Naapurin tätikin sen eilen vahvisti! Meillä kasvaa noin suunnilleen tuhansittain viikunoita. Puu on JäRiSyTtÄvÄn iso. Joten yletyn vain alaoksille. Tai siis - voisinhan kiivetä tuonne, helposti, mutta itsesuojeluvaisto on jotenkin nykyään aiempaa vahvempi. Mutta roikkuupa niitä siinä alempanakin ihan mielin määrin. Eilen kun olin viikatoimassa nurmea lyhyemmäksi, naapurin täti tuli siihen aidalle kuikkimaan. Uskomaton tyyppi muuten. Puhuu paikallisen lisäksi sujuvaa englantia JA saksaa. Noita on tosi harvassa tommosia. Mutta siis hauska tapaus. Ja kun sille selvisi, että MINÄ juurikin olen se suomalainen, joka niitä viikunoita kerää, niin siinä silmänräpäyksessä täti (85 v...) singahti hakemaan oman, parhaan hillo-ohjeensa ja kaikki tykötarpeet. Hehhee! Joten eilinen hillo tuli sitten sillä ohjeella. Edellinen viikunahillo onkin enemmänkin Marttojen oppeja noudattava - silleen soveltuvasti, koska jostain syystä Marttaliiton sivuilta ei löytynyt viikunahillon reseptiä. Hillojen lisäksi intouduin testaamaan, että miten se viikunan kuivaus sitten sujuu. Ja sehän sujuu! Etenkin kun meille sattui aivan kertakaikkisen läkähdyttävä helleaalto, niin sinne laitin viikunat aurinkoon pälyilemään. Useamman päivän ja paljon viikunoiden edestakaisin kanniskelua se vaati, mutta on ne nyt hyviä. Lisäksi tietysti viikunat ovat nyt kuuluneet useamman viikon päivittäiseen ruokavaliooni. Vielä maistuvat, mutta olen alkanut miettiä kuinka kauan... Noh, yksi tapa saada niitä käytettyä on myös levittää niitä lähipiiriin - KAIKKI ovat tehneet kauppansa, hyvin. Fig delivery guy, buon giorno.
Viikunoiden lisäksi hillot olen pyöräyttänyt karhunvatukoista (nami!) ja päärynöistä. Jälkimmäisen maustoin kanelilla ja sitruunalla ja kyllä tuli hyvää. Niitä sambukoita opiskelin, mutta päädyin lopulta jättämään aiheen - pärjään ilmankin. Etenkin kun jos olisin poiminut siitä väärästä, tokikin ihan samannäköisestä puusta, olisi hillosta tullut vaan paha olo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti