Päätin ruveta mökkeilemään. Eikös se käy melkein lomasta kun a) ei asu kotona, b) on ulkomailla, c) tekee jotain arjesta poikkeavaa, d) ei tarvitse siivota, e) sosiaalinen keskus on viiden minuutin pyöräilyn päässä ja f) ei tiedä missä on lähin kauppa?? Ajattelin, että jos jo kaikki nämä kohdat täsmäävät, niin sitten voin ruveta olemaan lomalla. Älkäämme välittäkö siitä tosiasiasta, että arkipäivisin menen töihin - eikös se ole tässä yhtälössä jo sivuseikka! Tai siis ei ole, jos mökki on niin lähellä työpaikkaa, että viittii näillä helteillä ja korkeuseroilla pyöräillä jopa mun pyörällä sinne joka päivä. Paitsi viime torstaina, koska silloin satoi kuin Este... saavista kaataen. Jo aamulla. Keskiviikkona satoi vain sen verran, että olin likimärkä kotiin päästyäni. Mutta tässä tuskaisessa kuumuudessa sade on vain hyvä asia. Sitä esiintyy sen verran harvakseltaan.
Mökkini kuuluu oikeasti ystäväperheelle, he lähtivät oikealle lomalle, sinne kotoisaan Suomeen. Ja pyysivät mut ja Toukon talonvahdiksi. Varmaan Toukokin olisi riittänyt, mutta pääsin siivellä. Houkutuksena mökillä on oikea piano ja valtava filmikirjasto. Mökki on pysynyt hyvin paikoillaan - ainakin tähän asti. Hyvin ollaan siis vahdittu! Mökki on oikeasti isompi kuin meidän koti, aika monta kerrosta isompi. Joten näin ollen mulla oli alkuunsa ongelma, että minkä vessan ja suihkun sitä nyt sitten valitsisi käyttöön. Mutta tässä maassa asioihin on usein järkevä ratkaisu. Kannattaa valita se mikä toimii parhaiten. Erot voivat olla jopa suuret.
Olen päässyt myös tutustumaan oikeiden asukkaiden lähipiiriin. Mikäs sen mukavampaa. Itse vuokraisäntään pääsin tutustumaan ihan ensimmäisenä. Ystäväni lähteissä talossa ilmeni pieni ongelma, mitä vuokraisännän oli määrä tulla katsomaan jonkun teknikon kanssa. Sovittiin, että kuudelta tulevat. Ehdin juurikin inasta vaille kuudeksi takaisin lentokenttäreissulta. Ja tutustuin taloon odotellessani vuokraisäntää. Ehdinkin tutustua kovin perusteellisesti - eikä kavereita kuulunut. Vihdoin soitin heille, ehkä hieman lämmenneessä mielentilassa ja he kertoivat, että olivat käyneet kuudelta, ketään ei ollut paikalla ja he menivät pois. Kiukkuisen puhinani kuultuaan he sitten suoriutuivat paikalle reippaasti viidessä minuutissa. Paikallisten helppoheikkien tapaan näyttivät ja selittivät, että mitään ongelmaa ei oikeastaan olekaan missään. Mutta nyt tiedän mitä tarkkailen, mitä teen sille KUN ongelma tulee, joten ihan ok.
Seuraavana vuorossa oli tutustuminen lähinaapuriin nro 1. Oltiin Toukon kanssa autoilemassa siinä iltasella, kissanhoidollisissa puuhissa. Kotiutuessamme käytin portin avaavaa kaukosäädintä. Mistä pitää painaa SITÄ nappia, jos painaa tätä nappia, niin aukiaa autotallin ovi. Ja sitten on ihan vain vähän aikaa aikaa mennä laittamaan hälyytys pois päältä.... Siinä sitten autoa peruutellessani valmiiksi lähtöasemiin, hälytys pärähtää soimaan. Pirkales, mitä nyt!!! Singahdan ulos autosta (se pitää ihan kaaaaameeeeeta meteliä se hälytys) ja sivusilmällä huomasin autotallin oven auenneen ittestään. Kuin aropupu kirmaan pihan poikki, sisälle ja saan hälyytyksen vaikenemaan. HUH. Melkein tuli sydänkohtaus. Hengitystä tasaillessani kävelin takaisin autolle ja naapurihan sieltä kurkki... Siinä sitten selitin että kuka minä olen ja juu, minun oikeestaan pitäisikin asua täällä nyt ja juu heh, oli ongelma hälyytyksen kanssa, hehheh... Naapuri nro 1 vaikuttaa edelleen ystävälliseltä, kyllä tämä siis tästä.
Sitten seuraavana aamuna vuoroon pääsee naapuri nro 2. Olenhan jo asunut talossa reilun vuorokauden... Tullaan Toukon kanssa aamulenkiltä ja se naapuri, missä ne todella ärsyttävät, aina-räksyttävät koirat asuvat, niin siellä pesi autoa joku leidi bikineissä. Olin hiljaa huvittunut tästä ja sittenpä tuo rupesi puhumaan mulle! Buon giorno. "Sinäkö se soitat pianoa?", hän kysyi melkoisen tiukkaan äänensävyyn. Ööö, joo... (Voi PAHUS, mulla oli kaksi ovea auki naapuriin päin siinä selän takana) Tuota, olen pahoillani, mulla taisi olla ikkunat auki, on niin kuuma, taisin häiritä, sorget. "Ei, ei, se oli oikein mukavaa", hän kommentoi, samalla tiukalla äänensävyllä. Okei, hymynvärekin ehkä eksyi kasvoille. Huh, turha huoli, mutta tästä edespäin, pidän ovia vähän enempi kiinni...
Hälyytyksen kanssa leikkimiseni jatkui. Kun tulee yksi hälytys, niin vempain pitää jotenkin nollata. Se ei ihan pelittänyt saamieni ohjeiden mukaan, joten perjantai-illan iloksi laitoin pillit soimaan yhteensä ehkäpä jonkun neljä kertaa... Sori naapurit!! Lauantaina heräsin ja päätin levännein mielin tarttua toimeen. Nollaus onnistui, mutta hälyytyksen käyttö ei - taas pillit huutamaan, tein mitä vain. Hengitin syvään muutaman tunnin. Ja eksyin käymään makuuhuoneessa. Missä olin laittanut ikkunan auki herättyäni... Ja hälytys käy läpi kaikki ovet ja ikkunat, että ne ovat siis kiinni... Suljin ikkunan ja tämän jälkeen meillä on ollut paremmat välit hälytyksen kanssa. Mutta kyllä se joka kerta vähän jännittää kun laitan laitetta päälle - että ihan kohta se taas huutaa!
Aamuisin aloin aina avata Toukolle ovea puutarhaan, Toukohan on aina mallikkaasti ja lähinnä katselee maisemia. Ja pitää pihan vapaana kissoista. Yksi aamu sitten se rupesi siellä ulkona paukuttamaan päätään. Huutelin sille, että piisailee jo. Eikä mitä, se vaan jatkaa. Noh, pitihän sitä mennä sitten katsomaan, että mitäköhän se taas kuvittelee näkevänsä. HUH ja oli ihmetys suuri, kun portti oli avattu ja pihaan ajoi lava-auto... Munhan piti olla täällä saarekkeessa, minne ei kukaan tule. Mutta puutarhuritpa tulivat laittamaan pensasaidat ojennukseen. Oikeassa oli Touko jälleen kerran - ja olin nolona, että olin edes ajatellut, että se olisi turhuuksiaan huutanut. Ilmoitti vaan minulle, että nyt ne Tunkeilijat tulevat!
Että ei se ole mökillä elämä samanlaista kuin kotona. Vaihtelu virkistää!
