Makuja maailmalta

Nyt tiedän kuinka moottoritiellä peruutetaan. Se tapahtui ihan siinä lähellä Trapania. Ja rattiin tietysti tarvittiin sopivasti lunki sisilialainen! Ja tyyli on, naturalmente, 'tyynen rauhallinen'. Sillä Sisiliassa mikä tahansa on normaalia.

Eka kuva on tokikin rannalta, San Vitosta. Sinne mentiin laivalla erittäin lämpimänä päivänä ja löydettiin erittäin valkoista hiekkaa rannalta, joka oli IHAN täys ihmisiä. Kävin pulahtamassa, että pääsee sanomaan, mutta oli kyllä hurjan paljon ihmisiä... Siellä oli muuten erikseen invaranta! Pyörätuoliramppi ja aurinkovarjot&-tuolit tarjolla.
Pyykit heiluukin sitten kaverin asunnon yläpuolella Palermossa.

Palermossa pyörimme tarkastamassa tärkeimmät katsottavat. Kaupunki oli kuulemma tyhjä, koska oli ferragoston aika. Musta siellä oli ihan riittävästi porukkaa... Saattaa olla, että tulisi rimakauhu normipäivänä.

Monrealessa on uskomattoman hieno, mosaiikkia täpötäysi duomo. Ja Ericen kylä vuoren päällä on uusi lempparini. Todella nätti ja opas vielä löysi ne ei-niin-täpötäydet-kadut. Mahtava! Trapanista päästiin funivialla ylös, huippu!

Terrasinissa käytiin ihastelemassa iltaa. Ja sitä kuinka italialainen kävely tarkoittaa muutaman sadan metrin kylänraitin kävelyä päästä päähän. Tarkastellen muita kävelijöitä. Suomalainen Kävely on kuulemma italialaiselle kauhistus. Hyvä tietää...
Ferragoston aatto piti sisällään täpötäydet rannat. Ihmiset tulivat telttoineen leiriytymään rannoille ja polttivat nuotioita. Musiikki soi ja puoliltaöin kaikki menivät uimaan. Ja kaikki tiet olivat tukossa, koska minnekään ei liikuttu ilman autoa. Innokkaimmat jäivät rannalle nukkumaan, sillä se virallinen ferragostopäivä tietysti vietetään rannalla. Ferragoston iltana oli todella upea ilotulitus, mitä seurattiin mitä luultavimmin Balestratessa. Siellä oli muuten jouluvalot jo päällä!

Castellammaren satama kuhisi elämää ja kylä oli kovin nätti. Sieltä pääsi laivalla katselemaan mm. luolaa ja kansallispuistoa, missä oli useita rantoja mihin pääsi vain veneellä tai käyden. Ja tosiaankin. Siellä ne ihmiset kävelivät paahtavassa auringossa kinttupolkua pitkin päivänvarjoja raahaten. Varmasti tulee kuuma. Toivottavasti jaksavat kävellä helteessä myös kotioppäin.
Castellammare, kuten monet muutkin kylät missä kävin, ovat lähinnä kesäkaupunkeja. Talvella niissä asuu hädin tuskin kukaan. Suurin osa asunnoista on siis sisilialaisten, italialaisten ja myös ulkolaisten kesäasuntoja. Saksalaisia näytti olevan runsaasti.

Uudet makuelämykset käsittivät cannolon (rapea pötkö täynnä makiaa ricottajuustoista täytettä, hankalahko syödä, mutta hyvää! Voi kuulemma syödä aamiaiseksikin, sen marmelaaditäytteisen voisarven sijaan), brioche con gelato (niinku laskiaispulla, mutta täynnä jäätelöä - tämäkin hankalahko syödä etenkin keskellä päivää) ja panino con panelle (panellet on kikhernetahnatäytteisiä, friteerattuja juttuja). Lisäksi ilman kuvaa ikävä kyllä jäivät mm. herkut arancine alla carne (riisistä kyhätty pallo, jonka keskeltä löytyy lihaisa täyte, ragù) ja cassatella (jälkiruoka - tai aamiainen - ricotta- tai kikhernetäytteellä).

Opin myös, että Suomessa viikunat ovat hävyttömän kalliita. Täällä niitä voi syödä, kuivata ja säilöä niin paljon kuin jaksaa. Sato on sanalla sanottuna runsas. Ja täysin uusi tuttavuus oli viikunakaktus. Maukas ja mielenkiintoinen!
Tosi hieno reissu oli. Sisiliaan pitää päästä uudestaan. Tosin voisin valita jonkun muunkin ajankohdan kuin superkuuman elokuun... Mutta näin pääsen pikkuhiljaa suomalaisesta tavastani valita kadun aurinkoinen puoli - huomaan pikkuhiljaa paikallisten tapaan suosivani sitä varjoisampaa puolta. Vanhakin koira oppii temppuja.

Koiruuksia

Jokos kerroin, että VIHDOINKIN Toukolla on koirakavereita. Sen bestikset on pari simmosta sekarotusta veijaria Tex ja Lola. Ja Lola on Toukon nykyinen suuri rakkaus... Ja on ne siis ollu tässä jo useemman kuukauden kavereita.
Lisäksi laitin kyselyn työpaikalla koiraihmisten perään, josko oikein saisi jotain koiraporukkaa kasaan. Kymmenisen koiraa löytyi, jotain koirafaneja (ei siis koiraa, mutta tyypit on silti inessä), muutamia, jotka on ottamassa koiran ja vielä mun lemppari - kaveri, jonka naapurilla on koira, jota kaverin mielestä ehdottomasti pitää kouluttaa! Tätä kirjavaa sakkia varten olen saanut hankittua treenipaikan. Se on sellanen aukio keskellä metsää, missä metsämiehet treenaavat koiriaan hakemaan ampumiaan lintuja... Linnut tulevat häkeistä ja koirat tuskin saavat mitään muuta liikuntaa. Kuin sen, että autosta ulos ja NYT HAET SEN LINNUN TUOLTA **KELES ja sitten taas autoon. Nämä kaverit sitten ihmeissään tuijottavat, että mitä me tehdään.
Muutama meidän porukan kaveri on hakemassa vain koiraseuraa. Mikä onkin ihan jees. Eli ryhmä toimii 'koirapuistona'. TexLolan kanssa ollaan ihan oikeesti treenailtukin ja nyt on kohteena BH-koe Saksassa lokakuun lopussa. Tosin se tyyppi, kenen avulla sinne pääsee, onkin ihan sitten kunnon saksalainen. Jos koira ei ekalla käskyllä tottele, niin SITTEN LAITETAAN SE TOTTELEMAAN. KISKO SIITÄ REMMISTÄ LUJEMPAA. Huoh. En ole satavarma, että pystynkö käymään hänen treeneissään edes kertaa viikossa... Paras juttu minkä kuulin hänestä oli se, että edellisen kerran BH-kokeessa hänen tähtioppilaskoirakkonsa, joka oli treenannut vain ja ainoastaan kuristavan remmin kanssa, floppasi kokeessa täysin, kun koira pinkas karkuun välittömästi tilaisuuden saatuaan. Eikä tullut takaisin ilman lujia otteita ja hupsista, kaveri diskattiin.
Viime viikolla meille tuli meidän omiin treeneihin se kaveri, jonka naapurilla on pentu. Naapurin kanssa. Perusitalialainen täti. Ja ongelman ydin on se, että pikkunen huomionkipee pentu, n. 5kk, joka on niinko lähinnä italialaisittain siellä pihalla, niin aamulla se vinkuu oven takana ku huomaa, että emäntä on herännyt. Ja ovi aukeaa. Mutta miksi se vinkuu?? Ja toinen iso probleemi heillä on se hyppiminen. Että aina kun joku tulee koiran lähelle se hyppii. Ja saa huomiota. Niin että kun tulee vieraita, he laittavat sen sitten naruun kiinni sinne samaan pihaan, ettei hypi vieraiden päälle. Ja juu, on se nähnyt muita koiria. Kolme. Jotka kaikki menivät auton alle karkuun kun kaverit tapasivat. Ja kun sen kanssa leikitään, niin tykkää se lelusta. Vie sen kauas jonnekin.
Nojoo, täti lupasi tulla uudestaan ja myöhemmin kaverini kertoi, että täti varmaan hankkii jonkun koirakirjan, kun ihmetteli miten me tiedettiin niin paljon koirista. Esimerkiksi että koiralla kandee olla ruoka-ajat.
Mutta pikkuhiljaa homma etenee. Viikonloppuna olin Toukon kanssa bileissä ja Lola oli kans. Ja sieltä löytyi yks italialainen, joka julisti Lolan emännän kuullen, että hänellä on ihan uus pentu ja voi kun se oliskin niinkuin noi koirat (jotka makasi reporankoina keskellä biletilaa rapsutettavina - Touko oli pelannut palloa pihalla melkosen pitkään ja Lola kaahottanut muuten vaan). Nyt pitää sitten pistää varmaan penturyhmä käyntiin, jotta saadaan pikkuset kunnon kansalaisiksi.

Sachertorttua ja mozartinkuulaa

Lähdin moikkaamaan paria kaveria Wieniin. Ajattelin, että taitaa se olla korkea aika, kun edellisestä kerrasta lienee reilu 15 vuotta...

Aluksi sain kunnian tutustua reilusti Münchenin lentokenttään. Mikä oli hyvä, sillä saatoin selvitä aivonyrjähdyksestä, mikä aiheutui siitä, että lentolippuni olivat saksankieliset. Eli München oli München. Ja Malpensan lentokenttä on italialainen, yllättäen. Ja siellä München onkin Monaco. Joten tarkistelin lippuani ja näyttötauluja vähän väliä kun en meinannut uskoa, että mihin olin menossa. Ekaksi ihmetykseni oli kovin suuri kun oikeesti meitin, että miksi ihmeessä mun kannattaa lentää Wieniin Monacon kautta. Huoh. Oppia ikä kaikki. Monaco-Münchenin kenttä oli ihan jees, luin kirjaa odotellessani sitä seuraavaa konetta.

Wienissä testasin paikalliset erikoisuudet, wienerschnitzelin ja sacher-tortun. Toi eka sachertorttu ei ollut niin hyvä kylläkään kun se toka minkä söin. Mutta ei sitä onneks kuvasta nää.

Tuomiokirkko on edelleen hyvän näköinen. Sisälle mentiin illalla kuuntelemaan kamariorkesterin konserttia. Loistava!
Nähtävyyksiä riitti, osalle parlamenttitalon hevosista oli rakennettu omakotitalo. Aika mielenkiintoinen ratkaisu arkkitehtoonisesti.

Kävelimme Tonavan rantaa etsiessämme Hundertwasserin teoksia. Lauleskelin "Tonava kaunoista".

Hundertwasserhaus löytyi samoin kuin Kunsthaus Wien. Se mitä en todellakaan viime käynniltä muistanut oli se, että kaveri oli taiteillut kasaan myös vessan.Vessaan oli sisäänpääsymaksu. Ja sieltä löytyi paljon turisteja.

Suuressa kaupungissa on kaikkea, mm. "didgeridoo"-artisti. Melkosen kekseliäs veijari, soitti ihan kivasti ja ääni oli yllättävän hyvä tuossa viemäriputkivirityksessä!

Ja ne kaveritkin sieltä sitten löytyi puistosta. Näyttivät viihtyvän.

Casa mia

Syksy alkaa täälläkin värjäämään pikkuhiljaa maisemaa. Villiviinit ovat vähän punertavia siellä täällä ja tänä aamuna huomattiin aamulenkillä muutamia keltaisia lehtiä. Ilmassa käy iltaisin sellainen hieman freesimpi tuulahdus. Mutta sen tämä jatkuva kuumuus tekee, että kun yhtäkkiä sateisen yön jälkeen lämpömittari (vihdoin) näyttää 19 astetta, tuntuukin jo kauheen kylmältä. Sitten äkkiä pitkähihainen paita päälle ja lounaaseen mennessä taas onkin niin kuuma että ei mitään rajaa.
Ja siitä syksytä huomaan, että olen tainnut asua uudessa kodissani jo puolitoista kuukautta laittamatta lupaamiani kuvia (ei mulla tosin ole mitään vuokrasopimustakaan saati sitten olisin maksanut mitään vuokria. Joten ehkä lähinnä luulen asuvani siellä). Kun kuvia nyt jo ympäri maailmaa penätään, niin ehkä on jo korkea aika lunastaa lupaus.
Eli uusi koti kullan kallis. Korkeammalla kuin edellinen maantasalla ollut kämppä, mikä toivottavasti johtaa talvisaikaan vähemmän viileään lattiaan, vähemmän tärisevään koiraan ja myös pienempään kaasulaskuun. Läpivedon saan aikaiseksi loistavasti oven ja kuuden ikkunan avulla, joten kuuluisaa “muffaa” toivon olevan vähemmän. Jolloin myös tuoksu voisi olla kodissa raikkaampi. Ja allergisoituminen kauempana. Mitä muuta? Ai niin, tietty vierashuone, jota myös tällä hetkellä tietokonehuoneeksi voisi kutsua. Koska naapurista nappaamani nettisignaali on muuten liian heiveröinen. Blaah. Mutta tähän on tulollaan muutos, ehkä lähiaikoina. Italialaisittain.
Asuntojen sisustaminen on täällä kans aika hauskaa. Muutaman nojatuolin olen hankkinut käytettyinä, työpaikalta lähteviltä ihmisiltä. Sohvan melkein sain lainaan, mutta sohva ei pitänyt Toukosta. Eikä sohvan omistajakaan. Mutta kohta K muuttaa asuntoon missä on 4 ylimääräistä sohvaa, joten sieltä sitten liikenee. Ja vaatekaappi kuuluikin kalustukseen, kun löytyi jostain talon uumenista. Sellainen vanha ja hieno – kuin sattukin. Yleensähän asunnot vuokrataan täällä tyhjinä. Siis todellakin ilman edes keittiöin pesuallasta. Mutta sain sovittua juuri rempattuun uuteen asuntooni vuokrasoppariin kuuluvan keittiön. Joten asiat järjestyvät pikkuhiljaa. Ja pala palalta. Huomaamattaan sitä alkaa sitten nauttimaan entistä enemmän elämän pienistä asioista.

Siellä ne on ne mun ikkunat.

Joista osa tarjoaa näkymän tuonne.

Ja osa tänne. Mitkä ovat osa suurta voittoa, sillä edellisessä kodissa ei voinut katsella ulos ikkunoista... MUTTA on joillain kavereilla näköalanaan Monte Rosakin, heidän kanssaan mun on turha yrittää kilpailla... Mutta kuvassa näkyvää rinnettä ylöskiipeäviä lentokoneita näkee monia päivässä!

Kylällä on tällaista.

Ja kans tommosta

Ja semmostakin. Kuvassa myös mun koti.

Meillä on kirkkokin. Niinkuin joka kylällä. Kello lyö puolen tunnin välein.

Lämmöt on

Täällä juu-u lämpöä piisaa. Ei oikein tiedä miten päin sitä enää olisi. Melkisteen joka illaksi luvataan ukkosta, joka kivasti viilentäisi tai edes raikastaisi, mutta ei tule. Yli kolmenkympin lämpötiloja kuvataan termillä “auriko ja kuuma” – alle kolmessakympissä puhutaan vain että “aurinkoista”.
Eikä tästä kärsi ainoastaan suomalainen – paikallinen on ihan yhtä helisemässä ja huutelee “caldissimoa” kaiken aikaa. UV-arvot heiluvat usein kunnioitettavissa lukemissa. Ja mukavaa olla töissä kun on ilmastointi. Lehdetkin tästä jo kirjoittelevat (ks. alla). Ei ihme, että vanhuksilla tämä ei ole vuoden juhla-aikaa.

Ja himputti, jäätelö sulaa. Ja se on tosi hienoo etenkin jos se sattuu olemaan sisilialainen “jäätelöpulla”, joka on ihan tarpeeksi vaikee syödä jo järkevämmissäkin lämpötiloissa. Toisaalta kaikenmoisten lämpöhalvauksen välttämiskonstien kirjo on runsas. Maukkaita ja raikkaita juomia on jos jonkinlaisia. Olen myös tajunnut latte macchiatto caldon ja freddon eron. Ja tietysti yksi konsti on se, että on koko päivän vaan bikineissä. Tosin tätä en ole vielä ihan tajunnut – on se vaan pölön näköstä kun tyypit menee shoppailemaan pelkissä bikineissä. Noh, oli se onneksi rantapaikkakunta. Mutta SILTI!

Koti ei enää taho viiletä vaikka koko yön olisi läpiveto – kuinka voisikaan, kun ulkona lämpötila ei laske alle kahdenkympin lainkaan. Touko on EHKÄ oppinut liikkumaan eteläisittäin, hitaasti ja rauhallisesti, että pulssi ei nouse. Tosin eilen se ei halunnut tulla aamulenkin jälkeen sisälle, porraskivi oli kuulemma viileämpi kuin meidän lattialaatta. Mutta ei protestoinut juurikaan ruiskukastelua vastaan, EHKÄ se tajusi, että olo saattaa helpottaa, jos elimistöä viilentää. Vaikka sitten ruiskulla.

Niinjuu, ja Sisiliassa (kerron kerron reissusta myös muuta, tietty) törmäsin siihen, että maastopalot ovat niin yleisiä, että ne eivät paikallisia juuri hätkäytä. Olimme yksi päivä syömässä kun parisadan metrin päästä kuuluva rätisevä ääni ja korkealle taivaalle nousevat lieskat veivät huomioni aivan täysin. Paikalliset jatkoivat syömistään. Ja kertoivat, että aina palokunta ei edes tule paikalle. Useinhan nuo sammuvat itsestään. Jne. Himpskatti, hehtaari maata paloi asutuksen keskellä. Sattuuhan tuota. Mulle se vaan oli eka maastopalo ikinä.

Ai niin, Sisiliassa saattaa tulla ruumiita melkein tappelussa varjoisasta parkkipaikasta. Tavallaan ymmärrettävää, koska täällä pohjoisemmassakin Italiassa keskipäivän aikaan kun auto on parkissa suorassa auringossa, niin sen jälkeen autoa voikin käyttää minisaunana. Nimim. Kokemusta on... Ja mennäpäivänä Toukon vesipullo takaluukussa oli täynnä liki kiehuvaa vettä - semmosta kättäpolttavaa. Illalla. Onneksi mulla oli toinenkin pullo mukana. Koska tietty KAIKKI vuoripurot ovat jo kauan sitten kuivuneet. Paitsi yksi mutalammikko. Mihin koirat sitten mielellään menevätkin kaulaa myöten köllimään. Ennen autoon menoa.

Viha - rakkaus

Mitä vihaan Italiassa

- Näiden tapaa olla ekologinen ja sammuttaa pelkkä tietokoneen NÄYTTÖ – näyttää sitten ulospäin siltä, että tietokone on sammutettu

- Salaatti myydään pussissa, valmiiksi pestynä, leikattuna. Pussi vaan auki ja avot, kaada kulhoon.

- Koirat saavat tehdä melkein mitä vaan, niinkuin lapsetkin. Mistä syystä joka paikassa haukkuu ja kirkuu.

- Miljaardeja punkkeja, kirppuja, hyttysiä, purevia hämähäkkejä... Niin, ja karhunvatukkapensaan piikkejä

- Juomavesipullokulttuuria

- Hanavesipelkoa

- Muoviroskan määrää

- Autokeskeistä kulttuuria ja infrastuktuuria

- Kaakelilattiaa talvella. Ihan himpskutin kylymä.

- Kesäkeskeistä elämää. Että jos se himpskutin kylmä kausi (nojoo, ei se himpskutin kylymä oo, on vaan kauhian kosteeta ja viileetä - sisällä ja ulkona, se yhdistelmä syö rotan lailla) kestää nelisen kuukautta, niin miksi siihen ei yhtään voida varautua?? Esim. edes kaksinkertaisin ikkunoin. Tai sellaisin ovin, mistä ei paista päivä (tai sada lumi) sisään raoista???

- Liian kapeita teitä.

- Kuskeja, jotka ajaa nasta laudassa liian kapeita teitä.


Mitä rakastan Italiassa

- Cappuccino ON täällä ihan jotain muuta kuin muualla

- Tomaatit on herkkuja, ympäri vuoden

- Samoin mozzarella. Ja parmesaani. Kyllä tulee peruskasvispiirakasta eri maukas, kun emmentaalin sijaan laittaa noita kahta.

- Koirat saavat tehdä melkein mitä vaan. Eli Touko saa tulla mukaan melkein minne vain ja aina sitä pidetään tosi hyvin koulutettuna.

- Karhunvatukoita!

- Hälläväliä-meininkiä. Mikä meinaa sitä, että esim. parkkipaikka löytyy mistä vain. Mutta pahaa pelkään, että muissa maissa ajaminen on tämän jälkeen melko haastavaa.

- Vuoria. Kun aamulla suristelen vespalla töihin ja ilma on kuulas, niin että Monte Rosa piirtyy horisonttiin. Kyllä taas kannatti herätä.

- Vespaa – erityisesti omaani, mutta yleisesti vanhoja. Uudet on ihan tylsiä.

- Kaakelilattiaa kesällä, ihanan viilee

- Kesää. Täällä tätä elämää riittää, joka ilta jossain tapahtuu, ilotulituksia, live-bändejä. Välillä oikein harmittaa, ettei jaksa lähtee koko aika. Mutta onneksi sitä riittää.

- Jäätelöä

- Jäätelöä


...Kuinka lähellä toisiaan viha ja rakkaus joskus ovatkaan.