Vamos al cake!

Ehkä siitä tietää, että työt ovat alkaneet, kun kohdalle alkaa osumaan työmatkoja. Ilokseni minut passitettiin Espanjaan, Santiago de Compostelaan. Enpäs ollutkaan ennen Espanjassa käynyt ja kovasti kaunis paikka valikoituikin sitten kohteeksi. Ko. paikkahan on pyhiinvaellusreitin loppupiste, missä sijaitsee erittäin iso katedraali. Sinne on haudattuna apostoli Jaakob. Ensi vuonna muuten on SE pyhä vuosi jolloin Jaakon päivä osuu sunnuntaille. Sitten kuulemma paikka on ihan piukassa pyhiinvaeltajia. Ja mystinen pyhä ovi katedraalissa avataan. Katedraalia ympäröivä vanha kaupunki on todella suuri omintakeisine ikkunoineen ja on onneksi hyvin suojeltu. Yliopisto on sijoittunut ihan keskustan kupeeseen ja joitakin laitoksia ja kirjastoja löytyy tosi vanhoista rakennuksista.
Töitä Espanjassa tehdään jostain aamuysistä/-kympistä kahteen. Sitten laitettiin ovet lukkoon ja lähdettiin oleskelemaan kahdeksi tunniksi. Neljältä tultiin takaisin ja oltiin taas kahdeksaan. Huh. Koita siinä sitten puuhata jotain omiasi... Kollega kävikin pelaamassa jalkapalloa alkaen joskus kymmeneltä ja pelaten puolilleöin... Koska tietysti työpäivän jälkeen mennään syömään. Vaikka Espanjalaista tortillaa tai muita tapaksia. Hyviä! Aamulla sai rasvassa paistettuja pötkylöitä nimeltään churros. Kyllähän sillä sitten jo lounaaseen pärjäsi. Ihan sillä rasvalla.
Menomatka oli ikimuistoinen Iberian näyttäessä sähläystaitojaan, joten taas muistan vähän paremmin ottaa hammasharjan käsimatkatavaraan. Jotain töitäkin saatiin tehtyä oleskeluni aikana ja lounastunteja kulutettiin ruokailun lisäksi nähtävyyksien katseluun. Mahtavan vieraanvaraisia ja paikkakuntansa historiaan syventyneitä ihmisiä löysinkin kollegoikseni! Hieno reisu.

Katedraali et al.

Katedraalin takana olevassa rakennuksessa on opiskelija-asuntoja

Iso olut on semmonen 0.4 litranen. Mikä tekee tuosta pienestä noin desin mittaisen. Kuvassa ei ehdottomastikaan näytä niin pieneltä kuin livenä.

Blue1

Tämä ei ole maksettu mainos. Vaan tositarina yhdestä ehkä isoimmasta erosta suomalaisten ja italialaisten välillä.
Kuten olen aikasemminkin jo kertoillut, ollaan käyty Toukon kanssa lentokoneessa. Jouluna oltiin, yhteensä kolmessa koneessa (aina Blue1) ku oli välilaskut ja kaikki. Ja nyt mentiin sitten muutama viikko takaperin lomamielessä taas lentokoneella. Toukolla on hieno matkustuslaatikko, mikä aiheuttaa mulle hien pintaan (lähinnä kun sitä raapottaa mukana välillä koti-lentokenttä ja lentokenttä-lomatukikohta). Ja mikä on ostettu lemmikkikaupasta lemmikkikaupan sedän avulla, että saadaan oikea koko pojulle. Kivasti on mennyt ja lentokenttäväki on ollut ihan menossa mukana. Mitä nyt lentojen varausten kanssa oli pientä ristiriitaa Blue1:n asiakaspalvelun kanssa. Mutta nekin saatiin selvitettyä muutaman tiukan puhelinkeskustelun avulla.
Vaan kuinkas sitten kävikään. Viime sunnuntaina oltiin taas ihan lentoon lähdössä (ja edelleen Blue1) ja rutistelin jo boarding passia kädessä jonottaen portille kun mut kuulutettiin tiskille. Siellä lastauspäällikkö tiedusteli, että minunko on tämä koira joka meinaa koneeseen. Juu-u, näin on minun. Sitten lastauspäällikkö sanoi, että laatikko on liian pieni. Anteeksi mitä? Juu, he eivät ota Toukoa koneeseen, laatikko on liian pieni. Selitin heille minkä olen selittänyt yllä. Boksi ON ostettu ko. koiralle ja olemme lentäneet juurikin TEIDÄN yhtiönne lennoilla. He tähän, että jos vaikka koira on kasvanut. No ei kyllä ole. No mutta silti boksi on pikkusen liian pieni. Kaveri joo sanoi tosiaan, että se on ihan siinä hilkulla, mutta kyllä se taitaa olla liian pieni. Pyysi pomonkin paikalle katsomaan ja yhdessä he päätyivät että nyt se oli boksi tosiaan käynyt Toukolle liian pieneksi. Emme pääse koneeseen. "Ja millainen matkalaukku teillä on?" Kun yritin kysyä heiltä syytä siihen, että miksi aiemmin heidän lentoyhtiönsä ei ollut huomannut nyt niin itsestään selvää faktaa boksin pienuudesta, eivät he oikein tienneet mitään vastausta. Luulen, että vastaus on se, että tämähän riippuu täysin virkailijasta. Ja eläinkaupan myyjästä. Säännöt eivät liene niin selviä, että kaikki osaisivat antaa saman vastauksen. Ikävä kyllä. Lastauspäällikkö ja iso-pomo korostivat, että eivät he halua kiusata asiakasta vaan haluavat eläimen parasta. Uskon sen, mutta harmi (ja tuntuu pahalta) että vasta nyt löysin ihmisiä jotka kertovat miten toimia.
Ja että vaikka kysyin apua boksin valkkaamiseen, niin ei olisi taas voinut luottaa avun laatuun.
Enivei, lensimme siis ulos koneesta. Vaikka emme olleet sinne vielä päässeetkään. Iso-pomo buukkasi meidät seuraavan päivän koneeseen (jonka luulin olevan täysi, mutta iso-pomo sanoi, että hän Järjestää tilaa, hihi). Ja tässä kohtaa joku on jo ehkä huomannut yhden pienen ressitekijän. On kaunis ja aurinkoinen SUNNUNTAI. Ja ma-aamuna lento lähtee aamulla varhain. Ja silloin tulisi olla uusi boksi hyppysissä. Trallalaa. Sellainen lähti löytymään muutaman mutkan jälkeen myytävänä lentokentältä. Huoh.
Ehkä kaiken huippu oli se, että Suomen sisäisten kuljetussäätämisten (lentokenttä-kotimaanmajoitus-lentokenttä), yöpymisen, uuden startin ja lennon jälkeen kun pääsimme Malpensaan, kentällä oli ERITTÄIN snadin ja pienen boksin kanssa liikkeellä sinne TODELLA epämahtuva koira. Ja tuli taas tosi paha olo. Huh. Toukon vanha boksi kun on semmonen, että kyllä se sinne mahtuu (etenkin kun Euroopan sisäisillä lennoilla sen kokoisen PITI olla riittävä, mannerten välisille lennoille oliskin tarvinnut lähtiäppäälle isomman), mutta uuteen boksiin tietty tuhat kertaa paremmin. Se voi kutsua kaveritkin kylään sinne vaikka lennon aikana.
O kysyy että joko ei jää haavi auki yllättävässä tilanteessa. Täytyy myöntää, että tämä tuli niin puun takaa, että kyllä en uskonut korviani ja taisin töllistää suu auki.
Ero Suomen ja Italian välillä on se, että Italiassa olisi vouhotettu ja huidottu käsiä ja pyöritelty päätä ja huudettu kovaan ääneen ja neuvottelujen jälkeen lopulta todettu, että ku on niin hilkulla, niin antaa mennä - kyllä se kaveri sinne näyttää mahtuvan. Koneeseen siitä, hop.

Suometuin, hetkeksi

Tuli käytyä Suomessa lomilla ja nyt pitää äkkiä kirjoittaa aiheesta muutama sananen. Paitsi että olen edelleen sitä mieltä, että kuvat puhuvat enemmän kuin minun tuhat sanaani, joten kuvaa on odotettavissa. Kuvaa siitä kuinka olemme Toukon kanssa yhden jos toisen koiran ynnä mukavan ihmisen seurassa. Sekä siitä, että vietimme kesää Peränteellä Mummin luona sekä juhannusta ikimuistoisessa seurassa Maija Kesäpäivillä 3.5 (registered trademark) Valkeakoskella. Ja tietysti Suomen matkaamme ilahduttivat A, O, O, A ja Myy Länsi-Teiskossa. Kuten myös C&K Tampesterissa, samoin kuin toki I&E. Ja unohtamatta ikinä mahtavia Kesäfestareita Kaarinassa N&T:n kotona. Ja luonnollisesti Veräjämäen porukalle superkiitos kaikesta. Ja erityismahtavaa kun ootte täällä nyt! Kuvien ulkopuolelle jää tsiljaardi huippua hetkeä, olipahan hyvä reissu.

Pitää toki laittaa tänne lista hailaiteista (highlight): kummitussirkka pitää kärkipäätä. järvessä uiminen on hyvä kakkonen vaikka himputin kylmää olikin. J&A:n mielestä kuitenkin rantapallopeli on parasta. Tai Touko. Tai sähly. Ja O:n mielestä uiminen, Toukon kanssa. Tai pallonheitto.

Valsesia

Viime viikonloppuna suuntana oli Valsesia, tarkemmin sanottuna Balmuccia ihan kotvan matkan päässä Varallosta, Piemontessa. Tarkoituksena oli mennä 'raftaamaan' eli laskemaan koskea Sesia-jokeen ja kävelemään Alppiloisilla. Saimme päällemme pienen sadekauden ja lauantaina saapuessamme määränpäähän oli kaikki joet erittäin vuolaita ja ruskeansävyisiä. Joten perille päästyämme kuulimme, että lauantaina on turha kuvitella koskenlaskua, liian vaarallista. Majoituimme belgialaisten ylläpitämään foresteriaan ja lähdimme näin ollen kohti vuoria. Tarkoituksena oli jälleen huiputus ja reipas joukkiomme olikin varustautunut oivasti sämpylöillä sun muilla. Muutaman sadan metrin kohtisuoran nousun (eli useiden kilometrien polun) jälkeen kuitenkin eteemme avautui uskomattoman komea ukkospilvi salamoineen, joten jätimme huiputuksen jälleen väliin luonnonvoimien tahtoon taipuen. Palasimme olutkuppilan (missä puhuttiin paljon saksaa Björnin kauhuksi) kautta koti-foresteriaan odottamaan illan barbecueta.

Toukolla oli reissulla tosi hauskaa. Se juoksi rinnettä ylös alas ja taas ylös alas. Yritti kai näyttää siltä, että piti paimenkoiramaisesti laumaa kasassa, mutta enemmän kaverista paistoi läpi se, että on vaan tosi ihanaa juosta edestakasin! Palattuamme majapaikkaan Toke koitti syödä yhden lapsen ja opin, että tässä maassa kaikilla kärpästä isommilla koirilla tulisi kuulemma olla kuonokoppa, hohhoi...Nälkä alkoi jo vaivaamaan yhtä sun toista. Ja kuinka ollakaan, menimme Toukon kanssa tutkimaan ohivirtaavan joen tilaa ja siinä silmänräpäyksessä grillikatoksesta tuli ukkeli tuomaan Tokelle grillattua luuta. Touko mielissään alkoi sitä pureskelemaan. Ja johan sieltä tuli itse pääkokkikin! Kädessään mitä muutakaan kuin isoja suuria vastagrillattuja lihankimpaleita monta! Ja välittömästi Toukosta tuli pääkokin ylin ystävä!!! Vielä juuri kun olimme palaamassa sisälle baariin, pääkokki huikkasi, että vielä olisi koirulle pari palaa... Että tämmöstä perusmeininkiä...

Baarissa oli menossa belgialainen olutfestivaali, mistä johtuen hanassa oli jos jonkinmoista olutta, oheistuotteita oli tarjolla ja seinissä oli omituisia maalauksia!

Seuraavana aamuna heräsimme toiveikkaina aamiaselle. Jos TÄNÄÄN olisi vesi lempeämpi ja koskenlasku onnistuisi. Ja näinhän siinä kävikin!!! Ja eikun koskeen. Märkäpuku, koskipaita, kypärä ja pelkkari päälle. Pienen opastuksen jälkeen lähdimme jokea kohti. Kumiveneemme kulkeutui omituisia reittejä rannalle ja lähtöpaikalla kaikkien piti hypätä jäätävän kylmään veteen niine hyvineen. Mikä oli tosi hyvä. Adrenaliinit nousi heti pintaan kun oli pikkusen haastavaa jo siinä päästä takaisin rannalle... Huoh. Enää ei harmittanut se, että vaateet kastuisi ehkä hieman. Olin tietysti valinnut etupenkkipaikan ja siinä sitten porhallettiin läpi tyrskyjen ja pärskeiden! Vettä tuli päälle enemmän kuin Särkäniemen Tukkijoessa ja oli kyllä paljon hauskempaakin! Mutta melkosen jännää kanssa. Viimenen koski mentiin pyörien! Hiihoo!!!! Ikävä kyllä yksi ystäviemme kumiveneistä keikkasi kumoon yhdessä koskessa ja tuloksena oli monet paniikit, yksi murtunut häntäluu ja yksi liki-murtunut käsi.... Joten ihan lastenleikkiä meno ei ollut. Ehjänä kuitenkin kotiin. Hieno reisu, jälleen kerran.

Vespaaah!

Pientä laittoo se vaatii vaan, sitten paanalle....! Näinhän se menee Vespankin kanssa. Viimeksi jäimme siihen kutkuttavaan tilanteeseen, että Automotorizzazioneen oli seuraavaksi matka. Onneksi työnantaja järjesti ylimääräisen vapaapäivän, mitä täällä myös 'ponte'ksi kutsutaan, joten pääsin lähtemään toivioretkelleni. Ensin ohjeistin kartturini postin sijainnilla ja näin se jälleen kartturi auttoi löytämään perille asti! Postissa tökkäsin tätille kolme lapuskaa, jotka oli mun puolestani täytetty ja täti vaikutti tyytyväiseltä. Saatuaan viitisenkymppiä. Näistä maksuista kuitit visusti nyrkissäni rohkaistuin lähtemään mystiseen motorizzazioneen. Kartturi oli yhtä eksyksissä kuin minä, mutta pitkän pyörimisen jälkeen kurvasimme perille - paikalliseen katsastuskonttoriin siis! Minä ja miljaardi miestä, italialaista, tungeksimme lappuinemme hallissa, missä oli lasi-ikkuna asiakkaan ja asiakaspalvelijan välissä. Pitää siis puhua lujaa, että ääni kantaa siitä lasin LÄPI. Säkällä päädyin oikeaan jonoon ja täti alkoi taas kiltisti toimittamaan asiaani. Siihen asti kunnes tuli hankalia kysymyksiä ja tuskan hiki alkoi nousta. Minut siirrettiin syrjään ja seuraava asiakas tuli luukulle. 'Katso' kertakaikkiaan - minähän en suostu lähtemään mihinkään ennenkuin asia on hoidossa. Eikun puhelua sisilialaiselle 'no worries' kaverille ja lopulta laitoin tädin puhumaan sisilialaisen kanssa ja hupskeikkaa - hommahan oli klaari! Pitkään aikaan ei kyllä ole tuskan hiki yltänyt tuolle tasolle... Sitten mun piti ilmeisesti ryhtyä odottamaan, jotain. Siellä tönötin ja vihdoin viimein kuulin nimeni jostain ihmismuurin takaa. Huoh. Sinne ryysin ja sain käteeni uunituoreen rekkarilaatan ja uuden rekisteriotteen. Missäs se vanha vihreä on - se josta pitää pitää kynsin ja hampain kiinni??!??! Se kuulemma jää heille... Voihan. Ei auttanut kuin tyytyä vastaukseen.
Sitten vielä oli edessä vakuutus, kuten myös lounasaika. Eli mistään ei irtoa vakuutusta. Joten kunhan olin vihdoin löytänyt yhden vakuutusyhtiön, otin aikalisän. Lounaan jälkeen vakuutus irtosi kovin helposti, kunhan taas oli riittävästi rahaa mukana. Kaikki lomakkeet olivat siistejä ja netissä ja koneella toimivia, mutta vuoden vakuutus piti maksaa tietysti käteisellä.
Kypäränkin sain ostettua ja nyt siis eikun yhtä kruisailua! Aivammahtavaa sillä on ajaa! Alan jo vähän oppimaankin mysteeristä maailmaa nimeltään moottorikäyttöinen kaksipyöräinen.

Tässä vielä kuvia lähinnä itselleni muistoksi työvaiheista - ruostetta oli enemmän ja vähemmän paikasta riippuen, mutta nyt Vespa näyttää tosi hienolta!

Pyhä Alberto ja Il Sancarlone

Samalla porukalla kuin mitä edellisessä tarinassa, teimme muitakin seikkailuretkiä asuinseudulleni. Yksi erittäin tärkeä seikkailuista oli tietysti seikkailu Decathlonissa, kaikennäköisten liikunta- ja ulkoiluvarusteiden Ikea, joka nykyään on luonnollisesti hovihankkijani. Naisjaoston hoitaessa shoppailun, osa miehistä jäi kotiin kuopimaan sohvatyynyjä ja osa lähti pyöräilemään Lago di Varesen ympäri - kuka arvaa kumpi pesti oli Toukon...? Kun shoppailu- ja pyöräilyseikkailut olivat hoidetut, niin oli vuorossa päivän päätehtävä. Tutustuminen Santa Caterina del Sasson pyhäkköön. Pyhä Alberto pisti paikan pystyyn kun oli selvinnyt haaksirikosta kyseiselle rannalle joskus useita satoja vuosia sitten. Todella vaikuttava paikka, joka on tehty pystysuoraan kallioseinämään.

Viininpuristin, siinä pystysuorassa 'pihassa'

Kun laitat rahaa lippaaseen, sähkölamppuun syttyy valo... Ehkä vähentää tulipalojen määrää, mutta tosi tylsää silti. Paitsi kun alettiin miettimään, että kuinkakohan monta minuuttia milläkin rahamäärällä saa. Ei jääty kattomaan.

Seuraavana päivänä mentiin kattomaan vastarannalla tuijottavaa kaveria, San Carlo Borromeoa. Kaveri on rakennettu pronssista (vai kuparista... hmm...) jo 1697. Pituutta kaverilla 35 metriä (jalustan kanssa) ja hän on ontto. Ja jostain syystä hänen päähänsä pääsee kiipeämään, jotta voi katsoa Aronaa ja Lago Maggiorea hänen silmiensä (ja korviensa) kautta. Ja kaverihan on saanut patsaan oltuaan kardinaali ja Lago Maggioren pääsuojelija. Vaikuttava paikka, tosin päähän kiipeäminen ei ole maailman mukavin puuha - kuumaa ja ahasta.

Laveno

Jälleen sain vieraita kaukaa pohjoisesta ja kävimme tutustumassa Lavenoon ja sen funiviaan. Toi ensimmäinen sana on siis paikkakunta, siksi isolla, ja funivia on semmonen härveli millä hinataan ihmisiä ylös mäen rinnettä. Melkosen hurja härveli, jonne mahtui maksimissaan kaksi ihmistä seisomaan. Tai sitten minä ja Toke. Ihan hyvin Toke mahtui, joojoo (eli katso kuva...). Ja sen korin kyytiin pomppaaminen koiran kanssa oli ihan kans temppu sinänsä!
Yli tuhanteen metriin pääsimme käveltyämme ylhäällä vielä hieman ja näkymät olivat komiat. Siellähän näkyy sitten Lago Maggioren lisäksi Lago di Monate, Varese ja myös Comabbio. Vaude. Paraklaidereilla tyypit sieltä pomppii ilmavirtojen vietäviksi. Yks kaveri siitä lähti ihan meidän nenän edestä ja kohosi hetipian lähtönsä jälkeen varmaan kolmisen sataa metriä ylöspäin. Se siitä maan vetovoimasta...
Kävelimme sitten nyppylältä takaisin asutuskeskukseen, matkan varrelta on kuva savupiippujen päälle rakennetuista linnunpöntöistä. Vai mitä ne nyt on. Palattuamme Lavenoon teimme empiirisen tutkimuksen, että Lago Maggioren vesi on virkistävää niin ihmis- kuin koiranvarpaille ja italialainen jäätelö on myös Lavenossa HYVÄÄ. MOT.