Pisa

Suomalaisten koululaisten hyva menestys pohdituttaa kovin monia kohtaamiani ihmisia. Minulta kyselevat etta mita kummaa siella suomalaisessa koulussa oikein tapahtuu. Enhan mina siita paljoa tieda... Mukavaa, etta Suomi on maailmankartalla tammoisen asian puitteissa. Toinen kiva asia lienee se, etta meilla on kuulemma pisimmat palindromit. Ja vaittavat etta puhumme omituista salakielelta muutenkin - koodi on kuulemma mahdoton purkaa. Kuten etta pistamme paljon vokaaleja peratysten (haayoaie - haastavahko ilman aeaekkoesiae, hehe).

Eli siis BBC:n uutisissa oli juurikin aiheesta PISA puhetta:

http://news.bbc.co.uk/2/hi/programmes/world_news_america/8601207.stm

Oopperaa!

Voi mahoton kun oli upea kokemus! Todellakaan eivät oopperakokemukseni ole vielä kovin moninaiset, kun leuka ihan meinaa loksahtaa auki hämmästyksestä. Pitkäperjantaina oltiin katsomassa Wagnerin Tannhäuser. Valmistautumisemme sisälsi synopsiksen lukua ja libreton silmäilyä, joten estradille luotu toteutus tuli täytenä yllätyksenä (toisin kuin tietysti kaikille muille katsojille…). Lavalla oli upea, moderni show, joka antoi orkesterille, musiikille ja esiintyjille oopperan ansaitseman tilan. Todella hieno! Omia kuvia ei saanut ottaa lainkaan, joten oheiset kuvat on haettu Teatro alla Scalan sivuilta.

Tarina alkaa siihen malliin, että Tannhäuser on Venusvuorella Venuksen kanssa. Mitä ikinä tästä voikaan päätellä, niin laitetaan se muutamaan potenssiin ja päästään lähelle toteutusta. Oli likialastomia ihmisiä trapetseilla, isoilla valkokankailla, tanssimassa, uimassa, kankaassa roikkumassa – nymfejä, bakkantteja, seireenejä, patsaita. Ja keskellä lavaa SUUREN suuri käsi, jonka ääriviivoja piirtyi valkokankaalle musiikin edetessä. Tästä kaikesta katsojalle tuli pikku hiljaa selväksi, että Tannhäuser ikävöi pois Venusvuorelta. Hän kaipasi vihreää ruohoa ja kirkonkelloja. Ei auttanut vaikka Venus kuinka häntä ympäripuhui jäämään. Niinpä Venusvuori häviää Tannhäuserin ympäriltä. Hän löytää itsensä laaksosta, missä kaikuu paimenen ylistys keväälle. Roomaan matkaavat pyhiinvaeltajat kulkevat ohi ja pianaikaa paikalle tupsahtaa kreivi Hermannin (landgrave) metsästysseurue, jonka joukossa on minnesinger Wolfram von Eschenbach. Nämä kutsuvat Tannhäuserin Wartburgiin, jossa Hermannin sukulaistyttö Elisabeth tuomaroi laulukilpailua. Tannhäuser meinasi kyllä lähteä pyhiinvaeltajien matkaan, mutta Elisabeth vei kuitenkin voitin, etenkin kun ystävät kertoivat hänen kaivanneen Tannhäuseria.

Toisessa näytöksessä ollaan Wartburgissa, suuressa hallissa. Elisabethin ja Tannhäuserin sydämet ovat pakahtua rakkaudesta heidän kohdatessaan piiiiiitkästä aikaa. Wolfram tietysti on myös rakastunut tyttöön, mutta hokaa, että taitaa olla turha toivo. Halliin saapuu valtava joukko vieraita seuraamaan laulukisaa. Lopulta kreivi julistaa kisan teeman, Rakkaus. Ja pääpalkintona on sukulaistytön, Elisabethin, käsi. Ymmärtääkseni merkityksessä ‘morsian’. Wolfram laulaa ekana, rakkaudesta puhtaimmillaan. Yleisö tykkää kovasti, niinpä Tannhäuser pyrkii vastaamaan haasteeseen laulamalla aistillisesta rakkaudesta. Tämä sotii vahvasti minnesingerien maailmankatsomusta vastaan ja Biterolf vastaa lauluun kehumalla hienostunutta, kohteliasta, eleganttia rakkautta. Tannhäuser ei muuta mieltään vaan ennemminkin lisää vaan vettä myllyyn ja sotahan siitä nousee. Lopulta Tannhäuser tajuaa ylittäneensä siveellisyyden rajat pahan kerran ja päättää lähteä pyhiinvaellusmatkalle Roomaan. Pyytämään anteeksiantoa paavilta.

Ja tämä laulukilpailu on toteutettu lavalle hyvinkin runsaasti Bollywood-tyyppisesti. Tanssijamiehillä on päällään pinkki maastokuvioinen puku ja katsomon miehillä kaulassaan hawai-lei, jossa on valot… Tanssikuviot ovat melko kaukana 1800-luvun alusta ja The Käsi kulkee mukana menossa moninaisesti.
Kolmas näytös, ollaan Wartburgin lähellä, laaksossa. Elisabeth on lavan keskellä, roikkumassa katosta ja hän rukoilee ja itkee, että Tannhäuser olisi turvassa ja kyyneleet valuvat järveksi. Pyhiinvaeltajat palaavat, mutta Tannhäuser ei ole heidän joukossaan. Elisabeth palaa linnaan eikä huoli Wolframia saatille ja Wolfram laulaa näin ollen ylistyksen iltatähdelle. Riutunut Tannhäuser ilmaantuu ja pyytää Wolframia opastamaan hänet takaisin Venusvuorelle. Paavi nimittäin epäsi häneltä synninpäästön ja näin ollen kaikki toivo on mennyttä. Tällä välin Elisabeth on kuollut suruun ja hautajaissaattue saapuu paikalle. Tannhäuser kuolee hänen arkkunsa päälle rukoillessaan. Aamu alkaa valjeta ja nuoret pyhiinvaeltajat kulkevat ohi. Tuoden sanomaa, että Tannhäuserin synnit ovat anteeksiannetut.Ikävä kyllä paikkoja La Scalan parvekkeella täytyy tällä kertaa moittia. Kolmannen kerroksen parvekkeelle numero 5 meitä oli tungettu neljä naista samaan koppiin. Mistä kaksi näki hyvin ja kaksi muuta kärsivät mistä lie virheasennoista. Ergonomisuudesta ei puhettakaan. Tunnelmaa tietysti paransi entisestään koppikavereidemme kireät välit – heillä lie ollut kina jo vuosikaudet, sen verran happamina rouvat olivat. Mutta nämä seikat eivät päässeet pilaamaan tunnelmaa kokonaan vaan hieno oli ooppera! Orkesteria johti moitteetta Zubin Mehta ja kolmannen näytöksen alussa rupesivat johtaja orkestereineen olemaan jo melko huvittuneessa tilassa. Onhan tuossa soittoa yhteensä 3 h 15 min… Ai niin, harpisti ja hänen erinomaisuutensa pitää mainita eriksensä. Hyvä oli!

Opi italiaa

Erittäin hyödyllisiä sanontoja tilanteeseen kuin tilanteeseen. Nuo suomesta käännetyt tosin uppoavat väestöön yhtä huonosti kuin englantiversiot M. Nykäsen kuolemattomista lausahduksista.

* Siamo alla frutta!
Tämä on niinku että ollaan ihan lopussa, mitään ei ole enää tehtävissä (koska ne hedelmät tulee ihan viimeksi aterialla).

* Sei un carciofo!
* Sei un salame!
* Sei un baccala!
Yhteinen käännös kaikille = Olet tyhmä.
(carciofo = artisokka, baccala = turska)

* C’entra come i cavoli a merenda.
Tämän voi lausahtaa asiaan missä ei ole mitään järkeä
(tulee kuin kaali välipalaksi)

* Il cacio sui maccheroni!
Maailman paras asia voidaan kuvailla näin.
(juustoa makaronin päällä...)

* In bocca al lupo!
Onnea matkaan!
(suden suuhun...)

* La vita è il tempo migliore di uomo.
"Elämä on ihmisen parasta aikaa"

* Ha partito come una lepre marrone alla zolla
"Lähti kuin rusakko mättäältä"

* Qui è un cane sepolto.
"Tässä on koira haudattuna"

* Tu sei un vecchio pantaloni di fraca di betulla
"Sinä senkin vanha vihtahousu"

* Ha partito lesto come il custode al ghiacciato tetto di lamiera
"Lähti liukkaasti kuin talonmies jäiseltä peltikatolta"

Italiassa saattaa tapahtua

Vasta ulos tulleen uutisen mukaan Tyrrhenanmeren uumenissa oleva Marsilin tulivuori on kovasti aktiivinen ja se voi purkautua ihan milloin tahansa. Tuoreimpien tutkimusten perusteella tulivuoren seinämien rakenne on hauras ja sen magmavarastot ovat suuret. Marisili on 150 km päässä Napolista. Vasta reilut kymmenen vuotta sitten Marsili saatiin mitatuksi ja sen uskotaan olevan Euroopan suurin edelleen aktiivinen tulivuori - kraateri on 450 metriä merenpinnan alapuolella, itse vuori on 3000 metriä korkea, 70km pitkä ja 30km leveä. Tunnetun historian aikana Marsili ei ole purkautunut. Nyt kuitenkin uhkaillaan, että tulivuori voi tosiaan purkautua ihan milloin tahansa. Mahdollinen purkaus voisi aiheuttaa valtaisan tsunamin, joka puolestaan aiheuttaisi pahaa jälkeä pitkin poikin Sisiliaa, Calabriaa ja Campaniaa eli mm. Napolissa ja Palermossa. Purkauksen lisäksi on mahdollista, että vuoren rinteillä käynnistyy valtaisa maanvyörymä, joka myös saattaa aiheuttaa hyökyaallon. Mutta kuten tunnettua, näitä asioita on melkoisen kinkkistä ennustaa.

Jostain syystä tämä uutinen levisi ympäri maailmaa viime maanantaina. Pelottelutekijä on huomattava, etenkin mikäli uutisoidaan että KOKO Etelä-Italija hautautuu tulivuorenpurkauksessa. Syy kohu-uutisten ajankohtaan saattoi olla maanantaina päättyneet paikallisvaalit, joiden tuloksia pyrittiin uutisoimaan matalalla profiililla. Mä käsitin, että Berlusconin puolue ei saanut toivottua kannatusta, mutta jonkun sortin liittolainen Lega Nord oli voittoisa.

Berlusconin puolue oli muuten jättänyt ehdokasilmoituksensa vaalilautakunnalle myöhässä. Huhujen mukaan listat myöhästyivät koska niiden toimittajan piti mennä ensin lounaalle.

Elämää eläinten parissa

Tänäinen aamuherätys oli Kokemus. Silmät viela puolisikkurassa olin nousemassa sängystä, liian vähän unta, liian paljon juoksemista, väsyttäis vielä vähän... TB oli harvinaisesti seljällään omassa boksissaan, fine. Mikäs siinä. Sitten suunta kohti vessaa... ja matkalla kohtaan kaksi kuollutta HIIRTÄ! YÄK. Kohti keittiötä ja paperia jotta kerätään hiiret poijes. Jekkuja lisempää - eli kolmas hiiri keittiössä, kolmessa palassa. Ei siis riitä, että asun Kingkongin tuhoaja TSn kanssa vaan talossa asuu Suuri Metsästäjä - valkoinen M-kisu. Nami. Oppimani paikallisen kielen sana 'lucertola" on kovassa käytössä, kun tyynyn alta loytyy sisiliskon puolikas... Mutta herätyskeinona on kieltämättä tehokas.

Lucertolasta myös toinen tarina, ystävieni toimesta. Heidän pihassaan nimittäin asuu nykyjään Lombardian puhtoisin lucertola! Se kävi hiihtosukkien kanssa pesukoneessa ja hienopesun päätteeksi oli kouristuksenomaisesti takertunut villasukkaan. Mistä se helläkätisesti siirrettiin takaisin Lombardian maaperälle.

Ou jes, tämän aamun eläintarinat eivät vielä päättyneet. Lähtivat sitten ulos kaikki kolme tyynni. Mutta kun ulkona sataa ja oli ehkä liian aikaista kävelylle, pomppasivat TB ja L lähinnä välittomästi takaisin autoon ja TSkin hetimiten vajaan yhden kierroksen jälkeen. Hei mennään hei takaisin kotiin ja nukkumaan. Huoh.

Viime sunnuntai oli koko kolmikolle melkoisen aktiivisunnuntai. Naapurin poika otti TSn mukaansa vuoristoon ja illalla oli sekä naapurin poika että TS lopen uupuneita! Olivat kävelleet vuorta ylös alas PALJON. TB ja L olivat seuraamassa sählypelejä Bolzanossa. Eli paljon autoilua, sitten omituisia ääniä täynnä oleva palestra-urheilusali ja omituisia ihmisiä joka paikassa. Hiljaista sakkia olivat illalla kotona.

Kevät tullut tullut on!

Heipä keväästä! Useempikin perhonen on jo tavattu, lennossa. Amiraali sellainen ja sitruunaperhoinen. Kukkia myös on kovin. Kaikkia en edes tunne. Kohta ilmeisesti orvokkiaika rupiaa olemaan ohi, koska täällähän orvokki tokikin on talvikukka. Tällä viikolla saimme lunta maahan ekan kerran sitten joulukuun, mutta onneksemme se meni äkkiä poijes. Nyt on täysin ulkoilukelit - onnellinen on koiranomistaja, kun saa olla ulkona vaiks kuinka paljon!

Mikä onkaan varmempi kevään merkki kuin prosecco ja jäätelö terassilla!??!?! Näkymät tietysti Lavenon satamassa Lago Maggioren ylitse Alpeille. Ei paha!

Oopperasta jälleen päivää

Tänään meillä käsittelyssä viime viikolla tarkistettu pätkä nimeltänsä “Z Mrtvého Domu” eli ”From the House of the Dead” säveltäjänään tsekkiläinen Leos Janácek. Libretosta vastaa sama tyyppi ja hän nappasi ideat Fyodor Dostoevskyn novellista. Ooperan kantaesitys oli Brnossa 1930, just pari vuotta säveltäjän kuoleman jälkeen.

Ooppera on kolmiosainen, tällä kertaa ainakin kaikki osat vedettiin kerralla läpi. Mikä oli vähän yllättävää, koska huhut kertovat, että La Scalalla on rahavaikeuksia. Olisi ehkä kannattanut kerätä kuohuviini rahat pois kuleksimasta! Paitsi että me löydettiin onneksi kuohuviinit ennen oopperaa sieltä sivukujalta melko kohtuuhintaan. En tosin ole sellaista hintaa maksanut täällä missään muualla... Taas oli istumapaikat edellisiä paremmat! Tätä menoa kohta varmaan pääsen sinne päällikköaitioon, huh. Nyt oltiin kolmospartsilla, vain pari laatikkoa sivuun päällikköaitiosta.

Oopperan tapahtumapaikka on vankila siperiassa. Oopperassa ei ole kantavaa, läpikulkevaa tarinaa vaan yksittäiset hahmot kertovat omia tarinoitaan. Niinku että miten päätyivät vankilaan.

Ooppera alkaa talviaamuisessa vankilassa. Aatelismies Gorianchikov saapuu vankilaan väittäen olevansa poliittinen vanki ja hänet ruoskitaan välittömästi päällikön käskystä. Eräällä vangilla on jemmassa siipensä loukannut kotka, jonka uhmaa kaikki ihailevat. Skuratov saa päähänsä alkaa laulaa jotain tosi ärsyttäviä laulunpätkiä ja muistelee pikkusen silleen mielipuolisesti elämäänsä Moskovassa. Sit sitä rupee tanssittamaan ja lopulta se pyörtyy. Luka on vähän ärtynyt Skuratovista, ja tuo julki oman tarinansa kuinka hän tappoi vartijan edellisessä vankilassa joutuen ruoskittavaksi. Ja ruoskimisesta puheen ollen, ruoskimisesta puolikuollut Gorianchikov raahataan sisään.
Toisen osan alkajaisiksi Gorianchikov ystävystyy nuoren Alyeyan kanssa ja opettaa häntä lukemaan ja kirjoittamaan. Raskaan työn päätteeksi vangit saavat lomaa. Ja loman kunniaksi vangit saavat papilta siunauksen ja heittävät kylän väelle pantomiimiesityksen – erityinen ’näytelmä näytelmässä’ ominaisuus. Enemmän se kyllä näytti siltä, että maksullisia naisia saapui vankilaan, mutta miksi, se jäi arvoitukseksi. Skuratov kertoo kuinka hän oli ihan rakastunut saksalaiseen pesijätyttöön, Luyzaan. Tuo tyttö johdatti Skuratov raukan murhaamaan sukulaismiehen, jonka kanssa Luyza oli pakotettu menemään naimisiin. Sitten Alyeya ja Gorianchikov keksivät juoda teetä, mutta siitä yksi vanki kimmastuu tyystin ja hakkaa Alyeyan pahasti.
Kolmas osa tapahtuukin sitten vankilan sairaalassa. Alyeya on kuoleman kielissä, kovassa kuumeessa. Skuratov on tullut ihan hulluksi ja itseskelee Luyzan perään. Sitten yllytetty Shishkov kertoo tarinansa, kuinka hän rakasti Akulinaa. Tosin Filka, kilpakosija, väitti kaikille että Akulina ei suinkaan ole koskematon, hän tiesi. Joten Akulinalla ei ollut mahkuja hyviin naimisiin ja suostui näin ollen Shishkovin vaimoksi. Sit Filka kuitenkin sanoi, että hups, hän vaan valehteli ja Akulina sanoi Shishkoville, että onkin ihan hirmu rakastunu Filkaan. Joten Shishkov tappoi tietty vaimonsa siltä istumalta.
Tällä välin jostain kumman syystä Lukalla menee tosi huonosti näyttämöllä – se on ehkä Siperian talven jäljiltä tosi kipee. Ja se menee ja kuolee. Minkä jälkeen Shishkov vasta tunnistaa, että Lukahan on perhanan Filka. Ja sinne se yrittää pomapata Shishkov pieksemään kuollutta vankitoveriaan.
Päällikkö on humalassa ja kutsuu Gorianchikovin luokseen. Sanoo, että sori, ruoskintaan ei muuten ollutkaan mitään syytä. Oho. Ja Gorianchikov vapautetaan. Samalla vapauteen lähtee siipensä parantanut kotka.
Ja näin vankilan elämä jatkaa kulkuaan. Sen pituinen se.

Jätin tänne pohjalle sokeriksi semmosen ison seikan, että orkesteria johti kukapa muukaan kuin Salosen Esa-Pekka!!! Hyvin se hoiti homman kotio. Ja ovat samalla kokoonpanolla käyneet heittämässä samaa keikkaa Metropolitanissa New Yorkissa ja sit kans Wienissä. Ja toi Patrice Chéreau oli toi noin ni ohjaaja. Mistä päästään hauskaan kuriositettiin – olen ehkä nyt virallisesti Mr. Chéreaun (Pate) fani, nimittäin vuosi sitten näkemäni Tristan&Isolde oli myös hänen ohjaamansa, ha! Vähänkö menee hifistelyksi!

Jälleen upea kokemus. Tähän oopperaan kehotettiin menemään avoimin mielin muistaen, että tämä pätkä ei ole Verdin eikä Wagnerin tyyliin kepeä. Eikä ollut. Mutta upea se oli. Yllättävän niukoilla lavasteilla saatiin taas paljon aikaiseksi. Vankien työnä muuten oli katosta tiputettujen paperivuorien siivoaminen, huh! Ja sairaalaan saatiin entistäkin ankeampi tunnelma roikottamalla näyttämön katosta virttyneitä loisteputkilamppuja.