Suometuin, hetkeksi

Tuli käytyä Suomessa lomilla ja nyt pitää äkkiä kirjoittaa aiheesta muutama sananen. Paitsi että olen edelleen sitä mieltä, että kuvat puhuvat enemmän kuin minun tuhat sanaani, joten kuvaa on odotettavissa. Kuvaa siitä kuinka olemme Toukon kanssa yhden jos toisen koiran ynnä mukavan ihmisen seurassa. Sekä siitä, että vietimme kesää Peränteellä Mummin luona sekä juhannusta ikimuistoisessa seurassa Maija Kesäpäivillä 3.5 (registered trademark) Valkeakoskella. Ja tietysti Suomen matkaamme ilahduttivat A, O, O, A ja Myy Länsi-Teiskossa. Kuten myös C&K Tampesterissa, samoin kuin toki I&E. Ja unohtamatta ikinä mahtavia Kesäfestareita Kaarinassa N&T:n kotona. Ja luonnollisesti Veräjämäen porukalle superkiitos kaikesta. Ja erityismahtavaa kun ootte täällä nyt! Kuvien ulkopuolelle jää tsiljaardi huippua hetkeä, olipahan hyvä reissu.

Pitää toki laittaa tänne lista hailaiteista (highlight): kummitussirkka pitää kärkipäätä. järvessä uiminen on hyvä kakkonen vaikka himputin kylmää olikin. J&A:n mielestä kuitenkin rantapallopeli on parasta. Tai Touko. Tai sähly. Ja O:n mielestä uiminen, Toukon kanssa. Tai pallonheitto.

Valsesia

Viime viikonloppuna suuntana oli Valsesia, tarkemmin sanottuna Balmuccia ihan kotvan matkan päässä Varallosta, Piemontessa. Tarkoituksena oli mennä 'raftaamaan' eli laskemaan koskea Sesia-jokeen ja kävelemään Alppiloisilla. Saimme päällemme pienen sadekauden ja lauantaina saapuessamme määränpäähän oli kaikki joet erittäin vuolaita ja ruskeansävyisiä. Joten perille päästyämme kuulimme, että lauantaina on turha kuvitella koskenlaskua, liian vaarallista. Majoituimme belgialaisten ylläpitämään foresteriaan ja lähdimme näin ollen kohti vuoria. Tarkoituksena oli jälleen huiputus ja reipas joukkiomme olikin varustautunut oivasti sämpylöillä sun muilla. Muutaman sadan metrin kohtisuoran nousun (eli useiden kilometrien polun) jälkeen kuitenkin eteemme avautui uskomattoman komea ukkospilvi salamoineen, joten jätimme huiputuksen jälleen väliin luonnonvoimien tahtoon taipuen. Palasimme olutkuppilan (missä puhuttiin paljon saksaa Björnin kauhuksi) kautta koti-foresteriaan odottamaan illan barbecueta.

Toukolla oli reissulla tosi hauskaa. Se juoksi rinnettä ylös alas ja taas ylös alas. Yritti kai näyttää siltä, että piti paimenkoiramaisesti laumaa kasassa, mutta enemmän kaverista paistoi läpi se, että on vaan tosi ihanaa juosta edestakasin! Palattuamme majapaikkaan Toke koitti syödä yhden lapsen ja opin, että tässä maassa kaikilla kärpästä isommilla koirilla tulisi kuulemma olla kuonokoppa, hohhoi...Nälkä alkoi jo vaivaamaan yhtä sun toista. Ja kuinka ollakaan, menimme Toukon kanssa tutkimaan ohivirtaavan joen tilaa ja siinä silmänräpäyksessä grillikatoksesta tuli ukkeli tuomaan Tokelle grillattua luuta. Touko mielissään alkoi sitä pureskelemaan. Ja johan sieltä tuli itse pääkokkikin! Kädessään mitä muutakaan kuin isoja suuria vastagrillattuja lihankimpaleita monta! Ja välittömästi Toukosta tuli pääkokin ylin ystävä!!! Vielä juuri kun olimme palaamassa sisälle baariin, pääkokki huikkasi, että vielä olisi koirulle pari palaa... Että tämmöstä perusmeininkiä...

Baarissa oli menossa belgialainen olutfestivaali, mistä johtuen hanassa oli jos jonkinmoista olutta, oheistuotteita oli tarjolla ja seinissä oli omituisia maalauksia!

Seuraavana aamuna heräsimme toiveikkaina aamiaselle. Jos TÄNÄÄN olisi vesi lempeämpi ja koskenlasku onnistuisi. Ja näinhän siinä kävikin!!! Ja eikun koskeen. Märkäpuku, koskipaita, kypärä ja pelkkari päälle. Pienen opastuksen jälkeen lähdimme jokea kohti. Kumiveneemme kulkeutui omituisia reittejä rannalle ja lähtöpaikalla kaikkien piti hypätä jäätävän kylmään veteen niine hyvineen. Mikä oli tosi hyvä. Adrenaliinit nousi heti pintaan kun oli pikkusen haastavaa jo siinä päästä takaisin rannalle... Huoh. Enää ei harmittanut se, että vaateet kastuisi ehkä hieman. Olin tietysti valinnut etupenkkipaikan ja siinä sitten porhallettiin läpi tyrskyjen ja pärskeiden! Vettä tuli päälle enemmän kuin Särkäniemen Tukkijoessa ja oli kyllä paljon hauskempaakin! Mutta melkosen jännää kanssa. Viimenen koski mentiin pyörien! Hiihoo!!!! Ikävä kyllä yksi ystäviemme kumiveneistä keikkasi kumoon yhdessä koskessa ja tuloksena oli monet paniikit, yksi murtunut häntäluu ja yksi liki-murtunut käsi.... Joten ihan lastenleikkiä meno ei ollut. Ehjänä kuitenkin kotiin. Hieno reisu, jälleen kerran.

Vespaaah!

Pientä laittoo se vaatii vaan, sitten paanalle....! Näinhän se menee Vespankin kanssa. Viimeksi jäimme siihen kutkuttavaan tilanteeseen, että Automotorizzazioneen oli seuraavaksi matka. Onneksi työnantaja järjesti ylimääräisen vapaapäivän, mitä täällä myös 'ponte'ksi kutsutaan, joten pääsin lähtemään toivioretkelleni. Ensin ohjeistin kartturini postin sijainnilla ja näin se jälleen kartturi auttoi löytämään perille asti! Postissa tökkäsin tätille kolme lapuskaa, jotka oli mun puolestani täytetty ja täti vaikutti tyytyväiseltä. Saatuaan viitisenkymppiä. Näistä maksuista kuitit visusti nyrkissäni rohkaistuin lähtemään mystiseen motorizzazioneen. Kartturi oli yhtä eksyksissä kuin minä, mutta pitkän pyörimisen jälkeen kurvasimme perille - paikalliseen katsastuskonttoriin siis! Minä ja miljaardi miestä, italialaista, tungeksimme lappuinemme hallissa, missä oli lasi-ikkuna asiakkaan ja asiakaspalvelijan välissä. Pitää siis puhua lujaa, että ääni kantaa siitä lasin LÄPI. Säkällä päädyin oikeaan jonoon ja täti alkoi taas kiltisti toimittamaan asiaani. Siihen asti kunnes tuli hankalia kysymyksiä ja tuskan hiki alkoi nousta. Minut siirrettiin syrjään ja seuraava asiakas tuli luukulle. 'Katso' kertakaikkiaan - minähän en suostu lähtemään mihinkään ennenkuin asia on hoidossa. Eikun puhelua sisilialaiselle 'no worries' kaverille ja lopulta laitoin tädin puhumaan sisilialaisen kanssa ja hupskeikkaa - hommahan oli klaari! Pitkään aikaan ei kyllä ole tuskan hiki yltänyt tuolle tasolle... Sitten mun piti ilmeisesti ryhtyä odottamaan, jotain. Siellä tönötin ja vihdoin viimein kuulin nimeni jostain ihmismuurin takaa. Huoh. Sinne ryysin ja sain käteeni uunituoreen rekkarilaatan ja uuden rekisteriotteen. Missäs se vanha vihreä on - se josta pitää pitää kynsin ja hampain kiinni??!??! Se kuulemma jää heille... Voihan. Ei auttanut kuin tyytyä vastaukseen.
Sitten vielä oli edessä vakuutus, kuten myös lounasaika. Eli mistään ei irtoa vakuutusta. Joten kunhan olin vihdoin löytänyt yhden vakuutusyhtiön, otin aikalisän. Lounaan jälkeen vakuutus irtosi kovin helposti, kunhan taas oli riittävästi rahaa mukana. Kaikki lomakkeet olivat siistejä ja netissä ja koneella toimivia, mutta vuoden vakuutus piti maksaa tietysti käteisellä.
Kypäränkin sain ostettua ja nyt siis eikun yhtä kruisailua! Aivammahtavaa sillä on ajaa! Alan jo vähän oppimaankin mysteeristä maailmaa nimeltään moottorikäyttöinen kaksipyöräinen.

Tässä vielä kuvia lähinnä itselleni muistoksi työvaiheista - ruostetta oli enemmän ja vähemmän paikasta riippuen, mutta nyt Vespa näyttää tosi hienolta!

Pyhä Alberto ja Il Sancarlone

Samalla porukalla kuin mitä edellisessä tarinassa, teimme muitakin seikkailuretkiä asuinseudulleni. Yksi erittäin tärkeä seikkailuista oli tietysti seikkailu Decathlonissa, kaikennäköisten liikunta- ja ulkoiluvarusteiden Ikea, joka nykyään on luonnollisesti hovihankkijani. Naisjaoston hoitaessa shoppailun, osa miehistä jäi kotiin kuopimaan sohvatyynyjä ja osa lähti pyöräilemään Lago di Varesen ympäri - kuka arvaa kumpi pesti oli Toukon...? Kun shoppailu- ja pyöräilyseikkailut olivat hoidetut, niin oli vuorossa päivän päätehtävä. Tutustuminen Santa Caterina del Sasson pyhäkköön. Pyhä Alberto pisti paikan pystyyn kun oli selvinnyt haaksirikosta kyseiselle rannalle joskus useita satoja vuosia sitten. Todella vaikuttava paikka, joka on tehty pystysuoraan kallioseinämään.

Viininpuristin, siinä pystysuorassa 'pihassa'

Kun laitat rahaa lippaaseen, sähkölamppuun syttyy valo... Ehkä vähentää tulipalojen määrää, mutta tosi tylsää silti. Paitsi kun alettiin miettimään, että kuinkakohan monta minuuttia milläkin rahamäärällä saa. Ei jääty kattomaan.

Seuraavana päivänä mentiin kattomaan vastarannalla tuijottavaa kaveria, San Carlo Borromeoa. Kaveri on rakennettu pronssista (vai kuparista... hmm...) jo 1697. Pituutta kaverilla 35 metriä (jalustan kanssa) ja hän on ontto. Ja jostain syystä hänen päähänsä pääsee kiipeämään, jotta voi katsoa Aronaa ja Lago Maggiorea hänen silmiensä (ja korviensa) kautta. Ja kaverihan on saanut patsaan oltuaan kardinaali ja Lago Maggioren pääsuojelija. Vaikuttava paikka, tosin päähän kiipeäminen ei ole maailman mukavin puuha - kuumaa ja ahasta.

Laveno

Jälleen sain vieraita kaukaa pohjoisesta ja kävimme tutustumassa Lavenoon ja sen funiviaan. Toi ensimmäinen sana on siis paikkakunta, siksi isolla, ja funivia on semmonen härveli millä hinataan ihmisiä ylös mäen rinnettä. Melkosen hurja härveli, jonne mahtui maksimissaan kaksi ihmistä seisomaan. Tai sitten minä ja Toke. Ihan hyvin Toke mahtui, joojoo (eli katso kuva...). Ja sen korin kyytiin pomppaaminen koiran kanssa oli ihan kans temppu sinänsä!
Yli tuhanteen metriin pääsimme käveltyämme ylhäällä vielä hieman ja näkymät olivat komiat. Siellähän näkyy sitten Lago Maggioren lisäksi Lago di Monate, Varese ja myös Comabbio. Vaude. Paraklaidereilla tyypit sieltä pomppii ilmavirtojen vietäviksi. Yks kaveri siitä lähti ihan meidän nenän edestä ja kohosi hetipian lähtönsä jälkeen varmaan kolmisen sataa metriä ylöspäin. Se siitä maan vetovoimasta...
Kävelimme sitten nyppylältä takaisin asutuskeskukseen, matkan varrelta on kuva savupiippujen päälle rakennetuista linnunpöntöistä. Vai mitä ne nyt on. Palattuamme Lavenoon teimme empiirisen tutkimuksen, että Lago Maggioren vesi on virkistävää niin ihmis- kuin koiranvarpaille ja italialainen jäätelö on myös Lavenossa HYVÄÄ. MOT.

Seikkailukertomus Vespa

Aiemmin tapahtunutta:
Ystäväni S ja A ovat Vespa-miehiä. Ja jotenkin näinä kuluneina kuukausina he ovat saaneet minut vakuuttuneeksi siitä, että vespan hankinta saattaisi olla yksi järkevimpiä tekojani pitkään aikaan. Näinpä sitten olen pikkuhiljaa oppinut Vespa-maailmaa. Kuinka vanha vespa on vanhempi kuin uusi vespa. Ja suurempi moottori vespassa kuljettaa nopeemmin kuin pienempi moottori. Vespoja on myös eri mallisia. Ja eri värisiä. Joten vespaa hankkiessa tulee olla tietoinen tavoiteltavasta väristä, mallista (joka usein saattaa kulkea käsi kädessä vuosimallin kanssa), moottorin koosta ja kunnosta, etenkin mikäli haaveissa on malli/vuosimalli kotvan kauempaa. Ja ne vanhemmathan ovat niitä hienoja vespoja, naturalmente.
Pitkän pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että turvallisinta on ostaa semmonen vespa50. Eli pienellä moottorilla varustettu peli, jolla ei pääse tuhatta ja sataa, mutta joka kuljettaa töihin ja kauppaan ja uimarannalle ihan kiltisti. Polttoaineen kulutuskin sellaisessa on puolentoista litran luokkaa sadalla kilometrilla, joten autoa huomattavasti kivempi.
70-lukulaiset ovat tosi kivan näköisiä, siis vespat. Ainakin jotkut. Joten ovathan ne sitten kovasti haluttujakin. Muutama tosi kiva meni sivu suun. Kun sellaisia tavoittelin netin osto- ja myyntipalstoilta. Joten ehkä 80-lukulainenkin menettelee... Väriksi keksin valita punaisen, joten jo usea palanen oli kohdallaan. Lähdimme katsomaan A:n kanssa yhtä kriteerit täyttävää 'ei-täysin-kunnossa-olevaa', mutta 'moottori-toimii' vespaa. Nettihinnasta A neuvotteli jo puhelimessa satasen pois ja päätimme, että jos se ei ole ihan kaamee peli, niin otetaan se. A auttaa korjaamisessa. Paikalle päästyämme hinta olikin pompsahtanut takaisin alkuperäiseen, koska kaveri oli pessyt vespansa ja se näyttikin niin tosi hyvälle taas. Ei-täysin-kunnossa tarkoitti, että vespassa ei ollut avaimen avainta (tarvitsee 4 erilaista), etupyörä pyöri, mutta takapyörä ei, kumpikin jarru oli jumissa ja pakoputkessa reikä. Noin niinkuin muutaman mainitakseni. Mää olin tietysti kauhusta kankeena, mutta A otti rauhallisesti ja tutki pyörää. Ja neuvotteli myyjän kanssa. Sopua ei kuulostanut syntyvän ja kävelimme jo pois, mutta sitten myyjä päättikin myydä sen lopulta puhelimessa neuvotellulla hinnalla (josta olin ajatellut nipistää vielä aavistuksen pois, kun pyörän kunto ei päätä huimannut). Lopputulos oli se, että illan pimetessä tajusin ostaneeni itselleni vespan. Kuvassa vespa ostokunnossa. Sitten ei muuta kuin rassaamaan se kuntoon.

Tähän mennessä kuntoon on rassattu rengas x 3 (vespassahan on vararengas mukana siinä toisessa pullottavassa ulokkeessa takarenkaan ympärillä - toisessa pullokkeessa on moottori). Melkosen paljon renkaaseen voi kertyäkin ruostetta, huhhuh. Ruosteet siis poistettu vanteista , minkä jälkeen ne on maalattu ja ostettu uudet ulkorenkaat. Etujarru on kiukuteltu irti ja toimiva on vaihdettu tilalle. Takarengas on lähtenyt pyörimään, mutta jarru ei ihan vielä ole suostunut irtoamaan, jotta uutta ei ole saatu tilalle. Paikkausmaalia on tiputeltu pahoihin paikkoihin. Takaliepeen kuraläpän mukana lähti melkonen pala peltiä, mutta senkin saa ihan hyvin piiloon. Ja niin, peilejä on nyt kaksi hienoa - ruma lähti pois. Ja juu, melkein kaikki lukot on 'sarjoitettu' uudestaan. Joten hyvähän tästä vielä tulee. Ainakin ystäväni luotto on luja. Huomenna edessä on joku ihme tappelu aiheesta rekisteröinti. Luvassa on joidenkin mystisten summien maksu postikonttorissa, Motorizzazionessa edellisen ynnä muiden paperien esittely, minkä jälkeen EHKÄ on kaikki hoidossa, jotta voi mennä hakemaan jostain jotain vakuutusta ja sitten heti näiden jälkeen pyörällä voi ajaa.
Että ihan helppoo se on se vespan osto. Hohhoi... Kai joku löytää tämmösellekin suoremman tien, mutta hauskaa tää on näin. Oppii paljon uutta niin monesta asiasta. Ja sanavarastokin taas karttuu. Kärsivällisyyden lisääntymisen mahdollisuuksille ei liene rajoja.

Korvapuusti

Suomalaisen ruokakulttuurin opettaminen paikallisille tallaajille on alkanut. Aikaahan tuosta on jo kotva, mutta kävi niin, että vapuksi tein simaa. Ja sen lisäksi mun alkoi ihan kauheesti tekemään mieli korvapuusteja. Funtsin, että ei voi olla mahdotonta - mikä olisi!

Simaa varten ystäväni tuotti mulle fariinisokeria Suomesta. Täältä löytyvät 'farina'-pussit nimittäin yllätyksekseni EIVÄT sisällä fariinisokeria vaan jauhoja. Ei mulla mennyt kuin muutama kuukausi tämän kekkaamiseen.

Hiiva puolestaan täällä kantaa nimeä 'lievito casalinga' - vähän niinku kotirouvan kohote. Kukapa muu nyt ehtisi odottamaan hiivataikinan kohoamista kuin kotirouva! Kaardemumma tuotti vähän enemmän ongelmia, mutta onneksi avasin suuni oikeassa kohdassa ja suomalainen ystäväni sanoi, että häneltäpä löytyy putkilo! Ei siis vielä tarvinnut koluta kaikkia kauppoja läpi. Sillä kaardemumma ei ole joka kaupan hyllyltä löytyvä tuote. Kanelia onneksi löytyy helposti! Joten siis sain pyöräytettyä korvapuustit ja simat. Niiden (ja siiderin, jihuu!) kanssa juhlimme vappua suomalais-australialaisessa seurueessa Terhi-merkkisellä soutuveneellä Lago Maggiorella soudellen (kuvassa).

Annoin sitten simasta ja korvapuusteista makunäytteen myös vuokranantajilleni. Hepä niihin ihastuivat ikihyviksi ja pyysivät korvapuustien reseptiä. Muuten kääntäminen oli suhteellisen helppoa jopa, mutta taikinan rullalle käärimisen jälkeisen leikkuuohjeen sanallinen selvitys oli vähän ehkä turhan haastavaa. Tai siis ainakin taisin onnistua siinä hivenen huonosti. Mutta maku on pääasia ja alla oleva kuva on siis italialaisten kokkien korvapuustituotos. Ei huono - erityisesti yrityksestä täysi kymppi!

Jotenkin tuo korvapuusti sopii täkäläiseen suuhun oivasti - muiltakin olen kuullut korvapuustien herkullisuudesta. Ehkä pitää isona avata korvapuustikahvila Italiaan.