Kiitos kaikille lukijoille! Ja erityisesti teille, jotka jotain kautta kerrotte, että juu, luettu onpi. On aina niin mukavaa saada palautetta. Kommentit, erityisesti kumma kyllä positiiviset, auttavat näkemään kirjoittamisen mielekkyyden. Eli koitan muistaa jatkossakin tarinoida tänne siitä ja tuosta. Ja ehkä joskus myös tästäkin. Pysykää linjoilla!
Tänään kirjoitankin, hähää, en mistään Italiaan tai matkustamiseen liittyvästä. Vaan ihan kepeästi siitä kuinka vihdoinkin syvin olemukseni on näyttäytynyt. Usassa. Sain nimittäin kunnioittavan sävyisen sähköpostin että oikein Hyvä Tri Ritu. Olivat panneet merkille suklaatutkimukseni. Väittävät tosin, että olisin julkaissut jotain sillä saralla, mutta tietääkseni tutkimukseni empiirisyys on vielä sillä tasolla, että kaikki kuluu, mikä eteen tuodaan, julkaisuun asti eivät ole näytteet säilyneet. Ihailtavaa on se, että he ovat erityisen kiinnostuneita erikoisjulkaisusta, johon ihan vain kutsuttaessa pääsee osallistumaan. Ja aihe on, mikäpäs muukaan kuin Suklaa ja terveys. Sieluhan eli niin myös ihminen on terve kun se syö suklaata. Ja parempi suklaa suussa kuin koko levy pöydällä. Nämä siis suunnilleen minun perussuklaaelämäni johtoajatukset.
On se hassua, että leväperäisellä tutkimuksella pääsee niin pitkälle, että yhtäkkiä onkin suklaan erikoisasiantuntija. Tai siis tiesinhän minä, että leväperäinen tutkimus on avain vaikka mihin. Mutta silti että kutsu kävi ihan sinne sektorille "Eritysosaajien erityisraportit aiheesta". On tämä maailma hauska. Ja hitsinvimpulat, värikuvat muuten ilman lisämaksua. Täytyykin tästä mennä suklaakauppaan ja ryhtyä tutkiskelemaan.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti