Rakas Päiväkirja, monta hetkeä on mennyt, etten ole mitään ylöskirjannut. Osasyyksi väitän sitä, etten ole paljastanut sinulle itsestäni ihan kaikkea. Ja kun en ole sitä tehnyt, niin sitten olen pidättynyt monen muun asian kirjoittamisesta. Joten nyt olemme tulleet siihen tienristeykseen, missä on syytä paljastaa se tosiasia, että (rummun pärinää!!!!) nykyään kirjoitan blogia Suomessa! Kuten yleensäkin, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Olen mielialan mukaan paluumuuttaja (=pamu), maahanmuuttaja (=mamu) tai mikä jottei maahanpaluumuuttaja (=mapamu).
Määräaikainen työkomennukseni Italiassa päättyi ja pääsin hetimiten talven alkaessa nauttimaan kotimaasta. Kunhan ensin sain suunniteltua miten liikautan itseni ja maallisen mammonani saappaanvarresta mansesteriin. Se vaatikin melkoisesti aivonystyröiden hierontaa, useita tuskastumia, joitakin hermojen menetyksiä ja suuresti säätämistä. Otetaan takaperoisesti ensin tämä oman itseni sekä Herra Toukon siirtäminen. Joka piti suorittaa autoitse, sillä seKIN (se punainen salama nimittäin) piti saada Suomeen.
Matkalle lupautui seuraksi A - suurkiitos siitä. Ajomatkaahan Tainon kyliltä Pirkkalaan kertyy semmoinen 2400 km, joten juttuseura on enemmän kuin lämpimästi tervetullutta. Aiemmista ajoista viisastuneena - noh, AINA on kehittämisen varaa, mutta tähän asti on näiden reissujen kokemusten perusteella päästy - tein vertailevaa tutkimusta ja matkasuunnitelmat jopa ihan paperille asti.
 |
| Master Plan, jonka mukaan Euroopan halki oli tarkoitus löytää kotiin asti. Tästä on ehkä nähtävissä hivenen eksakti tieteenalanharrastuneisuuteni... |
Mitäköhän kaikkea sille matkalle mahtuikaan. ÖÖööö... A tuli sunnuntai-illalla Malpensaan - lento taisi olla myöhässä, koska oltiin sitten myöhässä Miralagosta, missä nautittiin antaumuksella pitsaa loistavassa seurassa.
Tainosta matka alkoi maanantaiaamuna, vaikka oltiinkin siis Cadrezzatessa jo yötä. Koska koti lähti niin sanotusti alta. Siitä lisää toisella kertaa, ehkä. Mutta siis Tainossa maailman paras naapurini tarjosi aamiaisen ja lähdimme matkaan. Evääksi ostettiin vielä Italian puolelta aina niin herkullisia oransseja pikkupalloja (kuvassa vasemmalla).
Italian jälkeen vuorossa oli Sveitsi. Tankkausta heti siinä rajan jälkeen [47,69 litraa = 76,78 frangia = 63,63€ (=1,33€/L)] sekä motaritarran osto, voimassa tammikuun 2013 loppuun!!! (33,15€) Pieni koira oli ikionnellinen löytäessään lunta Alppien huipulla vilahtaessamme siis San Bernardinon kauttaitse kohti Pohjolaa.
Kävimme välillä pikapikaa Liechensteinissa ja palasimme takaisin Sveitsiin. Mistä jatkoimme Itävaltaan ja lopulta pääsimme laskeutumaan Saksaan. Mistä alkoikin lähes loputon autobahnasuora. Zillertalissa otimme pienen tauon. Kuten kuvista näkyy. Eli siis tokikin vain autobahnan varressa...
Kohteeseen eli Thomannin musiikkiparatiisiin on nyt saavuttu. Kiertelimme suut auki aikamme upeaa ja kaikenkattavaa musiikkikauppaa, joka sijaitsee siis Burgebrachissa. Siellä ei olekaan sitten paljoa muuta.
Matka jatkui kohti Leipzigia, missä olimme yötä maailman parhaan naapurini äidin luona. KIITOS! Nyt sitten vain hopsis Itämeren rannalle eli jälleen sinne ratin taa. Jossain jälleen tankkasimme [46,36 litraa = 81,38€ (1,609€/L)] - autobahnan varressa vain ON kallista.
 |
| Seuraava kohde lopulta tuli kohdalle - se oli Rostock ja Toukollekin löytyi VIHDOIN se ainoa oikea koiraparkki! |
 |
| Tässähän kohtaa sitten oli tehty niitä päätöksiä. Ensimmäinen oli se, että ajetaan Tukholmaan asti. Jotkut ottavat laivan Rostockista tms. ja köröttelevät laivalla aina Helsinkiin asti. Käytin tekosyynä sitä, että Touko tuskin ilahtuisi 28 tunnin laivamatkasta, sillä itse en jotenkin viehäty ajatuksesta lainkaan. Joten sitten vaihtoehdoiksi jäi keinot Saksasta Ruotsiin ja sitten ajo Tukholmaan. Aiemmin olin jo kokeillut Puttgarden-Rödby välin, joten vaihtelun vuoksi otimme Rostock-Gedser vaihtoehdon. Ostimme lipun satamasta (94€ koiralla), muuten olisi pitänyt jollain ilveellä osata osua huudeille johonkin tiettyyn aikaan. Mikä on tietysti jonkinasteinen vaatimus noiden muutamien ajokilometrien jälkeen. Vähän jänskätti, koska kelit eivät varsinaisesti olleet maailman parhaat. A) kulkeeko laivat ja B) onkohan silta auki Tanskasta Ruotsiin. First things first. Laiva kulki, mutta tuuli näytti olevan yltymään päin, vaahtopäitä meni ulapalla ja välillä oli laivan kyydissä pystyssä pysyttelemistä, kaikki eivät pysyneetkään. Ja taxfreessa jemmattiin hyllytavara elmukelmun taakse ettei lähde omille teilleen keinutuksessa. Pääsimme kuitenkin Tanskaan, phew. Tanskan bensanhintatiedot otimme myös ylös (koittaessamme etsiä avonaista VW-putiikkia, vilkutta kun olimme menneet ihan alkumetreiltä asti...) [47,12L = 572,52 DKK = 76,93€ (1,63€/L). |
 |
| Tanskasta matka jatkui sen ah-niin-komian sillan yli (kerroin sillasta myös täällä), hinta olipi 40€ (295 DKK). Sillan Ruotsin päässä oli tullikavereita! Ekaa kertaa minun siitä ohitse mennessäni. Pysäyttivät ja papereita kyselivät! Ja voi kun niin mielelläni näytin VIHDOIN eka kertaa Toukon passin. Sanoinkin sen heille, että ei o paljoo ennen kyselty. Johon he jotenkin silleen sanoivat, että kyllä vaan aina pitää passit näytellä. Kenelle? Jos ei kukaan o kysymässä...?? Siihen eivät varsin vastanneet. Matka jatkui reippaasti (?) ylös Ruotsia. Paitsi että teimme pakollisen pysähdyksen Etelä-Ruotsin kulttuurikohteeseen, Örkeljungaan. Hieno paikka - amfiteatteri, kauppa ja kaikkee. Ilta pimeni, jutut huononi, matka jatkui jatkumistaan. Kuvassa oleva loistokas värkki on tuulilasinpesunestepumppu - aika hieno yhdyssananakin. Neljä litraa sinne mahtui sinne säiliöön - kiva juttu kun tuota ainetta sai jotenkin muuten kuin muovikanisterikaupalla. Hyvä Ruotsi! |
 |
| Yön pimeinä tunteina saavutimme Tukholman. Ja kuin ihmeen kaupalla löysimme myös niillä samoilla silmillä jopa sataman. Navigaattori nimittäin oli valmistautunut vain Pohjois-Saksaan asti - sen jälkeen siitä ei ollut tuon taivaallista apua. Aikamme nuokuttuamme ja paleltuamme satamassa laivaanpääsyä odotellen meidät päästettiin laivaan. Kuski painui suoraan suihkun kautta nukkumaan - aivotoimintaa ei tuolloin enää ollut. Virvoittavien unien jälkeen ruoka maittoi ja kannella käytiin pälyilemässä kelejä. Ja siinä se Suomen lippukin vihdoin lepatti. Monta kilometriä pitikin ajaa ennenkuin semmoseen törmäsi. |
 |
| Oma seikkailunsa tokikin oli ensin laivasta ulospääsy. Koska tien oli tukkinut paikalleen jymähtänyt rekka. Sen jälkeen odottamaton (lue: olin ihan täysin unohtanut, että semmoinenkin pitää hoitaa) tullikeikka, missä kerrottiin, että suomalainen autoni onkin nyt sitten tuontiauto - se pitää tunnistuttaa Suomeen. Otin paperit mukaani ja toivoin että vielä jonain päivänä muistaisin, että tuo pitänee hoitaa. Ja eikun Turusta kohti Tamperetta. Kuinka ollakaan, tervetuliaisiksi saimme ensilumet. Ja minkälaiset! Lunta tuli taivaan täydeltä! Onneksi A istui vieressäni - pyysin, että hän koittaisi tihruttaa sitä valkoista viivaa oikealla. Että jos ollaan paljonkin sen yli... Itse kun en nähnyt juuri tuon taivaallista muuta kuin pyörivät lumihiutaleet edessäni. Jei. Yhdessä palassa päästiin kuitenkin puskemaan pikkuhiljaa Pirkanmaalle. Tankatessamme hieman tajusin mistä syystä auton valot olivat tuntuneet jotenkin vähän omituisilta (ks. kuva) - niitähän ei ollut enää! |
Nämä pienet muistipalat ehkä kertonevat, että miksi en ole niitä ylöskirjannut aiemmin. Ei voi kertoa vain pientä palaa vaan kun lähtee kertomaan, niin sitten paranee koittaa pullauttaa kaikki kerralla. Varmasti monia kutkuttavia yksityiskohtia en nyt jaksanut tähän riipustaa. Mutta ei hätää! Tämä kaikki on tulossa ulos myös vertahyytävän jännittävänä elokuvana "The Road Movie". Ehkä jo tämän vuoden aikana. Jääkää toki näille kanaville kuulolle, mainoskampanja ja traileri pyörähtävät ilmoille varmasti minä hetkenä hyvänsä. Luvassa hersyvää huumoria, jännittäviä ohituksia, upeita maisemia jne. Ihan varmana.
ISO kiitos matkaseurasta A ja Herra T. Hienoa olla ehjänä Suomessa.
