sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Brhv

Me tehtiin Toukon kanssa kävely- ja lauttareissu Blexeniin ihan vaan saadaksemme kokonaiskuva tästä kaupungista nimeltään Bremerhaven. Tämähän on satamakaupunki, missä konttisatamaa jatkuu ja jatkuu. Kaupunki ei ole iso, mutta satama on. Ja niin ovat myös laivat mitä täällä näkee. Myös työttömyysprosentti on iso, joten jonkunasteinen alakulo on aistittavissa kaupungista, ei tosin niin voimakkaasti kuin kolme vuotta sitten. Kovin nämä koittavat saada kaupunkia elävämmäksi, mm. rakentamalla suuren rahan kulutuspaikkoja meren ääreen. Viimeisin loistokeksintö on ollut rakentaa kalliin kongressi- ja hotellirakennelman (Toukon takana näkyvä korkein törötin) viereen uusi, kalliiden kauppojen ostoskeskus. Tämä välimereistä henkeä tavoitteleva shoppailuparatiisi tosin rakennettiin aivan edellisen kauppakeskuksen viereen ja oletus onkin nyt, että vanha keskus tyhjenee ja olemassa olevat kaupat muuttavat uuteen keskukseen. Ja paikallisten asukkaiden puolesta toivon, että kulutushyödykkeiden hinnat eivät nyt ihan turhan paljon nousisi. Jännittävin uusi rakennus mikä rantaan on nousemassa on ufon näköinen Klima-talo. Idea on esitellä kaupungin läpi kulkevalla pituuspiirillä esiintyvien ilmasto-olojen koko kirjo, Pohjoisnavalta Antarktikselle. Lisäksi täällä on nykyään elokuvateattereita, jopa useampi. Paikalliseen tapaan ne tosin näyttävät lähinnä dubattuja filmejä. Keskustelimme työkaverin kanssa juuri siitä kummallisuudesta, että miten jonkun kuuluisan näyttelijän saksalaisesta äänestä tulee myös kuuluisa - tosin kukaan ei tiedä nimeä äänen takana, mutta äänellä voi sivutienata vaikkapa tekemällä mainoksia.
Kaupunki on tässä aivan Weser-joen suulla, Pohjanmeren rannalla. Ja tietysti näin ollen mereltä tuuli puhaltelee ajoittain melko kovastikin, niin että meinaa lähteä kovimmaltakin koirapojalta korvat päästä. Kaupunki on tehnyt lujasti töitä tulvivan veden poispitämiseksi paikoista, missä sitä ei kaivata. Satama-alueilla olevia parkkipaikkoja pidän lähinnä ansoina turisteille - paikalliset kun eivät kuulemma pidä ko. alueilla autojaan. Mahdollisista tulvista toki varoitetaan kyltein. Työkaverini lupasi, että joki tulvii pari kertaa syksyssä - mulla on siis tosi hyvät mahdollisuudet päästä todistamaan sitä. Paras havainnointipaikka kun sijaitsee työmatkani varrella. Geeste-joen suu suljetaan sulkuportilla, jotta tulvavesi ei pääse kovin pitkälle kohti kaupunkia.
Nosto- ynnä muita siltoja täällä on jos jonkinmoisia - samoin sulkuportteja. Välillä tie nousee pystyyn tai sitten se vaan siirtyy pois tieltä ja välillä autot ohjataan tuplasulun toiselle ajoreitille. Tuollainen Doppelschleuse on tuossa aivan työpaikan edessä, AWIn tunnistaa mereltäpäin helposti punavalkoisista merimerkeistä ja uusimmasta, melko modernista E-rakennuksestaan. Mustassa möhkäleessä korkealla tornissa on lounasravintolamme.
En kovasti harmittele, että en pääse nauttimaan Bremerhavenin talvesta. Syksy on kyllä värikylläisä, mutta nyt jo näyttää kovasti siltä, että talvi täällä on sateinen, tuulinen, pimeä ja harmaa. Alijäähtynyt vesi tuskin on kovin poikkeuksellista ja lunta tullee vain satunnaisesti.

1 kommentti:

maijita kirjoitti...

Susta tulis Kummeliin hyvä uus säänainen. Vähän toi kaipais karismaa, käy hakees tuolta:
http://www.youtube.com/watch?v=bnI9K_05BzA

:D