Lago Maggioren ympäriajo

Eräänä kauniina lauantaiaamuna starttasimme N&N:n kanssa emme-nyt-ihan-niin-aikaisin-kuin-piti SeCan kautta ylöspäin itärantaa kohta Maccagnoa. Teimme viimeisest suklaa-, juusto- sekä salamitankkaukset ja kalibroimme korkeusmittarin järven pinnassa. Otimme suunnaksi Indeminin ja matka ylöspäin alkoi. Kaiken muun hyvän lisäksi meillä on tuotettuna reitiltä useampi On the Road -filmi, joita katsellessa voi sielunsa silmin kuvitella kuinka Pirkko kertoo 'käänny jyrkästi oikealle - käänny Oikealle' tai 'ota oikea kaista'... Ja siellä jossain korkeuksissa pääsimme aina välillä ohittamaan ylöspäin pyrkivän pyöräilijän. Niitä kyllä täällä riittää joka paikkaan. Pitänee ensi kerraksi opetella paikalliseksi murteeksi 'Onko satula hyvin?' jonka voi sitten letkeästi heittää auton ikkunasta ja kaasuttaa turvaan.

Ennen Indeminiä ylitimme valtakunnan rajan kovin pienellä, mutta sitäkin kiinnostuneemmalla raja-asemalla. Väittivät, että mun rekkarit on vanhat! Bah, ruojat! Ei ne nyt NIIN vanhat ole. Noh, Sveitsin puolella tie jatkoi pienenemistään ja sitten olimmekin jo Indeminissä. Bensaa olisimme voineet hankkia, mutta ainoan tankin luota olivat kaikki ihmiset kaikonneet siestalle, joten ei sitten. Ruokailimme siis ja päätimme lähteä tutustumaan maastoon.

Tavoitteeksemme otimme S:ta Annan, korkeutta olisi ihan kivasti ja matkaakin oli sopivan oloisesti. Saimme matkaamme myös varsinaisen paikallisen maastomakkaran! Polku nousi ja Touko oli sangen iloinen lisääntyvästä lumesta. Lumi jatkoi lisääntymistään ja maastomakkara luovutti ja palasi kotiin, toivottavasti. Vastaan tuli eräpekka lumikengät repussaan ja väitti, että pian ei ole etenemistä ilman. Koitimme kuitenkin, mutta lumen määrä voitti meidät ja evästimme 1300 metrissä maisemia ihaillen. Huiputus jäi seuraavaan kertaan, harmi. Tai ei oikeestaan, onpahan loistosyy tulla uudestaan!

Touko ja Maastomakkara

Kuvassa keskellä Indemini

Indeministä matka jatkui syvemmälle Sveitsiin ja myös ylöspäin. Pian lunta oli tien varrella parisen metriä. Alaspäinkin tie kuitenkin taipui ja kurvasimme Locarnoa hipoen järven läntiselle puolelle ja päädyimme yöksi Cannobioon. Aamulla, kun olimme syöneet itsemme kipeiksi croissantteja, menimme markkinoille. Hetken ehdimme olla huolissamme, että löydämmeköhän ne, mutta ei huolta - koko ranta oli niitä täynnä. Siis t ä y n n ä. Melkein kaikkea mitä vaan voi toivoa löytyi. Salamista korkkareihin ja huiveista vaelluskenkiin. Ja juustoja kanssa.

Markkinoilta selvisimme Valle Verzascaan ja löysimme himputin ison padon, himputin vanhan roomalaisen sillan ja muutenkin tosi kivoja maisemia Lavertezzosta. Roomalaisen sillan pielessä on muuten pikkumaja, jonka voi vuokrata. Ei huono idea!

Tällä kertaa valitsemamme polku kulki pienen pienten talorykelmien välitse jonnekin syvälle vuorten väliin. Selvisimme melkoisen hurjasta likiylityksestä - joki ryöppysi lumisillan alla ja pudotustakin oli tarjolla ihan riittävästi. Touko luonnollisesti toikkaroi siellä sun täällä ja aiheutti pientä ahistusta kurkkimalla putoilevien kivien perään - palloko? Saimme myös ihailla ja kuunnella lumivyöryä vastakkaisella rinteellä. Paljon sitä lunta liikkuikin.

Lavertezzo: Ponte dei Salti – 17th century

Sveitsiläinen suklaa jäi ostamatta kun lähdimme länsirantaa kohti Liskoa. Stresassa oli runsaasti upeita hotelleja ja mm. Isola Bella näkyi tosi hyvin siihen rantatielle. Pienen ruuhkassa jumimisen jälkeen pääsimme maaliin, huh. Kertakaikkisen upea reissu. Takaisin ja pian! Kiitos N&N, Pirkko ja erityiskiitti Ristolle.