Lääkäriasiaa

Pyrin tutustumaan uuden asuinympäristöni kaikkiin aspekteihin. Joten tuossa muutama päivä sitten oli vuorossa lääkäripalvelut, spesifioituna ensiapu. Ja enhän minä kunnon optimistiseen ei-mulle-mitään-koskaan-käy -tapaani ollut etukäteen selvittänyt miten toimia kiiruisissa tilanteissa, joten sitten tilanteen osuttua kohdalle sainkin selvitettyä tavallaan laajemmin elinpiirini toimivuutta.
Samoissa taloissa asuva vuokraemäntäni oli lähes heti lähdössä heittämään mua soittaessani, että mistäköhän löytyisi lähin ensiapu. Sitten hän muistikin, että auto ei ole kotona ja hän pahoitteli tätä erittäin kovasti. Noh, sanoin, että siinähän ensiavun kupeessa asuu yks kaveri, soitan hänelle. Samalla kun soitin N:lle Angeraan, koitin taiteilla yöpaitaa joiksikin järkeviksi vaatteiksi päälleni haavoittuneen käteni kanssa. Ja juuri kun olin ährännyt vaatteet päälle, vuokraemäntä olikin jo oven takana huolesta ymmyrkäisenä. Kerroin, että N tulee kyytimään ja ei o hätää - elossa ollaan ja perusensiapukin oli jo hoitunut eli mitään haavaa ei ollut esiteltävissä. Vain epämääräinen mytty kädessä, semmoinen kuin toisella kädellä vain pystyy kursimaan kasaan. N sitten saapuessaan poimimaan mua oli puolestaan äreä, että miksi olin soittanut vuokraemännälle enkä suoraan hänelle. Eli auliisti auttavia käsiä on ilokseni ympärilläni!
Ensiapu ei puhunut lainkaan englantia, mutta N apunani tiskillä saatiin sitten ährättyä mm. kaikki kolme etunimeäni sairaalan tietokantaan. Ilmeisesti tekemäni mytty kädessäni ei ollut tarpeeksi dramaattinen, vaan aikaa käytettiin, bah. Odottaessani vuoroani, N kertoi, että kyseisellä paikalla on sairaalabakteerinlevittäjämaine sekä myös maine, että useat leikkaukset ovat menneet pieleen.
Vuoroni tuli ja ilmeisesti sairaanhoitajatäti otti minut haltuunsa. Hän r e p i tekemäni kääröt pois kädestäni. Minkä jälkeen katseli aikaansaamaani haavaa. Noin kahden sentin etäisyydeltä. Koska ilmeisesti hänen silmälasinsa eivät olleet ihan ajantasalla. Ja tämä tietysti kääreen repimisen kanssa oli omiaan lisäämään luottamustani kyseiseen laitokseen. Lääkärikin tuli aikaan kurkkaamaan tilanteen ja vaihdoimme muutaman sanasen jopa englanniksi. Lopputulos oli teippiä, teippiä, pehmustetta ja side. Tikkejä ei laitettu vaikka olin opetellut termin jo valmiiksi: punto di sutura. Lääkäristä jäi kyllä ihan hyvä kuva, asiansa hoitava ja potilaan huomioiva.
Noh, sitten seuraavana päivänä kaverit sanoivat, että onneksesi ei muuten tikkejä laitettu. Italiassa ne kun laitetaan ILMAN PUUDUTUSTA. Voi hyvän tähden. Yhden kaverin leuka mm. oli tikattu ilman puudutusta. Koska kuulemma 'haava itsessään erittää usein riittävästi puuduttavia judansseja'. Voi hyvän tähden.
Mitä muuta? Ai niin, tämä tapahtuma piti käydä ilmoittamassa työpaikan terveyspalveluun. Että oli kotoperäinen tapaturma. Ettei kukaan rupee meidän labraa syyttämään ihmisten haavoittamisesta. Ja tästä syystä mm. koko yksikkömme iso pomo (niinkuin tietysti (?) instituutin pomo kans) oli informaatiolistalla aiheesta. Yksikön pomo sitten tänä aamuna kahvikoneella kovaan ääneen keskusteli aiheesta minä ja minun haavoittumiseni. Voi hyvän tähden sentään. Yks pikku haava ja kaamee haloo. Nii juu, ja lisäksi koska piti ilmottautua sinne työterveyteen, niin ne teki omat temppunsa. Eli ei kemikaaleja viikkoon. Heh, tän piti olla superlabraviikko... Mutta se sääntö tietysti on relevantti, koska tuskin avohaava tykkää hyvää jos sinne lorottaa jotain asetonia vaikka. Ja sekin hyvä puoli, että työterveys vaati, että sinne pitää käydä sit näyttämässä kun siteen poistamisen aika koittaa. Ei tarvi siis lähtee mihinkä erikseen tarkistamaan, että oliskohan tää ny normaalisti parantunu ja tarviiks ny tehä viä jotain. Tai siis olla tekemäti.
Että semmosta. Aika moneen puuhaan muuten tarvii peukaloa. Olen huomannut.

Tuska?

Olen vähän huolissani. Kirjoitin tammikuussa, että yhdellä naapuripihalla olevat spanieli ja rotikka saavat kunnon siepit aina kun kuljemme ohitse. Lähinnä olin silloin huolissani spanielista, joka melko pienenä haukkua rätkötti pomppien ympäriinsä ja rotikka pomppi tietty reilusti isompana osin spanielin päällä. Että siinä voi sattua sit spanielille rotikan hammas pahasti jos rotikka oikeesti on sitä mieltä, että merda, mun reviiri, wuf.
Nyt ei ole sitä rotikkaa näkynyt hetkeen aikaan!!! Spanieli tuskin on syönyt sitä kuitenkaan. Mutta mitäköhän sille on käyny... Jos se pakahtui siihen tuskaan, että me kuljettiin siitä pihan ohi! Siellä La Scalassa ainakin Isolde kuoli ihan vaan tuskaan ja ahistukseen. Että se on mahdollista. Voi pientä rotikkaa. Tai ei se ollu/ole pieni lainkaan.

Välipala

Kiitos kaikille lukijoille! Ja erityisesti teille, jotka jotain kautta kerrotte, että juu, luettu onpi. On aina niin mukavaa saada palautetta. Kommentit, erityisesti kumma kyllä positiiviset, auttavat näkemään kirjoittamisen mielekkyyden. Eli koitan muistaa jatkossakin tarinoida tänne siitä ja tuosta. Ja ehkä joskus myös tästäkin. Pysykää linjoilla!

Tänään kirjoitankin, hähää, en mistään Italiaan tai matkustamiseen liittyvästä. Vaan ihan kepeästi siitä kuinka vihdoinkin syvin olemukseni on näyttäytynyt. Usassa. Sain nimittäin kunnioittavan sävyisen sähköpostin että oikein Hyvä Tri Ritu. Olivat panneet merkille suklaatutkimukseni. Väittävät tosin, että olisin julkaissut jotain sillä saralla, mutta tietääkseni tutkimukseni empiirisyys on vielä sillä tasolla, että kaikki kuluu, mikä eteen tuodaan, julkaisuun asti eivät ole näytteet säilyneet. Ihailtavaa on se, että he ovat erityisen kiinnostuneita erikoisjulkaisusta, johon ihan vain kutsuttaessa pääsee osallistumaan. Ja aihe on, mikäpäs muukaan kuin Suklaa ja terveys. Sieluhan eli niin myös ihminen on terve kun se syö suklaata. Ja parempi suklaa suussa kuin koko levy pöydällä. Nämä siis suunnilleen minun perussuklaaelämäni johtoajatukset.
On se hassua, että leväperäisellä tutkimuksella pääsee niin pitkälle, että yhtäkkiä onkin suklaan erikoisasiantuntija. Tai siis tiesinhän minä, että leväperäinen tutkimus on avain vaikka mihin. Mutta silti että kutsu kävi ihan sinne sektorille "Eritysosaajien erityisraportit aiheesta". On tämä maailma hauska. Ja hitsinvimpulat, värikuvat muuten ilman lisämaksua. Täytyykin tästä mennä suklaakauppaan ja ryhtyä tutkiskelemaan.

AC Milan - Werder Brema 2-2

No niin - nyt on vuoden sisällä tarkastettu sekä Maracana Riossa että San Siro Milanossa. San Sirolla oli kylmempi kuin Maracanalla. Ja tietysti kun Maracanalla pelasi Botafogo, niin olihan se upeeta. Onneksi San Sirolle kuitenkin löydettiin päälle mustavalkoset pystyraitapaidat, jotta ei tarvinnut punamustaa tai vihreää kannattaa. Paitti kaulaan R hankki meille tommoset otteluhuivit että sulauduttiin joukkoon.
Melkonen möykkä kävi katsomossa ja tunnelma oli katossa vaikka sitä ei tietenkään ollut vaan tuuli puhalteli tunteita jäähdyttävästi. Onneksi oltiin tajuttu ottaa huopa pyllynaluseksi. Peli oli saksalaisten hallussa koko ajan vaikka paikallinen Rossonero olikin jossain vaiheessa jo 2-0 johdossa. Pato pelasi paikallisista tosi hyvin vaikka kaverilla oli neonkeltaset lenkkarit. Bekhamin Dave oli kans jossain vaiheessa kiinni pallossa - tuolla yhessä kuvassa se ainakin potkuttelee kaverinsa kanssa. Pasasen Pertti ei vetässy yhtään maalia vaikka maaleista lähinnä huolehti P:llä alkavat kaverit. Enempikin porukkaa olis katsomoon mahtunut, joten kaverillani R:llä oli tunnelma pilalla. Yritys kun oli tulla Suomesta katsomaan TÄYTTÄ stadionia. Ei vaan, katsomossa oli kaks oikein tyytyväistä R-tyyppiä huutelemassa suomeksi pelaajille. Ja vaikka peli päättyi tasan, olivat saksalaiset henkisiä voittajia, koska jotain että vierasmaali on parempi maali kuin kotimaali niin sitten saksalaiset kuitenkin voitti. On se melkoisen jännittävä tuo jalkapallon maailma. Tuonnekin voin mennä uudestaan.

Teatro alla Scala

Tosiaan sain liput oopperaan. Pätkä oli Tristan ja Isolde Milanon La Scalassa. Ja kertakaikkiaan WOW. Kertakaikkiaan. Aivan upea paikka. Upea musiikki. Upea esitys. Salmisen Matti oli upea. Niinkuin ne kaikki muutki esiintyjät. Ihan vetää hiljaseksi. Pitää mennä uudestaan. Kesemmällä olis luvassa ainakin Verdin Aida. Sitä odotellessa. Että Wau.

Näkyy tarkkana kun klikkaa isoksi.

Olihan siinä seuraamista.

Alpilla

Hiihoo! Pääsin vihdoin rinteeseen. Ja olipa meinaan melekonen rinne. Noin niinkun jos lähtee vertaamaan Ellivuoreen tai Himokseen.
Paikaksi valikoitui Monte Rosa, se samainen korkea mötikkä, mikä näkyy tuolla Maggioren toisella puolella kotirannasta katottuna. Ensin tietty piti mennä San Domenicoon, mutta aamulla selvisi, etta se on kiinni kun on liikaa lunta. Liika lumi tarkoitti sillä kertaa yli neljää metriä.
Ajomatkaa kertyi Monte Rosalle reilut kaksi tuntia, sitten vuokrasin sukset et al. (päivähinta 17€), ostettiin hissiliput (Seban alennuksilla 23 € per piletti) ja sitten hypättiin hissiin. Ylösylösylös matka vain kävi ja mielessä ei, siinä vaiheessa vielä, käynyt lainkaan että pääseekö täältä alas. Hehs, luotto on luja siis. Ja onhan mulla ollut monta kertaa elämässäni sukset kiinni jaloissa – ei siis mitään pulmaa! Lopulta päästiin kahden hissin taktiikalla ylimälle huipulle, keikkumaan jonnekin liki 3000 meetriin ja näkymät olivatkin tosi upeat.
Sitten kun ekan kerran lähettiin alaspäin, keksin, että siitä olikin aika kauan kun viimeksi olin taiteillut suksilla. Huhhuh. Pääsin sopuisasti alas ja siitähän se sitten lähti suksi luistamaan ihan mukavasti. Päivä oli kertakaikkiaan upea ja ja pojat tosi kivoja, ne odotti mua kiltisti aina välillä ja mä puolestani kiltisti laskin niiden perässä rinteen kuin rinteen, hehee!

Kuvat puhukoon loput puolestaan.
Aah, toi drinksu on bombardino, perinteinen lasketteludrinksu täälläpäin.

CALCIO!!

Kuten niin usein, kova työ palkitaan. Nyt on ekat liput hankittuna jalkapallo-otteluun Italiassa. Huhhuh.

Viimeksi siis jäin kiukkuiseen olotilaan kun maanantaina Angeran pankissa mulle pitkän väännöön jälkeen kerrottiin vain Mi dispiace – ei onnistu. Lisäsin siis vielä vähän kierroksia eli valjastin lisää apujoukkoja. Sainkin tietää, että Tainon pankki on paljon kätevämpi paikka ja sieltä on suomalainen saanut lippuja ostettua. Menin sitten heti tiistaiaamuna sinne. Kovin ystävällinen virkailijasetä sanoi, (rauhallisesti, niin että minäkin ymmärsin,) että nyt ei onnistu (kun on sitäjatätäjatotakin), mutta kollega tulee reilun puolen tunnin päästä ja sitten voisi onnistua. Päätin siis tarttua suomalaisen tuttavan tarjoukseen mennä hänen kanssaan yhdessä lippuasioille lounastunnilla. Ennen toki pankin siestakiinnimenoa.

Ja niin lounasaika koitti ja lähdimme matkaan. Matkan aikana puhuimme, kuinka tuttava oli juuri tuolta pankista ostanut mm. Milanin peliin kuusi lippua ihan tosta vaan. Että tämänhän nyt pitäisi sujua ihan tosta vaan. Ja niin monta kertaa tuttava oli jo lounastunnilla käynyt lippuostoksilla, että oli muistanut vaihtaa lenkkarit jalkaan. Sillä erään kerran tuttavani oli joutunut menemään asioille sukkasillaan. Koska hänen työkengissään on metallia ja kaikki metallisysteemit, kännykät, avaimet sekä toki kaikki laukut ym. pitää jättää säilytykseen ennenkuin menee sisälle pankkiin metallipaljastimen läpi. Naturalmente.

Esitimme asiamme virkailijalle ja kaikki lähti etenemään sulavasti. Valitsimme jälleen hyvät paikat ja pääsimme sopuun hinnasta ja sitten homma taas kosahti. Pitkällisen selvityksen jälkeen virkailijat, joita painiskeli tämän meidän lippuongelmamme kimpussa jo kolme, päätyivät ratkaisuun, että vapaa myynti ei tavallaan olekaan vapaata vaan pitää olla fanikannatuskortti rossonero. (Josta olin kuullut, että aiemmin semmoinen piti olla, mutta nyt siitä olikin jo luovuttu. Ja jota ilman tuttavani oli ostanut kaikki aiemmat lippunsa ihan ongelmitta.) Noh, lisäselvitysten jälkeen kävi ilmi, että sellaisen ilmeisesti voi hankkia siinä sitten samalla ja kun sen on niin sanotusti anonut itselleen, niin sitten voi ostaa liput. Ensin rossonero anottiin tuttavalleni, jolla on paremmat oleskeluluvat Italiassa kuin mulla. Koska rossoneroa ei kait sitten saa ilmat henkkareita JA paikallista erikoistunnusta. Ja vihdoin sitten päästiin jatkamaan lipunostoa rossoneroanomusten avulla. Päätimme tuttavani kanssa olla jo ihan hiljaa, kun hommat näyttivät vihdoin etenevän ja lippuja tulostettiin silmiemme edessä. Jipii!

Lopputulos oli tämä: Vietettyämme pankissa yli tunnin, tuttavalleni JA minulle tehtiin nyt sitten ACMilan superkannattajafanituskortit, minulle tuttavani osoitteeseen, mutta onneksi omilla erikoistunnuksillani. Ostin kaksi lippua ACMilan – Werder Bremen matsiin, toisen omalla nimelläni ja toisen tuttavani nimellä. Nyt on enää edessä se, että toiseen lippuun pitää saada vaihdettua kaverini nimi. Hän nimittäin tulee Suomesta katsomaan tuota matsia. Katotaan olisko sit kuitenkin helpompaa vaihtaa nimi hänen passiinsa… Niin, ja viikon päästä saan sitten oman PunaMustanSydämeni merkiksi ACMilanin fanituksesta. Että pian sitä Botafogon lippua tarttisin Toukon lisäksi minäkin. Onneksi on Botafogon paita, minkä voi pistää peliin päälle.

Näin on siis eka kerta jalkapallolippujen ostamista takana. Ja ens kerralla kaikki sujuu varmasti vielä paljon helpommin, OO.