Frutta e Verdura

Vihdoinkin sain käytyä työmatkan varrella olevassa Frutta e Verdura myymälässä. Semmonen putiikki siis mikä kauppaa hedelmiä ja vihanneksia, mutta näämmä myös muuta. Ihan siinä tien varressahan tuo paikka on ollut jo kaikki nämä kuukaudet, siinä Angerassa, ihan autojenpesupaikkaa vastapäätä. Mutta jotenkin olen aina onnistunut ajamaan siitä ohi. Helppoa. Ehkä tää on sitä, että kotiseutujen maisemia tai nähtävyyksiä ei tule koskaan nähtyä. Kuten että niin kovin moni näistä paikallisista ei ole koskaan käynyt La Scalassa. Omituista. Mutta toistaalta, en mäkään ole käynyt Finlandia-talossa. Tai Savonlinnan oopperajuhlilla. Tai Kemin lumilinnassa. Mutta silti - olla nyt italialainen eikä nauttia La Scalasta!!
Frutta e Verdura myymälä oli kyllä vähän pelottava alkuunsa. Kävelin yhden miehen perässä tyynesti kaikkien herkullisen näköisten hedelmien ohi ovesta sisään ja otin (kun se mieskin näytti ottavan) vuoronumerolapun. Ja hokasin tosi nopsaan että katsoa saa, mutta ei koskettaa. Selvä. Siinä tokikin auttoi se, että normikaupassakin pitää laittaa muovihanska käteen ennenkun koskee banaaneihin, tomaatteihin, salaatteihin tai muihin. Meni muinoin kyllä muuten hetki ennenku hokasin... No niin, mun vuoroni tuli ja sanoin, että tahtoisin tomaatteja. Myyjä piti ilmeensä ihan kiitettävästi kun hän kysyi, että millaisia. Sanoin että pieniä (semmoset kirsikkatomaatin tyyppiset on täällä tosi maukkaita). Edelleen ilmeensä säilyttäen (mä olisin kyllä jo ruvennut naureskelemaan moiselle turistille) myyjä kysyi ilmeisesti sitten eri merkkien välillä. Huhhuh. Mentiin myyjän kanssa tomaattiosastolle ja sanoin, että noita. Osotin myös sormella. Ja tomaatit pääsivät pussiin.
Noh, mitäs muuta saisi olla? Päärynää, kiitos. Mentiin sitten yhdessä päärynien luokse ja niitä oli kuutta sorttia. Eri värisiä oli ja eri mallisia. Voi ie. Ilmeeni ehkä näytti tuon ja koitin sanoa, että jotain hyviä. Ei taida olla kovin hyvä määre. Päädyimme punaisiin myyjän kanssa, kypsiä kuulemma olivat (ja kyllä, tositosi hyviä).
Vieläkö muuta? Nyt tunsin olevani varmalla pohjalla. Appelsiineja (ei vaan VOI olla kovin vaikeeta)! Millaisia? Noh, veriappelsiineja. Ja kuinka ollakaan, ei ollut helppoa. Kavereilla oli jopa veriappelsiineja kolmea eri tyyppiä. Saati sitten niitä muiden appelsiinien rivistöjä, huhhuh. Taas pääsin asiantuntevasti valitsemaan ja myyjä laitti aplarit pussiin. Sitten mentiin punnitsemaan ja myyjä tavallaan niinku antoi kuitin, mutta eipä hänelle suinkaan maksettukaan. Vaan kassa oli sitten siellä toisessa päässä kauppaa. Tietysti siinä oli se hyvä puoli, että olisin voinut haalia kaikkia muitakin herkkuja mukaani, sillä melkonen herkkupuoti tuo näytti olevan. Onneksi se on ihan siinä työmatkan varrella, niin voin mennä helposti uudestaan. Herkkua!

TOO

eli Tänään olen oppinut:
Täälläpäin maailmaa on koirille tarjolla simmosta hyttysten levittämää tautia kuin sydänmatotauti aka heartworm disease. Kansan suussa täällä kulkee filaria-nimellä. Hyttysten lentokautena hytyt levittävät tautia pistäessään. Ja sit tartunnan saanut koira levittää tautia eteenpäin hytyihin, mitkä pistää koiraa. Tartunnan saanut koira sitten saa madon majailemaan sydämeensä, mikä olletenkaan ei ole lainkaan terveyttä edistävä juttu. Täällä tauti ei tartu ihmiseen, mutta USAn puolelta löytyy tapauksia, missä mato on lähtenyt majailemaan ihmisessä. Silloin sijainti ei ole sydän vaan silmä. Mun ilmeeni oli ilmeisesti tarpeeksi kauhistunut, ettei lääkäri lähtenyt ihan yksityiskohtaisen tarkasti selvittämään kaikkia uhkakuvia - ymmärsin ihan ilmankin, että Toukon sydän voi paljon paremmin ilman yhtä ainotta matoa.
Onneksemme tähänkin löytyy lääke, jota loogisesti toivotaan kaikkien koirien syövän. Kun Touko ei ole ollut maisemissa viime kesänä, jolloin kaveri ei lääkettä ottanut, niin emme tarvitse verikoetta todeksemme, että mato ei ole lähtenyt vielä majailemaan Toukossa. Huh. Ja nyt sitten meillä on tabut koko hyttyskaudeksi ja kalenterissa merkinnät ottopäivän kohdalla. Ja mikä parasta, tabut on lihanmakuisia!
Yäk. Ja huh. Ja tunnen itseni jälleen onnekkaaksi, että satuin kuulemaan tämän tiedon ennen hyttyskauden alkua.

Kevät väreissä

Ihan pikkusen pitää nopeesti naputella aiheesta, että on se vaan kelit lämpösemmät täällä kuin Suomessa. Torstaina käytiin täällä lounaalla yhen järven rannassa ja oli ihan t-paita -keli. Ja yks jamppa otti aurinkoo aurinkotuolilla ilman paitaa. Ja vielä iltapäivällä töistä lähteissä lämpöö piisasi 20 astetta. Perjantaina astuessani koneesta Pirkkalan kentällä, kylmä viima tuntui lyövän luihin ja ytimiin asti. Ja taas kun maanantaina olin varustautunut Suomen muutamaan miinusasteeseen ja kauniiseen lumisateeseen talvitakein, kalsarein ja talvikenkäin, niin Bergamon 20 astetta tuntui hivenen saunamaiselta sen lyödessä kasvoille heti koneesta astuessamme.
Perusnarsissit, kevätesikot, krookukset, valkovuokot ja sinivuokot jopa minä tunnistan. Niiden lisäksi joka päivä ympärillemme pulpahtelee kaikenmoisia värejä ja kukkia. Puut on ihan villejä. Yhtenä päivänä niissä ei näy mitään ja seuraavana päivänä näyttävät siltä, että kukkivat aina. Kuten alta näkyy tänään otetuista kuvista, niin kukkia löytyy erilaisia. Laekukkaeta ja kaaniita ovat. Ja lehtien silmutki on tosi isoja.

Lääkäriasiaa

Pyrin tutustumaan uuden asuinympäristöni kaikkiin aspekteihin. Joten tuossa muutama päivä sitten oli vuorossa lääkäripalvelut, spesifioituna ensiapu. Ja enhän minä kunnon optimistiseen ei-mulle-mitään-koskaan-käy -tapaani ollut etukäteen selvittänyt miten toimia kiiruisissa tilanteissa, joten sitten tilanteen osuttua kohdalle sainkin selvitettyä tavallaan laajemmin elinpiirini toimivuutta.
Samoissa taloissa asuva vuokraemäntäni oli lähes heti lähdössä heittämään mua soittaessani, että mistäköhän löytyisi lähin ensiapu. Sitten hän muistikin, että auto ei ole kotona ja hän pahoitteli tätä erittäin kovasti. Noh, sanoin, että siinähän ensiavun kupeessa asuu yks kaveri, soitan hänelle. Samalla kun soitin N:lle Angeraan, koitin taiteilla yöpaitaa joiksikin järkeviksi vaatteiksi päälleni haavoittuneen käteni kanssa. Ja juuri kun olin ährännyt vaatteet päälle, vuokraemäntä olikin jo oven takana huolesta ymmyrkäisenä. Kerroin, että N tulee kyytimään ja ei o hätää - elossa ollaan ja perusensiapukin oli jo hoitunut eli mitään haavaa ei ollut esiteltävissä. Vain epämääräinen mytty kädessä, semmoinen kuin toisella kädellä vain pystyy kursimaan kasaan. N sitten saapuessaan poimimaan mua oli puolestaan äreä, että miksi olin soittanut vuokraemännälle enkä suoraan hänelle. Eli auliisti auttavia käsiä on ilokseni ympärilläni!
Ensiapu ei puhunut lainkaan englantia, mutta N apunani tiskillä saatiin sitten ährättyä mm. kaikki kolme etunimeäni sairaalan tietokantaan. Ilmeisesti tekemäni mytty kädessäni ei ollut tarpeeksi dramaattinen, vaan aikaa käytettiin, bah. Odottaessani vuoroani, N kertoi, että kyseisellä paikalla on sairaalabakteerinlevittäjämaine sekä myös maine, että useat leikkaukset ovat menneet pieleen.
Vuoroni tuli ja ilmeisesti sairaanhoitajatäti otti minut haltuunsa. Hän r e p i tekemäni kääröt pois kädestäni. Minkä jälkeen katseli aikaansaamaani haavaa. Noin kahden sentin etäisyydeltä. Koska ilmeisesti hänen silmälasinsa eivät olleet ihan ajantasalla. Ja tämä tietysti kääreen repimisen kanssa oli omiaan lisäämään luottamustani kyseiseen laitokseen. Lääkärikin tuli aikaan kurkkaamaan tilanteen ja vaihdoimme muutaman sanasen jopa englanniksi. Lopputulos oli teippiä, teippiä, pehmustetta ja side. Tikkejä ei laitettu vaikka olin opetellut termin jo valmiiksi: punto di sutura. Lääkäristä jäi kyllä ihan hyvä kuva, asiansa hoitava ja potilaan huomioiva.
Noh, sitten seuraavana päivänä kaverit sanoivat, että onneksesi ei muuten tikkejä laitettu. Italiassa ne kun laitetaan ILMAN PUUDUTUSTA. Voi hyvän tähden. Yhden kaverin leuka mm. oli tikattu ilman puudutusta. Koska kuulemma 'haava itsessään erittää usein riittävästi puuduttavia judansseja'. Voi hyvän tähden.
Mitä muuta? Ai niin, tämä tapahtuma piti käydä ilmoittamassa työpaikan terveyspalveluun. Että oli kotoperäinen tapaturma. Ettei kukaan rupee meidän labraa syyttämään ihmisten haavoittamisesta. Ja tästä syystä mm. koko yksikkömme iso pomo (niinkuin tietysti (?) instituutin pomo kans) oli informaatiolistalla aiheesta. Yksikön pomo sitten tänä aamuna kahvikoneella kovaan ääneen keskusteli aiheesta minä ja minun haavoittumiseni. Voi hyvän tähden sentään. Yks pikku haava ja kaamee haloo. Nii juu, ja lisäksi koska piti ilmottautua sinne työterveyteen, niin ne teki omat temppunsa. Eli ei kemikaaleja viikkoon. Heh, tän piti olla superlabraviikko... Mutta se sääntö tietysti on relevantti, koska tuskin avohaava tykkää hyvää jos sinne lorottaa jotain asetonia vaikka. Ja sekin hyvä puoli, että työterveys vaati, että sinne pitää käydä sit näyttämässä kun siteen poistamisen aika koittaa. Ei tarvi siis lähtee mihinkä erikseen tarkistamaan, että oliskohan tää ny normaalisti parantunu ja tarviiks ny tehä viä jotain. Tai siis olla tekemäti.
Että semmosta. Aika moneen puuhaan muuten tarvii peukaloa. Olen huomannut.

Tuska?

Olen vähän huolissani. Kirjoitin tammikuussa, että yhdellä naapuripihalla olevat spanieli ja rotikka saavat kunnon siepit aina kun kuljemme ohitse. Lähinnä olin silloin huolissani spanielista, joka melko pienenä haukkua rätkötti pomppien ympäriinsä ja rotikka pomppi tietty reilusti isompana osin spanielin päällä. Että siinä voi sattua sit spanielille rotikan hammas pahasti jos rotikka oikeesti on sitä mieltä, että merda, mun reviiri, wuf.
Nyt ei ole sitä rotikkaa näkynyt hetkeen aikaan!!! Spanieli tuskin on syönyt sitä kuitenkaan. Mutta mitäköhän sille on käyny... Jos se pakahtui siihen tuskaan, että me kuljettiin siitä pihan ohi! Siellä La Scalassa ainakin Isolde kuoli ihan vaan tuskaan ja ahistukseen. Että se on mahdollista. Voi pientä rotikkaa. Tai ei se ollu/ole pieni lainkaan.

Välipala

Kiitos kaikille lukijoille! Ja erityisesti teille, jotka jotain kautta kerrotte, että juu, luettu onpi. On aina niin mukavaa saada palautetta. Kommentit, erityisesti kumma kyllä positiiviset, auttavat näkemään kirjoittamisen mielekkyyden. Eli koitan muistaa jatkossakin tarinoida tänne siitä ja tuosta. Ja ehkä joskus myös tästäkin. Pysykää linjoilla!

Tänään kirjoitankin, hähää, en mistään Italiaan tai matkustamiseen liittyvästä. Vaan ihan kepeästi siitä kuinka vihdoinkin syvin olemukseni on näyttäytynyt. Usassa. Sain nimittäin kunnioittavan sävyisen sähköpostin että oikein Hyvä Tri Ritu. Olivat panneet merkille suklaatutkimukseni. Väittävät tosin, että olisin julkaissut jotain sillä saralla, mutta tietääkseni tutkimukseni empiirisyys on vielä sillä tasolla, että kaikki kuluu, mikä eteen tuodaan, julkaisuun asti eivät ole näytteet säilyneet. Ihailtavaa on se, että he ovat erityisen kiinnostuneita erikoisjulkaisusta, johon ihan vain kutsuttaessa pääsee osallistumaan. Ja aihe on, mikäpäs muukaan kuin Suklaa ja terveys. Sieluhan eli niin myös ihminen on terve kun se syö suklaata. Ja parempi suklaa suussa kuin koko levy pöydällä. Nämä siis suunnilleen minun perussuklaaelämäni johtoajatukset.
On se hassua, että leväperäisellä tutkimuksella pääsee niin pitkälle, että yhtäkkiä onkin suklaan erikoisasiantuntija. Tai siis tiesinhän minä, että leväperäinen tutkimus on avain vaikka mihin. Mutta silti että kutsu kävi ihan sinne sektorille "Eritysosaajien erityisraportit aiheesta". On tämä maailma hauska. Ja hitsinvimpulat, värikuvat muuten ilman lisämaksua. Täytyykin tästä mennä suklaakauppaan ja ryhtyä tutkiskelemaan.