Kevät?

Millä määritellään kevät? 

Jos se on sen mukaan, että "kuu kiurusta kesään" ja kiuru saapuu yleensä huhtikuussa, kevään pituus on keskimäärin kolme kuukautta, sillä vuodenaikoja on neljä ja kuukausia yhteensä kaksitoista, tästä päästään siihen, että kevät alkaa kaksi kuukautta ennen kiurun saapumista eli helmikuussa.

Kevättä saattaa ilmentää myös sen katolla olevan puolimetrisen lumikasan sulaminen lisääntyvässä auringon valossa ja sitten "räystäät tippuvat".

Tokikin valon lisääntyminen on yksi tärkeä osatekijä kevään tulemisessa ja keväthangilla auringossa hiihtely onkin aivan ihanaa. Ja kah, hankia ON siis keväällä! Joten kaiken lumen ei tule olla sulanut, että on kevät. MOT.

Kevään tunteen kuulemma saa myös siitä että vihdoin näkyy lumen alta jälleen asfalttia. Jonkun sorttinen kevättunne pienempänä muistaakseni tuli siitä kun ekan kerran sai taas pyöräillä. Iän lisääntyessä lisääntyi myös 'riski'pyöräily, joten tämä raja muuttui häilyvämmäksi. Ja kyllähän jäällä ON ilkeä pyöräillä, takapuolikin sen jo sanoo.

Toinen kevään merkki silloin pienempänä oli pitkistä kalsareista luopuminen... Mutta se oli ehkä jo enempi loppukevättä se!

Mulle tuli sunnuntaina täydellinen kevätfiilis. Mutta en tiedä olisiko se määritelmissä jo ennemminkin semmoinen loppukevät kuin alkukevät. Hangilla olin lauantaina ja meinasin läkähtyä lasketellessani toppatakissa ja -housuissa. Aurinko paistoi ja lumi sohjoontui. Meillähän ei täällä tietenkään kotinurkissa ole yhtään lunta ollut piiiitkään aikaan (= 'loppukevät'). Sunnuntaina sitten aurinko paistoi myös ihan täpöillä! Lähdin eka kertaa tänä vuonna ulos ilman takkia! Mutta ei siinä vielä kaikki. Menin lenkkeilemään t-paidassa!!! Ei ollut kylmä, mutta kyllä paikalliset tuijottivat... Niillä oli takit päällä, osalla pipokin korvilla. Siinä sitten lenkkeillessäni tapasin muutaman sitruunaperhosen! Sekin vielä. Tämä kaikki johti siihen, että laitoin pyykit ulos kuivumaan  (ovat vieläkin toivorikkaana ulkona, jospa tänään iltapäivällä olisivat jo kuivat...) ja Touko sai kevättukan. Illalla tulikin sitten tosi kylmä kun aurinko laski mailleen. Basilika jäi ulkoikkunalaudalle... Päätin, että ikkunasta falskaa sen verran lämmintä ilmaa, että se pärjää.

Koska joulukuussa pystyin tulemaan Vespalla töihin, niin mikäs ettei helmikuussa. Tammikuu ikävä kyllä jäi välistä, mutta se anteeksiannettaneen... Joulukuussa oli kylmää kyytiä, mutta niin oli tänäkin aamuna, huhhuijjaaa!!! Iltapäivällä lämmöt keikkuvat jossain 15 asteen tuntumassa, mutta aamuisin onkin sitten muutama aste nollan alla. Koita tässä nyt sitten pukeutua "oikein" koko päivän tarpeisiin!

Summa summarum, mielestäni täällä on kevät ja se on jopa oikein hyvässä vauhdissa. Kesä alkanee jo tuossa parin kuukauden päästä. 

La casa mia, jälleen!

Joskus silloin kun olin muuttamassa näille seuduin, katselin karttaa huvittuneena. Täällä kun on vallan hassuja paikannimiä. Kuten osmoosi-Osmate, Vares-Varese, uponnut-Uponne ja "tai no"-Taino. Ja kuinka ollakaan, nyt sitten asun siellä "tai no"ssa!!! Kyllä vain, ihanan upea kotini Comabbion kylillä vaihtui ennen joulua. Ja ei, en ole koukussa muuttamiseen, se on edelleen tosi rankkaa. Varsinkin jos on juuri raahannut kulmavuodesohvan äärimmäisen kapeita portaita vanhaan asuntoon ja sitten keksii, että juu, nyt on taas hyvä idea muuttaa. Mutta sellainen tilanne tuli vastaan ja nyt sitten ollaankin Toukon kanssa hyvin kotiuduttu. Mitä nyt taas tänään löydettiin yllättävä kätkö metsästä koiralenkillä - siitä kerron lisää kunhan menen ensin kameran kanssa paikan päälle.

Meillä on neljä ovea parvekkeille ja tällainen näkymä aukeaa siitä yhdeltä parvekkeelta ja myös ulko-ovelta. Sen nimi on Monte Rosa. Sen vuoren. Pian on jo niin lämmin, että voi siellä parvekkeella siemailla aamukahvia ja nauttia maisemasta. Sunnuntaina näin ekan perhosen!!!

Mutta oli meillä vähän myös lunta. Tosin kun iltapäivällä otin kuvan, oli suuri osa jo ehtinyt sulaa vespan päältä, harmi. Mutta tuo oli siis joulun tienoossa tuo lumi. Taas on työmatka lyhentynyt aavistuksen - pyörällä tosin saa taas kammetta rinnettä ylös alas. Mutta täällä ei taida ilman rinnettä juuri selvitä missään.

Asuntoa on hieman erilainen kuin mihin Suomessa on tullut totuttua, mutta hyvin tänne on kotiutunut. Sopu sijaa antaa! Eilen vuokranantaja lupasi, että saamme hankkia uuden hellan. Vanhasta kun kaasua tulee vähän niinku joka paikasta, joskus jopa säätönupit ovat liekeissä... Touko kämppiksineen tykkää parvekkeesta - ehkä kattelevat Monte Rosaa. Ja nuo portaat siis vievät meidän kotiin.

Jotta totuus ei unohdu, muistutetaan kuulijoita sijainnistamme maaseudulla. Välillä siis maaseutu tulee luoksemme enemmän kuin toisinaan. Kovin söpöjä nuo lampaat oli. Ja nauratti aika paljon kanssa. O:lle tiedoksi: koiria on paimenina!

Vespaaah!

Pientä laittoo se vaatii vaan, sitten paanalle....! Näinhän se menee Vespankin kanssa. Viimeksi jäimme siihen kutkuttavaan tilanteeseen, että Automotorizzazioneen oli seuraavaksi matka. Onneksi työnantaja järjesti ylimääräisen vapaapäivän, mitä täällä myös 'ponte'ksi kutsutaan, joten pääsin lähtemään toivioretkelleni. Ensin ohjeistin kartturini postin sijainnilla ja näin se jälleen kartturi auttoi löytämään perille asti! Postissa tökkäsin tätille kolme lapuskaa, jotka oli mun puolestani täytetty ja täti vaikutti tyytyväiseltä. Saatuaan viitisenkymppiä. Näistä maksuista kuitit visusti nyrkissäni rohkaistuin lähtemään mystiseen motorizzazioneen. Kartturi oli yhtä eksyksissä kuin minä, mutta pitkän pyörimisen jälkeen kurvasimme perille - paikalliseen katsastuskonttoriin siis! Minä ja miljaardi miestä, italialaista, tungeksimme lappuinemme hallissa, missä oli lasi-ikkuna asiakkaan ja asiakaspalvelijan välissä. Pitää siis puhua lujaa, että ääni kantaa siitä lasin LÄPI. Säkällä päädyin oikeaan jonoon ja täti alkoi taas kiltisti toimittamaan asiaani. Siihen asti kunnes tuli hankalia kysymyksiä ja tuskan hiki alkoi nousta. Minut siirrettiin syrjään ja seuraava asiakas tuli luukulle. 'Katso' kertakaikkiaan - minähän en suostu lähtemään mihinkään ennenkuin asia on hoidossa. Eikun puhelua sisilialaiselle 'no worries' kaverille ja lopulta laitoin tädin puhumaan sisilialaisen kanssa ja hupskeikkaa - hommahan oli klaari! Pitkään aikaan ei kyllä ole tuskan hiki yltänyt tuolle tasolle... Sitten mun piti ilmeisesti ryhtyä odottamaan, jotain. Siellä tönötin ja vihdoin viimein kuulin nimeni jostain ihmismuurin takaa. Huoh. Sinne ryysin ja sain käteeni uunituoreen rekkarilaatan ja uuden rekisteriotteen. Missäs se vanha vihreä on - se josta pitää pitää kynsin ja hampain kiinni??!??! Se kuulemma jää heille... Voihan. Ei auttanut kuin tyytyä vastaukseen.
Sitten vielä oli edessä vakuutus, kuten myös lounasaika. Eli mistään ei irtoa vakuutusta. Joten kunhan olin vihdoin löytänyt yhden vakuutusyhtiön, otin aikalisän. Lounaan jälkeen vakuutus irtosi kovin helposti, kunhan taas oli riittävästi rahaa mukana. Kaikki lomakkeet olivat siistejä ja netissä ja koneella toimivia, mutta vuoden vakuutus piti maksaa tietysti käteisellä.
Kypäränkin sain ostettua ja nyt siis eikun yhtä kruisailua! Aivammahtavaa sillä on ajaa! Alan jo vähän oppimaankin mysteeristä maailmaa nimeltään moottorikäyttöinen kaksipyöräinen.

Tässä vielä kuvia lähinnä itselleni muistoksi työvaiheista - ruostetta oli enemmän ja vähemmän paikasta riippuen, mutta nyt Vespa näyttää tosi hienolta!

Seikkailukertomus Vespa

Aiemmin tapahtunutta:
Ystäväni S ja A ovat Vespa-miehiä. Ja jotenkin näinä kuluneina kuukausina he ovat saaneet minut vakuuttuneeksi siitä, että vespan hankinta saattaisi olla yksi järkevimpiä tekojani pitkään aikaan. Näinpä sitten olen pikkuhiljaa oppinut Vespa-maailmaa. Kuinka vanha vespa on vanhempi kuin uusi vespa. Ja suurempi moottori vespassa kuljettaa nopeemmin kuin pienempi moottori. Vespoja on myös eri mallisia. Ja eri värisiä. Joten vespaa hankkiessa tulee olla tietoinen tavoiteltavasta väristä, mallista (joka usein saattaa kulkea käsi kädessä vuosimallin kanssa), moottorin koosta ja kunnosta, etenkin mikäli haaveissa on malli/vuosimalli kotvan kauempaa. Ja ne vanhemmathan ovat niitä hienoja vespoja, naturalmente.
Pitkän pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että turvallisinta on ostaa semmonen vespa50. Eli pienellä moottorilla varustettu peli, jolla ei pääse tuhatta ja sataa, mutta joka kuljettaa töihin ja kauppaan ja uimarannalle ihan kiltisti. Polttoaineen kulutuskin sellaisessa on puolentoista litran luokkaa sadalla kilometrilla, joten autoa huomattavasti kivempi.
70-lukulaiset ovat tosi kivan näköisiä, siis vespat. Ainakin jotkut. Joten ovathan ne sitten kovasti haluttujakin. Muutama tosi kiva meni sivu suun. Kun sellaisia tavoittelin netin osto- ja myyntipalstoilta. Joten ehkä 80-lukulainenkin menettelee... Väriksi keksin valita punaisen, joten jo usea palanen oli kohdallaan. Lähdimme katsomaan A:n kanssa yhtä kriteerit täyttävää 'ei-täysin-kunnossa-olevaa', mutta 'moottori-toimii' vespaa. Nettihinnasta A neuvotteli jo puhelimessa satasen pois ja päätimme, että jos se ei ole ihan kaamee peli, niin otetaan se. A auttaa korjaamisessa. Paikalle päästyämme hinta olikin pompsahtanut takaisin alkuperäiseen, koska kaveri oli pessyt vespansa ja se näyttikin niin tosi hyvälle taas. Ei-täysin-kunnossa tarkoitti, että vespassa ei ollut avaimen avainta (tarvitsee 4 erilaista), etupyörä pyöri, mutta takapyörä ei, kumpikin jarru oli jumissa ja pakoputkessa reikä. Noin niinkuin muutaman mainitakseni. Mää olin tietysti kauhusta kankeena, mutta A otti rauhallisesti ja tutki pyörää. Ja neuvotteli myyjän kanssa. Sopua ei kuulostanut syntyvän ja kävelimme jo pois, mutta sitten myyjä päättikin myydä sen lopulta puhelimessa neuvotellulla hinnalla (josta olin ajatellut nipistää vielä aavistuksen pois, kun pyörän kunto ei päätä huimannut). Lopputulos oli se, että illan pimetessä tajusin ostaneeni itselleni vespan. Kuvassa vespa ostokunnossa. Sitten ei muuta kuin rassaamaan se kuntoon.

Tähän mennessä kuntoon on rassattu rengas x 3 (vespassahan on vararengas mukana siinä toisessa pullottavassa ulokkeessa takarenkaan ympärillä - toisessa pullokkeessa on moottori). Melkosen paljon renkaaseen voi kertyäkin ruostetta, huhhuh. Ruosteet siis poistettu vanteista , minkä jälkeen ne on maalattu ja ostettu uudet ulkorenkaat. Etujarru on kiukuteltu irti ja toimiva on vaihdettu tilalle. Takarengas on lähtenyt pyörimään, mutta jarru ei ihan vielä ole suostunut irtoamaan, jotta uutta ei ole saatu tilalle. Paikkausmaalia on tiputeltu pahoihin paikkoihin. Takaliepeen kuraläpän mukana lähti melkonen pala peltiä, mutta senkin saa ihan hyvin piiloon. Ja niin, peilejä on nyt kaksi hienoa - ruma lähti pois. Ja juu, melkein kaikki lukot on 'sarjoitettu' uudestaan. Joten hyvähän tästä vielä tulee. Ainakin ystäväni luotto on luja. Huomenna edessä on joku ihme tappelu aiheesta rekisteröinti. Luvassa on joidenkin mystisten summien maksu postikonttorissa, Motorizzazionessa edellisen ynnä muiden paperien esittely, minkä jälkeen EHKÄ on kaikki hoidossa, jotta voi mennä hakemaan jostain jotain vakuutusta ja sitten heti näiden jälkeen pyörällä voi ajaa.
Että ihan helppoo se on se vespan osto. Hohhoi... Kai joku löytää tämmösellekin suoremman tien, mutta hauskaa tää on näin. Oppii paljon uutta niin monesta asiasta. Ja sanavarastokin taas karttuu. Kärsivällisyyden lisääntymisen mahdollisuuksille ei liene rajoja.