Muuton lisäksi viikonloppuun mahtui toinenkin jännä juttu: äänestysreissu. Nyt kun virallisesti olen pirkkalalainen (en se viimeinen suinkaan, niille jotka tästä kuitenkin vitsiä meinaavat vääntää), pääsen äänestämään täysin tuntemattomien joukosta sitä tuntematonta, joka tulee muokkaamaan Pirkkalaa haluamaani suuntaan. En tosin tiedä mikä se suunta on, mutta hyvä suunta ainakin. Saksalainen tietysti tässä kohtaa jopa hiukan turhan kärkevästi kertoi minulle, että kyllä he vaan voivat äänestää sähköpostin välityksellä... Minä siihen sitten vain vastasin, että kuinka upeaa ja mahtavaa se on päästä täyttämään kansalaisvelvollisuutta ja samalla päästä reissuun. Ekologista se ei tietysti ollut, autolla kun Toukon kanssa kuljettiin. Ja lähin äänestyspaikka ei suinkaan sijainnut tuossa likinaapurissa, tietenkään. Hampuri sekä Lyypekki tarjosivat lähimmät mahdollisuudet ja kun vanha ystäväni N taisi kertoa työskentelevänsä Lübeckissä, niin sinnehän sitten päätin lähteä! Kysäisin kuitenkin, että muistinko oikein ja kyllä vain! N kertoi olevansa maisemissa ja että muitakin äänestäjiä olisi.
Mielenkiintoinen oli N:n työpaikka suomalaisine rekkakuskeineen, kirjoineen, kahveineen, taffelsipseineen ja siidereineen. Ja Lyypekki oli tositosi kaunis!!! Laitin muutaman kuvan tohon, josko ne nyt tuovat esille edes aavistuksen kaupungin hienoudesta. Vanha kaupunki toi mieleen Carcassonen kaupungit. Todellakin kannatti käydä. Keskimmäinen kuva kertoo tosi jänskän jutun. Siinä on semmonen pieni tunneli - se vie sisäpihalle, missä on lisää asuntoja. Asuntoja, mihin ei pääse kadulta ovesta lainkaan. Tunnelit ovat sen kokoisia, että ruumisarkun pystyy läpi viemään... Pää kumarassa nöyrästi kävin kurkkimassa muutaman päässä sisäpihoilla. Jännä paikka!
Ai niin, korvapuustejakin ne myi. Ihan siellä katukahvilassa. Olivat vähän kumman makuisia ja tosi kumman nimisiä, mutta korvapuusteja kuitenkin.
8 kommenttia:
häh? en tajua. miten sinne asuntoihin saa huonekaluja? sinne ei pääse mitään muuta kautta ku kumarassa käytävää pitkin? miten kämppään saa sängyn? sohvan? uuden jääkaapin kun vanha pamahtaa?! pliis palaa ottamaan tästä selvää! en saa ehkä nyt unta.
keine ahnung kerta kaikkiaan. kasa hyviä kysymyksiä vailla kunnon vastausta. ehkä ne vaan sitten tuo flyygelit ja muut helikopterilla. tai tililii laitteella. näin luulen.
Oho, onpas jykevän näkösiä rakennuksia tosiaan. Ei haittais vaikka niihin vähän nojailis.
Touko on ylisöpö kuvissa ja näyttää nauttivan starana olosta. Tossa punasen tökkylän päälläkin söpöilee ihan tietoisesti!
Toivottavasti saitte äänestettyä.
T: Inkku
Täysin samaa mieltä Iinan kanssa. Täysin varma siitä että Touko tietää söpöytensä ja ottaa siitä kaiken irti. Muka muina miehinä hypähtää naureskelemaan (vai lauleskelemaan?) punaisten "tökkylöiden" päälle, mutta oikeasti on salaa suunnitellut joka liikkeen erittäin hyvin tietäen että hellyttää naisihmisten sydämiä kaukana merten takana asti!
Jaa, jäikö multa loppuhuipennus kertomatta!!! Oho. Juu, sain äänestettyä - riitti että oli passi mukana kun marssin meidän kunniakonsulaattiin.
Touko lähettää kaikille faneille terkkuja! Ja lupaa esiintyä plokille jatkossakin.
Olen samaa mieltä Toukkiksesta, sitäpaitti se näyttää ihan yheltä mun lapsuuden lempipehmolelulta, tekis mieli rutistaa!
Hei, ton ekan kaupunkikuvan taaimmainen torni on mielettömän hieno, muistatko mikä se mahtaa olla? Kirkko?
Oho, sehän on tossa vikassakin kuvassa....tosin ei enää yhtä hienon näkösenä tollaseen möhkäle tiilitaloon istutettuna... hienotunteettomat saksalaiset, pyh!
Ollaanpas siellä paksun rajan takana tarkkoja - en ollu ite huomannutkaan, että sama kirkko kuikuilee kahdessa kuvassa. Oikeesti siellä on muutakin nähtävää kuin tuo Jaakopin kirkko, mutta musta se oli näämmä kiva.
http://www.luebeck-touristik.de/umgebung/stadtplan.cfm?aMenuName=umgebung&aSubmenuName=stadtplan
Lähetä kommentti