Dalin töitä oli näytteillä Milanon Palazzo Realessa. Ja sepäs olikin suosittua suositumpi! Huh. Kuulin useiden tuntien jonotuksista ja viikonloppujen aivan täysin mahdottomuudesta. Varustauduimme sitten niinkin loistavalla tuotteella kuin ennakkolipuilla! Perjantaina ostimme maanantaille, tietylle kellonlyömälle sisäänpääsyn. Ja eikun maanantaina toiveikkaasti Milanoon, hopsis.
Vielä ennen Palazzoa terästäydyimme macchiatoilla. Taisi baarimikko hokata, että taidetta oltiin tultu kattomaan. Maalta kaupunkiin, niin jopas otetaan kahveistakin valokuvia. Turistit.
Tämä oli vain pieni pätkä todellisuutta. Eli osa siitä jonosta, minkä ohi menimme ennakkolipuillamme. Huisaa! Mutta tämä tietysti kielii jotakin siitä kuinka paljon kansaa näyttelyssä oli. Paljon. Ja vielä vähän enemmänkin. Joten vaikka pääsimme livahtamaan kovin vaivatta sisälle, niin ahdistamaan alkoi heti ensimmäisessä huoneessa kun kansaa oli ku KooVeen maalilla... Koululuokkia oli monia. Täytyy kyllä myöntää, että heidän audio-mitkä-lienee-kuulokkeensa olivat aikas kätevät - opas supatti pienellä äänellä mikrofoniinsa yksityiskohdat teoksista ja sen sitten kuulivat kaikki, jotka olivat lunastaneet kuulottimet. Eikä muut häiriintyneet (siitä) yhtään. Lapsista ja nuorista tosin lähtee ääntä ja kun heitä on aimo liuta, niin näyttelynautinto oli osittain hyvin vaikea saavuttaa.
Huulisoffalla (Dalilips) pääsi istumaan...
... Ja sehän oli siis se aito soffa tehtynä Mae Westin huulien mukaan. Kokonaisuus onpi The Face of Mae West.
Dalista kertovien dokumenttien lisäksi siellä esitettiin Dalin ja Disneyn yhteisprojektia, lyhytanimaatiota Destinoa. Aivan tosi hieno! Se siis ideoitiin 40-luvulla, mutta kaikennäköisten sotimisten ym. johdosta se julkaistiin vasta vuonna 2003. Minä näin sen tuolla nyt ekan kerran. Hieno!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti