tiistai 10. toukokuuta 2011

Kotona on lentokone

Pesukone otti ja sanoi sopimuksensa irti. Vähintäänkin tietysti epäreilua, sillä yksipuolinen irtisanominen ihan hyvin voi tehdä toisen apeaksi. Kuten tässäkin tapauksessa kävi. Pesukone vain päätti että E I. En viihti enää yhtään kyllä tyhjennellä noita vesiä yhtään minnekään. Siinäpä sitä sitten viime torstaina oli koneellinen vähintäänkin todella erinomaisesti lionneita pyykkejä, sillä tietysti koitin kaikki mahdolliset temput ja vimpaukset, että saisin koneen toimimaan. Siellä ne pyykit sitten lilluivat edestakaisin. Jipi. Hah, ensin alkuun olin jo luukkua aukaisemassa, koska luulin, että valmista tuli! Ääni loppui = pyykki onpi valmista narulle ripustettavaksi. Mutta kattia kanssa! Ja pah! Siellä lilluivat. Potkaisinkin konetta - joskus koneet sillä tokeentuvat taas yhteistyöhön. Ei tällä kertaa. 
Mikä sitten neuvoksi? Vieraalla maalla kaukana, missä pesukoneetkin käyvät vähemmällä sähköllä kuin pohjolassa. Tietystikin siitä syystä, että täällä ei ole sähköä niin paljoa kuin pohjolassa. Tai ihan vaikka jo tuolla rajan toisella puolella, Sveittisä. Eli pesukoneet ovat oma lukunsa. Ja niitä EI kannata viedä maasta ulos. Eikä kyllä tuoda maahan sisäänkään - haahaa, siinähän sulakkeet paukkuisivat! Kun paukkuilevat muutenkin. Vaikka jos joku erehtyy käyttämään vedenkeitintä. Tai niinkuin meillä - naapuri pesee pyykkiä ja minä erehdyn laittamaan uunin päälle. Poksis. Kaikki sähköt pimiänä. Mutta helppoa se on kun on siihen tottunut. Toukokaan ei yhtään ihmettele yksin kotona ollessaan, että naapurin jamppa tulee meitin puolelle tarvittaessa paukkuneet sulakkeet taas virittelemään. Tämän takiakin on hyvä, että on läppäritietokone - ei kaadu ihan koko kone sähköjen (niin kovin usein) poistuessa. Siis tietenkin jos on akkua. Niinkuin vanhassa läppärissä ei oikein enää jaksa olla.
Niin mutta siis. Uuden, paikallisen pesukoneen osto ei tunnu järkevältä. Etenkin jos ja kun maastamuutto on kohtaamassa enemmän tai vähemmän lähitulevaisuudessa. 
Ja haaaa! Silloin sen muistan. Ystäväpariskunnalla on se vielä vähän toimiva, minkä tilalle he saivat takuukoneen. Olisiko se heillä vielä... Aamulla hetimiten oitis selvitän asian ja juu-u! Siellä on. Ainoa vika tietysti on se, että eihän sen toimintaan voi yhtään luottaa, kaameeta meteliä se pitää ja ennenpitkää se hajoaa lopullisesti. Kreit.
Eikä tämä tuuri tähän vielä loppunut. Se naapurin jamppa jostain syystä oli hyvin auttavalla päällä - nakattiin vanha kone jo lauantaiaamuna hänen autoonsa ja hän vei sen poisjonnekin. Aivan älyttömän hienoa ja mahtavaa.
Sunnuntaina sitten suunnattiin erään toisen ystävän kanssa - hänen autollaan kohti "uutta" konetta ja se siirtyi autoon ihan melkein etten hipaissutkaan. Sitten I sen sanoi, että kyllä tässä jotain olisi pitänyt käydä! Ihan liian helposti sujui kaikki. Niinpä! Erityisesti minun mielestäni - enhän laittanut tikkua ristiin pesukoneen siirtymiseksi kellarista autoon. Hmm... 
Kotopäässä kone sitten siirtyi TAAS ilman, että pääsin hipaisemaankaan. Ja pari ukkelia siinä sitten päivittelivät, että mitenkäs päin se tähän nyt sitten asetetaan. Aikamme pyöriteltiin ja sain kuin sainkin sotkun aikaiseksi - levitin onnellisesti öljyt ja balsamicot keittiön lattialle. Voi hyvän tähden sentään... Argh. Mutta pientähän tuo oli. Siellä se lepäsi lopulta kone keittiön nurkassa - mihinkään muuallehan tuo ei todellakaan mahdu. Laitoin pöytäliinan sille päälle.
Ja sitten siihen käytettävyyteen. Hahhahhahahaaa! Se on kuin lentokone. Niinkun just kiihdyttämässä kiitotieltä ilmaan. Onneksi ei ihan koko aikaa, mutta eritoten lingotessa meteli on kyllä erinomaisen kunnioitettava. Saas nähdä kuinka kauan sillä pysyy homma kasassa, jonain päivänä rumpu varmaan lähtee ihan omille seikkailulle. Meteli on ainakin sen kaltainen, että kohta jotain irtoaa, lopullisesti. Sen jälkeen varmaan siirryn käsi- ynnä menenpäs-tästä-sen-kaverin-luokse-aperitiivolle-ja-otan-pyykkikassin-mukaan-pyykkiin.
Sitä odotellessa. 

1 kommentti:

Sari Ky kirjoitti...

Hih hih hih.
Tervetuloa lentokoneiden kerhoon!
nimim. jääköhän kakkoseksi meidän ilmanvaihtokoneen turbiinimoottoreille