttavalla päällä - nakattiin vanha kone jo lauantaiaamuna hänen autoonsa ja hän vei sen poisjonnekin. Aivan älyttömän hienoa ja mahtavaa.

Sunnuntaina sitten suunnattiin erään toisen ystävän kanssa - hänen autollaan kohti "uutta" konetta ja se siirtyi autoon ihan melkein etten hipaissutkaan. Sitten I sen sanoi, että kyllä tässä jotain olisi pitänyt käydä! Ihan liian helposti sujui kaikki. Niinpä! Erityisesti minun mielestäni - enhän laittanut tikkua ristiin pesukoneen siirtymiseksi kellarista autoon. Hmm... 

Kotopäässä kone sitten siirtyi TAAS ilman, että pääsin hipaisemaankaan. Ja pari ukkelia siinä sitten päivittelivät, että mitenkäs päin se tähän nyt sitten asetetaan. Aikamme pyöriteltiin ja sain kuin sainkin sotkun aikaiseksi - levitin onnellisesti öljyt ja balsamicot keittiön lattialle. Voi hyvän tähden sentään... Argh. Mutta pientähän tuo oli. Siellä se lepäsi lopulta kone keittiön nurkassa - mihinkään muuallehan tuo ei todellakaan mahdu. Laitoin pöytäliinan sille päälle.

Ja sitten siihen käytettävyyteen. Hahhahhahahaaa! Se on kuin lentokone. Niinkun just kiihdyttämässä kiitotieltä ilmaan. Onneksi ei ihan koko aikaa, mutta eritoten lingotessa meteli on kyllä erinomaisen kunnioitettava. Saas nähdä kuinka kauan sillä pysyy homma kasassa, jonain päivänä rumpu varmaan lähtee ihan omille seikkailulle. Meteli on ainakin sen kaltainen, että kohta jotain irtoaa, lopullisesti. Sen jälkeen varmaan siirryn käsi- ynnä menenpäs-tästä-sen-kaverin-luokse-aperitiivolle-ja-otan-pyykkikassin-mukaan-pyykkiin.

Sitä odotellessa. 

Kukka Äitille

Semmoinen kaunis rupesi kukkimaan - äitienpäivänä, sopivasti. Kukkavarressa on tulossa vielä monta tuollaista lisää. Hieno on.