Minähän en tunnetusti koskaan ole ollut mikään varsinainen kielinero. Täällä tosin tunnen olevani koiraneron lisäksi englantinero. Mikä hienoa onkin. Luonnollisesti. Mutta italianero en ihan vielä ainakaan ole. Opiskelut ovat kyllä hyvässä vauhdissa! Ja nyt on aika kertoa osa siitä mitä olen oppinut.
Ilahdutan kovin usein ystäviäni yritelmilläni, joista viimeisin on “lucioso”. Kuulemma sanaa ei ollut olemassa ennenkuin lausuin sen, mutta sehän on niin selkeästi semmonen niinku “valoa lähettävä” (objektista, kukten heijastin). Mistä syystä sitten opinkin uuden termin nimeltä ‘onomatopoeettinen’, jonka johdimme tarkoittamaan myös ylläolevaa tapausta. Todelliseen onomatopoetiaan kuuluisi enemmänkin ehkä “kolibri” eli kännykällä soitettu “häly”, mihin ei suinkaan kuulu vastata. Paikallinen nimitys sille on “squillo”
Sarjassamme Parhaat kielimokat - jotain muistikuvia matkan varrelta:
Kuten tiedämme “sempre” = “aina” kun taas äs ja ee –kirjaimia myös sisältävä “spesso” = “usein”. Minun kaltaiselleni kielinerolle tuossa jälkimmäisessä ei juurikaan ole eroa sanoihin “stesso” (= “sama”) tai “sesso” (=”seksi”). Kun nämä ovat kaikki kauniissa sekamelskassa päässäni, niin ei ihme, että suusta tulee välillä jos jonkinmoinen kielikukkanen.
Toinen stoori liittyy siihen, että olin juurikin takonut päähäni jonottamista koskevia sanoja (mm. “fila”, “coda”) ja sittenpä jonossa seistessämme kollegani oli hyvin hämmentynyt kun päädyin päästämään ilmoille termin “fica” (=”figa”=”v**tu”). Sen koommin en ole ko. termiä sekoittanut. Suomalainen ystäväni kertoi kuinka oli yrittänyt tilata viikunoita (“fico”) jälkiruuaksi millä lie hunajapedillä ja neroisasti muisti, että kyllä se viikuna on feminiini-sana (taas päästään muotoon “fica”). Tarjoilijaneiti ei ihan heti tajunnut, että mitä pitikään tarjoilla.
Pientä iloa olen aiheuttanut myös ääntämykselläni muun muassa puhuessani neljän aseman pitsasta (ihan vielä kieli ei joka kerralla tuota täydellisesti ääntämyseroa “dz”:n ja “z”:n välillä...).
Vielä mausteeksi pohjalle muita kielen kiemuroita:
Älä sano täällä “Katso merta”. Se on kaksi kirosanaa. Olen myös oppinut olemaan etsimättä katsellani jotain yllättävää katsottavaa kun kuulen tuon ensimmäisen jossain. Ja suomalaisille puhun tarvittaessa vain että “Kato”. On tietysti myös muita sanoja, jotka tarkoittavat suomeksikin jotain, kuten ‘suora’, ‘multa’, ‘rotta’, ‘verso’, ‘per una’ (nunna, sakko, rikki, kohti, yhdelle). Ja yksi erittäin tärkeä, mitä käytän paljon: 'nonni', joka tarkoittaa 'isovanhemmat'.
Jotkut eläinyhdistelmät on sallittuja ja jotkut eivät suinkaan. Esim. “kalakoira” on täysin sallittu ja suositeltava, mutta “porsaskoira” ei. Eikä “porsaslehmä”. Hmm. Kuka nämä päättää, että mikä on kirosana ja mikä ei.
Jatkan siis harjoituksia.
Ilahdutan kovin usein ystäviäni yritelmilläni, joista viimeisin on “lucioso”. Kuulemma sanaa ei ollut olemassa ennenkuin lausuin sen, mutta sehän on niin selkeästi semmonen niinku “valoa lähettävä” (objektista, kukten heijastin). Mistä syystä sitten opinkin uuden termin nimeltä ‘onomatopoeettinen’, jonka johdimme tarkoittamaan myös ylläolevaa tapausta. Todelliseen onomatopoetiaan kuuluisi enemmänkin ehkä “kolibri” eli kännykällä soitettu “häly”, mihin ei suinkaan kuulu vastata. Paikallinen nimitys sille on “squillo”
Sarjassamme Parhaat kielimokat - jotain muistikuvia matkan varrelta:
Kuten tiedämme “sempre” = “aina” kun taas äs ja ee –kirjaimia myös sisältävä “spesso” = “usein”. Minun kaltaiselleni kielinerolle tuossa jälkimmäisessä ei juurikaan ole eroa sanoihin “stesso” (= “sama”) tai “sesso” (=”seksi”). Kun nämä ovat kaikki kauniissa sekamelskassa päässäni, niin ei ihme, että suusta tulee välillä jos jonkinmoinen kielikukkanen.
Toinen stoori liittyy siihen, että olin juurikin takonut päähäni jonottamista koskevia sanoja (mm. “fila”, “coda”) ja sittenpä jonossa seistessämme kollegani oli hyvin hämmentynyt kun päädyin päästämään ilmoille termin “fica” (=”figa”=”v**tu”). Sen koommin en ole ko. termiä sekoittanut. Suomalainen ystäväni kertoi kuinka oli yrittänyt tilata viikunoita (“fico”) jälkiruuaksi millä lie hunajapedillä ja neroisasti muisti, että kyllä se viikuna on feminiini-sana (taas päästään muotoon “fica”). Tarjoilijaneiti ei ihan heti tajunnut, että mitä pitikään tarjoilla.
Pientä iloa olen aiheuttanut myös ääntämykselläni muun muassa puhuessani neljän aseman pitsasta (ihan vielä kieli ei joka kerralla tuota täydellisesti ääntämyseroa “dz”:n ja “z”:n välillä...).
Vielä mausteeksi pohjalle muita kielen kiemuroita:
Älä sano täällä “Katso merta”. Se on kaksi kirosanaa. Olen myös oppinut olemaan etsimättä katsellani jotain yllättävää katsottavaa kun kuulen tuon ensimmäisen jossain. Ja suomalaisille puhun tarvittaessa vain että “Kato”. On tietysti myös muita sanoja, jotka tarkoittavat suomeksikin jotain, kuten ‘suora’, ‘multa’, ‘rotta’, ‘verso’, ‘per una’ (nunna, sakko, rikki, kohti, yhdelle). Ja yksi erittäin tärkeä, mitä käytän paljon: 'nonni', joka tarkoittaa 'isovanhemmat'.
Jotkut eläinyhdistelmät on sallittuja ja jotkut eivät suinkaan. Esim. “kalakoira” on täysin sallittu ja suositeltava, mutta “porsaskoira” ei. Eikä “porsaslehmä”. Hmm. Kuka nämä päättää, että mikä on kirosana ja mikä ei.
Jatkan siis harjoituksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti