Nyt on ehkä jo korkea aika saada napsuteltua Livignosta muuta rivi. Ja täydentää niitä parilla kuvalla.
Pääsiäiseksi sain tänne vieraita Suomesta! Ja kunhan oltiin käyty Liskon omassa kuppilassa testaamassa herkkuja ja Touko oli saanut mahansa sekaiseksi, lähdetiin O&K:n kanssa etsimään L&M:a. Heidän perässään sitten ajoimme hurjaa vauhtia tunnelista toiseen, aina vain pohjoisemmas. Heillä kuitenkin oli Camper, joten kyllä yhdellä henkilöautolla pitäisi pysyä vauhdissa, mutta vauhti vaati veronsa, kun autossa oli yhden vauhtiläähättäjän sijaan kolme...
No mutta, silti pääsimme lopulta Livignoon. Ai niin, matkalta löysimme tosi kätevän kaupan - kaikki vihannekset ja hedelmät oli säkällä kaupan eurolla. Otimme niitä siis ihan reilusti. Minkä seurauksena kotikeittiömme tuottikin uskomattomia kulinaristia elämyksiä. Etenkin italialaiseen makuun. Perillä Livignossa pojat singahtivat hetimiten rinteeseen, me tytöt jäimme tutustumaan paikkakuntaan. Löydettiin mm. tommosia ihan pieniä heposia ja meinattiin lähteä ratsastamaan. EI noilla pienillä, siellä oli isompiakin. Mutta kun hetken seurasimme paikan toimintaa, niin ei oikeestaan enää huvittanutkaan ratsastus.
Seuraavana aamuna mentiin porukalla rinteeseen, suksivuokraamon kautta. Kylä tarjoaa ilmaiset joukkoliikenteet, niillä pääsee kivasti jokapaikkaan, kuten vuokraamoon ja majapaikkaan. Jaajuu, majapaikka oli melkosen kiva ylläri! Oltiin varattu semmonen melko pieni asunto jostain kellarikerroksesta, mutta tais olla majatalossa hiljaista, kun kaveri antoi meille iiiiison asunnon parvekkeella ja varmaan kymmenellä nukkumapaikalla. Mahuttiin ihan kivasti. Kellarista löytyi saunaosasto jacuzzeineen. Ei huono.
Lunta riitti mukavasti, ehkä joku semmonen pari-kolme metriä. Ja aurinko helli meitä kovin lämpimästi. Mistä syystä aamusta hyvässä kunnossa olevat rinteet sitten iltapäivään mennessä olivatkin melkoista puuromössöä. Mutta ihan ylhäällä melkein kolmessa kilometrissä oli oikein mukava mutkitella. Paikoin rinteet olivat jopa semmoista Lappi-laatua, napakkaa pakkasrinnettä. Ai niin, meillä oli Siirakin mukana! Ihan luksusta!
Livigno on jostain kumman syystä tax-free aluetta. Kysyessäni syytä moiseen, vastaus on lähinnä vain, että näin on. Mutta ihan hauska lisä. Ei meille auennut syy siihenkään, miksi kaupan hyllyltä löytyi mm. alla olevilla etiketeillä varustettuja viinipulloja. Tai miksi se yksi tyyppi ulkoilutti koiraansa autosta käsin.
Kiva paikka, kiitos L&M! Julkisillakin sinne pääsee ja reitti on kuulemma melkosen hieno! Kesemmällä tarjolla on monenlaista vaellusreittiä ja fillarointimaastoja.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti