Huhhuh, mitä kaikkea onkaan ehtinyt tapahtua viimeisen kirjoitelman jälkeen. Tai oikeastaan tämä “Hei, hulinaa” alkoi jo ennenkuin ylpeilin tänne tuosta vihreässä paidassa juoksemisesta.
Kaikille niille, kenelle en aiemmin paljastanyt, tämä tulee yllätyksenä. Mutta syntyneiden tekstieni määrähän korreloi matkustamisen kanssa. Ja erityisesti Suomi-matkailun. Kävin siis Suomikiertueella pari viikkoa sitten ja näin muodostui tekstitulvaan katko...
Suomessa ollessani mm. pohdimme lampaanlihanakeilla täytettyjä hotdokkeja syödessämme, että mikä onkaan hyvä ruokavalinta ensitreffeille. Lampaanlihanakkihodarit kaikilla oheistuotteilla täyteen ahdettuna eivät olleet ykkösvalintamme. Hirmu hyviä ne olivat, mutta niiden kanssa käy helposti kuin tortillan kanssa – ahne kun saa enemmän, täytteitä myös syliinsä, rinnuksille ja ympäri naamaa. Muitakin vaihtoehtoja plokkasimme auttamatta pois: Spaghetti lentelee pitkin naamaa, punaviinistä tummuu hampaat, pinaatti jää hampaiden väliin. Pitääkö pitsa syödä reunoineen vai ilman? Monta on sudenkuoppaa. Pohdimme oikein nettipalvelun perustamista, minne voitaisiin listata kaikki vältettävät ruuat. Ja tähän soppaan lisään romanialaisen psykolookisen kollegani hypoteesin ruoan laittoon ja syömiseen liittyvien tapojen ja tyylien korreloimisesta ihmissuhteiden kanssa, niin ihmehän se on, että kukaan uskaltaa enää mitään syödä. Erittäin huolissani olin/olen ystävästäni, ruotsalainen perusmukava jamppa. Hän meni ihastumaan tuohon romanialaiseen ja olimme sitten eräänä iltana dinnerillä isolla porukalla. Samaan aikaan kun minä söin perinteisen reippaasti pasta-ateriaani, romanialainen avarsi maailmankuvaamme hypoteesillaan. Pohdimme EU-rahoituksen hakemista, koejärjestelyä ja tarvittavien koehenkilöiden määrää. Ja ruotsalainen poika ei lopulta pystynyt muutakuin siirtelemään ruokaa lautasellaan. Sen verran sekaisin kaveri meni siitä, että mikä tyyli nyt olikaan toivottu… Herramunjeera, kyllä nyt syödä pitäisi uskaltaa!!! Syömättömyys tokikin tuotti pojan toivoman tuloksen – nyt on romanialainen tyttö käytetty Ruotsissa saakka. Jatkan tosin tilanteen seuraamista – jos kaveri alkaa näyttää nälkiintyneeltä, voimme mahdollisesti johtopäätellä suhteen perustuvan huijaukselle.
Mutta tavallaan tuo ruokahypoteesi oli mielenkiintoinen ja olenkin pohdiskellut sen mahdollista sisällyttämistä MHC-komplekseihin perustuvaan deittipalvelimeen. Eli positiivisen t-paitatestin jälkeen kohteet lähetetään tarkoin suunnatulle illalliselle palautekaavakkeineen. Jotta huijausta ei pääsisi tapahtumaan. Palautekaavake tokikin analysoidaan tarkoin tilastollisin menetelmin. Ja kaikki tämä vie kohti tarkoin kohdennettua palvelua.
Tietysti pohdimme myös kuinka vähän se ruoka sitten enää vaikuttaakaan, mikäli ensi- ja toisivaikutelma on saatu jo luotua esim. talvisen avannon äärellä kuivapuvun alta paljastuvan kalsariasun avulla.
Summa summarum lieni se, että kylläpä tämä saavutettu elämänkokemus jo antaakin eväät niin paljon suurempien asioiden ajatteluun ja laajentuneeseen maailmankuvaan kuin mitä luulimme tuossa reipas 15 vuotta sitten. Silloin sitä kuulemma luultiin, että kolmekymppiset on vanhoja! Vielä mitä – eihän nelikymppisetkään ole!
Näinkin tärkeillä pohdinnoilla ilmoitan, että olen jälleen linjoilla. Kerrottavaa riittää, kuviakin on, joten koitan löytää myös ajan raportoinnille! Btw, orvokit ovat edelleen elossa - kylläpä pienet asiat tekevät iloiseksi!
Kaikille niille, kenelle en aiemmin paljastanyt, tämä tulee yllätyksenä. Mutta syntyneiden tekstieni määrähän korreloi matkustamisen kanssa. Ja erityisesti Suomi-matkailun. Kävin siis Suomikiertueella pari viikkoa sitten ja näin muodostui tekstitulvaan katko...
Suomessa ollessani mm. pohdimme lampaanlihanakeilla täytettyjä hotdokkeja syödessämme, että mikä onkaan hyvä ruokavalinta ensitreffeille. Lampaanlihanakkihodarit kaikilla oheistuotteilla täyteen ahdettuna eivät olleet ykkösvalintamme. Hirmu hyviä ne olivat, mutta niiden kanssa käy helposti kuin tortillan kanssa – ahne kun saa enemmän, täytteitä myös syliinsä, rinnuksille ja ympäri naamaa. Muitakin vaihtoehtoja plokkasimme auttamatta pois: Spaghetti lentelee pitkin naamaa, punaviinistä tummuu hampaat, pinaatti jää hampaiden väliin. Pitääkö pitsa syödä reunoineen vai ilman? Monta on sudenkuoppaa. Pohdimme oikein nettipalvelun perustamista, minne voitaisiin listata kaikki vältettävät ruuat. Ja tähän soppaan lisään romanialaisen psykolookisen kollegani hypoteesin ruoan laittoon ja syömiseen liittyvien tapojen ja tyylien korreloimisesta ihmissuhteiden kanssa, niin ihmehän se on, että kukaan uskaltaa enää mitään syödä. Erittäin huolissani olin/olen ystävästäni, ruotsalainen perusmukava jamppa. Hän meni ihastumaan tuohon romanialaiseen ja olimme sitten eräänä iltana dinnerillä isolla porukalla. Samaan aikaan kun minä söin perinteisen reippaasti pasta-ateriaani, romanialainen avarsi maailmankuvaamme hypoteesillaan. Pohdimme EU-rahoituksen hakemista, koejärjestelyä ja tarvittavien koehenkilöiden määrää. Ja ruotsalainen poika ei lopulta pystynyt muutakuin siirtelemään ruokaa lautasellaan. Sen verran sekaisin kaveri meni siitä, että mikä tyyli nyt olikaan toivottu… Herramunjeera, kyllä nyt syödä pitäisi uskaltaa!!! Syömättömyys tokikin tuotti pojan toivoman tuloksen – nyt on romanialainen tyttö käytetty Ruotsissa saakka. Jatkan tosin tilanteen seuraamista – jos kaveri alkaa näyttää nälkiintyneeltä, voimme mahdollisesti johtopäätellä suhteen perustuvan huijaukselle.
Mutta tavallaan tuo ruokahypoteesi oli mielenkiintoinen ja olenkin pohdiskellut sen mahdollista sisällyttämistä MHC-komplekseihin perustuvaan deittipalvelimeen. Eli positiivisen t-paitatestin jälkeen kohteet lähetetään tarkoin suunnatulle illalliselle palautekaavakkeineen. Jotta huijausta ei pääsisi tapahtumaan. Palautekaavake tokikin analysoidaan tarkoin tilastollisin menetelmin. Ja kaikki tämä vie kohti tarkoin kohdennettua palvelua.
Tietysti pohdimme myös kuinka vähän se ruoka sitten enää vaikuttaakaan, mikäli ensi- ja toisivaikutelma on saatu jo luotua esim. talvisen avannon äärellä kuivapuvun alta paljastuvan kalsariasun avulla.
Summa summarum lieni se, että kylläpä tämä saavutettu elämänkokemus jo antaakin eväät niin paljon suurempien asioiden ajatteluun ja laajentuneeseen maailmankuvaan kuin mitä luulimme tuossa reipas 15 vuotta sitten. Silloin sitä kuulemma luultiin, että kolmekymppiset on vanhoja! Vielä mitä – eihän nelikymppisetkään ole!
Näinkin tärkeillä pohdinnoilla ilmoitan, että olen jälleen linjoilla. Kerrottavaa riittää, kuviakin on, joten koitan löytää myös ajan raportoinnille! Btw, orvokit ovat edelleen elossa - kylläpä pienet asiat tekevät iloiseksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti