perjantai 8. lokakuuta 2010

Piirakkata

Vihdoinkin. Kyllä sitä jo olin niin pitkään suunnitellut, että olivat jo tavallaan puoliksi tehdyt. Liki puoleksi syödytkin... Mutta nyt siis lopultakin Suomesta kärrätyt ruisjauhot ja puuroriisi löysivät tiensä lopulliseen päämääräänsä - karjalanpiirakoiksi! Jipii! T:n kanssa otettiin omat niskamme kiinni ja pyöräytimme pari pellillistä kauniita ja tokikin oikeaoppisia ja ah, niin upeasti rypytettyjä piiraita. Sekä pelti kakkaroita. Nami!
Tästä se lähteepi - mitään piirakkakaulimia edes osaa kaivata kun on tarpeeksi kaukana säännöllisistä karjalanpiirakkalähteistä.
Voi jukra, rypytys käy, niin ettei kamera ehi mukaan!
Siinä ne ovat - ja kohti uunia!
Ja uunin jälkeen, voimaidolla tokikin valeltuina.
Nyt on annettu yleishälyytys ruisjauhojen ja puuroriisin yleisen Suomesta Italiaan kulkeutumisen lisäämiseksi. Ja hanakoita apukokkeja on jo komia jono. Ensi kerralla lisätään hei enempi suolaa siihen voihin, ehkä puuroonkin. Mutta etenkin paikallinen voi on melko hmmm.... erilaista kuin kotoisa suomalainen. Näin jälkikäteen sitä voi vapaasti ihmetyttää, että miksi en ole pyöräytellyt piirakoita useammin?!??! Vapise Saarioinen, nyt valloitetaan saapasvaltio karjanpiirakoilla. Eli kiitti T repäsystämme, pian uusiksi. Ja kiitti myös kuvista - kopiraitti on tällä kertaa T:lla Biandronnossa.

Ei kommentteja: