Paluu Pohjolaan

Rakas Päiväkirja, monta hetkeä on mennyt, etten ole mitään ylöskirjannut. Osasyyksi väitän sitä, etten ole paljastanut sinulle itsestäni ihan kaikkea. Ja kun en ole sitä tehnyt, niin sitten olen pidättynyt monen muun asian kirjoittamisesta. Joten nyt olemme tulleet siihen tienristeykseen, missä on syytä paljastaa se tosiasia, että (rummun pärinää!!!!) nykyään kirjoitan blogia Suomessa! Kuten yleensäkin, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Olen mielialan mukaan paluumuuttaja (=pamu),  maahanmuuttaja (=mamu) tai mikä jottei maahanpaluumuuttaja (=mapamu). 

Määräaikainen työkomennukseni Italiassa päättyi ja pääsin hetimiten talven alkaessa nauttimaan kotimaasta. Kunhan ensin sain suunniteltua miten liikautan itseni ja maallisen mammonani saappaanvarresta mansesteriin. Se vaatikin melkoisesti aivonystyröiden hierontaa, useita tuskastumia, joitakin hermojen menetyksiä ja suuresti säätämistä. Otetaan takaperoisesti ensin tämä oman itseni sekä Herra Toukon siirtäminen. Joka piti suorittaa autoitse, sillä seKIN (se punainen salama nimittäin) piti saada Suomeen. 

Matkalle lupautui seuraksi A - suurkiitos siitä. Ajomatkaahan Tainon kyliltä Pirkkalaan kertyy semmoinen 2400 km, joten juttuseura on enemmän kuin lämpimästi tervetullutta. Aiemmista ajoista viisastuneena - noh, AINA on kehittämisen varaa, mutta tähän asti on näiden reissujen kokemusten perusteella päästy - tein vertailevaa tutkimusta ja matkasuunnitelmat jopa ihan paperille asti.

Master Plan, jonka mukaan Euroopan halki oli tarkoitus löytää kotiin asti.  Tästä on ehkä nähtävissä hivenen eksakti tieteenalanharrastuneisuuteni...

Mitäköhän kaikkea sille matkalle mahtuikaan. ÖÖööö... A tuli sunnuntai-illalla Malpensaan - lento taisi olla myöhässä, koska oltiin sitten myöhässä Miralagosta, missä nautittiin antaumuksella pitsaa loistavassa seurassa.

Tainosta matka alkoi maanantaiaamuna, vaikka oltiinkin siis Cadrezzatessa jo yötä. Koska koti lähti niin sanotusti alta. Siitä lisää toisella kertaa, ehkä. Mutta siis Tainossa maailman paras naapurini tarjosi aamiaisen ja lähdimme matkaan. Evääksi ostettiin vielä Italian puolelta aina niin herkullisia oransseja pikkupalloja (kuvassa vasemmalla).

Italian jälkeen vuorossa oli Sveitsi. Tankkausta heti siinä rajan jälkeen [47,69 litraa = 76,78 frangia  = 63,63€ (=1,33€/L)] sekä motaritarran osto, voimassa tammikuun 2013 loppuun!!! (33,15€) Pieni koira oli ikionnellinen löytäessään lunta Alppien huipulla vilahtaessamme siis San Bernardinon kauttaitse kohti Pohjolaa.

Kävimme välillä pikapikaa Liechensteinissa ja palasimme takaisin Sveitsiin. Mistä jatkoimme Itävaltaan ja lopulta pääsimme laskeutumaan Saksaan. Mistä alkoikin lähes loputon autobahnasuora. Zillertalissa otimme pienen tauon. Kuten kuvista näkyy. Eli siis tokikin vain autobahnan varressa...

Kohteeseen eli Thomannin musiikkiparatiisiin on nyt saavuttu. Kiertelimme suut auki aikamme upeaa ja kaikenkattavaa musiikkikauppaa, joka sijaitsee siis Burgebrachissa. Siellä ei olekaan sitten paljoa muuta. 

Matka jatkui kohti Leipzigia, missä olimme yötä maailman parhaan naapurini äidin luona. KIITOS! Nyt sitten vain hopsis Itämeren rannalle eli jälleen sinne ratin taa. Jossain jälleen tankkasimme [46,36 litraa = 81,38€ (1,609€/L)] - autobahnan varressa vain ON kallista. 

Seuraava kohde lopulta tuli kohdalle - se oli Rostock ja Toukollekin löytyi VIHDOIN se ainoa oikea koiraparkki!

Tässähän kohtaa sitten oli tehty niitä päätöksiä. Ensimmäinen oli se, että ajetaan Tukholmaan asti. Jotkut ottavat laivan Rostockista tms. ja köröttelevät laivalla aina Helsinkiin asti. Käytin tekosyynä sitä, että Touko tuskin ilahtuisi 28 tunnin laivamatkasta, sillä itse en jotenkin viehäty ajatuksesta lainkaan. Joten sitten vaihtoehdoiksi jäi keinot Saksasta Ruotsiin ja sitten ajo Tukholmaan. Aiemmin olin jo kokeillut Puttgarden-Rödby välin, joten vaihtelun vuoksi otimme Rostock-Gedser vaihtoehdon. Ostimme lipun satamasta (94€ koiralla), muuten olisi pitänyt jollain ilveellä osata osua huudeille johonkin tiettyyn aikaan. Mikä on tietysti jonkinasteinen vaatimus noiden muutamien ajokilometrien jälkeen. Vähän jänskätti, koska kelit eivät varsinaisesti olleet maailman parhaat. A) kulkeeko laivat ja B) onkohan silta auki Tanskasta Ruotsiin. First things first. Laiva kulki, mutta tuuli näytti olevan yltymään päin, vaahtopäitä meni ulapalla ja välillä oli laivan kyydissä pystyssä pysyttelemistä, kaikki eivät pysyneetkään. Ja taxfreessa jemmattiin hyllytavara elmukelmun taakse ettei lähde omille teilleen keinutuksessa.  Pääsimme kuitenkin Tanskaan, phew. Tanskan bensanhintatiedot otimme myös ylös (koittaessamme etsiä avonaista VW-putiikkia, vilkutta kun olimme menneet ihan alkumetreiltä asti...) [47,12L = 572,52 DKK = 76,93€ (1,63€/L).

Tanskasta matka jatkui sen ah-niin-komian sillan yli (kerroin sillasta myös täällä), hinta olipi 40€ (295 DKK). Sillan Ruotsin päässä oli tullikavereita! Ekaa kertaa minun siitä ohitse mennessäni. Pysäyttivät ja papereita kyselivät! Ja voi kun niin mielelläni näytin VIHDOIN eka kertaa Toukon passin. Sanoinkin sen heille, että ei o paljoo ennen kyselty. Johon he jotenkin silleen sanoivat, että kyllä vaan aina pitää passit näytellä. Kenelle? Jos ei kukaan o kysymässä...?? Siihen eivät varsin vastanneet. Matka jatkui reippaasti (?) ylös Ruotsia. Paitsi että teimme pakollisen pysähdyksen Etelä-Ruotsin kulttuurikohteeseen, Örkeljungaan. Hieno paikka - amfiteatteri, kauppa ja kaikkee. Ilta pimeni, jutut huononi, matka jatkui jatkumistaan. Kuvassa oleva loistokas värkki on tuulilasinpesunestepumppu - aika hieno yhdyssananakin. Neljä litraa sinne mahtui sinne säiliöön - kiva juttu kun tuota ainetta sai jotenkin muuten kuin muovikanisterikaupalla. Hyvä Ruotsi!

Yön pimeinä tunteina saavutimme Tukholman. Ja kuin ihmeen kaupalla löysimme myös niillä samoilla silmillä jopa sataman. Navigaattori nimittäin oli valmistautunut vain Pohjois-Saksaan asti - sen jälkeen siitä ei ollut tuon taivaallista apua. Aikamme nuokuttuamme ja paleltuamme satamassa laivaanpääsyä odotellen meidät päästettiin laivaan. Kuski painui suoraan suihkun kautta nukkumaan - aivotoimintaa ei tuolloin enää ollut. Virvoittavien unien jälkeen ruoka maittoi ja kannella käytiin pälyilemässä kelejä. Ja siinä se Suomen lippukin vihdoin lepatti. Monta kilometriä pitikin ajaa ennenkuin semmoseen törmäsi.

Oma seikkailunsa tokikin oli ensin laivasta ulospääsy. Koska tien oli tukkinut paikalleen jymähtänyt rekka. Sen jälkeen odottamaton (lue: olin ihan täysin unohtanut, että semmoinenkin pitää hoitaa) tullikeikka, missä kerrottiin, että suomalainen autoni onkin nyt sitten tuontiauto - se pitää tunnistuttaa Suomeen. Otin paperit mukaani ja toivoin että vielä jonain päivänä muistaisin, että tuo pitänee hoitaa. Ja eikun Turusta kohti Tamperetta. Kuinka ollakaan, tervetuliaisiksi saimme ensilumet. Ja minkälaiset! Lunta tuli taivaan täydeltä! Onneksi A istui vieressäni - pyysin, että hän koittaisi tihruttaa sitä valkoista viivaa oikealla. Että jos ollaan paljonkin sen yli... Itse kun en nähnyt juuri tuon taivaallista muuta kuin pyörivät lumihiutaleet edessäni. Jei. Yhdessä palassa päästiin kuitenkin puskemaan pikkuhiljaa Pirkanmaalle. Tankatessamme hieman tajusin mistä syystä auton valot olivat tuntuneet jotenkin vähän omituisilta (ks. kuva) - niitähän ei ollut enää!

Nämä pienet muistipalat ehkä kertonevat, että miksi en ole niitä ylöskirjannut aiemmin. Ei voi kertoa vain pientä palaa vaan kun lähtee kertomaan, niin sitten paranee koittaa pullauttaa kaikki kerralla. Varmasti monia kutkuttavia yksityiskohtia en nyt jaksanut tähän riipustaa. Mutta ei hätää! Tämä kaikki on tulossa ulos myös vertahyytävän jännittävänä elokuvana "The Road Movie". Ehkä jo tämän vuoden aikana. Jääkää toki näille kanaville kuulolle, mainoskampanja ja traileri pyörähtävät ilmoille varmasti minä hetkenä hyvänsä. Luvassa hersyvää huumoria, jännittäviä ohituksia, upeita maisemia jne. Ihan varmana.

ISO kiitos matkaseurasta A ja Herra T. Hienoa olla ehjänä Suomessa.

Väestönlaskenta

Pääsinpä mukaan paikalliseen väestönlaskentaan. Ajanhetkellä 9.10.2011 vallitsevat olot tuli raportoida. Ensin meinasin, etten ala kahlaamaan nippua läpi, mutta sitten kunnantädit niin ystävällisesti sitä uudenmman kerran sitä pyysivät, niin johan hellyin täyttämään. Päätin täyttää postitse tulleen paperiversion, sillä ystäväni, ken tahtoi sähköisen version internetitse täyttää, törmäsi mielenkiintoiseen esteeseen. Meille ulkolaisille, kuten paikallisille, on olemassa semmoinen riemu kuin 'Codice fiscale'. Se on niinku henkilötunnus täällä. Siinä on paljon kirjaimia ja numeroita ja koostuu siis nimestä, syntymäajasta, syntymäpaikasta ja silleen. Eli olletenkin melko yksiselitteinen. Noh, ystäväni ei pystynyt kirjautumaan väestölaskennan tarjoamaan (Censimento) osoitteeseen omalla yksiselitteisellä codice fiscaalillaan. Hianoo... Aikansa soiteltuaan ympäriinsä ja saaden nolla neuvoa hän keksi "poistaa" codice fiscaalista kaikki muut paitsi ihan vaan ekan kutsumanimen. Ja väsäsi näin uudenkarhean koodin itselleen. Ja johan toimi nettisysteemi!!! Wau....

Tästä jälleen kerran mykistyneenä en siis lähtenyt edes yrittämään nettiversiota, vaan kahlasin kiltisti paperin läpi. "Finlandia" kerroin tosi monta kertaa ja muutoin raportoin, että kyllä, minulle tulee juokseva vesi sisään asuntooni ja on myöskin lämmintä vettä saatavilla. Laitoin rastin myös kohtaan "Kyllä, minulla on vessanpönttö". 

Että seuraavan kerran kun Italiasta kajahtaa väestölaskentatietoja, olen siellä mukana tilastoa muodostamassa. Olen myös saanut asua maassa sen viikonlopun, jolloin Berluskooni lopulta erosi työtehtävistään. Kaikkea jännää sitä eteen sattuukin!

Kotinurkilta

Ärrinmurrin päivän kääntyessä alkuiltaan (tämä hetkihän alkaa eksaktisti iltakuudelta), on äärimmäisen loistavaa lähteä pimenevään iltaan kävelemään koiruuden kanssa. Siinä sen ärrinmurrin saa kätevästi liuetettua matkan varteen ja saa mieleen tärkeämpiä asioita. Kuten sen, etten ole kertonut paikallisesta tärkeästä turistitapahtumasta! Ja heti kun olin sen saanut mieleeni, niin eikös silmiini osunut eräskin vihreän-valkoisen-punaisen kukertava Italian lippu! Enkä jaksanut olla enää niin ärrinmurrin ollenkaan. On se vaan ilahduttavaa kuinka täällä roikutetaan ylpeästi isänmaan lippuja parvekkeiden kaiteissa, omatekemissä lipputangon viritelmissä, portinpielissä, ikkunoissa. Ei niitä nyt joka pihassa ole, mutta paljon on. Se on kivaa. Bongailla niitä. Jokunen kuvakin on tullut otettua, mutta niillä en nyt teitä vaivaa. Tokikin se, että Suomen lippua ei nuin näy roikuskelemassa, selittynee sillä, että lippumääräykset kovin kieltävät Suomen lipun epäasiallisen käytön. Varmasti ainakaan se naapurini aiemmin suosima "Italian lippu pöytäliinana"-tyyli ei läpäisisi minkäänvaltakunnan Suomenlipunkäytönsiveyssäännöksiä. Satunnaisesti saattaa joissain kerrostaloissa olla joka asunnon parvekkeella Italian lippu. Ainakin ulospäin se tuo kuvan, että ovat tyypit onnellisia maassaan.

Mutta siitä turistinähtävyydestähän mun oikeestaan piti kertoa. Se on äärimmäisen kuuluisa, touko-kesäkuussa tapahtuva Tulikärpäskävely. Ollaan Toukon kanssa löydetty tästä kyliltä erittäin hyvä tulikärpäspätkä, mistä paikalle pyrähtäneet Suomi-vieraat olivat vaikuttuneita. Tulikärpäsiä oli 'tuossa', tuolla', 'tossa', 'täällä' ja myös 'oho tuossakin'. Myöhemmin keväällä tunnelmat vaihtuivat Kiiltomatokävelyyn. Tähän olisin voinut laittaa juurta jaksain tulikärpästen ja kiiltomatojen elämän kiertokulusta kertovan tarinan, mutta en tiedä kavereista juuri mitään. Paitsi sen, että lasipurkissa tulikärpänen ei heinän voimalla jaksa montaakaan viikkoa elossa. Ensimmäisen näkemäni sain yllättyneisyydestäni huolimatta kaapattua purkkiin, mutta pitkään se ei siellä ilahduttanut. Onneksi niitä löytyi vapaudesta paljon lisää. Kävimme katselemassa joka ilta. Niin kauan kuin sitä iloa riitti. Ja nyttemmin, näin syksyn tullen meilläpäin voi tehdä Lepakkokävelyitä heti kun rupee hämäränhyssy laskeutumaan - niitä liihottelee menemään välillä moniakin. Lajeista en osaa mennä sen kummemmin sanomaan. 

Että on meillä täällä turistirysiä!

Otoksia

Tuli mieleen kurkata, että mitä muistijälkiä onkaan tallentunut puhelimen huonolle kameralle. Otoksia viimeisen vuoden varrelta, sieltä missä muuta kameraa ei ole ollut...

Tanpere.

Mister Touko, kotomettä Tainossa.

Kotosairaalan odotussalo Angerassa. En saannu lähteä mihinkään pyörätuolissa istuessani ennenkuin minut tullaan noutamaan. Keppejä ei annettu, pyörätuolia ei saa mukaan, jalalle ei saanut astua. Hm. Kiitos I&K kun tulitte pelastamaan!

Herkkutatit myynnissä.

Joku omituinen juttu mettässä, alakuva samasta kohteesta. En o nähnyt ennen enkä sen koommin.

Yksi koirien pelastushoitola kertoilee ilmoitustaululla kotiaetsivistä.

Lundissa on semmonen kirkko missä on tommonen kello. Siinä OLI jotain ylimaallista. N, en muista! Sori...

Helsinkisä oli jääpuikkoja joulukuussa. Ja lunta.

Vuoden vaihteen jälkeen Toukolle tuli isokorvainen tyttöystävä Rexe kylään. 

Mahtuivat samalle viltille jopa. Rexe oli superujo, mutta niin Touko sen mielen valloitti. Ja lopulta ilmeisesti minutkin hyväksyttiin.

Metsissä on täällä kasvanut urtikaziooni riski. Pitää olla varuillaan.

Vaelteleva - se kuuluisa - lammaslauma bongattu Tainossa, jalkapallokentän viereisellä pellolla.

Ken tuuleen heittääpi siemeniä, tekee taivaalle kukkasia.

Yhden lenkkipolun varrelta löytyi tosi omituisia roskia.... 

Ja näitä puita, niitä on, mutta taimia ei vieläkään ole osunut eteen.

Joku oli hukannut kanansa - ilmoitus oli pankkiautomaatin vieressä.

Variksenpelätin löytyi Biandronnosta, Varesejärven rannalta.

Olin viikunassa.

Muutama kuva vielä siitä mun tämän hetken lempipuusta tuossa omalla takapihalla. Johon siis viittasin jo tuossa kuukausi sitten ja unohdin laittaa kuvia... Edelleen on tullut viikunoita käytettyä. Nyttemmin myös linnut ovat löytäneet ylikypsät viikunat. Välillä puusta lehahtaa kymmeniä lintuja! Ja matoset ovat löytäneet hedelmät... Täytyy olla jo tarkkana mitä syö... Puu tosiaan on sen verran kookas, että sen alusta on peittonaan pudonneita hedelmiä. Ja pihallamme leijuva tuoksu on sen mukainen... Ei auta vaikka olen kerännyt ja hyväksi käyttänyt satoja viikunoita - silti niitä on piisannut liikaakin mätänemään pitkin poikin. 

 

Kuivausprojekti käynnissä!

pomodoro!

Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea kesän ensimmäinen omassa pihassa kasvanut kirsikkatomaatti, paljon onnea vaan!

AAAaaaah!

Mahtavaa! Vihdoinkin, monen päivän odotuksen jälkeen meillä kävi ukkonen - ja sadettakin tuli ihan kivasti, ei vain kaatamalla, vaan myös ropisemalla. Ehkä pala jäi imeytymään maahankin. Nyt on helpompi taas olla, niin sisällä kuin ulkonakin.

Muutama viikko sitten meillä oli avoimet ovet, töissä siis. Olikin melkoista hulinaa, yli kymmenen tuhatta vierailijaa tuli kurkkimaan, että mitä me täällä oikein puuhataan. Meidän labran edessä olin niin iso teltta, että siellä saattoi jopa pyöräillä. Paitsi, että päivän kuluessa siellä oli sen verran porukkaa että hyvä kun hengittämään mahtui sen kaiken italian pajatuksen välissä.

Ihan tärkeenä, sujuvasti ja liukkaasti kuin mato pakastimessa (kuten kuva kertoo), kertoilin juttuja niin tutti- kuin vesipulloista. Vesipulloista tännekin muutama tieto, jotain vaahtosin aiemminkin. European Federation of Bottled Waters toteaa, että vuonna 2009 Italia johti Euroopassa - siis pulloveden kulutustilastoa. Italialainen kulutti keskimäärin 190 litraa pullotettua vettä vuodessa eurooppalaisen (EU24) keskitason ollessa 104 litraa. Suomi jää kerrankin tilastojen aivan hännänhuipuksi - 16 litraa pullovettä per asukas vuodessa. Tämä tieto helpotti kauheesti sitä tuskaa mitä päivittäin koen tässä muovipullomaassa - asiat todella ovat aivan päinvastaisella tolalla kuin kotoSuomessa. Joten jatkan myyräntyötäni tiedon lisäämiseksi paikallisten keskuudessa. Toinen toivottavasti jonkun silmää avaava info on kuvan muodossa tämän sivun ensimmäisenä karttana. On se vaan uskomatonta kuinka fiksu pullovesikauppias onkaan ollut kun on saanut ihmiset uskomaan noin hyvin, että hanavesi PAHA, pullovesi HYVÄ. Voivoi. Täällä jotkut ihmiset ihan oikeesti pelkäävät (!!) hanavettä.  

Jaajoo, tämä projekti on kanssa kovin mielenkiintoinen. Auringon avulla tapahtuva juomaveden puhdistus, SODIS, kehitetty parantamaan juomavesitilannetta alueilla, missä puhtaan juomaveden saanti on erittäin vaikeaa ja ihmiset kuolevat likaisen juomaveden aiheuttamaan ripuliin. PET (polyetyleenitereftalaatti) pullotettua vettä pidetään suorassa auringonpaisteessa 6 tuntia ja avot! Ripulinaiheuttajat kuolla kupsahtavat! Tästä kuvakulmasta kun mietitään, menee ajatus vähän solmuun että miksi. Miksi puhtaan hanaveden äärellä asuvat rikkaat länsimaalaiset ostavat kallista, usein hanavettä huonompilaatuista pullovettä ja jättävät sitten vesipullot mahimaan kesällä tulikuumaan autoon, mihin muuten kuolee ajatusvaurion vuoksi koiria, pikkulapsia (!) ja varmaan myös isovanhempia!! Sitten he ovat huolissaan pullossa mahdollisesti kehittyvistä, terveydelle haitallisista kemikaaleista!! Ratkaisu olisi niin sinppeli - juo kraanavettä, ei tarvi olla huolissaan PET-pullosta. Paitsi että - ei sitä siideripulloa kannata sinne autoon kylläkään kanskaan jättää. Mutta kuka jättäisikään - ei sidukka o hyvää kuumana. Ja samaan aikaan siellä jossain muualla ollaan älyttömän kiitollisia ripulinaiheuttajien katoamisesta eikä yhtään huolissaan mistään muusta. Hmm.

Noniin, tässä tämän perjantain vaahtoomiset. Mukavaa viikonloppua.

 

Kotona on lentokone

Pesukone otti ja sanoi sopimuksensa irti. Vähintäänkin tietysti epäreilua, sillä yksipuolinen irtisanominen ihan hyvin voi tehdä toisen apeaksi. Kuten tässäkin tapauksessa kävi. Pesukone vain päätti että E I. En viihti enää yhtään kyllä tyhjennellä noita vesiä yhtään minnekään. Siinäpä sitä sitten viime torstaina oli koneellinen vähintäänkin todella erinomaisesti lionneita pyykkejä, sillä tietysti koitin kaikki mahdolliset temput ja vimpaukset, että saisin koneen toimimaan. Siellä ne pyykit sitten lilluivat edestakaisin. Jipi. Hah, ensin alkuun olin jo luukkua aukaisemassa, koska luulin, että valmista tuli! Ääni loppui = pyykki onpi valmista narulle ripustettavaksi. Mutta kattia kanssa! Ja pah! Siellä lilluivat. Potkaisinkin konetta - joskus koneet sillä tokeentuvat taas yhteistyöhön. Ei tällä kertaa. 

Mikä sitten neuvoksi? Vieraalla maalla kaukana, missä pesukoneetkin käyvät vähemmällä sähköllä kuin pohjolassa. Tietystikin siitä syystä, että täällä ei ole sähköä niin paljoa kuin pohjolassa. Tai ihan vaikka jo tuolla rajan toisella puolella, Sveittisä. Eli pesukoneet ovat oma lukunsa. Ja niitä EI kannata viedä maasta ulos. Eikä kyllä tuoda maahan sisäänkään - haahaa, siinähän sulakkeet paukkuisivat! Kun paukkuilevat muutenkin. Vaikka jos joku erehtyy käyttämään vedenkeitintä. Tai niinkuin meillä - naapuri pesee pyykkiä ja minä erehdyn laittamaan uunin päälle. Poksis. Kaikki sähköt pimiänä. Mutta helppoa se on kun on siihen tottunut. Toukokaan ei yhtään ihmettele yksin kotona ollessaan, että naapurin jamppa tulee meitin puolelle tarvittaessa paukkuneet sulakkeet taas virittelemään. Tämän takiakin on hyvä, että on läppäritietokone - ei kaadu ihan koko kone sähköjen (niin kovin usein) poistuessa. Siis tietenkin jos on akkua. Niinkuin vanhassa läppärissä ei oikein enää jaksa olla.

Niin mutta siis. Uuden, paikallisen pesukoneen osto ei tunnu järkevältä. Etenkin jos ja kun maastamuutto on kohtaamassa enemmän tai vähemmän lähitulevaisuudessa. 

Ja haaaa! Silloin sen muistan. Ystäväpariskunnalla on se vielä vähän toimiva, minkä tilalle he saivat takuukoneen. Olisiko se heillä vielä... Aamulla hetimiten oitis selvitän asian ja juu-u! Siellä on. Ainoa vika tietysti on se, että eihän sen toimintaan voi yhtään luottaa, kaameeta meteliä se pitää ja ennenpitkää se hajoaa lopullisesti. Kreit.

Eikä tämä tuuri tähän vielä loppunut. Se naapurin jamppa jostain syystä oli hyvin auttavalla päällä - nakattiin vanha kone jo lauantaiaamuna hänen autoonsa ja hän vei sen poisjonnekin. Aivan älyttömän hienoa ja mahtavaa.

Sunnuntaina sitten suunnattiin erään toisen ystävän kanssa - hänen autollaan kohti "uutta" konetta ja se siirtyi autoon ihan melkein etten hipaissutkaan. Sitten I sen sanoi, että kyllä tässä jotain olisi pitänyt käydä! Ihan liian helposti sujui kaikki. Niinpä! Erityisesti minun mielestäni - enhän laittanut tikkua ristiin pesukoneen siirtymiseksi kellarista autoon. Hmm... 

Kotopäässä kone sitten siirtyi TAAS ilman, että pääsin hipaisemaankaan. Ja pari ukkelia siinä sitten päivittelivät, että mitenkäs päin se tähän nyt sitten asetetaan. Aikamme pyöriteltiin ja sain kuin sainkin sotkun aikaiseksi - levitin onnellisesti öljyt ja balsamicot keittiön lattialle. Voi hyvän tähden sentään... Argh. Mutta pientähän tuo oli. Siellä se lepäsi lopulta kone keittiön nurkassa - mihinkään muuallehan tuo ei todellakaan mahdu. Laitoin pöytäliinan sille päälle.

Ja sitten siihen käytettävyyteen. Hahhahhahahaaa! Se on kuin lentokone. Niinkun just kiihdyttämässä kiitotieltä ilmaan. Onneksi ei ihan koko aikaa, mutta eritoten lingotessa meteli on kyllä erinomaisen kunnioitettava. Saas nähdä kuinka kauan sillä pysyy homma kasassa, jonain päivänä rumpu varmaan lähtee ihan omille seikkailulle. Meteli on ainakin sen kaltainen, että kohta jotain irtoaa, lopullisesti. Sen jälkeen varmaan siirryn käsi- ynnä menenpäs-tästä-sen-kaverin-luokse-aperitiivolle-ja-otan-pyykkikassin-mukaan-pyykkiin.

Sitä odotellessa. 

Luontoa luonnollisesti

Tällaiseen hienoon puiseen työkaluun törmäsin Vauclusessa! Enpä ole ennen nähnyt, joten piti ihan todistusaineisto napata valokuvalle. Jos vaikka jonain päivänä tekis tommosen!

Tämän tynkäjutun oheen kerron mitä mulle sattui eilen. Nimittäin ostin viikatteen! Joo, puutarha on semmoinen viidakkotyyppinen taas kerran. Kaksi viikkoa sitten se oli kiva keto. Ja nyt sitten taas melkein läpipääsemätön. Bah. Ruohonleikkuri lähti pois, joten jotain on tehtävä. Tuo kasvutahti on sitä rataa, että jos vähän matkustaa ja vähän päättää olla kipeenä, niin heti on viidakko takapihalla. Ehkä siksi täällä nuo käyttävät paljon puutarhureita. Mutta se on sitten ihan tylsää, jos on sen puutarhurin mielen mukainen puutarha. Melkein jo hankin lampaita tai vuohia tuonne takapihalle. Kun sitä lääniä on. Mutta en sitten kuitenkaan. Touko varmaan olis tykännyt. Kaikenmoiset ruohonleikkurit ja siimahärpättimet on täällä kovassa käytössä - se on semmoinen kesään kuuluva ääni, joka kaikaa koko aika jostain päin. Semmoisella vehkeellä minäkin viime kesän tuon puutarhan parissa taistelin. Mutta kekkasin, että saahan tuon poikki muutoinkin. Eli viikatekaupoille. Varustauduin asiaankuuluvalla sanavarastolla. Ensimmäisessä kaupassa ei ollut, palvelu oli kovin asiallista. Jopa neuvottiin seuraavaan kauppaan. Sieltä löysin terän kyllä, mutta vartta ei näkynyt missään. Päätin kysyä ennenkuin päätän tehdä semmoisen itse. Vielä meni kaikki ihan normisti. Myyjätär tuli näyttämään varsin sijainnin (ihan eripaikassa kuin terät!). Pyysin vielä, että jospa laitetaan osat yhteen eka kerran kaupassa, niin menee sit oikeen. Sitä varten piti odotella miesmyyjää ja siinä odotellessa kaikki mahdolliset paikalliset hämmästelivät minulle ja toisilleen että voi herra mun jeera eihän tuollaista peliä voi ihminen käyttää. Siis sitä viikatetta. Kyllä se olisi sinullekin tyttö hyvä paljon parempi sellainen siima sellainen. Tuollahan sinä katkaiset niin jalkasi että kätesi. Voi hyvän tähden sitä töllistelyn määrää... Miesmyyjä tuli näyttämään miten mekanismi toimii (ei se ihan helppo sitten ollut hänellekään). Ja siinä ohessa vähän kyseli että osaatkos tällaista käyttää. Ja mistäs sitä ollaan kotoisin ja sen sellaista. Että ihmeellistä se on nykymaailmassa viikatteen osto. Naapurini myös naureskeli mulle kun esittelin peliä, mutta hän meinaa kyllä tehdä osansa ruohonleikkuupuuhasta. Ja piti kovasti tästä viikateideastani. Hyvä naapuri se on!

Että sori kaikki paikalliset suomalaiset. Jos siis menette Monvallen agrimarkettiin ja kerrotte olevanne suomalaisia, niin teitä varmaan kattellaan tosi oudosti. Töissä en uskaltanut kertoa viikatesuunnitelmastani. Ne pitää mua tosi omituisena jo muutenkin. 

Orkidea.

Olen ensimmäistä kertaa elämässäni orkidean omistaja! Se on tosi tosi nätti ja lisäksi kaunis ja valkoinen. Olen aina ajatellut, että orkidea, se se vasta on tosi hankala kasvatettava, mutta nyt on aika ottaa haaste vastaan ja pyrkiä pitämään tuo elossa. Todistusaineistoksi laitoin oikein kuvankin tänne. On se menestyksekkäästi jo jonkun kolme viikkoa pysynyt luonani. Sain sen aikaisemmilta asuinkumppaneiltani tupaantuliaislahjaksi tänne alakerran kulmahuoneistooni - nuorempi valitsi ja vanhempi maksoi, reilu peli.

Hiphip!

Oho. Sitä tuli ihan huomaamatta täyteen toinen vuosi plokia ja ulkomailla hengailua. Toukon kanssa kävelyllä kun oltiin tänään, niin yhtäkkiä tuli mieleen tämä vuosipäivä. Näin sitä aika kuluu. Ja arki rullaa eteenpäin kaukana kotimaasta. Joitain asioita on alkanut pitää normaaleina. Kuten koko ajan pätkivää nettiyhteyttä. Tai kovin huonoja kännykkälinjoja. Oli melko juhlaa viime viikonloppuna Suomessa, kun Turun ja Tampereen välillä kännykkä kuuluu lähes koko matkan. Uskomatonta. Täällä kun menen koiralenkille, niin eipä mua sieltä saa aina kiinni. Tai kotoakaan. Noh, vodafone palvelee asiakasta lähettämällä tekstiviestin missatuista puheluista. Jees, normaalia on myös se, että auton voi parkkeerata mihin vaan. Jos vaikka näkee kaverin toisella puolella tietä (nopeusrajoitus 70 km/h), niin eikun liinat kiinni, auto seisoksiin siihen keskelle kaistaa ja ikkuna auki ja eikun höpöttämään. Suomessa tuo kait olisi liikenteen vaarantamista tai ties mitä, mutta täällä ihan jees. Enää ei ärsytä tuollainen yhtään, naurattaa vain. Italialaisten suhtautuminen koiriin sitä vastoin ärsyttää edelleen. Voi jukra.
Talvea en taaskaan odota innolla - etenkään kun taas muutin maantasalle. Tätä muuttamistakin. Blaah. Neljäs asunto Italiassa eikä tämä laatu taaskaan päätä huimaa. Mutta iso piha on kiva, piha on siis sama kuin aiemminkin, koti on vain pienempi. Tai jos tuon takan(!) saisi toimintaan, niin sittenhän se talven tulo ei tunnu niin pahalta lainkaan. Mutta siis sitä odotellessa...
Nyt jo mielessä on pikkusen haikeutta kun mietin, että pian alkaa viimeinen Italian vuosi. Viimeinen talvi Alppien kainalossa - pitää mennä laskettelemaan koko ajan. Viimeinen vuosi Alppien juurella - pitää mennä vaeltamaan koko ajan. Viimeinen vuosi ihania aperitiivoja, pitsoja - pitää koko ajan nauttia niistä. Viimeinen vuosi ihanan pitkää kasvien kasvukautta - keväällä pitää istuttaa kaikki kukat. Viimeiset oopperat La Scalassa - apua! ... Nojoo, ehkä ennemmin keskityn siihen, että nautin edelleen täällä olosta ja imen vaikutteita itseeni. Antamatta niiden tietenkään liiaksi vaikuttaa itseeni, vain mausteeksi. Luulen, että nyt kun tiedän mitä vuosi Italiassa tuo tullessaan, niin NYT on kaikki mahdollisuudet nauttia parhaat palat!

Tomaattia

On se uskomatonta miten täällä kaikki kasvaa! Meidän pihasta on nyt löytynyt jättiläismäisen viikunapuun lisäksi kirsikkapuu, kakipuu, vadelmia ja tänään tajusin ekan kerran, että meillä on myös päärynäpuu! Omenapuukin tietty onpi. Waude.

Ja pihaistutukset kasvaa hurjaa vauhtia! Tänään korjasin sadon sitruunamelissasta ja mintusta, jotka oli melkoset pehkot. Otin koko pehkon pois, saavatpahan lähteä alusta uudestaan. Ja mikä makeinta - ostettiin kuusi pientä kirsikkatomaatin tainta supermarketista ja nyt ne taimet on mun pitusia ja täynnänsä herkullisia tomaatteja! Kalloja pitäisi olla neljää väriä, mutta tähän mennessä vain punainen ja keltainen on laittanut kukkia esille. Jännityksellä odotan mustaa kallaa!

La casa mia, jälleen!

Joskus silloin kun olin muuttamassa näille seuduin, katselin karttaa huvittuneena. Täällä kun on vallan hassuja paikannimiä. Kuten osmoosi-Osmate, Vares-Varese, uponnut-Uponne ja "tai no"-Taino. Ja kuinka ollakaan, nyt sitten asun siellä "tai no"ssa!!! Kyllä vain, ihanan upea kotini Comabbion kylillä vaihtui ennen joulua. Ja ei, en ole koukussa muuttamiseen, se on edelleen tosi rankkaa. Varsinkin jos on juuri raahannut kulmavuodesohvan äärimmäisen kapeita portaita vanhaan asuntoon ja sitten keksii, että juu, nyt on taas hyvä idea muuttaa. Mutta sellainen tilanne tuli vastaan ja nyt sitten ollaankin Toukon kanssa hyvin kotiuduttu. Mitä nyt taas tänään löydettiin yllättävä kätkö metsästä koiralenkillä - siitä kerron lisää kunhan menen ensin kameran kanssa paikan päälle.

Meillä on neljä ovea parvekkeille ja tällainen näkymä aukeaa siitä yhdeltä parvekkeelta ja myös ulko-ovelta. Sen nimi on Monte Rosa. Sen vuoren. Pian on jo niin lämmin, että voi siellä parvekkeella siemailla aamukahvia ja nauttia maisemasta. Sunnuntaina näin ekan perhosen!!!

Mutta oli meillä vähän myös lunta. Tosin kun iltapäivällä otin kuvan, oli suuri osa jo ehtinyt sulaa vespan päältä, harmi. Mutta tuo oli siis joulun tienoossa tuo lumi. Taas on työmatka lyhentynyt aavistuksen - pyörällä tosin saa taas kammetta rinnettä ylös alas. Mutta täällä ei taida ilman rinnettä juuri selvitä missään.

Asuntoa on hieman erilainen kuin mihin Suomessa on tullut totuttua, mutta hyvin tänne on kotiutunut. Sopu sijaa antaa! Eilen vuokranantaja lupasi, että saamme hankkia uuden hellan. Vanhasta kun kaasua tulee vähän niinku joka paikasta, joskus jopa säätönupit ovat liekeissä... Touko kämppiksineen tykkää parvekkeesta - ehkä kattelevat Monte Rosaa. Ja nuo portaat siis vievät meidän kotiin.

Jotta totuus ei unohdu, muistutetaan kuulijoita sijainnistamme maaseudulla. Välillä siis maaseutu tulee luoksemme enemmän kuin toisinaan. Kovin söpöjä nuo lampaat oli. Ja nauratti aika paljon kanssa. O:lle tiedoksi: koiria on paimenina!