Seikkailukertomus Vespa

Aiemmin tapahtunutta:
Ystäväni S ja A ovat Vespa-miehiä. Ja jotenkin näinä kuluneina kuukausina he ovat saaneet minut vakuuttuneeksi siitä, että vespan hankinta saattaisi olla yksi järkevimpiä tekojani pitkään aikaan. Näinpä sitten olen pikkuhiljaa oppinut Vespa-maailmaa. Kuinka vanha vespa on vanhempi kuin uusi vespa. Ja suurempi moottori vespassa kuljettaa nopeemmin kuin pienempi moottori. Vespoja on myös eri mallisia. Ja eri värisiä. Joten vespaa hankkiessa tulee olla tietoinen tavoiteltavasta väristä, mallista (joka usein saattaa kulkea käsi kädessä vuosimallin kanssa), moottorin koosta ja kunnosta, etenkin mikäli haaveissa on malli/vuosimalli kotvan kauempaa. Ja ne vanhemmathan ovat niitä hienoja vespoja, naturalmente.
Pitkän pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että turvallisinta on ostaa semmonen vespa50. Eli pienellä moottorilla varustettu peli, jolla ei pääse tuhatta ja sataa, mutta joka kuljettaa töihin ja kauppaan ja uimarannalle ihan kiltisti. Polttoaineen kulutuskin sellaisessa on puolentoista litran luokkaa sadalla kilometrilla, joten autoa huomattavasti kivempi.
70-lukulaiset ovat tosi kivan näköisiä, siis vespat. Ainakin jotkut. Joten ovathan ne sitten kovasti haluttujakin. Muutama tosi kiva meni sivu suun. Kun sellaisia tavoittelin netin osto- ja myyntipalstoilta. Joten ehkä 80-lukulainenkin menettelee... Väriksi keksin valita punaisen, joten jo usea palanen oli kohdallaan. Lähdimme katsomaan A:n kanssa yhtä kriteerit täyttävää 'ei-täysin-kunnossa-olevaa', mutta 'moottori-toimii' vespaa. Nettihinnasta A neuvotteli jo puhelimessa satasen pois ja päätimme, että jos se ei ole ihan kaamee peli, niin otetaan se. A auttaa korjaamisessa. Paikalle päästyämme hinta olikin pompsahtanut takaisin alkuperäiseen, koska kaveri oli pessyt vespansa ja se näyttikin niin tosi hyvälle taas. Ei-täysin-kunnossa tarkoitti, että vespassa ei ollut avaimen avainta (tarvitsee 4 erilaista), etupyörä pyöri, mutta takapyörä ei, kumpikin jarru oli jumissa ja pakoputkessa reikä. Noin niinkuin muutaman mainitakseni. Mää olin tietysti kauhusta kankeena, mutta A otti rauhallisesti ja tutki pyörää. Ja neuvotteli myyjän kanssa. Sopua ei kuulostanut syntyvän ja kävelimme jo pois, mutta sitten myyjä päättikin myydä sen lopulta puhelimessa neuvotellulla hinnalla (josta olin ajatellut nipistää vielä aavistuksen pois, kun pyörän kunto ei päätä huimannut). Lopputulos oli se, että illan pimetessä tajusin ostaneeni itselleni vespan. Kuvassa vespa ostokunnossa. Sitten ei muuta kuin rassaamaan se kuntoon.

Tähän mennessä kuntoon on rassattu rengas x 3 (vespassahan on vararengas mukana siinä toisessa pullottavassa ulokkeessa takarenkaan ympärillä - toisessa pullokkeessa on moottori). Melkosen paljon renkaaseen voi kertyäkin ruostetta, huhhuh. Ruosteet siis poistettu vanteista , minkä jälkeen ne on maalattu ja ostettu uudet ulkorenkaat. Etujarru on kiukuteltu irti ja toimiva on vaihdettu tilalle. Takarengas on lähtenyt pyörimään, mutta jarru ei ihan vielä ole suostunut irtoamaan, jotta uutta ei ole saatu tilalle. Paikkausmaalia on tiputeltu pahoihin paikkoihin. Takaliepeen kuraläpän mukana lähti melkonen pala peltiä, mutta senkin saa ihan hyvin piiloon. Ja niin, peilejä on nyt kaksi hienoa - ruma lähti pois. Ja juu, melkein kaikki lukot on 'sarjoitettu' uudestaan. Joten hyvähän tästä vielä tulee. Ainakin ystäväni luotto on luja. Huomenna edessä on joku ihme tappelu aiheesta rekisteröinti. Luvassa on joidenkin mystisten summien maksu postikonttorissa, Motorizzazionessa edellisen ynnä muiden paperien esittely, minkä jälkeen EHKÄ on kaikki hoidossa, jotta voi mennä hakemaan jostain jotain vakuutusta ja sitten heti näiden jälkeen pyörällä voi ajaa.
Että ihan helppoo se on se vespan osto. Hohhoi... Kai joku löytää tämmösellekin suoremman tien, mutta hauskaa tää on näin. Oppii paljon uutta niin monesta asiasta. Ja sanavarastokin taas karttuu. Kärsivällisyyden lisääntymisen mahdollisuuksille ei liene rajoja.

Korvapuusti

Suomalaisen ruokakulttuurin opettaminen paikallisille tallaajille on alkanut. Aikaahan tuosta on jo kotva, mutta kävi niin, että vapuksi tein simaa. Ja sen lisäksi mun alkoi ihan kauheesti tekemään mieli korvapuusteja. Funtsin, että ei voi olla mahdotonta - mikä olisi!

Simaa varten ystäväni tuotti mulle fariinisokeria Suomesta. Täältä löytyvät 'farina'-pussit nimittäin yllätyksekseni EIVÄT sisällä fariinisokeria vaan jauhoja. Ei mulla mennyt kuin muutama kuukausi tämän kekkaamiseen.

Hiiva puolestaan täällä kantaa nimeä 'lievito casalinga' - vähän niinku kotirouvan kohote. Kukapa muu nyt ehtisi odottamaan hiivataikinan kohoamista kuin kotirouva! Kaardemumma tuotti vähän enemmän ongelmia, mutta onneksi avasin suuni oikeassa kohdassa ja suomalainen ystäväni sanoi, että häneltäpä löytyy putkilo! Ei siis vielä tarvinnut koluta kaikkia kauppoja läpi. Sillä kaardemumma ei ole joka kaupan hyllyltä löytyvä tuote. Kanelia onneksi löytyy helposti! Joten siis sain pyöräytettyä korvapuustit ja simat. Niiden (ja siiderin, jihuu!) kanssa juhlimme vappua suomalais-australialaisessa seurueessa Terhi-merkkisellä soutuveneellä Lago Maggiorella soudellen (kuvassa).

Annoin sitten simasta ja korvapuusteista makunäytteen myös vuokranantajilleni. Hepä niihin ihastuivat ikihyviksi ja pyysivät korvapuustien reseptiä. Muuten kääntäminen oli suhteellisen helppoa jopa, mutta taikinan rullalle käärimisen jälkeisen leikkuuohjeen sanallinen selvitys oli vähän ehkä turhan haastavaa. Tai siis ainakin taisin onnistua siinä hivenen huonosti. Mutta maku on pääasia ja alla oleva kuva on siis italialaisten kokkien korvapuustituotos. Ei huono - erityisesti yrityksestä täysi kymppi!

Jotenkin tuo korvapuusti sopii täkäläiseen suuhun oivasti - muiltakin olen kuullut korvapuustien herkullisuudesta. Ehkä pitää isona avata korvapuustikahvila Italiaan.

TOO II

"Tänään" olen oppinut, osa 2.

Lauantaina sain käteeni vihreän vesipullon. Täällä pullovettä kulutetaan aivan hurjia määriä (enempi kuin Suomessa), kai koska ollaan liian pelokkaita juomaan hanasta. Sillä mummon aikaan se ei ollut hyvästä juoda hanavettä ja perinteitä ilmeisesti pitää kunnioittaa. Vihreä vesipullo kuitenkin oli uutukainen, semmoinen biohajoava PLA (polylactic acid) 'muovinen'. Uutinen ko. tuoteesta.

Olin aivan niin sanotusti huuli pyöreänä ja H.Moilasena, mutta onneksi pomoni tiesi kertoa tästä lisää. Uutuus todellakin. Materiaali hajoaa maan alla kuudessakymmenessä asteessa. Ongelmatonta ei kuitenkaan ole. Ei mulle ainakaan olisi tullut mieleenkään, että kyseessä EI ole muovipullo, niin muoviselta se vaikutti. PLA-pulloa ei pidä laittaman muovin sekaan, sillä se pilaa koko PET-muovisatsin, mistä siis tehdään yleensä ottaen jotain hyödyllistä materiaalin oltua ensin PET-muovipullo. Onneksi PLA-pullot ovat vihreitä - ne kait (toivottavasti) sitten erotellaan lähinnä värin perusteella PET-materiaalin seasta.

Mutta siis aivan mahtava ylläri tällainen puun takaa käteeni ilmestynyt eko-pullo!

Livigno

Nyt on ehkä jo korkea aika saada napsuteltua Livignosta muuta rivi. Ja täydentää niitä parilla kuvalla.
Pääsiäiseksi sain tänne vieraita Suomesta! Ja kunhan oltiin käyty Liskon omassa kuppilassa testaamassa herkkuja ja Touko oli saanut mahansa sekaiseksi, lähdetiin O&K:n kanssa etsimään L&M:a. Heidän perässään sitten ajoimme hurjaa vauhtia tunnelista toiseen, aina vain pohjoisemmas. Heillä kuitenkin oli Camper, joten kyllä yhdellä henkilöautolla pitäisi pysyä vauhdissa, mutta vauhti vaati veronsa, kun autossa oli yhden vauhtiläähättäjän sijaan kolme...
No mutta, silti pääsimme lopulta Livignoon. Ai niin, matkalta löysimme tosi kätevän kaupan - kaikki vihannekset ja hedelmät oli säkällä kaupan eurolla. Otimme niitä siis ihan reilusti. Minkä seurauksena kotikeittiömme tuottikin uskomattomia kulinaristia elämyksiä. Etenkin italialaiseen makuun. Perillä Livignossa pojat singahtivat hetimiten rinteeseen, me tytöt jäimme tutustumaan paikkakuntaan. Löydettiin mm. tommosia ihan pieniä heposia ja meinattiin lähteä ratsastamaan. EI noilla pienillä, siellä oli isompiakin. Mutta kun hetken seurasimme paikan toimintaa, niin ei oikeestaan enää huvittanutkaan ratsastus.
Seuraavana aamuna mentiin porukalla rinteeseen, suksivuokraamon kautta. Kylä tarjoaa ilmaiset joukkoliikenteet, niillä pääsee kivasti jokapaikkaan, kuten vuokraamoon ja majapaikkaan. Jaajuu, majapaikka oli melkosen kiva ylläri! Oltiin varattu semmonen melko pieni asunto jostain kellarikerroksesta, mutta tais olla majatalossa hiljaista, kun kaveri antoi meille iiiiison asunnon parvekkeella ja varmaan kymmenellä nukkumapaikalla. Mahuttiin ihan kivasti. Kellarista löytyi saunaosasto jacuzzeineen. Ei huono.
Lunta riitti mukavasti, ehkä joku semmonen pari-kolme metriä. Ja aurinko helli meitä kovin lämpimästi. Mistä syystä aamusta hyvässä kunnossa olevat rinteet sitten iltapäivään mennessä olivatkin melkoista puuromössöä. Mutta ihan ylhäällä melkein kolmessa kilometrissä oli oikein mukava mutkitella. Paikoin rinteet olivat jopa semmoista Lappi-laatua, napakkaa pakkasrinnettä. Ai niin, meillä oli Siirakin mukana! Ihan luksusta!
Livigno on jostain kumman syystä tax-free aluetta. Kysyessäni syytä moiseen, vastaus on lähinnä vain, että näin on. Mutta ihan hauska lisä. Ei meille auennut syy siihenkään, miksi kaupan hyllyltä löytyi mm. alla olevilla etiketeillä varustettuja viinipulloja. Tai miksi se yksi tyyppi ulkoilutti koiraansa autosta käsin.
Kiva paikka, kiitos L&M! Julkisillakin sinne pääsee ja reitti on kuulemma melkosen hieno! Kesemmällä tarjolla on monenlaista vaellusreittiä ja fillarointimaastoja.

Jatsia Maggiorella

Maaseudullakin tapahtuu! Tämä ehkä pitänee vain käsittää laajalle levahtaneeksi asuinalueeksi, sen verran alkaa tulemaan tuttuja vastaan kaduilla ja kylillä ja alkaa myös tapahtumaan. Saattaa viitata myös kesään. Totta.
Enivei, kuluneena viikonloppuna oli luvassa jatsia Molo-paarissa. Kyllä, pienehkö jatsikokoonpano täältä sitten loppujen lopuksi löytyy ja kyllä, baarin nimi on Molo.
Baari on mukava pyöreä paviljonki Rancon rannassa, Maggioren rannalla. Ennenkuin kesä tulee, paikkahan on tuhottoman kylmä, mutta näämmä se onkin tarkoitettu tällaiseen kesämenoon. Äärestään mukavaksi paikan tekee se, että Touko saa tulla sinne kans! Ehtona tietty oli, että kaveri pysyttelee hiljempaa kuin muu kansa ja sehän meiltä onnistui kun vaan pidin tyypin vähän etäämmällä hurjan pelottavista väkijoukoista. Viimeksi tosin oli sen verran kylmä, että ovet olivat kaikki kiinni ja paikka oli aperitiivoaikaan sen verran täysi, että koko paikka oli aivan huurussa ja meteli oli sanoinkuvaamaton.
Tältä pohjalta sitten lähdin Touko kyydissäni katsomaan, että voinko ottaa T:tä lainkaan mukaani, jos ovet on kiinni ja jatsi soi niin että korvat raikaa. Perisuomalainen ennakkoasenteeni kun myös sanoi, että jatsiakin on monenlaista...
Mutta kuinka ollakaan, ilta oli lempeä, Molon ulkopuolella nurmialue, missä lapset ja koirat leikkivät sulassa sovussa ja äärestään miellyttävä jatsi soi kaikista avonaisista ovista. Ihmisiä istuskeli ulkona ja sisällä ja kaikki olivat haltioisaan kun koirat juoksivat tuhatta ja sataa nurmikentällä. Mikäpä tuollaisessa paikassa iltaa viettäessä. Kun vielä tajusimme Toukon kanssa lähteä ennenkuin se olisi aloittanut väsymystään haukkumaan ja ennenkuin mulle tuli kylmä. Sillä yöt ne viilenevät täälläkin.

Tiedustelu

Nyt on pahat tilanteet. Melkein tulee paha mieli Toukon puolesta. Kun sen kaveri S sanoi tänään, että se näyttää rumalta. Tilannehan on se, että täällä on aika kuuma. Touko on vaikuttanut hikiseltä jo kotvan aikaa. Vaikka siitä on tullut niin nösö, että se nukkuu nojatuolissa ynnä sängyllä. KotoSuomessahan se ei semmosia hapatuksia tehnyt lainkaan. Talvella luulin, että sillä on vaan kylmä, mutta nyt alkaa tuntumaan, että katin kontit! Kaverista on tullut vaan mukavuudenhalunen! Eli siis lämpöä on ja tulee vielä lisempää - nyt alkaa olla semmoinen meidän mentävä kesäkeli, mutta kuulemma tästä mennään vielä oi niin paljon lämpösempään suuntaan. Toisekseen noiden ötömöttiäisten määrä on iso. Ne on jotenki paljon tehokkaampia tai sitten niitä on vaan hirveen paljo enempi.

Näistä selityksistä vedetään yhteen se syy miksi lähes poltin selkäni eilen auringossa trimmatessani Touko-pojalle kesäkarvaa. Nyt on Toukolla kevyempi olo ja punkit löytyvät kovin paljon helpommin. Ja musta poika näyttää hauskalta myös tällain! JA se tuo hiekkaa ihan hirmu paljon vähemmän sisään (kun ei ole sitä karvaa mihin hiekkaa tarttuis). Mikä on ihan hirmu kiva jutska. Tänään se kyllä jo sai yhden Voi-kun-söpö -huudahduksen, mitä seurasi Onko-se-schnautseri -kysely. Että se oli plusmiinusnollat.
Julkaisen nyt nämä ennen ja jälkeen kuvat (arvaa kumpi on kumpi), niin voitte sitten kertoa onko S muka oikeessa, että se on nyt rumempi ku aikasemmin. Eikai S VOI olla oikeemmassa kuin mä?!?!