Loma Roomassa

Eihän se nyt enää ihmetytä miksi en ole aiemmin saanut näitä kuvia tänne laitettua. Näitähän oli niin hinpun vaikee valita, että tulikin melkoinen läjä... Sorry. Mutta siis Ankkalinnan kanssa surautimme Freccia Rossalla ROOMAAAAAAAN kesäkuun puolivälissä. Olihan vallan mukava viikonloppu!!! Tarinan iskeminen jää nyt vähemmälle, kuvia on niin monta...

Espanjalaiset portaat sitten nii.

Trevin suihkulähde. Treviä emme tavanneet...

... mutta pari muuta oli saapunut lähteelle kyllä. Lämpöä ja kansaa piisasi. 

Mahtavan isäntämme suosituksesta menimme "parhaaseen" gelateriaan jäätelölle! HYVÄÄ!

Edellinen vastaava kuvani olikin jostain vuodelta 1995. Oli kai jo aika ottaa uusi vastaava.

Maailman huonoin ja kallein ravinteli - ainoa valonpilkahdus oli "suomenkielinen" ruokalista.  "Toinen kiinteä", "ruis milanese" ja muut pitivät huumorimme yllä, oluen ohella.

Taitava kaveri teki bambunlehdistä (ehkä) ötököitä! Perhonen ilahduttaa kotosalla edelleen. Näinpä yhden moisen Suomessakin kotva sitten!

Jokainen itseään kunnioittava (?) kummi tutustuttaa kummilapsiaan erityyppisiin uskonnollisiin(kin) kohteisiin. Eli matkalla Vatikaaniin.

Ehkä maailman pienin poliisiauto!

La bocca verita...

... mistä oli tullut rahastuskohde. Maksua vastaan pääsi kaivonkannen eteen poseeraamaan, yksi kuva per asiakas... Emme poseeranneet.

Patsaita piisasi, eläviäkin. Tämä lännenheppu oli tauolla,  ihan siinä Forum Romanumin vieressä...

Tämä on se kuuluisa uusi patsas paaville. Paavista. Päärautatieaseman liki. Se on... vihreä.

Gagan Ladynkin oli siellä - ja pari muuta.

Olin viikunassa.

Muutama kuva vielä siitä mun tämän hetken lempipuusta tuossa omalla takapihalla. Johon siis viittasin jo tuossa kuukausi sitten ja unohdin laittaa kuvia... Edelleen on tullut viikunoita käytettyä. Nyttemmin myös linnut ovat löytäneet ylikypsät viikunat. Välillä puusta lehahtaa kymmeniä lintuja! Ja matoset ovat löytäneet hedelmät... Täytyy olla jo tarkkana mitä syö... Puu tosiaan on sen verran kookas, että sen alusta on peittonaan pudonneita hedelmiä. Ja pihallamme leijuva tuoksu on sen mukainen... Ei auta vaikka olen kerännyt ja hyväksi käyttänyt satoja viikunoita - silti niitä on piisannut liikaakin mätänemään pitkin poikin. 

 

Kuivausprojekti käynnissä!

Reissussa

Lähdin Pohjoismaiden kiertueelle lomailemaan. Muutamia tuokioita sieltä - kaikkea ei tullut kuvattua, ne loput säilyvät onneksi lämpimissä muistoissa. Kiitos kaikille kivasta lomasta!

Ensimmäinen tuokiokuva on... ööö... laite. Mutta näin maalta jo kauas joutuneelle - hieno!

Laite oli näitten pihassa. Joku ehkä arvaakin missä entisessä työpaikassa nämä kaverit asuvat! Kiitos KK, että arjen kiireen keskellä ehdittiin rupatella!

Ei se kyllä mikään ihme ole, että ulkomaissa ihmetellään meidän sointuvaa kieltämme. Ei olisi ihan heti tullut tämä sana mieleen. Enkä ihan tiedä mitä sillä meinataankaan...

Lundissa väitöstilaisuudet pidetään tälleen prameesti kotkan valvovan silmän alla. Hyvinhän se meni! Onnea vielä Tohtori N!

Malmössä on arkkitehtoonisia nähtävyyksiä, minulle kerrottiin. Osa niistä osittain jo veden alla.

Oikeesti olin matkalla katsomaan tätä! Turning torso nimeä kantava tötterö on kyllä metkan näköinen. Kyllä se on arkkitehti melko etevä elävä.

En keksinyt mihin tarkoitukseen he taloa käyttävät. Altaassa ei näkynyt kultakaloja (joihin muuten kotipihallani kyllä törmäsin!!!), mutta ala-aulassa näytti olevan tärkeän näköinen ovimies. En tohtinut mennä lenkkivermeissäni kyselemään sen enempiä. Lentokoneeseenkin piti ehtiä. Seliseli... 

Sitten vielä se hieno Øresundsbron, joka yhdistää Kööpenhaminan Malmööseen (vai Malmööhön??). Toivottavasti kuvasta näkyy jotain! Näkymät on hienot, junalla pääsi ylitte vikkelästi! Siinä ei kauaa vierähdä kun Kööpenhaminan Kastruppiin tulee lentokoneella, hyppää junaan kellarikerroksessa ja matkaa sillan kautta Malmön juna-asemalle. Vaikuttavaa. Joulukuussa sitten taas punaisella salamalla huristelemaan sillalle! Se on pisin auto- ynnä junatie Euroopassa, pituus 7845 meetriä. Junalla matkasta pääsee nauttimaan 9 eurolla, autoitse veloittavat 40 euroa suuntaansa, näemmä. 

Keikalla

Tulipas oltua hyvän mielen konsertissa. Puolalainen kaveri, Marcin Wyrostek tuli hanurinsa ja 'Coloriage' - bändinsä kanssa tonne Varesen teatteriin keikalle. Oli hyvä! Pala kuultavaksi - se ei ole tältä illalta, mutta sama feelis on.

Täällä paikanpäällä suurimman mainoslausetilan vei huomio, että Marcin itte voitti Puolan Talentti tv-kisan viime vuonna. Huomioitavaa lienee myös se, että hän on kolmikymppinen, erinomainen haitarinsoittaja ja toimii opettajana parissakin musiikkioppilaitoksessa.  

Marcin Wyrostek, haitari - ilmeisesti lyhyt tukka on eduksi haitaria soitettaessa. Siis se ainoa toinen tuntemani taituri on Kimmo Pohjonen ja silläkin on lyhyt tukka! Tämän aineiston perusteella voinemme sanoa, että nämä soittajat soittavat haitaria taitavasti lyhyillä hiuksilla.
Mateusz Adamczyk, viulu - reipasta menoa viulun kanssa! Ja kaveri on nuori ku faan, ehkä kakskyt, saattaa olla jopa kakskytyks.
Piotr Zaufal, basso - kuten jokaisesta kunnon basistista, hänestä ei ole juuri mitään sanottavaa. Kerran oikein innostui. Soolo tuli.
Krzysztof Nowakowski, rummut - Melkonen tapaus! Kaveri soitti melkein koko keikan käsillä rummuttaen jos jonkinmoista kongaa, symbaalia, sheikkeriä yms. Sitten Marcin rupesi usuttamaan kaveria sooloon. Lämpeneminen otti aikansa, mutta kun heppu käynnistyi, niin se oli aikamoista menoa. Ja loppuhuipennus tuli huutosoolon kanssa. En voinut sille mitään, että mieleen juolahti eräs toinen kuuluisa rumpali.

Tämmönenkin sillä on ohjelmistossa. Muut pojat meni siksi aikaa huilimaan.

Joo, sain nimmarinkin, hahhaa! Levyn kanteen. Ja ehkä pääsin sunnuntai-illalle Puolan televisioon. Tiedä häntä.

Hyvin ne vetää. Suosittelen.

Me goes Lomofied!

Vähän jotain muuta kuin niitä iänikuisia matkakertomuksia tähän väliin. Tai lämmitystarinoita. Tältä illalta saisikin taas niitä 'Sähköt pätkesivät' -juttujakin, mutta siis jotain muuta. 

Hihhii! Uusi 'lelu' on keksitty. Eikäku löydetty! Lomografia! Piti heti kokeilla, mitä tästä syntyy - ensin tarjoillaan jo ennenkin tässä plokissa nähty alkuperäinen versio kuvasta 

Ja sitten ruvettiin kikkailemaan:

On se hiano! Täältä löytyy taustatietoa, mitä tämä oikein meinaa. Itsekin pitää opiskella, mutta kyllä se kivoja säväreitä kuviin tuo, kunhan ensin vähän harjoittelee. Tämä on siis ihkaensimmäinen, kaipa se historiallisista syistä jo tulee tuoda julkisuuteen... Alpe Devero.

Se on hillon aika

Naapurin tätikin sen eilen vahvisti! Meillä kasvaa noin suunnilleen tuhansittain viikunoita. Puu on JäRiSyTtÄvÄn iso. Joten yletyn vain alaoksille. Tai siis - voisinhan kiivetä tuonne, helposti, mutta itsesuojeluvaisto on jotenkin nykyään aiempaa vahvempi. Mutta roikkuupa niitä siinä alempanakin ihan mielin määrin. Eilen kun olin viikatoimassa nurmea lyhyemmäksi, naapurin täti tuli siihen aidalle kuikkimaan. Uskomaton tyyppi muuten. Puhuu paikallisen lisäksi sujuvaa englantia JA saksaa. Noita on tosi harvassa tommosia. Mutta siis hauska tapaus. Ja kun sille selvisi, että MINÄ juurikin olen se suomalainen, joka niitä viikunoita kerää, niin siinä silmänräpäyksessä täti (85 v...) singahti hakemaan oman, parhaan hillo-ohjeensa ja kaikki tykötarpeet. Hehhee! Joten eilinen hillo tuli sitten sillä ohjeella. Edellinen viikunahillo onkin enemmänkin Marttojen oppeja noudattava - silleen soveltuvasti, koska jostain syystä Marttaliiton sivuilta ei löytynyt viikunahillon reseptiä. Hillojen lisäksi intouduin testaamaan, että miten se viikunan kuivaus sitten sujuu. Ja sehän sujuu! Etenkin kun meille sattui aivan kertakaikkisen läkähdyttävä helleaalto, niin sinne laitin viikunat aurinkoon pälyilemään. Useamman päivän ja paljon viikunoiden edestakaisin kanniskelua se vaati, mutta on ne nyt hyviä. Lisäksi tietysti viikunat ovat nyt kuuluneet useamman viikon päivittäiseen ruokavaliooni. Vielä maistuvat, mutta olen alkanut miettiä kuinka kauan... Noh, yksi tapa saada niitä käytettyä on myös levittää niitä lähipiiriin - KAIKKI ovat tehneet kauppansa, hyvin. Fig delivery guy, buon giorno.

Viikunoiden lisäksi hillot olen pyöräyttänyt karhunvatukoista (nami!) ja päärynöistä. Jälkimmäisen maustoin kanelilla ja sitruunalla ja kyllä tuli hyvää. Niitä sambukoita opiskelin, mutta päädyin lopulta jättämään aiheen - pärjään ilmankin. Etenkin kun jos olisin poiminut siitä väärästä, tokikin ihan samannäköisestä puusta, olisi hillosta tullut vaan paha olo. 

Santa Anna, 1342m

Olipa jo korkea aika. Keräilen langanpäitä kasaan ja teen rästihommia. Ja yksi niistä oli Santa Annan huiputus! Reilu kaksi vuotta menikin edellisestä yrityksestä.

Pitkän viikonlopun sunnuntain ratoksi siis ajoimme T:n kanssa ylös Lago Maggiorea, aina Sveitsin puolelle asti. Oli aikaa tosiaankin vierähtänyt kun viimeksi kävin Lavenon pohjoispuolella. Ja maisemia katsellessa ihmettelin, että miksi! Oi miksi olenkaan ajellut muualla, kun täällä on niin nättiä. Ajelimme Gerraan asti ja sieltä juna-aseman vierestä lähti polkumme nousemaan kohti Santa Annaa. Matkalla T päätti, että me voitais asua tuossa talossa, olisi autolta kotiin hissi ja kaikkee. Ei huomannut poika, että auto oli väärän värinen. Hissejä olikin sittemmin yhdessä jos toisessakin talossa, jotka tuollain lievässä rinteessä sijaitsivat.

Viinin poikanen. Melkoinen väriskaala poikueessa.

Syksyisiä pilkahduksia alkoi olla jo, mutta nousua oli kyllä sen verran ettei auringonpaisteessa varsin kyllä syksyltä tuntunut.

Ja siellä! Santa Anna. 1342m. Rifugio, pieni kappeli, vettä koiralle... 

Rifugio taisi olla 5 euroo henkilö per yö. 

Kyllä tuolla kelpaisi yö viettää, keittiö ja kaikki!

Ja paikallista karjaa, yksi niitä ihastui T:oon. Ihastus ei ollut molemmin puolista...

Mutta tyttö tuli sitten myös hörppäämään samasta lähteestä.

Mutta hehs, ei tämä kyllä mikään huiputus ollut... Korkeella oltiin, nousua Gerrasta tulee joku 1200 m, mutta siinä oli semmoista kuitenkin jossain laaksossa olemisen tunnelmaa. En kuitenkaan lähtenyt seikkailemaan pitemmälle. Ehkä joskus sitten Monte Rosan huipulle.

Val Verzasca näköpiirissä, siellä on se Bond-pato.

Ja siellä vissiin sitten Ascona. Joskus tarttisi mennä sinne kuuntelemaan jatsia!

Gerra, siinä assan nurkalla.

Hieno reissu, on siellä vain mukava kävellä siellä rinteillä. Matkan varrelle osui muutama kiva pikku kylä ja paljon hienoja maisemia.