Sopeutuminen Pohjolaan, osa I

Minulla on koiruus, jolle kodin näemmä tekee matto olohuoneen lattialla! VIHDOINKIN voi olla ilo ylimmillään, kun vihdoin sain taas meille olohuoneen siihen kuntoon, että lattialla on matto minkä alle näemmä voi vaikka mönkiä ja on myös sohva, millä minä voin köllötellä. Niin nytpä sitten on oiva aika - tässä vinkulelun säestyksellä - raportoida tähänastisia saavutuksiamme. 

Olemme olleet nyt kotoSuomessa 4 päivää. Ja hyvin menee. Tämänkertainen raportti on pääasiassa tämäniltaiselta lenkiltä.

Tilanne koiralenkillä Suomi (FI) vs. Italia (IT):

Koiranulkoiluttajia: FI - ehkä joku kakskyt, IT - ehkä korkeintaan 1

Haukkuvia koiria, lähinnä pihoilla: FI - 0, IT - ehkä joku sata (siltä se ainakin tuntuu...)

Sauvakävelijöitä: FI - 7, IT - 0

Mopoautoja: FI - 7, IT - 0. Näistä huomautettakoon, että olen treenannut, tiedän jo, että niitä kutsutaan myös mautoiksi. Alan oppiin!

Mopoja: FI - 0, IT - keskimäärin kolmisen

Katuvaloja: FI - koko ajan, IT - säkällä siellä täällä

Lunta: FI - paljon, ja lisää tulee, IT - ei (-> pimeetä...)

Muita ulkoilijoita: FI - monta, IT - joitakin

Tervehtiviä/hymyileviä vastaantulijoita: FI - 10%, IT - 100%. Tätä mun pitää treenata. Tuntui tosi pöllöltä hymyillä yksikseen ja joskus erehtyä jopa sanomaan 'Moi'. Jokunen vastaantulija kyllä vastasikin, hymyn kera oikeen! Joten treenaan itseäni ja muita kans.

Maisemat: FI- ... On se Pispala hieno tuolla Pyhäjärven toisella puolen. Ja Näsinneulakin näkyy!, IT - Alpit. Hienot on.

Ai niin, kävelyteitä, jalkakäytäviä: FI - tietysti, valaistuja, IT - mitä ne on??

Näin se etenee se suomettuminen. 

Otoksia

Tuli mieleen kurkata, että mitä muistijälkiä onkaan tallentunut puhelimen huonolle kameralle. Otoksia viimeisen vuoden varrelta, sieltä missä muuta kameraa ei ole ollut...

Tanpere.

Mister Touko, kotomettä Tainossa.

Kotosairaalan odotussalo Angerassa. En saannu lähteä mihinkään pyörätuolissa istuessani ennenkuin minut tullaan noutamaan. Keppejä ei annettu, pyörätuolia ei saa mukaan, jalalle ei saanut astua. Hm. Kiitos I&K kun tulitte pelastamaan!

Herkkutatit myynnissä.

Joku omituinen juttu mettässä, alakuva samasta kohteesta. En o nähnyt ennen enkä sen koommin.

Yksi koirien pelastushoitola kertoilee ilmoitustaululla kotiaetsivistä.

Lundissa on semmonen kirkko missä on tommonen kello. Siinä OLI jotain ylimaallista. N, en muista! Sori...

Helsinkisä oli jääpuikkoja joulukuussa. Ja lunta.

Vuoden vaihteen jälkeen Toukolle tuli isokorvainen tyttöystävä Rexe kylään. 

Mahtuivat samalle viltille jopa. Rexe oli superujo, mutta niin Touko sen mielen valloitti. Ja lopulta ilmeisesti minutkin hyväksyttiin.

Metsissä on täällä kasvanut urtikaziooni riski. Pitää olla varuillaan.

Vaelteleva - se kuuluisa - lammaslauma bongattu Tainossa, jalkapallokentän viereisellä pellolla.

Ken tuuleen heittääpi siemeniä, tekee taivaalle kukkasia.

Yhden lenkkipolun varrelta löytyi tosi omituisia roskia.... 

Ja näitä puita, niitä on, mutta taimia ei vieläkään ole osunut eteen.

Joku oli hukannut kanansa - ilmoitus oli pankkiautomaatin vieressä.

Variksenpelätin löytyi Biandronnosta, Varesejärven rannalta.

Kumma maa

Jos/kun lukee nettijulkaisuja, niin kyllä tämä Italia pääsee otsikoihin kaikennäköisestä. Hienoa, että täällä on muutakin kuin pääministeri.
Kuten joskus jo kerroin, koirien kohtelu on pääosin ala-arvoista. Joten riemulla otan vastaan uutisen kivasta koirien kohtelusta. Kuten Civitavecchiasta kuuluu (en, it, fi). Koirien vesipelastusta. Suomessa tokikin ihan perusluonnollista koiratoimintaa, mistä ei kansainvälisesti lehdistössä taideta uutisoida.
Toisaalta uutinen viattomasta metsäretkeilijästä pisti sanomaan "Jestas" useampaankin otteeseen. Ei voi olla totta. Mutta ikävä kyllä, myös paikallinen lehdistö uutisoi samaa... Huhhuh. Ihme porukkaa. Kaveri nukkuu makuupussissa ja villisikoja metsästävä järjen riemuvoitto ampua täräyttää - kun se näytti niin paljon villisialta???

Oppivainen on

Päivän hymyannos:
Simon's Sister's Dog 'Fed Up'
RSPCA

Canile

Ja niin aika vierähtää ilman blokitekstejä. Korkea aika siis jälleen kertoilla juttuja. Tämä saksaksi eteeni tullut teksti on ollut käännöksen alla jo jonkin aikaa. Joten aloitan siitä. Olen jo aiemmin valitellut paikallisesta eläinten kohtelusta, mutta helppoa luettavaa tämä ei ole.

"Italia – maanpäällinen helvetti koirille!

TASSO tukee ETN:n protestia Italian koiraleirejä vastaan.

Italiassa satojatuhansia koiria elää ala-arvoista elämää ‘Canileissa”, italialaisissa koiratarhoissa, joissa olosuhteet ovat katastrofaaliset ja toivoa paremmasta ei ole. Koirat kärsivät hoitamattomista haavoista ja sairauksista. Ja ne ahdetaan häkkeihin, joiden pohjana on paljas betoni. Hoitoa, huomiota tai lenkkeilyä ei ole. He elävät jätteillä, ainoastaan tuottaakseen voittoa. Sillä koiratarhojen pidosta on tehty tuottoisaa liiketoimintaa. Näiden väärinkäytösten lopettamiseksi ETN (Europäischer Tier- und Naturschutz e.V.) kehottaa boikotoimaan italialaisia tuotteita ja välttämään lomailua Italiassa kunnes koirien kohtelu on inhimillistä.

“Koiratarhat ovat koirahelvettejä: elinolot ovat täysin toivottomat” kuvailee italialaisia koiraleirejä Wolfgang Stephanow, ETN:n presidentti, joka vieraili Italiassa joulukuussa 2009. “Kuolema on näille täyteen ahdetuissa koirasuojissa eläville koirille pelastus. Kennelinpitäjät rikastuvat pitämällä koiria ala-arvoisissa oloissa. Italian kaltaisen kulttuurivaltion ei tulisi hyväksyä tällaista häpeällistä käytöstä vaan Italian tulisi kieltää tämä brutaali bisnes välittömästi.”

Italiassa on toki jo vuodesta 1991 ollut eläinsuojelulaki, joka kieltää löytöeläinten tappamisen. Kunnat alkoivat hukkua koiriin ja löytökoirien hoito uskottiin yksityisille yrityksille kuluja vastaan – ja näin saatiin aikaan kannattava bisnes. Paikan ylläpitäjä kun saa 0.8-1 euroa päivässä eläintä kohti. Kannattavaa, sillä koirat pidetään vain juuri ja juuri elossa. Voiton kasvattamiseksi lähes kaikki eläinhoitoloiden pitäjät ylittävät valtion tasolla säädetyn 200 koiran rajan. Joissakin eläinsuojissa on reilusti yli 1000, joissakin jopa 2000 koiraa. Kontrollin puuttuessa koirat saattavat lojua kennelissä kuolleina päiviä, joskus jopa viikkokausia, minä aikana ylläpitäjä saa valtiolta yhä korvausta kyseisestä koirasta. Ruokakustannusten minimoimiseksi kuolleet eläimet käytetään ruuaksi. Sen sijaan, että koiria annettaisiin koirarakkaille ihmisille, koirien annetaan eläinsuojissa myös lisääntyä keskenään tulojen lisäämiseksi.

”Pyydän teitä protestoimaan allekirjoituksellanne, jotta koirien helvetillinen elämä Italiassa saataisiin lopetettua” Philip McCreight ”Tierfrende” organisaatiosta kehottaa. Kun 10 000 allekirjoitusta on kasassa, protesti toimitetaan Italian hallitukselle."

p.s. Italian suurlähettiläs on vastannut ETN:n lähettämään kirjeeseen ja antanut näin kirjeitse ensimmäisen virallisen reaktion Italia kampanjaan. Tämä osoittaa, että kampanja kantaa hedelmää ja vaatimukset otetaan vakavasti. Suurlähettiläs myöntää kirjeessään heikkouksien ja epäonnistumisten olemassaolon. Hän vahvisti, että nykyisiä sääntöjä ei noudateta kaikkialla ja paikoin lain vaatimuksia ei täytetä.

Elämää eläinten parissa

Tänäinen aamuherätys oli Kokemus. Silmät viela puolisikkurassa olin nousemassa sängystä, liian vähän unta, liian paljon juoksemista, väsyttäis vielä vähän... TB oli harvinaisesti seljällään omassa boksissaan, fine. Mikäs siinä. Sitten suunta kohti vessaa... ja matkalla kohtaan kaksi kuollutta HIIRTÄ! YÄK. Kohti keittiötä ja paperia jotta kerätään hiiret poijes. Jekkuja lisempää - eli kolmas hiiri keittiössä, kolmessa palassa. Ei siis riitä, että asun Kingkongin tuhoaja TSn kanssa vaan talossa asuu Suuri Metsästäjä - valkoinen M-kisu. Nami. Oppimani paikallisen kielen sana 'lucertola" on kovassa käytössä, kun tyynyn alta loytyy sisiliskon puolikas... Mutta herätyskeinona on kieltämättä tehokas.

Lucertolasta myös toinen tarina, ystävieni toimesta. Heidän pihassaan nimittäin asuu nykyjään Lombardian puhtoisin lucertola! Se kävi hiihtosukkien kanssa pesukoneessa ja hienopesun päätteeksi oli kouristuksenomaisesti takertunut villasukkaan. Mistä se helläkätisesti siirrettiin takaisin Lombardian maaperälle.

Ou jes, tämän aamun eläintarinat eivät vielä päättyneet. Lähtivat sitten ulos kaikki kolme tyynni. Mutta kun ulkona sataa ja oli ehkä liian aikaista kävelylle, pomppasivat TB ja L lähinnä välittomästi takaisin autoon ja TSkin hetimiten vajaan yhden kierroksen jälkeen. Hei mennään hei takaisin kotiin ja nukkumaan. Huoh.

Viime sunnuntai oli koko kolmikolle melkoisen aktiivisunnuntai. Naapurin poika otti TSn mukaansa vuoristoon ja illalla oli sekä naapurin poika että TS lopen uupuneita! Olivat kävelleet vuorta ylös alas PALJON. TB ja L olivat seuraamassa sählypelejä Bolzanossa. Eli paljon autoilua, sitten omituisia ääniä täynnä oleva palestra-urheilusali ja omituisia ihmisiä joka paikassa. Hiljaista sakkia olivat illalla kotona.

La casa mia, jälleen!

Joskus silloin kun olin muuttamassa näille seuduin, katselin karttaa huvittuneena. Täällä kun on vallan hassuja paikannimiä. Kuten osmoosi-Osmate, Vares-Varese, uponnut-Uponne ja "tai no"-Taino. Ja kuinka ollakaan, nyt sitten asun siellä "tai no"ssa!!! Kyllä vain, ihanan upea kotini Comabbion kylillä vaihtui ennen joulua. Ja ei, en ole koukussa muuttamiseen, se on edelleen tosi rankkaa. Varsinkin jos on juuri raahannut kulmavuodesohvan äärimmäisen kapeita portaita vanhaan asuntoon ja sitten keksii, että juu, nyt on taas hyvä idea muuttaa. Mutta sellainen tilanne tuli vastaan ja nyt sitten ollaankin Toukon kanssa hyvin kotiuduttu. Mitä nyt taas tänään löydettiin yllättävä kätkö metsästä koiralenkillä - siitä kerron lisää kunhan menen ensin kameran kanssa paikan päälle.

Meillä on neljä ovea parvekkeille ja tällainen näkymä aukeaa siitä yhdeltä parvekkeelta ja myös ulko-ovelta. Sen nimi on Monte Rosa. Sen vuoren. Pian on jo niin lämmin, että voi siellä parvekkeella siemailla aamukahvia ja nauttia maisemasta. Sunnuntaina näin ekan perhosen!!!

Mutta oli meillä vähän myös lunta. Tosin kun iltapäivällä otin kuvan, oli suuri osa jo ehtinyt sulaa vespan päältä, harmi. Mutta tuo oli siis joulun tienoossa tuo lumi. Taas on työmatka lyhentynyt aavistuksen - pyörällä tosin saa taas kammetta rinnettä ylös alas. Mutta täällä ei taida ilman rinnettä juuri selvitä missään.

Asuntoa on hieman erilainen kuin mihin Suomessa on tullut totuttua, mutta hyvin tänne on kotiutunut. Sopu sijaa antaa! Eilen vuokranantaja lupasi, että saamme hankkia uuden hellan. Vanhasta kun kaasua tulee vähän niinku joka paikasta, joskus jopa säätönupit ovat liekeissä... Touko kämppiksineen tykkää parvekkeesta - ehkä kattelevat Monte Rosaa. Ja nuo portaat siis vievät meidän kotiin.

Jotta totuus ei unohdu, muistutetaan kuulijoita sijainnistamme maaseudulla. Välillä siis maaseutu tulee luoksemme enemmän kuin toisinaan. Kovin söpöjä nuo lampaat oli. Ja nauratti aika paljon kanssa. O:lle tiedoksi: koiria on paimenina!

Touko kokeilee

NYT on Toukolla BH-koe suoritettuna! Ja melkoinen viikonloppu kertakaikkiaan, wau!

Olen saattanut mainita, että menimme Toukon kanssa treeniryhmään, mitä vetää semmonen saksalainen "Wille". Koska ilman valkkua kokeeseen pääsy on mahdotonta. Ja täällä iloisessa Italiassa koiratreenaus ei varsinaisesti ole pop, joten jos/kun jotain tahtoo suorittaa, niin Saksa on melko kätevä vaihtoehto. Integroiduimme siis tuohon Willen ryhmään - muut koirat ovat lähinnä rottweilereita, joita koulutetaan huutamalla kurkku suorana ja käyttämällä quinzalio ai puntia eli kaulapantaa, jota nykäsemällä koira YMMÄRTÄÄ... Eli kurkkuun sattuu ja paljon. Koitimme siis Toukon kanssa tuoda ryhmään esimerkkiä, että pehmeämmillä keinoilla koirat myös oppivat. Välillä meitä tuijotettiin huuli pyöreänä kun tehtiin ittestämme pellejä!

Sitten vihdoin kokeeseen lähdön aika koitti. N:n kanssa pakattiin autoon T ja L ja yllätyspakettina D. Viimeisen ansiosta pääsimme ajelemaan Itävallan kautta kohti Saksaa ja Reutlingenia. Kevyen yhdentoista tunnin ajelun jälkeen saavuimme yöpaikkaamme, jonnekin päin Saksan eteläosia. Lyhyiden yöunien jälkeen ja intoa tietysti puhkuen suuntasimme aamulla Rottweilen kylään - kuinka ollakaan! - paikallisen rottweiler-klubin treenikentälle. Siellä olivat jo hakukokeet käynnissä ja autoja ohittaessamme peräkärryt hytkyivät sisällä haukkuvien koirien karjuessa meille.

Kostean mutaisilla pelloilla ryhdyimme sitten odottelemaan vuoroamme. Itse kenttä oli kyllä pramea - ei käy kieltäminen! Ensin vuorossa olin minä. Saksassa BH-kokeeseen kuuluu kirjallinen koe, eräänlainen ajokortti koiranpidolle. Kukin koiranohjaaja tekee sen vain kerran uransa aikana. Koetta varten opettelin paljon saksaa, 150 saksankielistä kysymystä koiranpidosta... Onneksi suuri osa oli monivalintakysymyksiä, mutta huhhuh. Saksastakin saa melkoisen kapulakielen kun oikein yritetään - jopa N:llä oli paikoin hermoissa pitelemistä kun hän treenasi mua. Noista 150 kysymyksestä 30 tuli kokeeseen - juurikaan yhtään ei oikeestaan saa mennä väärin...

Pääsin läpi! Sain puolikkaan virheen, joka kuulemma ei varsin suuri virhe ollutkaan. Jee! Eikun eteenpäin kokeessa. Itse kokeeseen olimme valmistautuneet N:n kanssa, niin että teemme sen aina "yhdessä" - niin oli itte Wille myös hyväksi päättänyt. Mutta eihän se sitten kokeessa niin mennyt. Lyhyesti täytyy myöntää, että koetta edeltäneissä treeneissä homma meni putkeen reippaasti paremmin. Sen enempää tätä muistelematta sanottakoon, että läpi meni.

Kaupunkiosuus kokeesta tehtiin pellon laidalla "väkijoukon" häiritessä koiraa jos jonkinmoisilla ärsykkeillä. Siinä oli niin Toukolla kuin mullakin naamassa pitelemistä. Siitäkin selvisimme kunnialla. Siis kokeesta. Nauroimme naurut pihalle tuomarin häipyessä näkyvistä.
Kiva oli seurata mm. schützhund-kokeiden suoritusta. Mm. yhden koiran haukku ärsytti tuomaria melkoisesti, mutta onneksi tuomari pääsi yli ärsytyksestään. Minkä se koira haukulleen mahtaa.

Pientä iloa aiheutti kanssakilpailijoideni seuraaminen. Jossain vaiheessa ymmärsin, että kyllä, Saksassa ollaan. Viiksiä oli joka lähtöön. Olen pahoillani, että kuvat eivät tällä kertaa kerro tuhatta sanaa tai jopa enempää. Mutta sanokaa minun sanoneen - hienoja viiksiä oli!

Kotiin viemisiksi saimme pokaalin! Tosi iso, varmaan 50 senttii korkea, kultainen. Sen kruunaa huippua koristava rottweilerin kuva - en ole vielä keksinyt palkintokaapille hyvää sijoituspaikkaa.
Päivän kruunasi lukkiutunut auto. Missä tokikin koiruudet sisällä. Koiralaatikossa... Sadekin loppui kätevästi ja aurinko alkoi paistaa. Voi hyvän tähden. Hajonnutta ikkunaa huoltoasemalla paikattuamme saimme ajaa peräti parisataa metriä ennenkuin koirilla oli jälleen hyvin ilmastoidut oltavat. Ei käy elämä tylsäksi! Nauru pidentää elämää!

Kurpitsafestarit!

Viime viikonloppuna täällä meidän kylillä oli kertakaikkiaan kahdetkin festarit! Oli perunafestarit (La Sagra della Patata) Comabbiossa ja kurpitsafestarit (La Sagra della Zucca) Osmatessa. Jälkimmäisen pitäjän läpi kulkee yksi tie ja toki oli käytännöllisintä sulkea koko katu kilometrin matkalta ja pystyttää festarit sen varteen. Autot kiertäkööt! Kurpitsafestareista kuulin vähän juttua, että ne olivat olleet huiput jo edellisvuonna, joten valitsin kohteeksi ne. Vaikka samantien suussa tuntui kotoisten, keltaisten säilykekurpitsojen maku. Etenkin jos niitä erehtyy luulemaan Assarinullakolla persikan paloiksi... Mutta kaikelle pitää antaa mahdollisuus, jopa kurpitsoille.
Koko kylä oli koristeltu kurpitsoilla, niitä myytiin jos jonkunmoisia ja tokikin oli parhaan asetelman kilpailu. Voitte vaan arvailla mikä alla olevista esimerkeistä oli mun mielestä huipuin! Markkinahumussa myytiin myös toki monenmoisia käsitöitä ja ruokateltasta olisi saanut syödäkseen kurpitsaherkkuja, jos olisi saapunut ajoissa. Jouduimme tyytymään hieman mitättömämpään valikoimaan. Mutta ostimme 'illalliskurpitsan'. (Luulen, että kurpitsaan ei voi kuolla - PYSTYN syömään sitä illalliseksi. Pystyn. Pystyn.) Ja jälleen opin uutta. Että jos kurpitsanmyyjätätille sanoo, että miten haluaa kurpitsansa valmistaa, niin hänpä valkkaa oikeaoppisen kurpitsan kyseiselle ruualle. Meille valikoitu kurpitsa oli 'täyttä tavaraa', joten erinomainen (niinhän ne väittää...) siivutettava ja uunitettava.
Lisäväriä markkinoihin toi se, että mm. Touko on hieman niin sanotusti vieraantunut väkijoukoista. Kaveri oli vähintääkin rasittava poukkoillessaan ympäri markkinoita. Joten pyhästi päätin, että väkijoukkotreenit vähintään kerran viikossa tästä lähin.

Koiruuksia

Jokos kerroin, että VIHDOINKIN Toukolla on koirakavereita. Sen bestikset on pari simmosta sekarotusta veijaria Tex ja Lola. Ja Lola on Toukon nykyinen suuri rakkaus... Ja on ne siis ollu tässä jo useemman kuukauden kavereita.
Lisäksi laitin kyselyn työpaikalla koiraihmisten perään, josko oikein saisi jotain koiraporukkaa kasaan. Kymmenisen koiraa löytyi, jotain koirafaneja (ei siis koiraa, mutta tyypit on silti inessä), muutamia, jotka on ottamassa koiran ja vielä mun lemppari - kaveri, jonka naapurilla on koira, jota kaverin mielestä ehdottomasti pitää kouluttaa! Tätä kirjavaa sakkia varten olen saanut hankittua treenipaikan. Se on sellanen aukio keskellä metsää, missä metsämiehet treenaavat koiriaan hakemaan ampumiaan lintuja... Linnut tulevat häkeistä ja koirat tuskin saavat mitään muuta liikuntaa. Kuin sen, että autosta ulos ja NYT HAET SEN LINNUN TUOLTA **KELES ja sitten taas autoon. Nämä kaverit sitten ihmeissään tuijottavat, että mitä me tehdään.
Muutama meidän porukan kaveri on hakemassa vain koiraseuraa. Mikä onkin ihan jees. Eli ryhmä toimii 'koirapuistona'. TexLolan kanssa ollaan ihan oikeesti treenailtukin ja nyt on kohteena BH-koe Saksassa lokakuun lopussa. Tosin se tyyppi, kenen avulla sinne pääsee, onkin ihan sitten kunnon saksalainen. Jos koira ei ekalla käskyllä tottele, niin SITTEN LAITETAAN SE TOTTELEMAAN. KISKO SIITÄ REMMISTÄ LUJEMPAA. Huoh. En ole satavarma, että pystynkö käymään hänen treeneissään edes kertaa viikossa... Paras juttu minkä kuulin hänestä oli se, että edellisen kerran BH-kokeessa hänen tähtioppilaskoirakkonsa, joka oli treenannut vain ja ainoastaan kuristavan remmin kanssa, floppasi kokeessa täysin, kun koira pinkas karkuun välittömästi tilaisuuden saatuaan. Eikä tullut takaisin ilman lujia otteita ja hupsista, kaveri diskattiin.
Viime viikolla meille tuli meidän omiin treeneihin se kaveri, jonka naapurilla on pentu. Naapurin kanssa. Perusitalialainen täti. Ja ongelman ydin on se, että pikkunen huomionkipee pentu, n. 5kk, joka on niinko lähinnä italialaisittain siellä pihalla, niin aamulla se vinkuu oven takana ku huomaa, että emäntä on herännyt. Ja ovi aukeaa. Mutta miksi se vinkuu?? Ja toinen iso probleemi heillä on se hyppiminen. Että aina kun joku tulee koiran lähelle se hyppii. Ja saa huomiota. Niin että kun tulee vieraita, he laittavat sen sitten naruun kiinni sinne samaan pihaan, ettei hypi vieraiden päälle. Ja juu, on se nähnyt muita koiria. Kolme. Jotka kaikki menivät auton alle karkuun kun kaverit tapasivat. Ja kun sen kanssa leikitään, niin tykkää se lelusta. Vie sen kauas jonnekin.
Nojoo, täti lupasi tulla uudestaan ja myöhemmin kaverini kertoi, että täti varmaan hankkii jonkun koirakirjan, kun ihmetteli miten me tiedettiin niin paljon koirista. Esimerkiksi että koiralla kandee olla ruoka-ajat.
Mutta pikkuhiljaa homma etenee. Viikonloppuna olin Toukon kanssa bileissä ja Lola oli kans. Ja sieltä löytyi yks italialainen, joka julisti Lolan emännän kuullen, että hänellä on ihan uus pentu ja voi kun se oliskin niinkuin noi koirat (jotka makasi reporankoina keskellä biletilaa rapsutettavina - Touko oli pelannut palloa pihalla melkosen pitkään ja Lola kaahottanut muuten vaan). Nyt pitää sitten pistää varmaan penturyhmä käyntiin, jotta saadaan pikkuset kunnon kansalaisiksi.

Viha - rakkaus

Mitä vihaan Italiassa

- Näiden tapaa olla ekologinen ja sammuttaa pelkkä tietokoneen NÄYTTÖ – näyttää sitten ulospäin siltä, että tietokone on sammutettu

- Salaatti myydään pussissa, valmiiksi pestynä, leikattuna. Pussi vaan auki ja avot, kaada kulhoon.

- Koirat saavat tehdä melkein mitä vaan, niinkuin lapsetkin. Mistä syystä joka paikassa haukkuu ja kirkuu.

- Miljaardeja punkkeja, kirppuja, hyttysiä, purevia hämähäkkejä... Niin, ja karhunvatukkapensaan piikkejä

- Juomavesipullokulttuuria

- Hanavesipelkoa

- Muoviroskan määrää

- Autokeskeistä kulttuuria ja infrastuktuuria

- Kaakelilattiaa talvella. Ihan himpskutin kylymä.

- Kesäkeskeistä elämää. Että jos se himpskutin kylmä kausi (nojoo, ei se himpskutin kylymä oo, on vaan kauhian kosteeta ja viileetä - sisällä ja ulkona, se yhdistelmä syö rotan lailla) kestää nelisen kuukautta, niin miksi siihen ei yhtään voida varautua?? Esim. edes kaksinkertaisin ikkunoin. Tai sellaisin ovin, mistä ei paista päivä (tai sada lumi) sisään raoista???

- Liian kapeita teitä.

- Kuskeja, jotka ajaa nasta laudassa liian kapeita teitä.


Mitä rakastan Italiassa

- Cappuccino ON täällä ihan jotain muuta kuin muualla

- Tomaatit on herkkuja, ympäri vuoden

- Samoin mozzarella. Ja parmesaani. Kyllä tulee peruskasvispiirakasta eri maukas, kun emmentaalin sijaan laittaa noita kahta.

- Koirat saavat tehdä melkein mitä vaan. Eli Touko saa tulla mukaan melkein minne vain ja aina sitä pidetään tosi hyvin koulutettuna.

- Karhunvatukoita!

- Hälläväliä-meininkiä. Mikä meinaa sitä, että esim. parkkipaikka löytyy mistä vain. Mutta pahaa pelkään, että muissa maissa ajaminen on tämän jälkeen melko haastavaa.

- Vuoria. Kun aamulla suristelen vespalla töihin ja ilma on kuulas, niin että Monte Rosa piirtyy horisonttiin. Kyllä taas kannatti herätä.

- Vespaa – erityisesti omaani, mutta yleisesti vanhoja. Uudet on ihan tylsiä.

- Kaakelilattiaa kesällä, ihanan viilee

- Kesää. Täällä tätä elämää riittää, joka ilta jossain tapahtuu, ilotulituksia, live-bändejä. Välillä oikein harmittaa, ettei jaksa lähtee koko aika. Mutta onneksi sitä riittää.

- Jäätelöä

- Jäätelöä


...Kuinka lähellä toisiaan viha ja rakkaus joskus ovatkaan.

Blue1

Tämä ei ole maksettu mainos. Vaan tositarina yhdestä ehkä isoimmasta erosta suomalaisten ja italialaisten välillä.
Kuten olen aikasemminkin jo kertoillut, ollaan käyty Toukon kanssa lentokoneessa. Jouluna oltiin, yhteensä kolmessa koneessa (aina Blue1) ku oli välilaskut ja kaikki. Ja nyt mentiin sitten muutama viikko takaperin lomamielessä taas lentokoneella. Toukolla on hieno matkustuslaatikko, mikä aiheuttaa mulle hien pintaan (lähinnä kun sitä raapottaa mukana välillä koti-lentokenttä ja lentokenttä-lomatukikohta). Ja mikä on ostettu lemmikkikaupasta lemmikkikaupan sedän avulla, että saadaan oikea koko pojulle. Kivasti on mennyt ja lentokenttäväki on ollut ihan menossa mukana. Mitä nyt lentojen varausten kanssa oli pientä ristiriitaa Blue1:n asiakaspalvelun kanssa. Mutta nekin saatiin selvitettyä muutaman tiukan puhelinkeskustelun avulla.
Vaan kuinkas sitten kävikään. Viime sunnuntaina oltiin taas ihan lentoon lähdössä (ja edelleen Blue1) ja rutistelin jo boarding passia kädessä jonottaen portille kun mut kuulutettiin tiskille. Siellä lastauspäällikkö tiedusteli, että minunko on tämä koira joka meinaa koneeseen. Juu-u, näin on minun. Sitten lastauspäällikkö sanoi, että laatikko on liian pieni. Anteeksi mitä? Juu, he eivät ota Toukoa koneeseen, laatikko on liian pieni. Selitin heille minkä olen selittänyt yllä. Boksi ON ostettu ko. koiralle ja olemme lentäneet juurikin TEIDÄN yhtiönne lennoilla. He tähän, että jos vaikka koira on kasvanut. No ei kyllä ole. No mutta silti boksi on pikkusen liian pieni. Kaveri joo sanoi tosiaan, että se on ihan siinä hilkulla, mutta kyllä se taitaa olla liian pieni. Pyysi pomonkin paikalle katsomaan ja yhdessä he päätyivät että nyt se oli boksi tosiaan käynyt Toukolle liian pieneksi. Emme pääse koneeseen. "Ja millainen matkalaukku teillä on?" Kun yritin kysyä heiltä syytä siihen, että miksi aiemmin heidän lentoyhtiönsä ei ollut huomannut nyt niin itsestään selvää faktaa boksin pienuudesta, eivät he oikein tienneet mitään vastausta. Luulen, että vastaus on se, että tämähän riippuu täysin virkailijasta. Ja eläinkaupan myyjästä. Säännöt eivät liene niin selviä, että kaikki osaisivat antaa saman vastauksen. Ikävä kyllä. Lastauspäällikkö ja iso-pomo korostivat, että eivät he halua kiusata asiakasta vaan haluavat eläimen parasta. Uskon sen, mutta harmi (ja tuntuu pahalta) että vasta nyt löysin ihmisiä jotka kertovat miten toimia.
Ja että vaikka kysyin apua boksin valkkaamiseen, niin ei olisi taas voinut luottaa avun laatuun.
Enivei, lensimme siis ulos koneesta. Vaikka emme olleet sinne vielä päässeetkään. Iso-pomo buukkasi meidät seuraavan päivän koneeseen (jonka luulin olevan täysi, mutta iso-pomo sanoi, että hän Järjestää tilaa, hihi). Ja tässä kohtaa joku on jo ehkä huomannut yhden pienen ressitekijän. On kaunis ja aurinkoinen SUNNUNTAI. Ja ma-aamuna lento lähtee aamulla varhain. Ja silloin tulisi olla uusi boksi hyppysissä. Trallalaa. Sellainen lähti löytymään muutaman mutkan jälkeen myytävänä lentokentältä. Huoh.
Ehkä kaiken huippu oli se, että Suomen sisäisten kuljetussäätämisten (lentokenttä-kotimaanmajoitus-lentokenttä), yöpymisen, uuden startin ja lennon jälkeen kun pääsimme Malpensaan, kentällä oli ERITTÄIN snadin ja pienen boksin kanssa liikkeellä sinne TODELLA epämahtuva koira. Ja tuli taas tosi paha olo. Huh. Toukon vanha boksi kun on semmonen, että kyllä se sinne mahtuu (etenkin kun Euroopan sisäisillä lennoilla sen kokoisen PITI olla riittävä, mannerten välisille lennoille oliskin tarvinnut lähtiäppäälle isomman), mutta uuteen boksiin tietty tuhat kertaa paremmin. Se voi kutsua kaveritkin kylään sinne vaikka lennon aikana.
O kysyy että joko ei jää haavi auki yllättävässä tilanteessa. Täytyy myöntää, että tämä tuli niin puun takaa, että kyllä en uskonut korviani ja taisin töllistää suu auki.
Ero Suomen ja Italian välillä on se, että Italiassa olisi vouhotettu ja huidottu käsiä ja pyöritelty päätä ja huudettu kovaan ääneen ja neuvottelujen jälkeen lopulta todettu, että ku on niin hilkulla, niin antaa mennä - kyllä se kaveri sinne näyttää mahtuvan. Koneeseen siitä, hop.

Suometuin, hetkeksi

Tuli käytyä Suomessa lomilla ja nyt pitää äkkiä kirjoittaa aiheesta muutama sananen. Paitsi että olen edelleen sitä mieltä, että kuvat puhuvat enemmän kuin minun tuhat sanaani, joten kuvaa on odotettavissa. Kuvaa siitä kuinka olemme Toukon kanssa yhden jos toisen koiran ynnä mukavan ihmisen seurassa. Sekä siitä, että vietimme kesää Peränteellä Mummin luona sekä juhannusta ikimuistoisessa seurassa Maija Kesäpäivillä 3.5 (registered trademark) Valkeakoskella. Ja tietysti Suomen matkaamme ilahduttivat A, O, O, A ja Myy Länsi-Teiskossa. Kuten myös C&K Tampesterissa, samoin kuin toki I&E. Ja unohtamatta ikinä mahtavia Kesäfestareita Kaarinassa N&T:n kotona. Ja luonnollisesti Veräjämäen porukalle superkiitos kaikesta. Ja erityismahtavaa kun ootte täällä nyt! Kuvien ulkopuolelle jää tsiljaardi huippua hetkeä, olipahan hyvä reissu.

Pitää toki laittaa tänne lista hailaiteista (highlight): kummitussirkka pitää kärkipäätä. järvessä uiminen on hyvä kakkonen vaikka himputin kylmää olikin. J&A:n mielestä kuitenkin rantapallopeli on parasta. Tai Touko. Tai sähly. Ja O:n mielestä uiminen, Toukon kanssa. Tai pallonheitto.

Valsesia

Viime viikonloppuna suuntana oli Valsesia, tarkemmin sanottuna Balmuccia ihan kotvan matkan päässä Varallosta, Piemontessa. Tarkoituksena oli mennä 'raftaamaan' eli laskemaan koskea Sesia-jokeen ja kävelemään Alppiloisilla. Saimme päällemme pienen sadekauden ja lauantaina saapuessamme määränpäähän oli kaikki joet erittäin vuolaita ja ruskeansävyisiä. Joten perille päästyämme kuulimme, että lauantaina on turha kuvitella koskenlaskua, liian vaarallista. Majoituimme belgialaisten ylläpitämään foresteriaan ja lähdimme näin ollen kohti vuoria. Tarkoituksena oli jälleen huiputus ja reipas joukkiomme olikin varustautunut oivasti sämpylöillä sun muilla. Muutaman sadan metrin kohtisuoran nousun (eli useiden kilometrien polun) jälkeen kuitenkin eteemme avautui uskomattoman komea ukkospilvi salamoineen, joten jätimme huiputuksen jälleen väliin luonnonvoimien tahtoon taipuen. Palasimme olutkuppilan (missä puhuttiin paljon saksaa Björnin kauhuksi) kautta koti-foresteriaan odottamaan illan barbecueta.

Toukolla oli reissulla tosi hauskaa. Se juoksi rinnettä ylös alas ja taas ylös alas. Yritti kai näyttää siltä, että piti paimenkoiramaisesti laumaa kasassa, mutta enemmän kaverista paistoi läpi se, että on vaan tosi ihanaa juosta edestakasin! Palattuamme majapaikkaan Toke koitti syödä yhden lapsen ja opin, että tässä maassa kaikilla kärpästä isommilla koirilla tulisi kuulemma olla kuonokoppa, hohhoi...Nälkä alkoi jo vaivaamaan yhtä sun toista. Ja kuinka ollakaan, menimme Toukon kanssa tutkimaan ohivirtaavan joen tilaa ja siinä silmänräpäyksessä grillikatoksesta tuli ukkeli tuomaan Tokelle grillattua luuta. Touko mielissään alkoi sitä pureskelemaan. Ja johan sieltä tuli itse pääkokkikin! Kädessään mitä muutakaan kuin isoja suuria vastagrillattuja lihankimpaleita monta! Ja välittömästi Toukosta tuli pääkokin ylin ystävä!!! Vielä juuri kun olimme palaamassa sisälle baariin, pääkokki huikkasi, että vielä olisi koirulle pari palaa... Että tämmöstä perusmeininkiä...

Baarissa oli menossa belgialainen olutfestivaali, mistä johtuen hanassa oli jos jonkinmoista olutta, oheistuotteita oli tarjolla ja seinissä oli omituisia maalauksia!

Seuraavana aamuna heräsimme toiveikkaina aamiaselle. Jos TÄNÄÄN olisi vesi lempeämpi ja koskenlasku onnistuisi. Ja näinhän siinä kävikin!!! Ja eikun koskeen. Märkäpuku, koskipaita, kypärä ja pelkkari päälle. Pienen opastuksen jälkeen lähdimme jokea kohti. Kumiveneemme kulkeutui omituisia reittejä rannalle ja lähtöpaikalla kaikkien piti hypätä jäätävän kylmään veteen niine hyvineen. Mikä oli tosi hyvä. Adrenaliinit nousi heti pintaan kun oli pikkusen haastavaa jo siinä päästä takaisin rannalle... Huoh. Enää ei harmittanut se, että vaateet kastuisi ehkä hieman. Olin tietysti valinnut etupenkkipaikan ja siinä sitten porhallettiin läpi tyrskyjen ja pärskeiden! Vettä tuli päälle enemmän kuin Särkäniemen Tukkijoessa ja oli kyllä paljon hauskempaakin! Mutta melkosen jännää kanssa. Viimenen koski mentiin pyörien! Hiihoo!!!! Ikävä kyllä yksi ystäviemme kumiveneistä keikkasi kumoon yhdessä koskessa ja tuloksena oli monet paniikit, yksi murtunut häntäluu ja yksi liki-murtunut käsi.... Joten ihan lastenleikkiä meno ei ollut. Ehjänä kuitenkin kotiin. Hieno reisu, jälleen kerran.