Oopperasta jälleen päivää

Tänään meillä käsittelyssä viime viikolla tarkistettu pätkä nimeltänsä “Z Mrtvého Domu” eli ”From the House of the Dead” säveltäjänään tsekkiläinen Leos Janácek. Libretosta vastaa sama tyyppi ja hän nappasi ideat Fyodor Dostoevskyn novellista. Ooperan kantaesitys oli Brnossa 1930, just pari vuotta säveltäjän kuoleman jälkeen.

Ooppera on kolmiosainen, tällä kertaa ainakin kaikki osat vedettiin kerralla läpi. Mikä oli vähän yllättävää, koska huhut kertovat, että La Scalalla on rahavaikeuksia. Olisi ehkä kannattanut kerätä kuohuviini rahat pois kuleksimasta! Paitsi että me löydettiin onneksi kuohuviinit ennen oopperaa sieltä sivukujalta melko kohtuuhintaan. En tosin ole sellaista hintaa maksanut täällä missään muualla... Taas oli istumapaikat edellisiä paremmat! Tätä menoa kohta varmaan pääsen sinne päällikköaitioon, huh. Nyt oltiin kolmospartsilla, vain pari laatikkoa sivuun päällikköaitiosta.

Oopperan tapahtumapaikka on vankila siperiassa. Oopperassa ei ole kantavaa, läpikulkevaa tarinaa vaan yksittäiset hahmot kertovat omia tarinoitaan. Niinku että miten päätyivät vankilaan.

Ooppera alkaa talviaamuisessa vankilassa. Aatelismies Gorianchikov saapuu vankilaan väittäen olevansa poliittinen vanki ja hänet ruoskitaan välittömästi päällikön käskystä. Eräällä vangilla on jemmassa siipensä loukannut kotka, jonka uhmaa kaikki ihailevat. Skuratov saa päähänsä alkaa laulaa jotain tosi ärsyttäviä laulunpätkiä ja muistelee pikkusen silleen mielipuolisesti elämäänsä Moskovassa. Sit sitä rupee tanssittamaan ja lopulta se pyörtyy. Luka on vähän ärtynyt Skuratovista, ja tuo julki oman tarinansa kuinka hän tappoi vartijan edellisessä vankilassa joutuen ruoskittavaksi. Ja ruoskimisesta puheen ollen, ruoskimisesta puolikuollut Gorianchikov raahataan sisään.
Toisen osan alkajaisiksi Gorianchikov ystävystyy nuoren Alyeyan kanssa ja opettaa häntä lukemaan ja kirjoittamaan. Raskaan työn päätteeksi vangit saavat lomaa. Ja loman kunniaksi vangit saavat papilta siunauksen ja heittävät kylän väelle pantomiimiesityksen – erityinen ’näytelmä näytelmässä’ ominaisuus. Enemmän se kyllä näytti siltä, että maksullisia naisia saapui vankilaan, mutta miksi, se jäi arvoitukseksi. Skuratov kertoo kuinka hän oli ihan rakastunut saksalaiseen pesijätyttöön, Luyzaan. Tuo tyttö johdatti Skuratov raukan murhaamaan sukulaismiehen, jonka kanssa Luyza oli pakotettu menemään naimisiin. Sitten Alyeya ja Gorianchikov keksivät juoda teetä, mutta siitä yksi vanki kimmastuu tyystin ja hakkaa Alyeyan pahasti.
Kolmas osa tapahtuukin sitten vankilan sairaalassa. Alyeya on kuoleman kielissä, kovassa kuumeessa. Skuratov on tullut ihan hulluksi ja itseskelee Luyzan perään. Sitten yllytetty Shishkov kertoo tarinansa, kuinka hän rakasti Akulinaa. Tosin Filka, kilpakosija, väitti kaikille että Akulina ei suinkaan ole koskematon, hän tiesi. Joten Akulinalla ei ollut mahkuja hyviin naimisiin ja suostui näin ollen Shishkovin vaimoksi. Sit Filka kuitenkin sanoi, että hups, hän vaan valehteli ja Akulina sanoi Shishkoville, että onkin ihan hirmu rakastunu Filkaan. Joten Shishkov tappoi tietty vaimonsa siltä istumalta.
Tällä välin jostain kumman syystä Lukalla menee tosi huonosti näyttämöllä – se on ehkä Siperian talven jäljiltä tosi kipee. Ja se menee ja kuolee. Minkä jälkeen Shishkov vasta tunnistaa, että Lukahan on perhanan Filka. Ja sinne se yrittää pomapata Shishkov pieksemään kuollutta vankitoveriaan.
Päällikkö on humalassa ja kutsuu Gorianchikovin luokseen. Sanoo, että sori, ruoskintaan ei muuten ollutkaan mitään syytä. Oho. Ja Gorianchikov vapautetaan. Samalla vapauteen lähtee siipensä parantanut kotka.
Ja näin vankilan elämä jatkaa kulkuaan. Sen pituinen se.

Jätin tänne pohjalle sokeriksi semmosen ison seikan, että orkesteria johti kukapa muukaan kuin Salosen Esa-Pekka!!! Hyvin se hoiti homman kotio. Ja ovat samalla kokoonpanolla käyneet heittämässä samaa keikkaa Metropolitanissa New Yorkissa ja sit kans Wienissä. Ja toi Patrice Chéreau oli toi noin ni ohjaaja. Mistä päästään hauskaan kuriositettiin – olen ehkä nyt virallisesti Mr. Chéreaun (Pate) fani, nimittäin vuosi sitten näkemäni Tristan&Isolde oli myös hänen ohjaamansa, ha! Vähänkö menee hifistelyksi!

Jälleen upea kokemus. Tähän oopperaan kehotettiin menemään avoimin mielin muistaen, että tämä pätkä ei ole Verdin eikä Wagnerin tyyliin kepeä. Eikä ollut. Mutta upea se oli. Yllättävän niukoilla lavasteilla saatiin taas paljon aikaiseksi. Vankien työnä muuten oli katosta tiputettujen paperivuorien siivoaminen, huh! Ja sairaalaan saatiin entistäkin ankeampi tunnelma roikottamalla näyttämön katosta virttyneitä loisteputkilamppuja.