pomodoro!

Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea kesän ensimmäinen omassa pihassa kasvanut kirsikkatomaatti, paljon onnea vaan!

Uusia harrasteita

Niin, olen ruvennut karateemaan. Karatettamaan. Karateaan. Hm. Käymään karate-tunneilla siis! Jälleen kerran tämäkin idea liittyy enemmän tai vähemmän löysästi tähän työpaikkani. Ne koittavat ihmiset täällä pitää hieman eristäytynyttä maaseutuelämää virkeämpänä tarjoamalla harrastusporukoita jos jonkinmoiselle aktiviteetille. Ja olenhan reippaasti liittynyt yhteen jos kahteenkin! Mukavat hiihtoreissut vuoden alussa olivat hiihtoklubin aikaansaannoksia (hihhei, mitalinkin sain), sählyn naisten pääsarjaa pääsee pelaamaan vain sählyklubin jäsenenä, uimahalliin pääsee uimaan kohtuuhinnalla uimaklubin jäsenenä ja karatea saa harrastaa vain lääkärintodistuksen näytettyään JA budokaiklupin jäsenenä. Onhan nuita muitakin, videokirjastot ja sen sellaiset.

Pimeän peitossa on syy, mikä sai minut ensimmäisen kerran sinne karatesaliin, mutta sepäs olikin sen verran mukavaa, että olen ollut melkoisen innokas. Meitä oli isompikin joukkio valkoisen vyön aloittelijoita, mikäs siinä yhdessä treenaillessa. 

Ja eilen oli eka vyökoe - mustaa vyötä kohti siis tiukasti suunta! Ei jännittänyt niin paljoa kuin italian kokeeseen mennessä, mutta nyt on jopa molemmista päästy kunnialla läpi! Toisessa on nyt plakkarissa cintura gialla, 7° kyu ja toisessa B2. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Jalkapalloakin menin pelaamaan... Järkkäsin meidän sählytytöt ja muutaman vahvistuksen yhteen turnaukseen - yllättäen turnaus on siis tän työpaikan väen vuosittain järjestämä. Eihän me varsin mitään pallon peluuta silleen osata/osattu, mutta hurjan hauskaa se oli! Varjopuolena on vain se, että ne varsinaiset jalkapalloilijat sitten kyselivät meitä heidän treeneihinsä. Ajattelematta asiaa sen kauemmas, tokaisin, että joo, tietty, hetikun teistä tulee porukkaa sählytreeneihin!! Ja tulihan niistä... Himppu, pitänee siis jalkapallon saloja käydä opettelemassa. Lupaus on lupaus.

Kiai.

Tämä on sitä jalkapalloa, ei karatea. Kuvassa meidän supertiimimme ja valkku. Siellä karatessa on valkoinen kimono. Eikä kasvomaalauksia.

Lämmitys - Episode 'n': Melt-down...

Raipatirai, lämmöt on. Nyt ne tulee ihan ulkoisista lähteistä. Ja nousussa on ollut viime aikoina. Eilen illalla nukkumaan mennessä sisällä oli 30,5 astetta, yön ikkunoita auki pitämällä sai tiristettyä asteen vähemmäksi aamuun mennessä. Enempään ei ole pystynyt aikoihin, koska yön alin kiiluu siinä karvan verran 26 asteen lämpimämmällä puolella. Tänään piti sataa, mutta en usko siihen. Maanantaiksi sitten taas veikkaavat sadetta. Se on kiva, onhan nyt jo kuitenkin keskiviikko... Kosteudet kuitenkin keikkuu siellä jopa 80% korvilla, pyykkien kuivumisen kanssa on niin sun näin. Vähän kuin Rio de Janeirossa konsanaan. Että ei sitä silleen oikeen osaa sanoa milloin pyykki olisi varsin kuivaa. Kuuma, kostea, hikinen. Vespalla kun päristää aamu'kirpeydessä' töihin mahdollisimman niukissa vaatteissa, niin saa inhimillisen lähdön päivän ruumiinlämpöihin.

No mutta, hyvällä syyllä voi syödä jäätelöä. Myös olen alkanut ymmärtää miksi pohjoisen tulokki näyttää armeliaasti vuosiaan nuoremmalta! En vain ole laittanut koko elämääni ihoani alttiiksi näille UV-säteilyille! Tänään mennään vain kasissa, huomiselle tarjoilevat yhdeksikön UV-annoksia. Että ei se ihme ole, että iho vanhistuu näissä lukemissa... Käyn Torreksen kanssa silleen perusmeiningillä lenkeillä ja jotenkin muutenkin vietän ilmeisesti omituisen paljon aikaani ulkoilmassa, sillä ihoni värinmuutos on aiheuttanut kunnioitusta. Ja ei, en ole palanut - en ehkä vain tajua suojata hipiääni tässä paahteessa. 

Lauantaina suunnitelmassa on päästä saunaan... Hm... pitäisiköhän sitä suunnitelmaa lykätä syksyyn!!!

Loppukevennökseksi sitten vielä viimeisin hupaisa sattumus. Naapurin kanssa meillä on yhteinen netti, langaton modeemi lähettää meille salasanasuojattua laajakaistaa. Siitä lähtien kun naapurin sälli osti uuden hienon modeemin viime joulukuussa, homma on toiminut moitteetta. Mitä nyt siinä EI toimi se puhelin, mistä naapurin poika kyllä maksaa, mutta saksalaisuudestaan huolimatta hän on ollut siitä yllättävän rauhallinen. Kun kuitenkin se netti on toiminut NIIN hyvin. Paitsi että perjantaista lähtien netti on ollut poissa. Se vain lähti pois. Ei tule enää linjaa pitkin modeemiin. Semmoista se on. Eihän se järkeen käy, mutta jotenkin se vain on niin.

Triglav, jälleentaas

Siellä edelleen siis. Triglavin kansallispuistossa. Edelleen kollegani suosituksia seuraillen. Valitsin vuoren yli menevän tien, joka ihan oikeesti kantaa nimeä Vrsiĉ. 

Kyllähän aikamoinen mäihä kävi kun tie oli ODPRT minun sinne pyrkiessäni.  Vihreä väri kuitenkin valoi minuun luottoa, että auki ollaan. Selvästi säkä oli hyvä, matkan varrella luin serpentiinitien varresta, että tie ei ole auki lainkaan lähellekään koko vuotta.

Hienot maisemat ja hyvinkin kaunis tie. Mitä siltä kielen keskellä suuta pitämiseltä ehti nähdä!

Pyöräilijöitä sinne tetsasi ylös myös. Näiden kylttien lisäksi varoiteltiin niistä "Seuraavan 10 km aikana kaatuvista pyöräilijöistä".  En ikävä kyllä pystynyt vauhdissa nappaamaan en kuvaa kyltistä enkä liioin kaatuvaa pyöräilijää.

Ja sitten! Tietä kutsutaan myös nimellä Ruska cesta, sillä tien ovat rakentaneet venäläiset sotavangit ensimmäisen maailmansodan aikana! Erään talven aikana heitä kuoli kovin monta etenkin yhdessä lumivyöryssä ja henkiin jääneet vangit rakensivat tämän ortodoksisen kappelin heidän muistoaan kunnioittaakseen. Sen verran oli kappeli saatu kauniisti istutettua vuoren rinteeseen piiloon, että ensin ajoin ohi vaikka tiesin etsiä sitä tien varresta.

Näitä ihme juttuja katselin aikani auton kyydistä. Mitä ne oikein on??

Aaaa! Niihin voi laittaa mainoksia!

Mutta ensisijainen käyttötarkoitus on heinäseiväs. Pystypuut ovat joko kiveä tai puuta. Ja vaakasuorassa sitten puuta. Ei muuta kuin heinät kuivumaan!

Mainospala

Nyt pitää mainostaa. Niitä leirintäalueita. Nukuin siis paikassa nimeltä Koren - tämä EI ole verrattavissa nimestää huolimatta siihen Turun Kåreniin. Päädyin siis huudeille, Sloveniaan, Kobarid-kylään, kaverin suosituksesta ja olipa kerrassaan hyvät suositukset! Koren EI ollut se mihin mun piti päätyä, mutta nukkumiseen se oli oikein oiva eikä hinnalla pilattu. Iltapitsatkin tekivät ihan maukkaiksi.  

Se mitä leirintäaluetta mun ystävä koitti muistella oli kuitenkin joen toisella puolen. Kamp Lazar. Oon ihan tosi tyytyväinen tästä erehdyksestä, koska Lazar oli enempi semmoinen sillipurkkia muistuttava. Koren oli semmonen, että suomalaiselle riitti tarpeeksi omaa tilaa. Ja kaikki meni erittäin hyvin, sillä löysin tieni Lazariin kun se tärkein aika tuli. Nimittäin nälkä. Erityisesti tuossa paikassa on kuuluisaa täytetyt lätyt!!! Ja niiden perässä, tietenkin, sinne!

Ravintola oli tehty tosi kivan näköiseksi ja palvelu oli oikein hyvää. Ei siis yhtään mitään mukistavaa. Vaikka oikein yrittäisi jotain keksiä. Niin ei. 

Lättyyn sai valkata kaksikin täytettä kerralla, puolet ja puolet. Ja oli hyvää! Hy-vää. NAM! Kurkun huuhdontaan paikallinen perus-pivo, Lasko. 

Jos nyt joku meinaa saman tien Sloveniaan, niin perus-pivot ja -kavat voi opetella tuosta listasta. Aamusta olinkin jo oppinut että "billa kava" kun sanoo, niin tulee latte macchiato. Että lausunta ei sit mene ihan niinkuin kirjotus, bah.

Näistä tiilistä tehtyjä juttuja olen nyt ruvennut, kaiken muun ohella, bongailemaan. Kaikenmoista niistä näemmä saakin aikaiseksi. Eli ei puuhailu tästä maailmasta lopu. Tuohon kyseessä olevaan linnunpöntön näköiseen tulee sitten illan tummuessa sähkövalo. Ja pari kuvaa aiemmin tiilistä oli taiteiltu kattolamput. 

Siellä se pieni kirkko tönöttää suuren hautamuistomerkin päällä maisemassa. Nätti paikka. Hyvä lettu. Suositus.

Retkelle taas!

Yhtäkkiä yllättäen taas oli pitkä viikonloppuvapaa töistä. Ja eihän tuollaista nyt voi hukkaan heittää kotikulmilla pyörien. Paljon on vielä nähtävää näillä nurkilla! Pakkasin Maestro T:n ja itseni matkaan ja suunnistimme henkilökohtaisen FrecciaRossani kanssa itään. Matkan varrella koitimme pysähtyä kurkkimaan Venetsiaa, mutta sehän nyt on täysin turha idea oman auton kanssa. Tunnin pyörin ja matelin ja lähdin pois. Menenpä joskus sitten TrenItalian avulla sinne. Ei mene hermot.

Illan suussa löysimme itsemme Kobarid-nimisestä paikasta Sloveniasta! Leirintäalueeksi valikoitui Koren, syystä mistä kerron myöhemmin lisää. 

Iltakävelyllä käytiin Tolmin-paikassa, missä olikin hieno luontopolku. Alue on eteläisintä kärkeä Triglavin kansallispuistoa. Makeita rotkoja, Paholaisen silta, 'Karhun pää' - kyllä kannatti! 

Täytyy myöntää, että matkakumppanini, Maestro T, on erinomaisen kärsivällinen valokuvausintoni suhteen. Nykyään kaveri menee ihan ittekseen poseeraamaan! Vähänkö huvittava!! 

Aamusta sitten lähdettiin 'Kobarid' kävelylle leirintäalueen tyypin suosituksesta. Erinomaisen hieno sekin!

Matkalla oli Italian puolustuslinjan jäänteitä ensimmäisen maailmansodan ajalta,  erinomaisen ovelasti rinteessä, mistä näki joelle piiiiitkälle.

Kozjak vesiputous on ihan ykkössuosikkini nykyään. Eihän tuo kuva niin kerro, mutta se oli todella vaikuttava siellä omassa luolassaan.

Polku oli melkoinen reippailu - rinnettä ylös hophop! Kyltti lohdutti, enää 20 min hikistä nousua ja jopa ollaan laella!

Nuista en saanu pikkukameralla superotosta, mutta hämmästelivät meitä hyvän tovin ennenkuin lähtivät takaisin hommiinsa.

Kobarid-polun päässä oli yhtäkkiä tällainen. Kahdeksankulmainen hautakammio, joka on Benito Mussolinin käyttöön vihkimä vuonna 1938 Ensimmäisessä Maailmansodassa kaatuneiden italialaisten sotilaiden muistolle.  Heitä on tuntemattomia ja tunnettuja tuonne haudattuna yli 7000. Keskellä nököttävä kirkko on tosin jo vuodelta 1696. 

Krn, 2245m korkea, Triglavin kansallispuiston alueella, kuuluu Juliaanisiin Alppeihin. Ei kiivetty.

Jatkoa seuraa...