Vasta ulos tulleen uutisen mukaan Tyrrhenanmeren uumenissa oleva Marsilin tulivuori on kovasti aktiivinen ja se voi purkautua ihan milloin tahansa. Tuoreimpien tutkimusten perusteella tulivuoren seinämien rakenne on hauras ja sen magmavarastot ovat suuret. Marisili on 150 km päässä Napolista. Vasta reilut kymmenen vuotta sitten Marsili saatiin mitatuksi ja sen uskotaan olevan Euroopan suurin edelleen aktiivinen tulivuori - kraateri on 450 metriä merenpinnan alapuolella, itse vuori on 3000 metriä korkea, 70km pitkä ja 30km leveä. Tunnetun historian aikana Marsili ei ole purkautunut. Nyt kuitenkin uhkaillaan, että tulivuori voi tosiaan purkautua ihan milloin tahansa. Mahdollinen purkaus voisi aiheuttaa valtaisan tsunamin, joka puolestaan aiheuttaisi pahaa jälkeä pitkin poikin Sisiliaa, Calabriaa ja Campaniaa eli mm. Napolissa ja Palermossa. Purkauksen lisäksi on mahdollista, että vuoren rinteillä käynnistyy valtaisa maanvyörymä, joka myös saattaa aiheuttaa hyökyaallon. Mutta kuten tunnettua, näitä asioita on melkoisen kinkkistä ennustaa.
Jostain syystä tämä uutinen levisi ympäri maailmaa viime maanantaina. Pelottelutekijä on huomattava, etenkin mikäli uutisoidaan että KOKO Etelä-Italija hautautuu tulivuorenpurkauksessa. Syy kohu-uutisten ajankohtaan saattoi olla maanantaina päättyneet paikallisvaalit, joiden tuloksia pyrittiin uutisoimaan matalalla profiililla. Mä käsitin, että Berlusconin puolue ei saanut toivottua kannatusta, mutta jonkun sortin liittolainen Lega Nord oli voittoisa.
Berlusconin puolue oli muuten jättänyt ehdokasilmoituksensa vaalilautakunnalle myöhässä. Huhujen mukaan listat myöhästyivät koska niiden toimittajan piti mennä ensin lounaalle.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti