perjantai 20. helmikuuta 2009

Alpilla

Hiihoo! Pääsin vihdoin rinteeseen. Ja olipa meinaan melekonen rinne. Noin niinkun jos lähtee vertaamaan Ellivuoreen tai Himokseen.
Paikaksi valikoitui Monte Rosa, se samainen korkea mötikkä, mikä näkyy tuolla Maggioren toisella puolella kotirannasta katottuna. Ensin tietty piti mennä San Domenicoon, mutta aamulla selvisi, etta se on kiinni kun on liikaa lunta. Liika lumi tarkoitti sillä kertaa yli neljää metriä.
Ajomatkaa kertyi Monte Rosalle reilut kaksi tuntia, sitten vuokrasin sukset et al. (päivähinta 17€), ostettiin hissiliput (Seban alennuksilla 23 € per piletti) ja sitten hypättiin hissiin. Ylösylösylös matka vain kävi ja mielessä ei, siinä vaiheessa vielä, käynyt lainkaan että pääseekö täältä alas. Hehs, luotto on luja siis. Ja onhan mulla ollut monta kertaa elämässäni sukset kiinni jaloissa – ei siis mitään pulmaa! Lopulta päästiin kahden hissin taktiikalla ylimälle huipulle, keikkumaan jonnekin liki 3000 meetriin ja näkymät olivatkin tosi upeat.
Sitten kun ekan kerran lähettiin alaspäin, keksin, että siitä olikin aika kauan kun viimeksi olin taiteillut suksilla. Huhhuh. Pääsin sopuisasti alas ja siitähän se sitten lähti suksi luistamaan ihan mukavasti. Päivä oli kertakaikkiaan upea ja ja pojat tosi kivoja, ne odotti mua kiltisti aina välillä ja mä puolestani kiltisti laskin niiden perässä rinteen kuin rinteen, hehee!

Kuvat puhukoon loput puolestaan.
Aah, toi drinksu on bombardino, perinteinen lasketteludrinksu täälläpäin.










1 kommentti:

maijita kirjoitti...

Vihreänä pällistelen kuvias, ihan mahtavat maisemat!