torstai 2. heinäkuuta 2009

Blue1

Tämä ei ole maksettu mainos. Vaan tositarina yhdestä ehkä isoimmasta erosta suomalaisten ja italialaisten välillä.
Kuten olen aikasemminkin jo kertoillut, ollaan käyty Toukon kanssa lentokoneessa. Jouluna oltiin, yhteensä kolmessa koneessa (aina Blue1) ku oli välilaskut ja kaikki. Ja nyt mentiin sitten muutama viikko takaperin lomamielessä taas lentokoneella. Toukolla on hieno matkustuslaatikko, mikä aiheuttaa mulle hien pintaan (lähinnä kun sitä raapottaa mukana välillä koti-lentokenttä ja lentokenttä-lomatukikohta). Ja mikä on ostettu lemmikkikaupasta lemmikkikaupan sedän avulla, että saadaan oikea koko pojulle. Kivasti on mennyt ja lentokenttäväki on ollut ihan menossa mukana. Mitä nyt lentojen varausten kanssa oli pientä ristiriitaa Blue1:n asiakaspalvelun kanssa. Mutta nekin saatiin selvitettyä muutaman tiukan puhelinkeskustelun avulla.
Vaan kuinkas sitten kävikään. Viime sunnuntaina oltiin taas ihan lentoon lähdössä (ja edelleen Blue1) ja rutistelin jo boarding passia kädessä jonottaen portille kun mut kuulutettiin tiskille. Siellä lastauspäällikkö tiedusteli, että minunko on tämä koira joka meinaa koneeseen. Juu-u, näin on minun. Sitten lastauspäällikkö sanoi, että laatikko on liian pieni. Anteeksi mitä? Juu, he eivät ota Toukoa koneeseen, laatikko on liian pieni. Selitin heille minkä olen selittänyt yllä. Boksi ON ostettu ko. koiralle ja olemme lentäneet juurikin TEIDÄN yhtiönne lennoilla. He tähän, että jos vaikka koira on kasvanut. No ei kyllä ole. No mutta silti boksi on pikkusen liian pieni. Kaveri joo sanoi tosiaan, että se on ihan siinä hilkulla, mutta kyllä se taitaa olla liian pieni. Pyysi pomonkin paikalle katsomaan ja yhdessä he päätyivät että nyt se oli boksi tosiaan käynyt Toukolle liian pieneksi. Emme pääse koneeseen. "Ja millainen matkalaukku teillä on?" Kun yritin kysyä heiltä syytä siihen, että miksi aiemmin heidän lentoyhtiönsä ei ollut huomannut nyt niin itsestään selvää faktaa boksin pienuudesta, eivät he oikein tienneet mitään vastausta. Luulen, että vastaus on se, että tämähän riippuu täysin virkailijasta. Ja eläinkaupan myyjästä. Säännöt eivät liene niin selviä, että kaikki osaisivat antaa saman vastauksen. Ikävä kyllä. Lastauspäällikkö ja iso-pomo korostivat, että eivät he halua kiusata asiakasta vaan haluavat eläimen parasta. Uskon sen, mutta harmi (ja tuntuu pahalta) että vasta nyt löysin ihmisiä jotka kertovat miten toimia.
Ja että vaikka kysyin apua boksin valkkaamiseen, niin ei olisi taas voinut luottaa avun laatuun.
Enivei, lensimme siis ulos koneesta. Vaikka emme olleet sinne vielä päässeetkään. Iso-pomo buukkasi meidät seuraavan päivän koneeseen (jonka luulin olevan täysi, mutta iso-pomo sanoi, että hän Järjestää tilaa, hihi). Ja tässä kohtaa joku on jo ehkä huomannut yhden pienen ressitekijän. On kaunis ja aurinkoinen SUNNUNTAI. Ja ma-aamuna lento lähtee aamulla varhain. Ja silloin tulisi olla uusi boksi hyppysissä. Trallalaa. Sellainen lähti löytymään muutaman mutkan jälkeen myytävänä lentokentältä. Huoh.
Ehkä kaiken huippu oli se, että Suomen sisäisten kuljetussäätämisten (lentokenttä-kotimaanmajoitus-lentokenttä), yöpymisen, uuden startin ja lennon jälkeen kun pääsimme Malpensaan, kentällä oli ERITTÄIN snadin ja pienen boksin kanssa liikkeellä sinne TODELLA epämahtuva koira. Ja tuli taas tosi paha olo. Huh. Toukon vanha boksi kun on semmonen, että kyllä se sinne mahtuu (etenkin kun Euroopan sisäisillä lennoilla sen kokoisen PITI olla riittävä, mannerten välisille lennoille oliskin tarvinnut lähtiäppäälle isomman), mutta uuteen boksiin tietty tuhat kertaa paremmin. Se voi kutsua kaveritkin kylään sinne vaikka lennon aikana.
O kysyy että joko ei jää haavi auki yllättävässä tilanteessa. Täytyy myöntää, että tämä tuli niin puun takaa, että kyllä en uskonut korviani ja taisin töllistää suu auki.
Ero Suomen ja Italian välillä on se, että Italiassa olisi vouhotettu ja huidottu käsiä ja pyöritelty päätä ja huudettu kovaan ääneen ja neuvottelujen jälkeen lopulta todettu, että ku on niin hilkulla, niin antaa mennä - kyllä se kaveri sinne näyttää mahtuvan. Koneeseen siitä, hop.

Ei kommentteja: