Aloitanpa ihan uuden kirjoitusalaosaston, taas kertaalleen. Aiheena elämän pienet arkiset asiat, joita ilman ei tule toimeen. Ja jotka joskus tuntuvat eroavan koto- ynnä asuinmaani välillä. Aloitan kevyesti aiheella Karvari eli kuinka hiukseni täällä lyhenevät.
Hiukset kasvavat, sille ei voi mitään. Jotkut käyvät lyhentämässä niitä vain kotimaassa käydessään. Jotkut vielä harvemmin. Aika nopeasti minullekin tuli ajankohtaiseksi etsiä ratkaisu kasvavaan ongelmaan. Sittemmin olen koonnut kokemukseni yhteensä kolmesta hiustenlyhentämispaikasta, joista tietysti viimeisin on eniten mieleeni. Onneksi myös kätevästi lähellä.
Yhteistä näille kolmelle paikalle on se, että siellä on semmoinen sisäänheittäjä. Yleensä näemmä nuori tyttö, joka ottaa kohteliaasti takin ja kassin, antaa kaavun päälle ja sitten mennään pesupaikalle. Edelleen tämä nuori (joissain paikoissa selkeästi harjoittelija) tyttö huolehtii siis pesusta ja ohjaa sitten istumaan sinne leikkuupaikalle. Ai niin, pesun jälkeen pyyhe tietysti asetellaan äärimmäisellä tarkkuudella erittäin taidokkaaksi taideteokseksi pään päälle. Ja kun on istutettu sinne tuoliin, niin pyyhe otetaan pois. Johan se olikin päässä kokonaiset 20 sekuntia! Sama tyyppi kampaa hiukset, laittaa niihin ne leikkuunedistämisaineet ja asettelee kammat, sakset ja veitset tanaan siirreltävälle pöydälle viereeni. Ja poistuu. Luultavimmin kaikki tämä suoritetaan lähes täydellisen hiljaisuuden vallitessa vain siksi, että olen pelottava ulkomaalainen.
Sitten paikalle saapuu maestro. Valmiiseen pöytään. Tämä viimeisin valintani on huvittava ja taitava mies nimeltään Claudio. Hän tempoilee myrtsi ilme naamallaan hiuksia sinne tänne ja sitten kysäisee ohimennen, että mitä tehdään. Pääsemme yksimielisyyteen ja sitten semmoinen tavanomainen leikkuu alkaa. Sitä ei kestä kauan. Ilmeisesti hän kävi kerran pään läpi saksilla ja kammalla, minkä jälkeen hän vain vetelee karvatupsuja sormiensa väliin sieltä täältä ja klipsklips. Ekalla kertaa olin kauhusta jäykkänä, mutta nyttemmin se on tosi hauskaa! Jos kaikki on reerassa, kuivauksessa sitten kaikki karvat kuivataan pystyyn. WHAT??? Sitten kaveri laittaa kumihanskat käteen, lättää niihin jotain värimössöä ja rupiaa sivelemään hiuksenlatvoja... Loppusilauksen hän tekee kuin taiteilija napsien muutamat karvat vähän tarkemmin väriin. Avot, colpi di luce on tehty. Eikun elmukelmua päähän noin kymmenen metriä ja kuumakypärä päähän.
Kyllä se on aina yhtä suuri yllätys minulle, että pystyn menemään jopa suoraan töihin tuolta paikasta. Tavallaan semmoinen arjen seikkailu - sen verran aina jännittää, että mitäköhän tästä nyt taas muka tulee. Onneksi on lyhyet hiukset... Ne kasvavat ajallaan sitten taas takaisinkin niiden vähän vähemmän onnistuneiden käyntien jälkeen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti