La casa mia, jälleen!

Joskus silloin kun olin muuttamassa näille seuduin, katselin karttaa huvittuneena. Täällä kun on vallan hassuja paikannimiä. Kuten osmoosi-Osmate, Vares-Varese, uponnut-Uponne ja "tai no"-Taino. Ja kuinka ollakaan, nyt sitten asun siellä "tai no"ssa!!! Kyllä vain, ihanan upea kotini Comabbion kylillä vaihtui ennen joulua. Ja ei, en ole koukussa muuttamiseen, se on edelleen tosi rankkaa. Varsinkin jos on juuri raahannut kulmavuodesohvan äärimmäisen kapeita portaita vanhaan asuntoon ja sitten keksii, että juu, nyt on taas hyvä idea muuttaa. Mutta sellainen tilanne tuli vastaan ja nyt sitten ollaankin Toukon kanssa hyvin kotiuduttu. Mitä nyt taas tänään löydettiin yllättävä kätkö metsästä koiralenkillä - siitä kerron lisää kunhan menen ensin kameran kanssa paikan päälle.

Meillä on neljä ovea parvekkeille ja tällainen näkymä aukeaa siitä yhdeltä parvekkeelta ja myös ulko-ovelta. Sen nimi on Monte Rosa. Sen vuoren. Pian on jo niin lämmin, että voi siellä parvekkeella siemailla aamukahvia ja nauttia maisemasta. Sunnuntaina näin ekan perhosen!!!

Mutta oli meillä vähän myös lunta. Tosin kun iltapäivällä otin kuvan, oli suuri osa jo ehtinyt sulaa vespan päältä, harmi. Mutta tuo oli siis joulun tienoossa tuo lumi. Taas on työmatka lyhentynyt aavistuksen - pyörällä tosin saa taas kammetta rinnettä ylös alas. Mutta täällä ei taida ilman rinnettä juuri selvitä missään.

Asuntoa on hieman erilainen kuin mihin Suomessa on tullut totuttua, mutta hyvin tänne on kotiutunut. Sopu sijaa antaa! Eilen vuokranantaja lupasi, että saamme hankkia uuden hellan. Vanhasta kun kaasua tulee vähän niinku joka paikasta, joskus jopa säätönupit ovat liekeissä... Touko kämppiksineen tykkää parvekkeesta - ehkä kattelevat Monte Rosaa. Ja nuo portaat siis vievät meidän kotiin.

Jotta totuus ei unohdu, muistutetaan kuulijoita sijainnistamme maaseudulla. Välillä siis maaseutu tulee luoksemme enemmän kuin toisinaan. Kovin söpöjä nuo lampaat oli. Ja nauratti aika paljon kanssa. O:lle tiedoksi: koiria on paimenina!

Ei voi olla totta:

Suuressa ja mahtavassa Italian maassa on kuulemma bloki jäänyt jumiin! Hmm... Taitaa olla totta... Lainatakseni erään tunnetun blokkaajan tekstiä totean, että jumissa taitaa olla lähinnä kirjoittaja ja tekosyy on tietenkin sää. Täällä maailman kolkalla kylmän kostea. Brrrrr. Ah niin ihana paikallinen tapa on yksinkertaiset ikkunat!!! Luulin, etta ne jäivät jo historiaan maissa, jossa tunnetaan käsite “Talvi”. Taikka ne neljä ovea, jotka johtavat parvekkeille plus se yksi ulko-ovi. Niistä yksikään ei sulkene sillain kunnolla, etteikö viima kävisi. Esimerkiksi sieltä parin sentin raosta, joka on lattian rajassa. Tietty jossain lämpimässä maassa asiat on eri tavalla. Kuten Jaavalla, missä kuulemma ravintoloissa ei ole seiniä lainkaan. Mutta tässä maassa talvikausi kestää kolme-neljä kuukautta, jolloin läpiveto ei ole kaiken aikaa toivottavaa. Jotenkin paikalliset eivät vain muista talven olemassa oloa lainkaan! Vähän huvittavaakin jopa toisinaan. Sitten kun lunta sataa 2 cm, nämä laittavat lumiketjut autoihin ja ajelevat pitkin poikin tehden teihin reikiä!!! Jotka on isoja! Sateen sattuessa ne täyttyvät vedellä (eli piiloutuvat) ja voi sitä raukkaa, joka renkaansa semmoiseen ajaa – rengas onpi rikki saman tien. Mutta teiden paikkaajille riittää hommia! Se on hyvä se!

Nojuu, ei se talvi täällä nyt niin kovin hurja ole, mutta opin ainakin arvostamaan suomalaista rakennustapaa pitää kylmä ulkona ja lämmin sisällä. Kaasun hinnan ollessa taivaissa, harakoiden lämmittäminen ei ole lähellä sydäntäni.

Ja vielä siitä jumista. Nyt on jälleen (korkea) aika kertoa kuulumisia, etenkin kun ruvetaan kiristelemään ja uhkailemaan. Vaikka 2500 km päästä kaikuva kiristys ei onneksi ole kovin uhkaava, laitan silti pian kuvia tuosta mainitsemastani uudesta kodista ynnä muusta sellaisesta. Ja tekstiä kanssa.

Kevät on täällä jo ilmassa, tänään pitää äkkiä laittaa joulukuussa unohtuneet kukkasipulit multaa, koska kohta ei ole toivoakaan yöpakkasista.

Italia Saku Tuomisen silmin

Lainaan hanen artikkelinsa Blue Wingsin sivuilta. Olkaa hyva. Kiitti serkku!

Maisema

Aina joskus Alppeja ylittäessä sattuu hyvä säkä. Autolla tai lentäen. Joskus huono säkä. Autolla onneksi en ole huonoon säkään eli tositosi huonoon keliin tai megaruuhkiin törmännyt. Mutta lentokoneesta olen nähnyt välillä pelkkiä pilviä. Ja taas toisinaan saan nauttia esimerkiksi tällaisista maisemista. Aivan tosi upeeta!

Prahassa II

Työmatkan kunniaksi pääsin tutustumaan Brenovin luostariin. Kirkossa, mikä oli barokkikonsertin paikka, oli tuhannen kylmä! Joten ohjelmaa aikaistettiin ja ilmeisesti myös lyhennettiin. Sillä konsertti kesti kolme piisiä. Melko lyhyitä. Urut olivat kyllä pramean näköiset ja kuuloiset!

Illalliselle saapuessamme meidät vastaanotti barokkimuusikkokaksikko portaikossa.

Ja illallisen lomassa saimme nauttia barokkitanssijoiden esityksestä vaaleanpunaisissa asuissaan! Barokkibändistä jäi ottamatta kuva, mutta heidän soittimensa pitää tarkistaa jostain - niin omituisia oli osa. Muun muassa klarinettimainen huilu. Koitan tarkentaa raporttiani lähitulevassa.

Jäänmurtoiltapalalla saimme myös nauttia musiikista. Tosin taisin olla miltei ainoa joka bändiä kuunteli, harmi... Ne soitti mm. "Some of these days" - illan paras (ja ainoa) bändi, ehdottomasti!

Prahassa

Marraskuun alussa kävin työmatkalla Prahassa! Se oli hienoa se! Ennen varsinaisen työn alkamista ehdin kiertelemään katselemassa kaupunkia. Ja viidentoista vuoden tauon jälkeen oli jo korkea aika tarkistaa mm. Kaarlen sillan paikallaan olo. Löytyi (alla). Yhdestä kivimuurista löysin tahattoaman taideteoksen (yllä) etsiessäni ruokapaikkaa, jonka piti olla ihan siinä portaiden keskivaiheilla. Ongelma oli vain se, että portaita oli monta. En siis löytänyt.

Pitkän kävelyni jälkeen, ennenkuin kiukku yllätti, löysin loistavan kuppilan, missä pääsin vihdoin syömään. Ja maistamaan tsekkiläistä olutta ruokani, Spiz obra Kyklopa eli Skewer of giant Kyklop, kyydittäjänä.

Löysin paikallisen "Mozartin" - tai ainakin patsaan mikä on pystytetty Mozartin Don Giovannin kantaesityksen kunniaksi.

Touko kokeilee

NYT on Toukolla BH-koe suoritettuna! Ja melkoinen viikonloppu kertakaikkiaan, wau!

Olen saattanut mainita, että menimme Toukon kanssa treeniryhmään, mitä vetää semmonen saksalainen "Wille". Koska ilman valkkua kokeeseen pääsy on mahdotonta. Ja täällä iloisessa Italiassa koiratreenaus ei varsinaisesti ole pop, joten jos/kun jotain tahtoo suorittaa, niin Saksa on melko kätevä vaihtoehto. Integroiduimme siis tuohon Willen ryhmään - muut koirat ovat lähinnä rottweilereita, joita koulutetaan huutamalla kurkku suorana ja käyttämällä quinzalio ai puntia eli kaulapantaa, jota nykäsemällä koira YMMÄRTÄÄ... Eli kurkkuun sattuu ja paljon. Koitimme siis Toukon kanssa tuoda ryhmään esimerkkiä, että pehmeämmillä keinoilla koirat myös oppivat. Välillä meitä tuijotettiin huuli pyöreänä kun tehtiin ittestämme pellejä!

Sitten vihdoin kokeeseen lähdön aika koitti. N:n kanssa pakattiin autoon T ja L ja yllätyspakettina D. Viimeisen ansiosta pääsimme ajelemaan Itävallan kautta kohti Saksaa ja Reutlingenia. Kevyen yhdentoista tunnin ajelun jälkeen saavuimme yöpaikkaamme, jonnekin päin Saksan eteläosia. Lyhyiden yöunien jälkeen ja intoa tietysti puhkuen suuntasimme aamulla Rottweilen kylään - kuinka ollakaan! - paikallisen rottweiler-klubin treenikentälle. Siellä olivat jo hakukokeet käynnissä ja autoja ohittaessamme peräkärryt hytkyivät sisällä haukkuvien koirien karjuessa meille.

Kostean mutaisilla pelloilla ryhdyimme sitten odottelemaan vuoroamme. Itse kenttä oli kyllä pramea - ei käy kieltäminen! Ensin vuorossa olin minä. Saksassa BH-kokeeseen kuuluu kirjallinen koe, eräänlainen ajokortti koiranpidolle. Kukin koiranohjaaja tekee sen vain kerran uransa aikana. Koetta varten opettelin paljon saksaa, 150 saksankielistä kysymystä koiranpidosta... Onneksi suuri osa oli monivalintakysymyksiä, mutta huhhuh. Saksastakin saa melkoisen kapulakielen kun oikein yritetään - jopa N:llä oli paikoin hermoissa pitelemistä kun hän treenasi mua. Noista 150 kysymyksestä 30 tuli kokeeseen - juurikaan yhtään ei oikeestaan saa mennä väärin...

Pääsin läpi! Sain puolikkaan virheen, joka kuulemma ei varsin suuri virhe ollutkaan. Jee! Eikun eteenpäin kokeessa. Itse kokeeseen olimme valmistautuneet N:n kanssa, niin että teemme sen aina "yhdessä" - niin oli itte Wille myös hyväksi päättänyt. Mutta eihän se sitten kokeessa niin mennyt. Lyhyesti täytyy myöntää, että koetta edeltäneissä treeneissä homma meni putkeen reippaasti paremmin. Sen enempää tätä muistelematta sanottakoon, että läpi meni.

Kaupunkiosuus kokeesta tehtiin pellon laidalla "väkijoukon" häiritessä koiraa jos jonkinmoisilla ärsykkeillä. Siinä oli niin Toukolla kuin mullakin naamassa pitelemistä. Siitäkin selvisimme kunnialla. Siis kokeesta. Nauroimme naurut pihalle tuomarin häipyessä näkyvistä.
Kiva oli seurata mm. schützhund-kokeiden suoritusta. Mm. yhden koiran haukku ärsytti tuomaria melkoisesti, mutta onneksi tuomari pääsi yli ärsytyksestään. Minkä se koira haukulleen mahtaa.

Pientä iloa aiheutti kanssakilpailijoideni seuraaminen. Jossain vaiheessa ymmärsin, että kyllä, Saksassa ollaan. Viiksiä oli joka lähtöön. Olen pahoillani, että kuvat eivät tällä kertaa kerro tuhatta sanaa tai jopa enempää. Mutta sanokaa minun sanoneen - hienoja viiksiä oli!

Kotiin viemisiksi saimme pokaalin! Tosi iso, varmaan 50 senttii korkea, kultainen. Sen kruunaa huippua koristava rottweilerin kuva - en ole vielä keksinyt palkintokaapille hyvää sijoituspaikkaa.
Päivän kruunasi lukkiutunut auto. Missä tokikin koiruudet sisällä. Koiralaatikossa... Sadekin loppui kätevästi ja aurinko alkoi paistaa. Voi hyvän tähden. Hajonnutta ikkunaa huoltoasemalla paikattuamme saimme ajaa peräti parisataa metriä ennenkuin koirilla oli jälleen hyvin ilmastoidut oltavat. Ei käy elämä tylsäksi! Nauru pidentää elämää!